Mistä "erilleen kasvaminen" alkoi?

Olen ollut mieheni kanssa nyt jo 23 vuotta, ihan teineistä asti oltu yhdessä.

Kaksi nuorta lasta, oma yhteinen asunto, vakityöt. Kaikki tehty yhdessä.

Elämä on tavallaan hyvää ja on selvitty isommilta kriiseiltä. Mieheni on aivan ihana, tosi hauska, fiksu ja hyvä tyyppi. Joka tavalla ollut niin rakas ja tärkeä aina.

Mutta mutta...jostain syystä tässä viime vuosina on välillä tuntunut siltä kuin meidän yhteys olisi jotenkin katoamassa? Vaikka puhutaankin paljon, mutta missä se kipinä on?

Tuntuu että kaikki on jo juteltu. Tuntuu että niin moni asia on jo yhdessä koettu. Lastenlapsia toivon, mutta toisaalta en tiedä onko tänä päivänä kovin varmaa että lapsenlapsia koskaan tulee. Yhteinen tulevaisuus on ollut myös iso haave.

Pelkään hirveästi sitä kuuluisaa erilleen kasvua! Istumme sohvalla puhelimet kourassa. Seksiä on ja mies on edelleen ihana silläkin tavalla, mutta onko tässä vaiheessa jokin kriittinen hetki jolloin pitää vaan "tahtoa" pysyä yhdessä?

Mitään suurempaa vikaa suhteessamme ei ole, olemme tosi hyviä kavereita myös.

Kaikki kokemukset otan kiitollisena vastaan.