Tyroksiinilääkitys ei auta, olen todella itsetuhoinen

Sairastuin kilpirauhastulehdukseen kaksi vuotta sitten ja vajaatoiminta jäi seurauksena. Ja pahana sellaisena jäikin. Verikokeissa olen juossut melkein kerran kuukaudessa, jotta arvoja tarkastellaan ja lääkitys saataisi kuntoon. Tämän kahden vuoden aikana lääkitystäni on aina vain nostettu; ensin söin puolikkaan 0,1mg tabletin ja nyt jo kaksi kokonaista mokomaa. Syön pelkästään tyroksiinia. Annoksen nostaminen helpottaa hetken, mutta sitten arvot ovat taas aivan viturallaan ja lääkitystä nostetaan taas.

Yritän tämän tappavan väsymyksen, itkuisuuden ja turvotuksen lomassa jaksaa käydä päivittäin töissä ja pyörittää arkea kahden lapsen yksinhuoltajana. Lapset ovat isällään kahdesti viikossa isän toiveiden mukaan. Nämä vapaapäivät minä nukun; käyn nukkumaan heti töistä päästessäni kotiin. En siivoa, en pyykkää, menen vain suoraan unille.

Olen jatkuvasti niin väsynyt, että nukahtelen minne sattuu. Bussiin nukahdan aina, kun töistä pääsen. Olen jo kaksi kertaa nukkunut bussissa niin, että bussi on ajanut reittinsä kolmesta neljään kertaan läpi. Sitten havahdun puhelimen pirinään, kun päiväkodista soitetaan viiden jälkeen missä oikein olen. Lapset päiväkodissa ja minua ei näy missään. Olen nukahtanut myös ruokapöytään kesken iltaruuan. Illalla menen nukkumaan heti, kun lapset ovat nukahtaneet. Nukun kymmenen tuntia yöunia ja siihen päälle muut nukahtelut.

Pelkään, että päiväkodissa minusta tehtään pian lastensuojeluilmoitus. Pelkään, että lapset viedään minulta sairauteni takia. En hallitse nukahtelua. Lasten isä auttaa paljon ja jos väsymys on ylitsepääsemätöntä, hän tulee katsomaan lapsia tai ottaa heidät yöksi.

Alan olla erittäin itsetuhoinen. Tämä on kolmas ilta, kun mietin soittavani eksän hakemaan lapset, jotta voisin tappaa itseni. En jaksa tätä väsymystä, sumussa kävelyä, ainaista saatanan jaksamista. En jaksa edes syödä enää, haluan vain nukkua.

En ole saanut pienintäkään toivoa saada Armour Thyroidia kokeiluun. Pyynnölleni nauretaan ja minua vähätellään. Eräskin lääkäri oletti minun olevan alkoholisti, kun nuokun tuolilla ja pidän tuolin reunoista kiinni.

Kertokaa minulle, miksi minun pitäisi jatkaa tätä paskaa elämää? Lapsia toki rakastan, mutta ajattelen vain nukkumista ja sitä, että haluan eroon kaikesta tästä paskasta :'(