Huusitko sinä synnyttäessäsi?

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 14:07"]Huusin ihan helvetisti! Koko tyksi kaikus :D
[/quote]

Kaikui.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 15:50"]Suomalainen nainen on nöyrä ja miettii jopa kuollessaan, mitä muut hänestä ajattelee ja kärsii hiljaa syöpäkivutkin, ettei vain olisi kenellekään vaivaksi ja kukaan ei ajattelisi hänestä pahaa ja ei tarvitsisi nolostella. Suomalainen vaikenee hiljaa, ei puhu, ei näytä tunteitaan. Synnyttää hiljaa puhisten, koska pelkää, mitä kätilö ajattelee ja odottaa, kuin nöyrä koira häntä heiluen, että kätilö kehuu lopussa hyväksi synnyttäjäksi, kun synnytti hiljaa, vaikka ponnisti kaksi tuntia ja käytettiin imukuppia ja paineltiin mahaa ja lopulta menetti niin paljon verta, että jouduttiin laittamaan veripussi.

Mutta tärkeintä on se, että suomalainen nainen on nöyrä ja kiltti ja vaivaton. Se on paha näyttää kipua ja tunteitaan. Vanhainkodissa muistamme maata hiljaa ja olla kiitollisia, jos joku muistaa meille kipulääkkeen antaa, kun joka paikka on kipeä. Kunnon nainen ei valita turhaan, vaan kärsii hiljaa ja on kiltti tyttö kuolemaan asti. Haudalla varmaan kiitetään, että olipa siinä hyvä synnyttäjä ja kuolija ja hyvä eläjä, kun siitä ei ollut mitään vaivaa.
[/quote]

Ja paskat. Suomessa vaan sattuu olemaan valveutuneita naisia jotka tietää että se huuto ei auta ja vie voimia. Jos jokunen huuto pääsee kun sattuu eniten niin asia ok mutta muuten täysin turhaa

En kyllä ymmärrä miten te hullut suostutte tollaseen? Sen kidutuksen jälkeen pitäisi olla vielä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkaa elämää normaalisti. Ei se palkinto ole sen arvoinen, että sen noin vaikeasti pitää ulos tulla.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 03:56"]

Tarinoitten perusteella mää en uskalla hankkia lapsia, jos kerta synnytys on noin hirveetä... harmi,olisin halunnut kolme lasta

[/quote]

Synnyttämättömille, lapsista haaveileville lohdutuksena, että harvemmin ensimmäinen synnytys etenee niin vauhdilla, ettei kivunlievitystä ehditä antaa. Siinä ehtii yleensä hyvin tilanteen tasalle ja supistukset voimistuvat pikku hiljaa kerta kerralta. Siten kroppakin ehtii alkaa tuottaa omaa kivunlievitystään jo pidemmän aikaa ja mieli pääsee helpommin mukaan synnytyksen rytmiin.

Huusin, koska piti ponnistaa enkä ollut nukkunut edellisenä yönä lainkaan. En muista, että olisin huutanut kivusta, vaan siitä, että koko juttu kesti niin kauan ja vauveli piti lopultakin saada ulos. Mutta kyllä minä huusin. En kiroillut enkä sättinyt, vaan huusin suoraa huutoa, kuin kuulantyöntäjä.

Minusta synnytys on yksi niistä tilanteista, joissa aikuinenkin ihminen saa vapaasti huutaa.

Kyllä minun tekisi monesti mieli huutaa suoraa huutoa muulloinkin, esim. maanantaiaamuisin töihin lähtiessä, mutta kun on aikuinen, niin ei kehtaa...:)

Kolme muksua luomuna enkä ole yhdessäkään huutanut. Sattui kyllä aivan pirusti. Jokaisessa kätilö on sanonut ettei ole yhtä rauhallista synnyttäjää tavannut, mutta taitavat sano niin kaikille koska en todellakaan tuntenut itseäni rauhalliseksi. Yritin keskittyä hengittämiseen ettei sattuis niin paljon.

En huutanut kivusta, vaikka kipua kyllä siis oli paljon, ei kivunlievitystä. Ponnistusvaiheessa huusin kyllä paniikissa että en halua tehdä tätä ja haluan lopettaa jne, vaikka toisaalta tiesin kyllä koko ajan ettei se ole mahdollista.

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 03:27"]Te halusitte synntyttää, te halusitte synnyttää alakautta... Miksi huusitte ja kiduitte?!
[/quote]
En itseasiassa saanut valita, oli sektio varattuna kun minulla oli/on vielä kamala synnytyspelko (ei mitään järkevää syytä, mutta onko pelkotapauksissa ikinä) johon ei terapia edes auttanut. Mutta sitten tyttäreni päättikin syntyä etuajassa ja nopeasti, siinä ei paljoa kysytty enään kun oli jo tulossa.

T. Se jolla on värikäämpi sanasto kuin merimiehellä.

Ps. Kiroillu ainakin minulla auttoi kivun kestämisessä.

Huusin kaikissa synnytyksissä ja niin huudettin naapurisaleissakin. Sehän on ihan normaalireaktio. Enemmän mulla olisi mennyt voimia huudon pidättämiseen eikä ponnistuksista varmaan olisi tullut mitään. Ihmeellistä, että kätilöt kiletävät joitakin huutamasta, koska ei se tosiaan voimia vie ponnistuksista, päinvastoin.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 15:50"]Suomalainen nainen on nöyrä ja miettii jopa kuollessaan, mitä muut hänestä ajattelee ja kärsii hiljaa syöpäkivutkin, ettei vain olisi kenellekään vaivaksi ja kukaan ei ajattelisi hänestä pahaa ja ei tarvitsisi nolostella. Suomalainen vaikenee hiljaa, ei puhu, ei näytä tunteitaan. Synnyttää hiljaa puhisten, koska pelkää, mitä kätilö ajattelee ja odottaa, kuin nöyrä koira häntä heiluen, että kätilö kehuu lopussa hyväksi synnyttäjäksi, kun synnytti hiljaa, vaikka ponnisti kaksi tuntia ja käytettiin imukuppia ja paineltiin mahaa ja lopulta menetti niin paljon verta, että jouduttiin laittamaan veripussi.

Mutta tärkeintä on se, että suomalainen nainen on nöyrä ja kiltti ja vaivaton. Se on paha näyttää kipua ja tunteitaan. Vanhainkodissa muistamme maata hiljaa ja olla kiitollisia, jos joku muistaa meille kipulääkkeen antaa, kun joka paikka on kipeä. Kunnon nainen ei valita turhaan, vaan kärsii hiljaa ja on kiltti tyttö kuolemaan asti. Haudalla varmaan kiitetään, että olipa siinä hyvä synnyttäjä ja kuolija ja hyvä eläjä, kun siitä ei ollut mitään vaivaa.
[/quote]

Suomalainen nainen luulee olevansa marttyyri vaikka oikeasti on valittava haaska. Ei vain huomaa sitä itse

No en!!! Keskityin synnyttämiseen enkä äänihuulten rasittamiseen!

Huusin, hiroilin ja huusin lisää. Purin myös lasten isää käteen. Ensimmäisellä kerralla epikriisissä luki "äiti oli hankala " ..se oli se kerta kun purin miestäni käteen, huusin suoraa huutoa ja kaikki mahdolliset kirosanat. Kätilö käski olla hiljaa, en totellut. Kaksi myööhempää kertaa myös kiljumalla läpi, ainoa synnytyksissä käytetty kivunlievitys oli ilokaasu. En tiedä olisinko ollut huutamatta vähemmällä kivulla ja jollain kipulääkkeillä.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 20:01"]

En kyllä ymmärrä miten te hullut suostutte tollaseen? Sen kidutuksen jälkeen pitäisi olla vielä kuin mitään ei olisi tapahtunut ja jatkaa elämää normaalisti. Ei se palkinto ole sen arvoinen, että sen noin vaikeasti pitää ulos tulla.

[/quote]

Palkinto on kyllä sen kidutuksen arvoinen. Eikä synnytystä jaksa jäädä märehtimään, on vain tyytyväinen kun se on ohi.

Mieheltä oon joskus kysynyt että huusinko kovasti.. vastauksena on ollut että jokaisessa synnytyksessä on mulla ollut semmonen vaihe jossa ääntä on tullut enempi mutta pääsääntöisesti kuuluu ilokaasumaskin sihinä ja nauru (ilokaasu saa mut nauramaan kippurassa oli kivut kuin kovia tahansa). :D

Niin ja asun Ruotsissa. :)

[quote author="Vierailija" time="07.06.2015 klo 11:15"]

Kyse ei ole siitä, että olisin PÄÄTTÄNYT huutaa tai filmata, vaan huuto vain PURKAUTUI minusta niin, etten edes täysin muista sitä vaihetta (olen normaalisti hillitty ja hiljainen nainen jolla korkea kipukynnys). En itse edes tajunnut huutavani enkä ylipäätään tiedostanut mitään ympäröivästä maailmasta tai siitä, mitä tein tai en tehnyt. Olin ihan muissa maailmoissa. Ja niinhän kroppa ja mieli tekevät - se auttaa sietämään kovimman kivun yli.

Synnytys eteni tosi vauhdilla ilman kivunlievitystä. Siinä ei ehtinyt päästä ajan tasalle, missä mennään. Ikään kuin "heräsin" tähän todellisuuteen, kun ponnistusvaihe oli menossa. Siinä vaiheessa kroppakin oli varmaan jo alkanut tuottaa omaa kivunlievitystä ja pääsin henkisesti tilanteen tasalle. Alku eteni niin rajusti ja vauhdilla, että tilanteentaju ja kontrolli meni enkä ehtinyt avautumisvaiheen supistusten välissä rauhoittua ja rentoutua kun seuraava jo tuli ja äärimmäisen rajuna.

Ponnistusvaiheessa huuto sitten lakkasi ja olin hiljaa ja täysin keskittynyt tilanteeseen. Supistusten välillä oli täysin kivutonta ja pääsin synnytyksen "rytmiin" mukaan. Kaikki ei vain vyörynyt ylitseni ilman, että pysyn mitenkään mukana. Sitten ei ollut enää ollenkaan kamalaa eikä kivutkaan olleet enää niin pahoja kuin avautumisvaiheen loppupuolella. Tässä kohtaa pystyin rentouttamaan ja rauhoittamaan itseäni supistusten välillä juuri kuten synnytyksessä olisikin hyvä pyrkiä tekemään, jos vain pystyy. Aina ei tosin pysty eikä se ole mikään valintakysymys, vaan kyse on alkukantaisesta reaktiosta, jossa ei tahto tai tietoisuus ole mukaan.

(Esikoisemme syntyi ilman huutoja ja synnytyksissä on todellakin eroja)

[/quote]

Lisään vielä, että yhtälailla jonkun toisen alkukantainen reaktio todella kovaan kipuun ja synnytyksen kontrolloimattomaan etenemiseen voi olla täydellinen hiljaisuus. Ei vain voi syyttää ketään huutamisesta tai huutamattomuudesta, koska ei se aina ole valintakysymys. On varmasti niitäkin, jotka kiljuu jo siitä kun otetaan verikoe tai vain filmaamisen vuoksi. Ja niin, että se vain haittaa ponnistamista. Mutta on niitäkin, jotka eivät siinä tilanteessa tajua mitään, mitä tapahtuu eikä pysty itse päättämään, miten reagoi. Sitä vain menee mukana.

Eiköhän pääasia ole kuitenkin se, että vauva syntyy terveenä - sama se, tuleeko huutamalla tai hiljaa :)

Noloa, turhaa... Ihan sama, mutta kun klitoris repeää niin vaikea se on olla hiljaa. Ehkä mä ens kerralla mietin enemmän, et mitä muut on siitä mieltä ja jätän tollaset nolot jutut väliin <3

En ehkä huutanut mutta vaikersin kovaäänisesti supistuksia. Avautumisvaihe oli lyhyt ja erittäin raju. Sairaalaan ehdin ponnistamaan. Ponnistuksiakaan en huutanut, mutta "kirisin". :)

Minä synnytti Somaliassa viisi lasta ilman huutoa. Kyykyssä nurmikkolla ilman lääkettä. Sattui paljon. Sama teki muut naiset. Suomessa synnytin lapsen kanssa ja ihmettelin lääkäriltä miksi jotkut huutaa. En ollut koskaan kuullut moista ennen. Varsinkin kun sai lääkettä.

[quote author="Vierailija" time="06.06.2015 klo 14:13"]

Huusin kunnes kätilö kielsi

[/quote]

Mikä helvetin paskapää kieltää synnytyksen aikana huutamisen?! Tosi epäinhimillistä. Jos ei tykkää melusta olisi voinut valita toisen ammatin.

Olen tosi hillitty ja ujo yleensä, mutta ensimmäisen lapsen synnytyksen viimeisen 20 min. karjuin kuin eläin. Olin varma että kuolen siihen paikkaan. Ollaan miehen kanssa monesti muisteltu sitä tilannetta, kun minä karjuin ja huusin haluavani kuolla, ja mies itki. :D Oli muuten ääni käheänä loppu päivän aivan käheänä. Toisen lapsen synnytyksessä olin jo vähän hillitympi ja vain vaikeroin, valitin ja puhisin.