Onko joku lähipiirissäsi yhtäkkiä ns. "Flipannut"?

Oma puolisoni, kun vuonna 2011 hänen kaksisuuntainen mielialahäiriönsä puhkesi. Aivan normaalista ja tavallisesta talliaisesta puhkesi omasta mielestään Pohjoismaiden kuningas, jolla oli bisneksiä Toivo Sukarin kanssa. Hän suunnitteli kolme yötä peräkkäin energiajuoman voimalla näitä yhteistyöjuttuja ja kirjoitti niitä melkein sata sivua Wordiin. Siellä oli mm. appelsiinimehubaari Ideaparkin katolla raitistuville alkoholisteille ja firma, joka hoitaisi kaiken, siis aivan kaiken: juhlajärjestelyt, siivoukset, mainonnan, terveyspalvelut, kyyditykset, muuraukset, korusuunnittelut, muotishowt... Hän oli jopa ehtinyt perustaa jälkimmäisen firman ja hänellä on vielä lappukin tallessa, missä lukee ihan virallinen yksityisyrittäjä-myönnytys. Oikealle työpaikalleen hän oli tilannut yli 200 ruusua ja kahvipakettia työntekijöille jäähyväislahjaksi, kun hän nyt lähtee kohti menestystä uudella firmallaan.

Kun hän päätyi mielisairaalaan, hän oli tavannut siellä sairaalan johtajan. Mieheni oli mennyt dramaattisesti kädet selän takana kävellen ikkunan eteen johtajan huoneessa ja sanonut vakavana: "En tiedä, uskotko Jumalaan, mutta vaikka et uskoisi, niin tässä mä olen. Enkä mä lähde tästä huoneesta ennen kuin universumi on valmis."

Mies oli 10 min. tämän jälkeen taju kankaalla unipillerin vaikutuksen alaisena ja hän heräsi tähän maailmaan vasta parin viikon päästä. Sitä ennen hän oli pelkkä zombie.

Enoni. Jouluaattona sai jonkinlaisen raivokohtauksen, viskoi tavaroita ja huusi kaikille.

Yksi on. Kesken arkisen puuhastelunsa haki aseensa, suuntasi ihmisjoukkoon ja ampui satunnaisen vastaantulijan.

Ei olisi ikinä uskonut hänestä, kiltti ja kunnollinen, perusraitis työssäkäynyt mies ja isä. Koko tilanne tuli täysin puskasta koko perheelleen, ja hän on nyt (elinikäisessä?) hoidossa vankimielisairaalassa. Mikään ei antanut aihetta ennalta tuota arvata tai epäillä :( näköjään voi ihminen seota tuosta vaan.

Ei ihminen sekoa tuosta vaan vaan on seonnut pinnan alla kauan ja purkaus on vain yhtäkkinen kun jokin mitta tulee täyteen.

On niitä muutama tapaus tullut seurattua sivusta elämän varrella. Yksityiskohdat ovat niin erikoisia, ettei voi tässä kirjoittaa, jotta kukaan ei tunnista.

[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 14:45"]

Ei ihminen sekoa tuosta vaan vaan on seonnut pinnan alla kauan ja purkaus on vain yhtäkkinen kun jokin mitta tulee täyteen.

[/quote]

Voi olla niinkin, mutta koska tilannetta ei perhekään mitenkään osannut ennakoida eikä miehessä ollut mitään kummallista, tuli asia heille täysin ylläteysenä ja shokkina-tuosta vaan.

Hitto kuinka pelkään että minullakin joskus vain flippaa :( olen kestänyt niin paljon paskaa elämäni aikana ja olen selvinnyt muutamilla masennuksilla. Aina on vain pakko jaksaa eteenpäin. Ennen patosin tunteita ja ne purkautui parin vuoden jälkeen 'pimahtamisena' jolloin huusin ja hakkasin ja muut ihmettelivät mikä minuun meni

Tässä hetki sitten tuttuni, kahden pienen lapsen äiti, teeskenteli muistin menetyksen ja alkoi viettämään teinielämää. Luulee kuulemma olevansa ammattikoulussa eikä muista lapsiaan tai miestään tms..

[quote author="Vierailija" time="09.06.2015 klo 14:54"]Tässä hetki sitten tuttuni, kahden pienen lapsen äiti, teeskenteli muistin menetyksen ja alkoi viettämään teinielämää. Luulee kuulemma olevansa ammattikoulussa eikä muista lapsiaan tai miestään tms..
[/quote]

Hmm.. Kuullostaa tutulta, Pirkanmaalla?

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 00:46"]

Oma puolisoni, kun vuonna 2011 hänen kaksisuuntainen mielialahäiriönsä puhkesi. Aivan normaalista ja tavallisesta talliaisesta puhkesi omasta mielestään Pohjoismaiden kuningas, jolla oli bisneksiä Toivo Sukarin kanssa. Hän suunnitteli kolme yötä peräkkäin energiajuoman voimalla näitä yhteistyöjuttuja ja kirjoitti niitä melkein sata sivua Wordiin. Siellä oli mm. appelsiinimehubaari Ideaparkin katolla raitistuville alkoholisteille ja firma, joka hoitaisi kaiken, siis aivan kaiken: juhlajärjestelyt, siivoukset, mainonnan, terveyspalvelut, kyyditykset, muuraukset, korusuunnittelut, muotishowt... Hän oli jopa ehtinyt perustaa jälkimmäisen firman ja hänellä on vielä lappukin tallessa, missä lukee ihan virallinen yksityisyrittäjä-myönnytys. Oikealle työpaikalleen hän oli tilannut yli 200 ruusua ja kahvipakettia työntekijöille jäähyväislahjaksi, kun hän nyt lähtee kohti menestystä uudella firmallaan. Kun hän päätyi mielisairaalaan, hän oli tavannut siellä sairaalan johtajan. Mieheni oli mennyt dramaattisesti kädet selän takana kävellen ikkunan eteen johtajan huoneessa ja sanonut vakavana: "En tiedä, uskotko Jumalaan, mutta vaikka et uskoisi, niin tässä mä olen. Enkä mä lähde tästä huoneesta ennen kuin universumi on valmis." Mies oli 10 min. tämän jälkeen taju kankaalla unipillerin vaikutuksen alaisena ja hän heräsi tähän maailmaan vasta parin viikon päästä. Sitä ennen hän oli pelkkä zombie.

[/quote]

Mua alkoi oikeasti melkein naurattaa, vaikka tässä jutussa ei ole mitään hauskaa! :o Miten teillä menee nykyään?

Ei ole.

Olen usein miettinyt lukioaikaisen kaverini kohtaloa. Hänelle silloin kasarilla niin moni ihminen sanoi, että Terhi sä sekoat jossain vaiheessa tuohon lukemisees. Heidän suvussaan kuulemma oli joku "kaava", että tietyt hurjasti opiskelevat ihmiset flippaavat jossain vaiheessa. Heistä tulee kylähulluja.

Se oli jotenkin hirveetä, että tuolle mimmille oli laitettu kyseinen viitta jo pienestä. "merkit nähtävillä, sinä sekoat".

Elämä on mua vienyt pitkin poikin maapalloa ja Terhistä en ole kuullut sitten abivuoden. Silloin kuuden ällän ylioppilaana haki oikikseen. En edes tiedä pääsikö, vaikka suht hyviä kavereita oltiin.

Toisinaan tuo on ollut mielessä, että pärjäsikö elämässä vai pitikö suvun merkit paikkansa. :D

Uppp!

Flippasin 14 vuotiaana niin pahasti, että sain ihan seinät helistävän raivokohtauksen. Toista vastaavaa ei ole ainakaan lapsuusiällä tullut, enkä ole tajunnut katua raivariani.

Istuin juomassa teetä keittiössä ja kuuntelin musiikkia kuulokkeilla. Äitini oli ottanut nokkaansa jostain tai en tiedä mikä sitä vaivasi, mutta teepannu kiehui täysillä. Hän ei ollut huomaavinaankaan asiaa. Pyysin laittamaan levyn pois päältä kun hän siinä lähellä oli, etten itse olisi joutunut nousemaan sen takia toiselta puolen keittiötä. Äiti lähti huoneesta kuin ei olisi kuullutkaan ja se vittumainen virne naamalla siihen päälle riitti.

Mulla flippasi ihan täysin. Paiskasin kuulokkeet päästä ja sen jälkeen en edes muista mitä kaikkea tapahtui. Lopulta serkkuni tuli pihalta kun äiti huusi hänet sisälle rauhottamaan minut ja muistan ikäni sen vitutuksen määrän kun äitini syytti että olin oppinut pahoja tapoja uudelta kaveriltani. Tuliko sille pässille mieleen, että kaikkeen oli syynsä? :p Serkkuni joka tapauksessa roudasi minut huoneeseeni, suurikokoinen mies kun oli, ja hänenkin asenteensa oli ihan perseestä. "Joudut lastenkotiin ja siinä kohtaa sulla ei ole enää ketään."

Hyvä juttu.

Kukaan vain ei ajatellut taustaa: olin rankasti koulukiusattu viimeisen vuoden ala-asteella, ja vaikka sama meininki ei jatkunutkaan entisellään yläasteella, niin sen kaiku oli edelleen voimassa. Koulussa numeroni olivat laskeneet, vaikka olisin tehnyt mitä ja varsinkin pitkästyttävillä ruotsintunneilla opettaja kiusasi minua erityisesti. Isäni oli juuri kuollut, siihen perään kuoli läheinen kaveri, poikaystäväni oli itsetuhoinen ja yrittänyt manipuloida tekemään itsemurhan kanssaan. Pelättyäni 3 kuukautta sen nulikan päähänpistoja hän lopulta jätti minut parhaan ystäväni takia ja he salasivat yhdessä asian. Äitini uusi mies hallitsi asuntoa idioottimaisuuksillaan, joi joka ilta hirveän kännin päälle, seurasi minua kaiken valveillaoloaikansa kertoakseen miten meillä kuuluisi toimia ennen kuin sammui. Hän lastasi mm. huoneeni lattian keittiön pöydän tavaroilla jotta oppisimme siistiksi, ja lopulta hänen laskunsa ja sossun juttunsa löytyivät sieltä jonka jälkeen hän oli rahaongelmissa ja ongelma tietty siirtyi meille. Kotona ei ollut hetken rauhaa, se äijä ei pitänyt turpaansa kiinni minuuttiakaan ja änki joka paikkaan mukaan koska "hän seurusteli äitini kanssa". Se idiootti tuli mukaan jopa rintaliiviostoksille minkä pitäisi olla äidin ja tyttären välinen juttu.

Mikään näistähän ei ollut oikea syy suuttua. Kaikki oli teinin kapinaa. Minua mollattiin, todelliset tunteeni lakaistiin sivuun ja oireiluni oli vain luonnehäiriöisen käytöstä. Muistan ikäni miten seisoin puukon kanssa keittiössä ja sanoin että jollei isäpuoli muuta pois, väännän ranteeni auki. Juttu käännettiin siten, että uhkailin äitiäni veitsellä (huoh..) ja minulle kerrottiin, että äiti päättää puolisonsa itse ja siihen ei ole lapsilla mitään sanomista. Kumma vain, että vielä kymmenen vuotta kaiken jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että näissä jutuissa on kuunneltava lapsiakin, varsinkin jos kuvioon liittyy työttömyyttä, alkoholi ja ilmeinen typeryys jonka mukana tulee lieveilmiönä liuta muitakin juoppoja.  Oli aika tylsää, etten saanut päättää mistään mitä ympärilläni tapahtui, koska olin vain 14-vuotias typerä kakara. Olisin silloin jo vaihtanut koulua, ostanut uudet vaatteet, lopettanut sen väkinäisen pitkän ruotsin tunneilla istuskelun, mennyt psykologille ja aloittanut harrastuksen tai jopa vaihtanut perheineni kunnolla paikkakuntaa, mutta eihän minua tarvinnut kuunnella koska olin vain nenäkäs pentu. 

Sellanen. 

Isäni flippasi, otti eron, muutti lappiin, eli siellä yksin pari vuotta ja sitten ampui ittensä. En tiä tänä päivänäkään mikä homman nimi oli.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 02:24"]

  [/quote] Uhriutuja

[/quote]

Ensimmäinen vajaa löysi tiensä sitten tähänkin ketjuun eikä keksinyt älykkäämpää sanottavaa. 

Setäni uusi vaimo. Setäni siis 50v ja uusi vaimo oli 30v. Saivat lyhyen ajan sisään kaksi lasta, kunnes tämä vaimo alkoi olemaan hieman epävakaa, oli tosi aggressiivinen, normaalisti tosi kiltti ja iloinen. Alkoi myös väkivalta setääni kohtaan, heille tuli ero ja vaimo tappoi itsensä humalassa. Luojan kiitos lapset olivat sedälläni tuolloin. Sääliksi käy lapsia :,(

[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 00:32"]Mä pelkään et itse flippaan. Oon masentunut ja nyt on nornaaliakin raskaampi hetki menossa...
[/quote]
Sama

Up

No kyseinen henkilö ei ole mikään tuttuni, mutta siis...
Hakeuiduin itse hoitoon masennuksen takia ja kun avo-osastolla ei ollut tilaa, olin muutaman päivän omasta tahdostani suljetulla odottamassa paikkaa. Siellä nyt oli jos jonkinlaista porukkaa, mutta yhden naisen kohtalo on jäänyt vuosiksi mietityttämään. Nainen ei kommunikoinut millään järkevällä tavalla vaan ölisi kummallisuuksia, syljeskeli lattioille jne. Häntä kävi katsomassa mies pienen vauvan kanssa ja hoitajalta kuulin että nainen sekosi synnytyksessä ja päätyi tuohon tilaan :( Siirryin tosiaan sieltä pois joten en tiedä mitä naiselle lopulta kävi mutta sen miehen surulliset silmät muistan vieläkin :'(

Minä itse 17-vuotiaana. Olin jo varmaan puoli vuotta sanonut, että mä kuulen välillä ääniä ja näen hahmoja silmäkulmistani ja joku aikoo satuttaa mua, mutta mua ei otettu todesta, kuitattu vaan että tulee varmaan jostain naapurista ja näköhäröt johtuu vaan jostain varjoista ja paranoia kauhuelokuvista. Sitten olikin yhtäkkiä psykoosi päällä ja mä olin kesken sukujuhlan hakenut puukon ja lukkiutunut huoneeseeni varmana siitä, että suku aikoo tappaa mut ja ne juhlat on oikeasti tarkoitettu mun hautajaisiksi.