Lue keskustelun säännöt.
Mitä teet tänään, mitä todennäköisesti kukaan muu palstalainen ei tee?
Kommentit (1230)
OMG niin suloinen! 🐙😀 Katselin merenpinnan alapuolella olevan kallion päällä olevia otuksia, merisiilejä, simpukoita ja pieniä kaloja, ja heitin niille mantelimurskaa kun ei muutakaan ollut... Näin yhden vähän suuremman kalan, sellaisen joka elelee koloissa, ja kävin hakemassa sitä varten uuden mantelin. Kun tulin takaisin, odotin näkeväni kalan uudelleen, mutta sen sijaan havaitsin jotain epämääräistä ja ensireaktioni oli: "tuo kala ei ole aivan terve, onko se edes ehjä?" Se ei ollut kala, se oli pieni mustekala! Se lähestyi minua aneemisen näköisenä, mintunvihreänä... Heitin sen päälle isompia mantelipaloja. Ei tainnut pitää siitä, kun vaihtoi hetkeksi väriä luumunpunaiseen. Kuinka upea näky olikaan, kun uusi väri pyyhkäisi sen pinnan! Samalla se pullistui hieman. :D Seuraavaksi tarjoan sille jotain ruokaisampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulin äitini saattohoitopaikasta nopeasti käymään kotona. Nukuin puolitosta tuntia, kävin suihkussa ja söin vähän.
Lääkäri soitti juuri, että kannattaisi taas tulla nopeasti. Tietyt hoidot on nyt lopetettu, ainoastaan tippa ja kipulääkitys - n. 48 tuntia elinaikaa.
Lähden tämän kirjoitettuani ajamaan - paikka on lähellä. Toivon, että saan pitää kädestä kiinni, silittää hiuksia, tarkkailla agonaalista hengitystä ja viimeisiä ilmeitä.
Toivon, että en ole vessassa, tupakalla, kävelemässä huoneen ulkopuolella, torkahtanut tuolille.
Toivon, että saan olla rauhassa ilman sairaanhoitajaa. Toivon, että saan itkeä ja surra paikan päällä hetken ennen poisviemistä.
Olen 22v. mies, äitini on 47. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa.
Vierailija kirjoitti:
Tulin äitini saattohoitopaikasta nopeasti käymään kotona. Nukuin puolitosta tuntia, kävin suihkussa ja söin vähän.
Lääkäri soitti juuri, että kannattaisi taas tulla nopeasti. Tietyt hoidot on nyt lopetettu, ainoastaan tippa ja kipulääkitys - n. 48 tuntia elinaikaa.
Lähden tämän kirjoitettuani ajamaan - paikka on lähellä. Toivon, että saan pitää kädestä kiinni, silittää hiuksia, tarkkailla agonaalista hengitystä ja viimeisiä ilmeitä.
Toivon, että en ole vessassa, tupakalla, kävelemässä huoneen ulkopuolella, torkahtanut tuolille.
Toivon, että saan olla rauhassa ilman sairaanhoitajaa. Toivon, että saan itkeä ja surra paikan päällä hetken ennen poisviemistä.
Olen 22v. mies, äitini on 47. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa.
Olen pahoillani. 😟
Asennan sähköauton latauslaitteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pyöräilen 100 km lenkin.
Käytätkö pyöräilylaseja?
Minulla ajoviima käy silmiin, joten käytän pidemmillä matkoilla.
Käytän aina. Kaikenmaailman ötököitäkin lentää muuten silmiin ja viimakin häiritsee.
Pesen, föönaan ja trimmaan koirani turkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tulin äitini saattohoitopaikasta nopeasti käymään kotona. Nukuin puolitosta tuntia, kävin suihkussa ja söin vähän.
Lääkäri soitti juuri, että kannattaisi taas tulla nopeasti. Tietyt hoidot on nyt lopetettu, ainoastaan tippa ja kipulääkitys - n. 48 tuntia elinaikaa.
Lähden tämän kirjoitettuani ajamaan - paikka on lähellä. Toivon, että saan pitää kädestä kiinni, silittää hiuksia, tarkkailla agonaalista hengitystä ja viimeisiä ilmeitä.
Toivon, että en ole vessassa, tupakalla, kävelemässä huoneen ulkopuolella, torkahtanut tuolille.
Toivon, että saan olla rauhassa ilman sairaanhoitajaa. Toivon, että saan itkeä ja surra paikan päällä hetken ennen poisviemistä.
Olen 22v. mies, äitini on 47. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa.
En ymmärrä hoidon lopettamista, ainakaan "kuivattamalla" kuoleman tuottamista...
Jos suinkaan on varaa, olisi monien kohdalla varmasti hyvä maksaa siitä, että hoitoa saa luonnolliseen loppuun asti. Niin että tulee luonnollinen kuolema optimaalisella hoidolla - ei niin, että yhtäkkiä kaikki hoidot vain lopetetaan. Tietysti se on subjektiivinen asia.
Ymmärrän ettei hoidon jatkaminen ole kaikille mahdollista taloudellisista syistä, ja osa potilaista ehkä itse toivookin jonkinasteista kuoleman avittamista.
Ja osalle elvytyskielto on käytännossä pakollinen.
Onneksi läheiset ovat aina sydämessämme, olimme läsnä tai emme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulin äitini saattohoitopaikasta nopeasti käymään kotona. Nukuin puolitosta tuntia, kävin suihkussa ja söin vähän.
Lääkäri soitti juuri, että kannattaisi taas tulla nopeasti. Tietyt hoidot on nyt lopetettu, ainoastaan tippa ja kipulääkitys - n. 48 tuntia elinaikaa.
Lähden tämän kirjoitettuani ajamaan - paikka on lähellä. Toivon, että saan pitää kädestä kiinni, silittää hiuksia, tarkkailla agonaalista hengitystä ja viimeisiä ilmeitä.
Toivon, että en ole vessassa, tupakalla, kävelemässä huoneen ulkopuolella, torkahtanut tuolille.
Toivon, että saan olla rauhassa ilman sairaanhoitajaa. Toivon, että saan itkeä ja surra paikan päällä hetken ennen poisviemistä.
Olen 22v. mies, äitini on 47. En ole aiemmin kohdannut kuolemaa.
En ymmärrä hoidon lopettamista, ainakaan "kuivattamalla" kuoleman tuottamista...
Jos suinkaan on varaa, olisi monien kohdalla varmasti hyvä maksaa siitä, että hoitoa saa luonnolliseen loppuun asti. Niin että tulee luonnollinen kuolema optimaalisella hoidolla - ei niin, että yhtäkkiä kaikki hoidot vain lopetetaan. Tietysti se on subjektiivinen asia.
Ymmärrän ettei hoidon jatkaminen ole kaikille mahdollista taloudellisista syistä, ja osa potilaista ehkä itse toivookin jonkinasteista kuoleman avittamista.
Ja osalle elvytyskielto on käytännossä pakollinen.
Onneksi läheiset ovat aina sydämessämme, olimme läsnä tai emme.
Tällä en suinkaan tarkoittanut, että potilasta hoidettaisiin vain osittain tai muuten vajaalla hoidolla, vaan pelkästään sitä että hoitoa jatkettaisiin, jos siitä voi itse maksaa.
Optimaalisella hoidolla tarkoitin täyttä hoitoa ilman rajuja elvytystoimenpiteitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitan positiivishenkisen viestin.
En pystyisi kuin näytellen/ sepitellen.
Olen syömättä 37 tuntia putkeen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan päivänokoset flätti viekussa :)
Paistoin hiekkarannalla katkarapuja, jotka ostin suoraan pyynnistä.
Vierailija kirjoitti:
Paistoin hiekkarannalla katkarapuja, jotka ostin suoraan pyynnistä.
Oli muuten outoa, että yksi mies päästi bulldogginsa luokseni. Kuulin kun koira juoksi läähättäen minua kohti, takaani, mutta keskityin siihen ettei kiehuva öljy kaadu retkikeittimen päältä sillä kaasupullo ei ollut kovin syvässä kuopassa.
Mies sanoi minulle: "älä pelkää". Hän ei kertaakaan pyrkinyt estämään koiraa tulemasta luokseni, tai käskenyt sitä takaisin.
Vastasin, että en halua hiekan lentävän ruokaani...
Mies seisoi lähelläni, tunsin sen. Oli melko pimeää ja istuin maassa, ympärilläni oli tavaraa siellä sun täällä, joten en vääntänyt itseäni seisomaan vaan odotin, että mies hoitaisi koiransa pois.
Kun koira nuuhki kalanruotoja (ennen katkarapuja paistoin kaloja) sanoin nopeasti, että siinä on ruotoja.
(Nehän ei sovi koiralle.) Silloin mies tuli ottamaan koiransa.
Totesin että on sotkuista, kun hävetti se miten olin nälkäisenä levitellyt tavaraa ympärilleni. Mies ei sanonut mitään. Hän yritti saada koiran kaulapannassa olevan hihnan suoraksi, kun se oli kietoutunut koiran jalan ympärille.
Tajusin että luultavasti sama mies oli istunut läheisellä penkillä kun tulin rannalle, mutta en ole varma, kun oli niin pimeää. Olin syönyt "kuin lokki" koska kala oli törkeän hyvää.
Lähtiessäni pois mies seisoi koiransa kanssa etäämpänä, kuin sotilas-asennossa ja näytti tuimalta, ei kääntänyt katsetta, ja muuten rauhallinen koira ulisi hihnan päässä.
Heitin roskat pois ja katsoin vielä miestä & koiraa. He etenivät kohti rantaa - sitä kohtaa, jossa olin syönyt. Ainakin siihen suuntaan. Creepy. Minusta tuntui kuin olisin ollut PYROMAANI PORSAS, jonka jäljet piti vielä tarkistaa. Olen hyvin tarkka jäljistäni, mutta kalojen päät kyllä heitin mereen. Ruuaksi mereneläville.
Taidan seuraavaksi paistaa kalani muualla ja päiväsaikaan. Olin nyt niin innoissani, kun kalastuslaiva aloitti toimintansa, ja pelkäsin ettei myytävää riitä aamuksi. Mutta olihan sitä, näin kun aamulla kuljin myymälän ohi!
Availin kaikki kaappini muuttoarvijoijalle, ei onneksi isoja salaisuuksia osunut silmiin.
Sanon itselleni, olet kaunis. Sitä ei kukaan muu tee. Ei ole oikeasti syytäkään, mutta pieni itsepetos sallittaneen.
Teen ohjelmointitehtävää, joka toimii soveltuvuustestinä hakiessani yhteen työpaikkaan.