Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä kun masennukseen ei saanut hoitoa?
08.06.2015 |
Tarinani on pitkä, mutta ajattelin nyt tänne kysyä kun on niin väsymys ja en meinaa jaksaa elää päivästä toiseen enää..Hain kerran pahassa burnoutissa/romahduksessa apua kunnalliselta puolelta,mutta siellä oli ihan kauheita ihmisiä vastassa.Tuomitsivat ja minut vaan ajettiin pois..en tiedä miten ihmiset voivat saada apua masennukseen ja hermoromahdukseen,mutta minä en saanut.Mitähän voisin enää tehdä?Olen miettinyt yksityistä puolta,mutta Se taitaa olla aika kallis..Oletteko ikinä kuulleet että joku olisi kokonaan parantunut masennuksesta itsenäisesti?En haluaisi olla tämmöinen,olen kateellinen elämäniloisille ihmisille.Itse olen vain väsynyt tähän kaikkeen.
Kommentit (35)
Saako kukaan tietää jos on käynyt mielenterveys toimistossa. Vaikuttaako se esim uuden työpaikan saantiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 16:11"]Nro 15,en ihan tarkalleen muista minkä niminen Se virallisesti oli Se paikka mutta Se oli ihan kaupungin oma joku paikka jossa oli yhteydessä esim suljetut osastot ja jotenkin päivystävä mielenterveystyö.Lääkäri antoi paikan nimen opiskelijaterveydenhuollosta koska heillä ei ole vastaavaa hoitoa ja minua ei kotiin uskallettu päästää vaan yksin.Ehkä jotku kävivät siellä myös osittain säännöllisesti juttelemassa.Siellä oli kaksi tai kolme naista vastassa,en ole varma oliko yksikään lääkäri.Kyselivät ja yritin selittää,mutta koska en ollut osastolle otettava niin apua ei oikein ollut antaa..jäi mielikuva että heidän mielestään olin jotain ihan muuta kuin apua tarvitseva..en muista ihan tarkalleen,olin ollut heikolla ravinnolla jo viikkoja ja taksilla olin sinne päässyt.Sieltä ehkä nimettiin joku toinen paikka josta olisi voinut joskus tulevaisuudessa mennä kysymään apua,mutta ymmärrätte varmaan että siinä vaiheessa kun toivon vain kuolemaa ja käännytetään kotiin niin en ikinä enää menisi noin huonosti kohdeltavaksi..tekee todella pahaa nytkin miettiä tuota ja toivon etten olisi ikinä mennyt sinne:(
[/quote]Yhtään väheksymättä kokemuksiasi haluaisin tuoda esille sen, että masennuksen yksi oire tai tuntemus on se, että muut väheksyvät, mollaavat, eivät ymmärrä, pitävät luuserina. Negatiiviset tunteet ja tuntemukset kasvavat satakertaisiksi. Mene ihmeessä vaikka terveyskeskukseen. Saat kyllä apua kun kerrot samat asiat kuin täälläkin.
Kokeile vaihtoehtoja! Se on muutenkin ainut ratkaisu
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 21:47"]Saako kukaan tietää jos on käynyt mielenterveys toimistossa. Vaikuttaako se esim uuden työpaikan saantiin?
[/quote] Vain ne saavat tietää, jotka näkevät sinut asioimaan menossa tai tulossa sieltä. Muuten kukaan ei saa tietää. Jotkut lääkärit näkevät myös mielenterveyspuolen hoitokertomuksesi, mutta eivät kaikki. Mielenterveyspuolen asiakirjat on salattu suuremmin kuin muut hoitokertomukset. Laboratoriolähetteissä näkyy mielenterveyspuoli pyytäjänä, mutta laboratoriohenkilöstökin on vaitiolovelvollinen. - Hyvä psykiatri poissulkee myös elimelliset masennuksen syyt kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt, anemia, sokeritasapainon heittely. Kun yleislääkäri pyytää ko. labroja, pyytäjänä näkyy vain terveysasema tms.
mielenterveystalo.fi
Siellä on tietoa masennuksesta ja ohjeita siihen , mitä itse voi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässäkin ketjussa käskettiin valehdella itsemurha-aikeista, vaikka niitä ei ap:llä ollut. Joku roti sentään.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 21:41"]
Mulla hieman erilainen kokemus masennuksesta, joka kesti yli 10 vuotta. Kävin psykologin ja psykiatrin luona juttelemassa, kokeiltiin eri lääkkeitä. Mikään ei oikein toiminut. Olin välillä todella ahdistunut. Siitä alkoi myös krooninen unettomuus. Rauhoittavat auttoivat pahimman hetken yli, mutta niitä määrättiin todella nihkeästi. Raahauduin vuosikaudet eteenpäin. Kerran sitten juttelin tk-lääkärille, joka sanoi, että kokeillapas tällaista lääkettä. En olisi uskonut, mutta sen jälkeen kun lääkkeet oli sisäänajettu, muuttui mun maailmani. En oikeastaan muistanut, että olotila voi olla niin hyvä, niin normaali. Aikaa tästä yli 10 vuotta eikä masennus ole uusiutunut. En tarvitse enää lääkkeitä. Mahdollisuus on parantua. Paljon voimia teille!
[/quote]29 mikä tuo lääke oli?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene vaikka terveyskeskuksen lääkärille puhumaan, hän osaa varmasti auttaa ja ohjata sinut oikealle taholle
Minä olen parantunut masennuksesta itsenäisesti, ja kyllähän siitä moni paraneekin ajan kanssa. Suurin osa siitä selvisi "vanhaan aikaankin" kun ei ollut lääkkeitä eikä terapioita.
Mutta silti se on väärin jos ei apua saa kun sitä kokee tarvitsevansa. Ei se yksityisellä puolella käynti välttämättä niin kauhean kallis ole. Terapia, jos sen joutuu itse maksamaan, tulee kalliiksi kyllä, mutta jos ihan menisi yksittäiselle käynnille psykiatrille, joka määrää lääkkeen, niin ei se valtavasti maksa.
Mutta jos varaa ei ole tai halua, niin kylläähän sitä apua pitäisi kunnalliseltakin saada. Kannattaa yrittää uudestaan, ehkä siellä on eri ihminen vastassa. Voi myös vaatia eri lääkäriä jos ei yhtään synkkaa tietyn kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on tosi valitettavaa että joutuu taistelemaan, anelemaan, pyytämään, uhkailemaan, lukea lakia yms. että saisi apua kun harvalla siinä tilanteessa on voimia siihen.
En suosittele, mutta jos apua haluaa saada niin varmiten sen saa kun uhkailee itsemurhalla. Joko soittaa 112 tai sitten kunnan päivystävään kriisi, mikä lie, numeroon.
Mene yksityiselle ehdottomasti. Kun saat diagnoosin, niin psykoterapiaan saa Kelalta korvauksen. Lääkkeet ovat olleet minulle aivan toissijainen hoitokeino masennukseen, puhuminen auttaa paljon enemmän. Omalle terveydelle ei voi asettaa hintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osaisitko nro 3 kertoa lisää millainen tilanteesi oli ja miten pystyit sitä parantamaan?Olen todella monesti itseni saanut tsempattua ylös uudestaan ja aina välillä mennyt vähän paremmin.Ennen kuin hain apua,oli aina tunne että "no joku päivä voin mennä lääkäriinkin jos apua tarvitsen",mutta sitten kun kokemus oli niin kauhea niin nyt elämän taas mennessä syöksykiitoa alas on tullut vaan mieleen että tätäkö tämä nyt on niin pitkään kun jaksan?Että ei ole enää edes sitä turvaverkkoa että hätätilanteessa jostakin saisin apua.Tuntuu että Se ovi sulkeutui ja olen yksin ellen sitten yksityiselle mene..en ole nyt jaksanut sen hintoja katsella mutta voisin olettaa että sinne menisi helposti useampi tonni vuodessa. Nyt on vain jotenkin hankalaa kun olen jo pitemmän aikaa joutunut jopa useamman kerran päivässä tsemppaamaan itseni edes siihen kuosiin että syön vähä,juon vettä,pesen hampaat..epävarmuus ahdistaa minua kovasti.Kiitos teille jotka jo vastasivat,helpottaa vähän kirjoittaa tänne.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 15:40"]
Mene yksityiselle ehdottomasti. Kun saat diagnoosin, niin psykoterapiaan saa Kelalta korvauksen. Lääkkeet ovat olleet minulle aivan toissijainen hoitokeino masennukseen, puhuminen auttaa paljon enemmän. Omalle terveydelle ei voi asettaa hintaa.
[/quote]
Valitettavasti sitä korvausta terapiaa varten on suhteellisen vaikea saada tässä maassa. Itse en koskaan saanut, vain uusia lääkkeitä kokeiltavaksi. On paljon halvempaa kirjoittaa se lääkeresepti kuin maksaa terapiaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitonen,onko kelakorvaus millainen ja millaisia kustannuksia itselle jäi? Ap
Mene sairaalaan päivystykseen ja sano että yritit itsemurhaa. Pitäisi sillä jotain apua irrota. Tsemppiä!
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 15:41"][quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 15:40"]
Mene yksityiselle ehdottomasti. Kun saat diagnoosin, niin psykoterapiaan saa Kelalta korvauksen. Lääkkeet ovat olleet minulle aivan toissijainen hoitokeino masennukseen, puhuminen auttaa paljon enemmän. Omalle terveydelle ei voi asettaa hintaa.
[/quote]
Valitettavasti sitä korvausta terapiaa varten on suhteellisen vaikea saada tässä maassa. Itse en koskaan saanut, vain uusia lääkkeitä kokeiltavaksi. On paljon halvempaa kirjoittaa se lääkeresepti kuin maksaa terapiaa...
[/quote]
Tässä asiassa tosiaan on ahtaalla, jos ei ole työssä tai opiskele. Omat opinnot menivät katkolle masennuksen takia ja sen puitteissa kai olen korvauksen saanut.
-5
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 15:41"]
Osaisitko nro 3 kertoa lisää millainen tilanteesi oli ja miten pystyit sitä parantamaan?Olen todella monesti itseni saanut tsempattua ylös uudestaan ja aina välillä mennyt vähän paremmin.Ennen kuin hain apua,oli aina tunne että "no joku päivä voin mennä lääkäriinkin jos apua tarvitsen",mutta sitten kun kokemus oli niin kauhea niin nyt elämän taas mennessä syöksykiitoa alas on tullut vaan mieleen että tätäkö tämä nyt on niin pitkään kun jaksan?Että ei ole enää edes sitä turvaverkkoa että hätätilanteessa jostakin saisin apua.Tuntuu että Se ovi sulkeutui ja olen yksin ellen sitten yksityiselle mene..en ole nyt jaksanut sen hintoja katsella mutta voisin olettaa että sinne menisi helposti useampi tonni vuodessa. Nyt on vain jotenkin hankalaa kun olen jo pitemmän aikaa joutunut jopa useamman kerran päivässä tsemppaamaan itseni edes siihen kuosiin että syön vähä,juon vettä,pesen hampaat..epävarmuus ahdistaa minua kovasti.Kiitos teille jotka jo vastasivat,helpottaa vähän kirjoittaa tänne.
[/quote]
Minuun iski masennus ja myös paniikkihäiriö ilman mitään ulkoista elämäntilannesyytä kuin kirkkaalta taivaalta kun olin 25-vuotias. Elämän piti olla niin täydellisesti kuin olla voi: olin valmistunut maisteriksi, oli ihana miesystävä, olin nuori ja terve ja onnellinen. Mutta yhtäkkiä alkoi tulla paniikkikohtauksia ihan missä vaan. Vähitellen homma liukui myös syvemmälle masennukseen. Syöminen ei kiinnsotanut enää, ei minkään tekeminen, ei kenenkään kanssa oleminen. Viinalla helpotin pahaa oloani aika paljon, koska tuntui että kännissä saan "vanhan minäni" takaisin, kun selvinpäin olin pelkkä tylsä zombie.
Mutta jossain vaiheessa ei auttanut enää mikään, pohjalle oli mentävä. Minut hylkäsi siinä tilanteessa ihan kaikki ihmiset, mutta en minä jaksanut siitäkään välittää. Olin niin sekaisin välillä että epäilin koko ulkomaailman ja itseni olemassaoloa, joten ihan sama millään. Laihduin 55-kiloisesta 41-kiloiseksi koska en muistanut/välittänyt syödä. Odotin vain kuolemaa, jonka toivoin tulevan pian. En pystynyt poistumaan juuri asunnostani, koska paniikki iski jos poistuin, ja tuli tunne että olen niin sekaisin etten ehkä osaa kotiin jos menen niin kauas ettei koti näy. Joskus kotona katselin käsiäni ja mietin miksi niitä käsien päissä olevia pötkylöitä sanotaan ja täytyi ihan laskea montako niitä on (sormia siis). Ajatusmaailma oli aivan hajanainen ,sekaisin ja minuus myös.
Mutta jossain vaiheessa tapahtui käänne, ilman mitään hoitoa. Yhtäkkiä oli yksi pieni hetki, jolloin huomasin ettei ollut tuskaa. Se oli hämmästyttävää, koska en enää ollut muistanut edes mitä sellainen tila on. Jossain vaiheessa tuli toinen sellainen hetki, ja itkin ilosta kun niitä tuli. Vähitellen niiden kesto piteni, pienestä silmänräpäyksen välistä minuuttiin, sitten viiteen. Niitä alkoi tulla yhä useammin. Tuntui kuin olisin roikkunut pari vuotta jatkuvasti nuoralla kuilun yllä, intensiivisen kauhun vallassa, mutta nyt sain välillä mennä lepäämään tukevalle maalle, ja levättyäni jaksoin taas kauhua. Lisäksi tuli tunne, että käänne on tapahtunut, että tästä noustaan vielä. Vuoden verran kesti että palasin työ- ja normaalielämän kuntoon.
Ja mikä hienointa, olin ihan eri ihminen parannuttuani kuin aiemmin. Olin ennen aika ylimielinen ja kova ihminen, sellainen menestyjä joka halveksin "heikkoja". Sellainen luulo että ihminen itse voi valita pärjäämisensä kyllä mureni täysin masennuksen kourissa, ja hyvä niin. Muutenkin olen ollut paljon rauhallisempi ja tasapainoisempi ihminen, ja myös pelko ihan kaikkea kohtaan katosi täysin. Kun on toivonut kuolemaa ja ihan aidosti ollut valmis siihen, ja kun on kokenut jo äärimmäistä ahdistusta ja tuskaa ja selvinnyt, niin mitäpä sitä enää pelkäisi?
t. 3
Olin töissä mutta irtisanouduin..siihen liittyi monia asioita,yhtenä mm seksuaalinen häirintä ja en halunnut enää jäädä sellaiseen paikkaan..nyt yritän päästä kouluun opiskelemaan.Voi olla ettei mitään korvauksia nyt sitten ainakaan saisi.Itsemurhalla en tahtoisi valehdella vaikka monesti tulee hetkiä jolloin toivon etten olisi syntynyt tai voisi lakata olemasta..olen välillä säikähtänyt nyt itseäni kun on ollut todella paha olla että melkein saattaisin satuttaa itseäni, joten olen yrittänyt työstää niitä hetkiä etten vaan tee mitään..autolla ajaessa on ehkä ollut vaarallisimmat hetket,olisi niin helppoa törmätä vaikka puuhun. Ap
[quote author="Vierailija" time="08.06.2015 klo 15:41"]
.en ole nyt jaksanut sen hintoja katsella mutta voisin olettaa että sinne menisi helposti useampi tonni vuodessa.
[/quote]
Parhaassa tapauksessa ei mene kuin vastaanottomaksu joku 120-150 euroa. Siellä kirjoitetaan resepti masennuslääkkeelle, ja alat syödä sitä, ja jos hyvin käy, se auttaa. EI sinun sitten tarvitse siellä lääkärissä toistuvasti juosta jos toimiva lääke löytyy kerralla.
Mulla hieman erilainen kokemus masennuksesta, joka kesti yli 10 vuotta. Kävin psykologin ja psykiatrin luona juttelemassa, kokeiltiin eri lääkkeitä. Mikään ei oikein toiminut. Olin välillä todella ahdistunut. Siitä alkoi myös krooninen unettomuus. Rauhoittavat auttoivat pahimman hetken yli, mutta niitä määrättiin todella nihkeästi. Raahauduin vuosikaudet eteenpäin. Kerran sitten juttelin tk-lääkärille, joka sanoi, että kokeillapas tällaista lääkettä. En olisi uskonut, mutta sen jälkeen kun lääkkeet oli sisäänajettu, muuttui mun maailmani. En oikeastaan muistanut, että olotila voi olla niin hyvä, niin normaali. Aikaa tästä yli 10 vuotta eikä masennus ole uusiutunut. En tarvitse enää lääkkeitä. Mahdollisuus on parantua. Paljon voimia teille!