Lihomisen perimmäinen syy voi olla esimerkiksi väärä kumppani. IL juttu
Kommentit (61)
Ettekö pässit voi lukea sitä juttua ennen kun tulette mölyämään?
Jutussa sanottiin että sen tiellä, että ihminen voi alkaa syödä fiksummin ja liikkua enemmän, on Voimavarojen puute.
Voimavaroja saa lisää kun tekee muutoksia elämäänsä.
Heissan energiavampyyri loiset imemästä omaa jaksamista pois. Sitten voi jaksaa kun poistaa ne stressitekijät.
Ei mene kaalin idiooteille. Ei mitenkään. Pitää vaan jankuttaa samaa iänikuista sontaa.
Nuo selitykset menee vuosi vuodelta surkeammiksi, asiantuntijoita tulee esiin joka nurkilta tasasin välein.
Olen tunnesyöppö. Syön ahdistuneena. Koukutun sokeriin helposti. Ongelmasyömisen tunnistaminen on yhtä vaikeaa kuin alkoholismin myöntäminen. Oon ollut raittiina ja savuttomana jo yli kymmenen vuotta. Syömishäiriö puhkeaa esiin vielä. Paino nousee helposti. On helppo syyttää ulkopuolisia olosuhteita ja tukahduttaa tunteita syömällä. Se tapahtuu ihan kuin salaa. Alan itkemään, kun tulee nälän tunne ja jokin tukahdutettu tunnemuisto nousee mieleen. Kuulostaa oudolta, mutta näin sen nykyään tunnistan. Totuttelen tavalliseen näläntunteeseen. Totuttelen ajatukseen etten kuole vaikka en heti saisikaan ruokaa. Nälkäkiukkua ei ole olemassa. Sekin on opittu tapa. Näin luulen.
Ei nuo ole mitään selityksiä, vaan ihan loogisia tosiasioita. Ihminen joka on väsynyt, voi huonosti ja masentunut, ei jaksa panostaa. Mikä siinä on teille läpipaskogeeneillä varustetuille läskivihaajille se ongelma, jos joku ylipainoinen saa elämänsä raiteilleen heivaamalla häiriötekijät ja stressaajat pois, jotta saa voimavaroja vapaututetuksi?
Onko teiltä jotenkin pois?
Itse olen ainakin jaksanut liikkua enemmän ja syödä fiksummin kun olen poistanut iljettävät ihmiset pois elämässäni. Oliko väärin laihduttu? Vai mikä on ongelma?
Näyttää siltä että on hyväksyttävää laihtua esimerkiksi olemalla bulimikko tai anorektikko. Silloin on hyvä ihminen. Ja läskivihaaja paviaani en ihailema.
On väärä tapa ja väärin tehdä siten, että alkaa arvostamaan itseään ihmisenä, vetää rajat ihmispiruille jotka vie energiasi. On väärin vapauttaa itselleen voimavaroja lähtemällä väkivaltaisesta suhteesta tai orjapaikasta. On väärin tehty, jos haluaa laihtua terveellisesti, kestävällä tavalla, tai omaa hvyinvointiaan ajatellen.
Nokun lihavuus räjähtänyt 25 vuoden aikana, niin ei oikeen yksikään nuista selityksistä päde tasan ollenkaan.
Ihan samanlain ennen ollu voimavarat joskus lopussa, siltikään ei oltu lihavia. Muotisana tunnesyöminenkin keksitty vasta nyt viimesen 10v aikana ja sehän on heti kaikilla.
Vierailija kirjoitti:
Lihomisen perimmäinen syy on tasan ainoastaan se, että syö enemmän, kuin kuluttaa. Syö LIIKAA.
Se, miksi syö enemmän kuin kuluttaa, voi johtua sadasta eri asiasta. Mutta fakta on se, että kilot eivät kerry itsestään, sinä syöt ne itsellesi.
Ja toinen fakta on se, että kulutukseen vaikuttaa todella moni asia. Muukin kuin liikunta.
"Sullon muuten takiaisia näissämunissas!"
- Työterveyslääkäri vuonna 1999.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihomisen perimmäinen syy on tasan ainoastaan se, että syö enemmän, kuin kuluttaa. Syö LIIKAA.
Se, miksi syö enemmän kuin kuluttaa, voi johtua sadasta eri asiasta. Mutta fakta on se, että kilot eivät kerry itsestään, sinä syöt ne itsellesi.
Ja toinen fakta on se, että kulutukseen vaikuttaa todella moni asia. Muukin kuin liikunta.
Alttius tietyille sairauksille on usein peritty.
Ihan ymmärrettävää. Kyllähän sitä v*tutukseen voi ryyppäämisen sijaan tai sen lisäksi myös syödä.
Vierailija kirjoitti:
Jos joku väittää ettei pysty laihtumaan, voin järjestää kohtuuhintaisen laihdutusleirin laihtumistakuulla. Vaatii kylläkin kohtuullisen kokoisen takuumaksun jota ei palauteta jos lopettaa leirin kesken, koska ketään ei voi pakolla leirittää.
Sillä ehdolla, että syöt leirin ajan täsmälleen samoin kuin minä osallistujana syön.
Eli on kiellettyä tehdä elämäänsä muutoksia jotka vapauttaa jaksamista ja enegiaa, että jaksaa panostaa itseensä?
Lihavan ei ole lupa laihtua, mikäli meinaa tehdä sen väärällä tavalla.
On lupa laihduttaa vain siten millä tavalla joku idiootti käskee.
Täysin oma valinta laittaako ruokaa tai herkkuja sinne suuhun vai ei.
Miten tämä muka pätee lasten ja nuorten lihavuuteen
Vierailija kirjoitti:
Täysin oma valinta laittaako ruokaa tai herkkuja sinne suuhun vai ei.
Luuletko olevasi älykäskin?
Totta kai ihminen itse valitsee mitä syö. Kukaan ei ole muuta väittänyt.
Se mikä siihen valitsemiseen vaikuttaa, on se mihin kannattaa keskittyä, koska siihen voi vaikuttaa.
Vai väitätkö idiootti, ettei kannata muokata elämästään parempaa, jotta jaksaa paremmin ja pystyy sitten tekemään niitä oikeita valintoja, kun ei voi henkisesti niin pahoin.
Miksi jokainen maailman tyhmin ja yksinkertaisin ihminen on aina tunkemassa yksinkertaisia "totuuksiaan" suurina oivalluksina, kaikkiin lihavuus ketjuihin.
Ihan niin kuin kukaan ei olisi ennen noita vänkytyksiä kuullut.
Palstalaisten mielestä lihavien kuuluu pysyä väkivaltaisissa ja myrkyllisissä pari- ja työsuhteissa.
Ei saa lähteä niistä pois, vaikka sitten alkaisi voida henkisesti paremmin ja voisi jaksaa paremmin alkaa hoitaa itseään terveemmäksi.
On kiellettyä.
On pakollista vihata itseään, rääkätä, kitua ja olla nälässä mielellään.
Ainoa sallittu tapa laihtua on kärsiä koko ajan, ja olla syömättä ollenkaan, ikinä.
Kaikki muu on muka "tekosyitä" ja "laiskuutta".
Vetäkää nyt idiootit värkki päähänne ja paetkaa vuorille vinkumaan typerää sontaanne!
Vierailija kirjoitti:
Miten tämä muka pätee lasten ja nuorten lihavuuteen
Aivan samalla tavalla lapset ja nuoret kärsivät huonoista ihmissuhteista, kiusaamisesta ja etenkin koronan alkuajan etäkoulun yksinäisyydestä kun ei voinut edes muita seurata ja muut eivät puolestaan ota mukaan WhatsApp-ryhmään. Aikuiset ovat liian keskittyneitä omiin asioihinsa opettaakseen omia lapsiaan käyttäytymään ihmisiksi ja ottamaan kaikki reilusti mukaan.
Tämä on niin totta. Itse ja usea ystävä ovat laihtuneet, kun ottivat eron miehistään. Avioliitto ja parisuhde on naisille rasite. Jos et halua lapsia ja kasvattaa niitä miehen kanssa,niin silloin naiselle on parempi olla yksin. Tästä asiasta on tutkittua tietoa , parisuhteessa olevat naiset kuolevat nuorempina ja ovat sairaampia, kuib sinkkunaiset.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on niin totta. Itse ja usea ystävä ovat laihtuneet, kun ottivat eron miehistään. Avioliitto ja parisuhde on naisille rasite. Jos et halua lapsia ja kasvattaa niitä miehen kanssa,niin silloin naiselle on parempi olla yksin. Tästä asiasta on tutkittua tietoa , parisuhteessa olevat naiset kuolevat nuorempina ja ovat sairaampia, kuib sinkkunaiset.
Mutta entäpä jos vika onkin monesti naisissa itsessään eikä miehissä? Jospa nainen itse tekee siitä parisuhteesta huonon ja alkaa lihottamaan itseänsä?
Ruokaa tarjolla joka paikassa, vapaa-ajalla nautitaan herkkuja. Joka päivä on herkkupäivä, palkitaan itseä hyvään ja huonoon oloon.