Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Ero ja lasten omaisuuden kulut

Erosta 7v ja eikö tämä vääntö ikinä lopu
30.01.2022 |

Olipa kerran monilapsinen perhe, jonka vanhemmat rimpuilivat eron partaalla useamman kerran ennen lopullista rohkeutta.

Erään rimpuilun tuoksinassa lasten isä haluaa avioehdon, jonka turvin lasten äiti suljetaan mahdollisessa erossa mahdollisten perintöjen ulkopuolelle ja päin vastoin. Tavoitteena siis, ettei kummankaan puolison avioliiton aikana saamia perintöjä oteta huomioon osituksessa mikäli liitto päättyy eroon. Vanhemmat tekevät kyseisen sopimuksen, lasten isä varmistaakseen ettei hänen mielestään tuhlaileva vaimo hassaa erotilanteessa lasten omaisuutta ja lasten äiti lähinnä osoittaakseen ettei ole liitossa taloudellisten seikkojen vuoksi.

Samoihin aikoihin lasten isovanhemmat lasten isän puolelta haluavat jakaa omaisuuttaan. Tuloksena kesämökin omistuksen uudelleen jako, jonka seurauksena isovanhemmat omistavat edelleen 50% ja lasten isä ja lapset loput 50% jaettuna kullekin tasan. Tässä vaiheessa lapsille otetaan edunvalvoja, koska omaisuus on osa perintöä, johon lasten äidillä ei ole avioeron tullen oikeutta ja koska omaisuuden arvo ylittää tietyn summan/lapsi.

Luonnollisesti omaisuuden ylläpidosta koituu kustannuksia. On kiinteistöveroja, tieosuuskunnan maksuja, sähköä ja vakuutuksia jne. Kuluneiden vuosien aikana lapset ovat olleet isänsä kanssa kyseisellä mökillä yksittäisiä päiviä ja isän tarjouksesta kahtena juhannuksena äitinsä kanssa muutamia tunteja.

Kenen maksettavaksi kulut kuuluvat?

Nyt useita vuosia eron jälkeen lasten isä vihjailee lasten äidille, että osa mökin kuluista kuuluisi alaikäisten lasten kohdalla äidin maksettavaksi. Onko näin?

Kommentit (66)

Vierailija
61/66 |
30.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat ovat lasten edunvalvojia ja heillä on velvollisuus huolehtia lapsen omaisuudesta.

Itselläni on käsitys, että jos alaikäinen perii omaisuutta, niin huoltajan pitäisi maksaa lapsen perintövero. Mutta monessa tapauksessahan huoltaja saattaa olla rutiköyhä ja hyvin pienten tulojen varassa. En ymmärrä kuinka joku voitaisiin pakottaa maksamaan jostakin, mikä ei ole hänen.  Oliko lapsen osuus mökistä lahja vai ennakkoperintöä?

Ei tietenkään huoltaja maksa lapsen perintöveroa, kyllä lapsi maksaa sen itse! 

Kiinnostaisi kyllä tietää, miten tästä mökistä on lahjaverot maksettu, jos lapsilla ei ole rahaa kiinteistöveroihin ja muihin kuluihin?

Idioottimaista muutenkin lahjoittaa mökkiosuuksia lapsenlapsille, jotka ovat vielä alaikäisiä. Täysi-ikäiset sentään voisivat ilmaista oman tahtonsa asian suhteen ja miettiä, onko heidän järkeä ottaa vastaan lahja, josta on kuluja. Sen ymmärrän, että omistusta lapsille siirretään hyvissä ajoin, jos aikuiset lapset (usein jo keski-ikäisiä itsekin) ovat tähän halukkaita. Mutta aivan turhaa on sotkea lapsenlapsia mukaan tähän kuvioon. Heidän kohdallaan on aivan liian aikaista päättää, haluavatko vuorollaan jatkaa tuon mökin omistajina. 

Lastenlasten ottaminen mukaan mökin omistajiksi viittaa sellaiseen järjestelyyn että luovutetut osuudet ovat niin pieniä että perintöveroa ei määrätä. Aloittelijan tilanteessa isovanhemmat ovat siis antaneet osan mökkiä vähintään kolmelle henkilölle. Jotta tästä tulisi veronalaista täytyisi mökin olla aivan todella arvokas.

Lahjaveron alaraja on 5000€. Että aikamoinen röttelö saa olla, jos ei siitä yhdestä osuudesta veroja mene. Toki tuossa on voitu käyttää myös hallintaoikeuden pidätystä, joka pienentää lahjaveron määrää. Mutta jos isovanhemmat ovat pidättäneet itsellään hallintaoikeuden, silloin he myöskin maksavat kaikki mökin kulut. 

Vierailija
62/66 |
30.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se edunvalvoja on olemassa niin häneltä voi kysyä tästä asiasta. Voihan ap jättää maksut maksamatta ja mitä sitten tapahtuu? Kaikki omistajat ovat yhteisvastuullisia ja laskut peritään heiltä. Ei ap:ltä ikinä, koska hän ei ole omistaja, vaan isältä ja hänen vanhemmiltaan.

Meinaatko ettei lapsille synny esim verovelkaa, jos kiinteistövero jää maksamatta?

Jos jää, niin sehän sitten ulosmitataan omaisuudesta, eli heidän osuus mökistä myydään. Onnistuuko se? Ei.

Miksi ei onnistuisi?

No mieti sitä. Ostaako joku ihminen osuutta mökistä? Käytännössä aina pyritään myymään koko mökki jos tällaisia ongelmia tulee. Ei mitään 1/10 osaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/66 |

Juuri näin. Yhteisomistus puretaan usein myymällä koko omaisuus, ja jakamalla kauppahinta omistuksen suhteessa. Ei ole vaikea asia ymmärtää.

Toinen vaihtoehto on, että joku tai jotkut osakkaista ostaa muut ulos.

Vierailija
64/66 |

Kyllä näin. Mutta tuskin nämä mökkeilevät ihmiset haluavat luopua mökistään. Eli suosiolla kannattaa heidän maksaa ihan itse omat kulunsa, eikä sysätä sitä ap:n niskoille. Naurettavaa pöljäilyä.

Vierailija
65/66 |
30.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää kysykö täältä juridisia neuvoja. Vastaus saattaa kuulostaa pätevältä, mutta on täyttä soopaa.

Nytkin kiistellään välillä asioista, jotka ei tähän edes kuulu.

Lapsilla on edunvalvoja, hänellä toivottavasti on juridista osaamista. Toki jos ap on varoissaan, hän voi käydä juttelemassa juristin kanssa, mutta se ei varsinaisesti ole edes tarpeen. Ap ei ole osallinen tuohon soppaan millään lailla, vain hänen lapsensa ovat, ja heillä on ulkopuolinen edunvalvoja.

Vierailija
66/66 |
31.01.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omistajat maksavat omistusosuuksiensa suhteessa.

Jos lapsilla ei ole rahaa, se on voi voi ja mökki mätänee pystyyn elleivät muut ota lasten osuutta maksettavakseen.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan yhdeksän seitsemän