Olenko ainoa jota vaivaa mitä tavaroille tapahtuu kuoleman jälkeen.
Olen todella neuroottinen esim. Likapyykkieni suhteen, enkä anna edes mieheni koskea likapyykkikoriini.
Olen miettinyt että kuka niitä tavaroita kuoleman jälkeen alkaa käydä läpi?
Lisäksi minulla on edelleen tallessa kaikki päiväkirjani ja pöytälaatikkokirjoitukseni.
Väliajoin mietin että pitäisikö hävittää kaikki? En tykkää ajatuksesta että niitä joku lukee kuoltuani.
Nyt kun kirjoitan tätä, tajuan kuinka hölmöltä kuulostan. :D
Kommentit (22)
Jotkut lakiasiaintoimistot myyvät sellaista palvelua että tulevat heti kuolemasi jälkeen hävittämään liian henkilökohtaiset tavarasi vähin äänin. Voit niitä myös heitä varten etukäteen listata. Ja tuo palvelu on siitä hyvä että pääosa toimiston palkkiosta otetaan kuolinpesän varoista, joten ei tarvitse elinaikana maksaa kuin pieni ennakkomaksu.
Minä oon pyytänyt polttamaan mun päiväkirjat. Toisaalta, mitä väliä sillä on. Tajuavat vaan, että olin vielä oudompi, kuin luulivat, jos lukevat.
Tavaroilla on arvoa vain sinulle. Hyväksy se. Muille ne ovat hävitettävää roinaa.
Nuorena yritin itsemurhaa ja tuhosin esim kaikki liian henkilökohtaiset kirjoitukset silloin. Myöhemmät olen niinikään tuhonnut, juurikin koska häiritsi se ajatus että mitä jos joku lukee, ymmärtää väärin (tai oikeinkin...) ja pahoittaa mielensä.
Tuollaista likapyykkeihin liittyvää ongelmaa itselläni ei kyllä ole. Ei ne sukulaiset niitä haistele tai mitään, älä huoli! :)
Sisareni luki äitimme päiväkirjamerkinnät äidin kuoltua.
Minä en voisi koskaan tehdä mitään sellaista, koska kunnioitan toisen yksityisyyttä.
Erilaisia ihmisiä, erilaisia tapoja.
Laita päiväkirjat lukittuun laatikkoon ja pyydä, että laatikko hävitetään esimerkiksi polttamalla. Osa likapyykistäsi heitetään roskiin ja parempikuntoiset tuotteet (pestään ja) viedään kirpparille jonkun toisen iloksi. (Näin minä tekisin.)
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 17:10"]
Tavaroilla on arvoa vain sinulle. Hyväksy se. Muille ne ovat hävitettävää roinaa.
[/quote]
Meillä on perittynä 3 sukupolven tavarat, suurin osa ei ole hävitettävää roinaa. Tosin asumme maalla, täällä ei osteta kerran vuodessa uusia lastulevyhuonekaluja Ikeasta kuten pääkaupungissa näyttää olevan tapana.
Kyllä minäkin lukisin, jos vainajalla ei ole ollut erityistä toivetta, että ei lueta. Jos olisi vielä historiallisesti tärkeitä asioita, niin voisin lahjoittaa päiväkirjat museoon. Sitä ei aina ymmärretä, miten tärkeää erilaiset yksityisten ihmisten kirjoittamat tekstit voi olla vuosikymmenien päästä kuoleman jälkeen.
Minullakin on iso nippu rakkauskirjeitä, joiden en haluaisi päätyvän kenenkään käsiin. Kirjeet ovat ensirakkaudeltani (jolla on ikuisesti paikka sydämessäni), mutta olen siis toisen miehen kanssa naimisissa. Mieheni tietää kirjeiden olemassaolosta, mutta en usko hänen niitä koskaa lukeneen. En hennoisi tuhota niitä, mutta on kai pakko, ja pikapuoliin. Jos vaikka äkkikuolema yllättää...
Tuhosin sekavat päihdeaikojen päiväkirjani ja nyt on paljon helpompi olo. Olin aina paniikissa ettei kukaan vaan löydä ja lue niitä. Saatikka jos perikunta olisi aikanaan löytänyt ne. Annan äänen päiväkirjojen tuhoamiselle. Kivi lähtee oikeasti sydämeltä.
Olen pyytänyt polttamaan kaiken, mitä jälkeeni jätän :) Ei tarvitse käydä läpi, ei siellä ole mitään tärkeää kuitenkaan.
N16
Olen pari kertaa vahingossa löytänyt elävienkin salaisia kirjeitä. En todellakaan lukenut kuin pari riviä. Ahdistavaa tietää sellaista mitä ei pitäisi tietää. En todellakaan lukisi kuolleen sukulaisen salaisuuksia, tosin vaikea sitä on sanoa mitä joku pitää nolona salaisuutena ja mitä ei.
Tuhannen vuoden päästä niistä papereista ei ole enää mitään jäljellä ja kaikki ne lukeneet ihmiset ovat kuolleet vuosisatoja sitten. Miljoonan vuoden päästä ihmisrodusta ja kaikesta ihmisten kollektiivisesta tiedosta ei ole mitään jäljellä.älä huoli
Itse harrastan 'kuolinsiivousta', pikkuhiljaa hävittelen sellaiset tavarat, mitä en halua jäävän jälkeeni toisten silmille. Salattavaa ei ole, mutta tallella on edelleen teiniaikojeni kirjeenvaihto ( n. 2000 kirjettä) ja muutamia päiväkirjoja. Samalla menen muutkin huushållin tavarat läpi ja turha kiertoon. Eipähän jää perikunnalle turhia siivottavia.
Arveletko, että sinua hävettää ihan kauheasti sitten kun olet kuollut ja omaisesi lukevat sinun päiväkirjoja..?
Olen lukenut miehen isoäidin tädin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja. Ihanaa ajankuvaa 1800-luvulta.
Mä olen myös hävittänyt jo kaiken sellaisen joita en halua kenenkään näkevän/lukevan edes mun kuoleman jälkeen.
Todella moni on sitä mieltä että kuoleman jälkeen ihmisen yksityisyyttä ei enää ole ja kaikki päivä kirjat ym. saa lukea jne.
Ei mulla kummempia salaisuuksia ole, mutta silti. Tai on yksi, ja siitä en ole vielä osannut päättää että jätänkö sen lapsille tiedoksi vai en. Kyseessä esikoisen biologisen isän kuva, ja nykyaikana pelkän kuvan perusteella kyllä saa henkilön nimen tietoon jos haluaa. Mutta sitä mä pohdin vielä että tuhoanko vaiko en.
[quote author="Vierailija" time="04.06.2015 klo 18:07"]
Olen lukenut miehen isoäidin tädin kirjeenvaihtoa ja päiväkirjoja. Ihanaa ajankuvaa 1800-luvulta.
[/quote]
Samaa ajankuvaa on sitten kovalevy täynnä jostain fb:sta kopsattuja kaverin kaverin bikinikuvia :(((
Ja noloo, kun porukat löytää mun hieromasauvan ja kuvat mun kiimaisesta toosasta.
Kyllä ne omaiset sitten käy läpi. Älä ressaa.