Lue keskustelun säännöt.
Sinä maisteri, kuinka nopeasti tai hitaasti teit pro gradu -työsi?
Kommentit (47)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Melkein vuoden tein, tosin tietty hyvin vaihtelevalla intensiteetillä. Olisin voinut nopeamminkin, mutta olen sen verran perfektionisti, että piti hinkata loputtomiin. Siinä sitten töitä ja viimeisiä maisterikursseja samalla. Tuli lopulta 5 ja sain aineeni vuosittaisen gradupalkinnon. Oli vaivan arvoista.
Aikaa meni alun kahdeksatta vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin vuoden ja luin aivan liikaa kirjoja mutta ne oli niin mielenkiintoisia! toiseen graduun meni 2 päivää 20 vuottta myöhemin kun kopsasin entisen gradun parin promillen humalassa ja poistin siitä 40 sivua toki pohjarakenteen kopsaamiseen taisi mennä pariviikkoa
Taisi mennä kaksi vuotta, tai siis en toki tehnyt sitä siitä ajasta kuin noin 30 päivää. Päädyin välissä työskentelemään isolle yritykselle omalle alalle ja etenkin siellä kivasti kokeneeksi asiantuntijaksi ja sitten piti saada paperit ulos jotta saan seuraavan ylennyksen joten painoin siitä loput pakettiin.