Kuinka kauan miehet voitte olla (parisuhteessa) ilman seksiä ilman että alkaa ottamaan aivoon? (tai palleihin ;)
Itselläni sattuu olemaan aikamoinen stressi asiasta.
Tilanne se, että olen viimeisillään raskaana ja kotona myös 2 pientä lasta muutenkin. Olen viimeiset kuukauden ollut TODELLA väsynyt ja seksielämä sen mukaista.
Tiedän, että mies haluais ainaki muutaman kerran viikossa, mielellään päivittäin. Itsestä yhdyntä tuntunut epämiellyttävältä (vauva painaa alhaalla) jo jonkun aikaa, mutta olen yrittänyt aina välillä tyydyttää miehen suulla.
Nyt kuitenkin ollut jo yli viikko ilman mitään seksuaalista kanssakäymistä. Eilen mies vihjasi asiasta aika suoraan, mutta lopulta menin nukkumaan kun hän lähti vielä käväsemään kaverilta jotain tavaraa ja sitten se taas jäi.
En yksinkertaisesti JAKSA valvoa yli 21.30 ja kun lapset nukahtaa usein vasta silloin niin..
Ja aamuisin ei kerkee, päivisin mies taas ei juurikaan ole kotona ja jos on, niin lapset roikkuu siinä mukana.
Voi kuulostaa selittelyltä, mutta..
Siis, kysynkin. Kuinka kauan tällaista voi jatkua ennenkuin tulee ongelmia? Yleensä meillä on seksiä 3-4 x viikossa, nyt viimeisten kuukausien aikana se on vähentynyt 1-3x viikossa ja nyt tosiaan edellisestä kerrasta n. 10 päivää aikaa. IKINÄ ennen ei varmaan oo ollu yli viikon väliä :( Itse kyllä pärjäisin kauankin ilman.
Kommentit (51)
Todennäköisesti mies hoiteli itsensä... Mutta yksilöllistä varmaan asia on. Muista puhua asiasta miehellesi.
Vastaan nyt, vaikka nainen olenkin.
JOS miehesi ei päivisin / iltaisin ole sinua auttamassa kotihommissa ja lasten hoidossa, vaikka olet raskaana, niin kuule älä ota sterssiä sen palleista.
Sillä on kaks kättä, joilla hoidella homma!
Lepää ja kerää voimia synnytykseen ja unohda seksi, jos ei itsellä tee mieli. Mies on ihan aikuinen ihminen ja pärjää kyllä
Näytä se kohta missä sanoin, ettei mulla ole käsiä???
Vittu että pitää kaikki vääntää..
Ihan sama se on tyhjentääkö omilla käsillään vai tekeekö sen vaimo. Eihän tässä sitä kysytty! Vaimolle on kiva antaa läheisyyttä ja hellyyttä, kun huomaa että se välittää miehestäänkin, siinä mielessä parempi jos ei tarvii ite runkata.
Ja tiedoksi sulle, Rouva Känkkäränkkä: jotkut ihmiset tykkäävät tehdä puolisolleen hyvää.
2 päivää niin alkaa panettaan
3 päivää niin alkaa v*tuttaan
4 päivä ja menee hermot ja kassit räjähtää
Vierailija:
2 päivää niin alkaa panettaan
3 päivää niin alkaa v*tuttaan
4 päivä ja menee hermot ja kassit räjähtää
esim oma kumppanini kun ei luojan kiitos VALITA eikä URPUTA eikä VINGU seksin puutteesta, niin on tosi ihanaa ja kivaa tehdä hänelle hyvää ihan täysin vapaaehtoisesti!
Jos sillä alkais heti hermo mennä, niin tulis sellainen vastakkainasettelu " anna" - " enkä anna"
nainen
kaikki eivät tajua/halua tehdä sitä oma-aloitteisesti. Pitää vääntää rautalangasta. Siitä on eroottisuus kaukana. Joillekin naisille seksi vain ei ole niin tärkeää, eivätkä he esimerkiksi ole masturboineet välttämättä ikinä. Surullista...
Vierailija:
esim oma kumppanini kun ei luojan kiitos VALITA eikä URPUTA eikä VINGU seksin puutteesta, niin on tosi ihanaa ja kivaa tehdä hänelle hyvää ihan täysin vapaaehtoisesti!nainen
Höpö höpö, tästä on ihan tieteellistä tutkimusta tehty ettei kiveksiin mitenkään kerry spermaa niin että räjähtäis, vaan siittiömäärä voi hetkellisesti lisääntyä mutta spermassa oleva neste imeytyy takaisin verenkiertoon ettei " pallit räjähtäisi"
Miehet hienosti osaa käyttää hyväkseen tätä " tyhjennuksen tarvetta" joka tosiasiassa on panettamista, EI TODELLAKAAN MIKÄÄN FYSIOLOGINEN PAKKO!!!
Vierailija:
Höpö höpö, tästä on ihan tieteellistä tutkimusta tehty ettei kiveksiin mitenkään kerry spermaa niin että räjähtäis, vaan siittiömäärä voi hetkellisesti lisääntyä mutta spermassa oleva neste imeytyy takaisin verenkiertoon ettei " pallit räjähtäisi"
Miehet hienosti osaa käyttää hyväkseen tätä " tyhjennuksen tarvetta" joka tosiasiassa on panettamista, EI TODELLAKAAN MIKÄÄN FYSIOLOGINEN PAKKO!!!
Eikä naiset tosiaankaan tarvitse hellyyttä eikä apua taloushommissa. Eikä lapset virikkeitä eikä KUKAAN oikeasti tarvi muuta kuin ravintoa ja vähän lämmintä suojaa joskus pysyäkseen hengissä, p***kele.
Vierailija:
Itselläni sattuu olemaan aikamoinen stressi asiasta.
Tilanne se, että olen viimeisillään raskaana ja kotona myös 2 pientä lasta muutenkin. Olen viimeiset kuukauden ollut TODELLA väsynyt ja seksielämä sen mukaista.
" Normaaliolosuhteissa" , joka viikko olisi kiva harrastella, ehkä jopa pari kolme kertaa. Paitsi kuukautisten aikaan, sit on ihan ok viikon tauko. Kyllä meillä RASKAUDEN aikana tahti väheni ja ainakin viimiset 3 kk oli kokonaan taukoa. Ei siis edes mitään suuseksiä.
Omat kädet toimii onneks aina, myös " normaaliolosuhteissa" .
aletaan olla selvemmillä vesillä myös ton seksipuolen kanssa.
Ilman seksiä vaimon kanssa voin olla vaikka kuukausia (no, pisin aika taitaa olla 6-7 viikkoa). Ilman mitään seksiä 2-3 päivän jälkeen alkaa panettaa, viikon jälkeen päässä ei pyöri juuri mikään muu kuin SE. Oma käsi pelastaa joutumasta näin pitkälle.
Silti: myönnän että hermo kiristyy helposti jos en saa muutamaan päivään, varsinkin jos siihen ei ole " hyvää" syytä.
Luulen että syy tähän ristiriitaan on loppujen lopuksi itsetunnossa eikä " pallien räjähtämisessä" : jos nainen ei halua minua menee mieli matalaksi.
koska sitä ajattelee olevansa epäviehättävä.
Joillekin ihmisille, myös meille naisille, toisen halu itseä kohtaan tarkoittaa " rakastan sinua" . Ja kun ei halua, se on kuin läpsäisy vasten kasvoja.
Itse haluaisin ap:lle sanoa, että jos olet miehesi " pärjäämisestä" huolissasi, niin näytä tämä ketju hänelle ja kerro, että sinä aloitit sen.
Luulen, että miehellesi merkitsee paljon se, että hän huomaa sinun ajattelevan asiaa ja tuntevasi huonoa omaatuntoa (ehkä syyttäkin!?) asiasta.
Itse en voi muuta kuin ihailla, että sinun tilanteessa olevalla riittää ylipäätään ajatuksia miehen seksuaalisille tarpeille, jos itselläsi siis ei seksiä tee mieli. Se, jos mikä kertoo, että RAKASTAT ja VÄLITÄT miehestäsi.
Onnea uudesta vauvasta ja toivon, että miehesi tajuaa millainen aarre olet.
T. M 36v, jonka naisella ei tunnu olevan minkaanlaista huolta mun tarpeista, vaikka aikaa nytkin viime kerrasta on reilusti yli 3 viikkoa.
mieheltä ei ole vielä pallit räjähdelleet...voisi olla vaikka kuukausia ilman seksiä. Ei halua, vaikka miten vokottelen tai viettelen. Nykyisin harrastetaan ehken pari kertaa kuussa, mä haluaisin vaikka kahdesti päivässä.
Mies väittää rakastavansa mua muttei halua, ärsyyntyy " lääppimisestä" . Tämä tuntuu juuri tuolta läpsäisyltä vasten kasvoja. Itsetuntoni on pohjamudissa, koska en " kelpaa" , enkä saa miestä syttymään. Laihdutan, tarkkailen ja huolehdin ulkonäöstäni, pukeudun seksikkäästi - aivan turhaan. Himoitsen miestäni aivan tolkuttomasti ja huokailen unettomia öitä. Miehen mielestä seksitön avioliitto on ihan normaali ja mä olen se omituinen kun otan noin toissijaisesta asiasta edes pulttia.
ja mulla mies on ihan ongelmitta ilman vaikka 4kk.
Johtuisko mielialalääkityksestä en tiedä mutta näin on ja sen tiedän ettei petä eikä runkkaile mikä olis minusta varsin positiivinen juttu kylläkin.
N30 puutteessa
jos seksi tuntuu pahalta tai sille on este, niin kyllä aikuisen ihmisen pitää se ymmärtää. tilannehan on kuitenkin se, että synnytyksen jälkeen hommat palaa normaaliksi.
meillä on raskausaikoina selibaatit kestäneet sellaset 5kk- lääkärin mukaan liian iso riski kun tekee supisteluja.
eikä mies ole kertaakaan valittanut, vaan tietää tilanne palailee sitten normaaliin uomaan synnytyksen jälkeen. Yhdessä lähinnä kuiskutellaan ja hehkutellaan mitä kaikkea sitten tehdään kun taas voidaan ilman supisteluja ja muita tuskia...
Voisi tuo mies valittaa, naputtaa, olla hermo kireella ja uhkailla että vieraisiin lähtee. Mutta ei, hyvä mies kun on ja kykyä empatiaan löytyy.
19 ja 20, älkää ainakaan itseänne syyttäkö. Syy voi olla yksinkertaisesti hormoneissa. Jos ei hyrrää ei kiinnosta. Mies testiin (jos saatte sen ymmärtämään että parisuhteeseen kuuluu seksi).
Henkiseen tarpeeseen auttaa se, että muistat puhua asiasta miehelles. Sanot, että haluaisit kyllä, mutta ajatukset on ihan muualla ja väsyttää todella.
Fyysinen tarve hoituu sillä, että autat välillä tyhjentämään ne kassit. Minulle viikko on niin pitkä aika, että käveleminen sattuu. Se on tod. vittumaista.
En osaa paremmin neuvoa..