onko kahden lapsen kanssa PALJON raskampaa kuin yhden?

Kaikki nukkuneet huonosti ja putkitettu eli korvatulehduksia piisasi. Ihan ok pärjäsin vaikka tiedän, että varmasti väsytti. Lapset ovat jo aikuisia ja onneksi muistaa vaan ne hyvät hetket :)

Miten voit tulla arvostelemaan tietämättä syytä, miksi olemme tehneet lapset putkeen? Nimenomaan harkintaa ja järkeä käyttäen. Ja päinvastoin että olisin valittanut elämäni kurjuutta, mainitsin että meillä riittää aikaa ja jaksamista jopa seksiin. Mikä sulla on hätänä? 22

rintaääänellä totean; on! ja tuo kahden vuoden ikäero on todella, todella rankka.. helpottaa, kun saat vauvasi siihen ekaan vuoteen, jolloin alkaa jo fyysisesti vähän pärjätä vanhemmalle, mutta muuten.. mustasukkaisuutta, raivareita, uhmaa, ehkä takapakkiakin monessa jo opitussa taidoissa jne.. mut sitten toinen puoli----niinä hyvinä hetkinä kun sisarukset leikkivät sovussa keskenään, ja rauha on maassa niin olet sittenkin onnellinen, että sait ne kaksi niin pienellä ikäerolla:-) heillä on turva ja apu toisistansa ja ovat toistensa parhaat kaveritkin, ehkä!

isommat lapset leikkivät keskenään ja sinä luet anna-lehteä...

Esikoinen on ollut "vaativa", herkkä lapsi, hirveän huomionkipeä ja takertuvainenkin. Valvotti vauvana ym. Toinen syntyi esikoisen ollessa 3v, ikäero on ollut loistava. Esikoinen oli jo omatoiminen ja osasi auttaakin erilaisissa puuhissa, toinen oli alusta asti "helpompi" vauva, ei valvottanut niin paljon ym. Toisen syntyessä ei tapahtunut tietenkään myös sellaista elämänmuutosta kuin esikoisen syntyessä, joten sekään ei stressannut. Lähes alusta asti kakkonen on ollut myös tälle takertuvaiselle esikoiselle hyvä kaveri ja "turva" (ja tietenkin toisinpäinkin) ja vähentänyt näin myös esikoisen äidin jalassa roikkumista.



Eli meillä koin paljon rankemmaksi esikoisen vauva-ajan kuin ajan toisen lapsen syntymän jälkeen.

Ainakin ihan vauva aika, ja se kun lapset ieman kasvoivat. Olivat parhaita kaveruksia. tosin nuoremmalla on adhd. Tuossa välissä oli kahden vuoden tauko sitten ennen seuraavan syntymää, ja sitten syntyi 1v2kk ikäerolla taas sisarus. Mun mielestä on ollut suht helppoa , että lapsilla on peräkkäin pieni ikäero. Meillä ainakin rutiinit toimineet hyvin, vaikkei lapset mitään helppoja olekkaan. Välillä toki on rankkaa, mutta ei mitenkään ylitsepääsemättömän vaikeaa. Raskausaika o oikeastaan ainoa joka on vienyt paljon voimia.

Mitä pieni ikäero on pahimmillaan. Meillä lapset on tehty 2 vuoden ikäerolla. Kuopuksen eka vuosi oli rodella rankka juuri tuon unenpuutteen takia. kun kuopus alkoi nukkua öitänsä vuoden vanhana, niin helpotti. Nyt lapset leikkivät hyvin keskenään, ja ei tunnu enää vaikealta. Mutta en voi varsinaisesti suositella alle 2-v. ikäeroa kenellekään.

Riippuu tietenkin esikoisen luonteestakin. Meillä ikäeroa 2v 1kk. Molemmat poikia. Kuulemma helpompaa jos esikoinen on tyttö. Meidän ihana lapsi muuttui hirviöksi pikkuveljen synnyttyä. Syynä mustasukkaisuus. Ei sitä saanut lukemaan, piirtämään tai vastaavaa kun imetin. Jouduin toisella kädellä suojelemaan vauvaa ja toisella pitelin sitä, kun imetin. Isoveli yritti potkia vauvaa, repiä sitä sylistäni pois ja jne. Nyt ovat 7v ja 5v. Kumpikin on hyvin käyttäytyvä lapsi silloin kuin toinen on hoidossa. Yhdessä ne on ihan mahdottomia. Ei nyt koko aikaa, mutta useasti.

- lasten luonteet (ei näe vielä pienestä esikoisesta, kuopus on täysi arvaus)

- lasten terveys (tätä korttia ei voi koskaan nähdä etukäteen)

- omat voimavarat (univajeensietokyky, omien tarpeiden siirtokyky), asenteet

- parisuhteen kunto

- taloudellinen tilanne (joutuuko venyttämään joka senttiä, voiko ostaa palveluja, esim. siivousta)

- lähiverkoston olemassaolo (saako apua/ seuraa)

- yllättävät kuluttavat asiat (työttömyys, sairaudet, lähisuhteiden menetykset)

- muut elämän ruuhkavuosien tekijät (luoko mies uraa, onko itsellä paine palata pian töihin, rakennetaanko talo)



Mitkä näistä arvelet, ap, olevan teillä hyvässä jamassa, mitä osaat ennakoida, mikä jää nähtäväksi?

Ja kaiholla muistelen aikoja kun oli vain se yksi lapsi...



Esim oma vapaa-aika on tällä hetkellä aivan nollilla, kun isä hoitaa toista lasta niin mulla on vähintään se toinen...



Katotaan vuoden päästä miten asiat on muuttunut, mutta nyt on ainakin on huomattavasti rankempaa kuin sen yhden kanssa.

Ajateltiin noin kahden vuoden ikäeroa esikoisen ja kakkosen välille, mutta syntyikin kaksoset! Ja kolmen kanssa on paljon rankempaa kuin yhden. Varsinkin kun on kaksi vauvaa ja uhmaava esikko.

Mulla esikoinen 2v ja vauva 5kk. Kyllä tää on tupladuuni, mutta kai se joskus palkitaan!!!



ja kahden pienen lapsen äitinä huomannut, että kahta ei ota kukaan hoitoon toisin kuin yhden lapsen kanssa...

Ja kahden kanssa on ollut helppoa. Pienellä ikäerolla, 14 kk. Raskausaika on ollut hankalinta, sitä se oli kun odotti toista ja nyt taas kun odottaa kolmatta. Eniten rassaa se ettei jaksa osallistua niin paljon kuin haluaisin! :(



Kovasti ollaan ajateltu tehdä neljäs samaan syssyyn kuten ekasta ja tokasta.



Meillä on pennut totutettu nukkuun metelissä, oleen itsekseen lattialla jne niin elämä ei ole sen lapsen viihdyttämistä.



Sen verran laiska olen että lapsi opetetaan aikaseen "itsenäiseksi" ja pottaileen, laittaan vaatteita, auttaan kotitöissä

.

Kahvini olen saanut juoda aina rauhassa. Ei mun päivät ole koskaan ollu niin kiireellisiä ettenkö löytäisi luppoaikaa, eikä lapset ole aina vaatimassa huomiota. En tiedä onko syynä se että saan vaan aikaseksi, meillä lapset on "helppoja" tai oonko vaan niin tunteeton että voin juoda kahvin ja lapsi jaksaa olla omissa jutuissaan sen ajan.

Lasten luonteet vaikuttaa ihan hirveästi asiaan.



Meillä lapset ikäerolla 1v8kk. Alku univelkoineen oli rankkaa, joo, mutta se vaihe menee lopulta aika nopsaan ohi. Mutta oma esikoisemme on erittäin temperamenttinen ja edelleen hyvin mustasukkainen: jatkuvasti saa olla selvittelemässä lasten riitoja, vaikka lapset ovat "jo" 5 v ja 3,5 v.



Kuopus on onneksi helppo, mutta on vaan käynyt mielessä, että mitähän siitäkin olisi tullut, jos kuopus olisi luonteeltaan esikoisen tapainen.



Rankkaa on, mutta lopetan silti siihen, että onneksi meillä on nuo kaksi ihanaa pientä ihmistä!

meillä on kaksi poikaa ja ikäeroa 2v. kakkosen vauva-aika oli suht helppoa, ainoa ongelma oli tuo muidenkin mainitsema väsymys. kakkonen söi tiuhaan yöllä ja päivälläkin. päikkäreille harvoin sai pojat samaan aikaan joten yön univelkoja en saanut pois puoleenvuoteen. puolivuotta olin siis todella väsynyt kunnes päätin lopettaa imetyksen ja sen jälkeen helpotti. vauva alkoin nukkuman paremmin öitä ja minä en enää ollut niin väsynyt. päivälläkin on helpompaa kun myös isä voi syöttää vauvaa.



2v ikäerossa oli ehkä se haittapuoli, että esikoinen oli vielä syli-iässä. imetyksen vuoksi hän oli aika mustasukainen kun ei saanut syliä niin paljoa kuin vauva. kolmas meille tulee harkitusti hieman isommalla ikäerolla (2,5-3v) jotta perheessä ei ole kahta sylivauvaa.

Ja lapsilla on erilaiset temperamentit. Ei se estä silti nauttimasta tästä!



Esikoinen on meillä rauhallisempi, uskomaton keskittymiskyky ja hoksaa nopeesti asioita.

Toinen onkin rämäpää, ei halua katsoa lastenohjelmia, tykkää enempi urheilusta, suuttuu helpommin kuin esikoinen.

Esikoinen on luovuttanu laakista ainoostaan kun on koitettu luistella tai ajaa ilman apupyöriä -siis on ajatellu ettei niihin tartte harjotella, nuorempi rissaa jos jostain. Mut elämä on!



45

En muista mikä numero olin, mutta kun puhuin lasten luonne-eroista, en tarkoittanut, että olisi hankalaa, että niitä on. Hankaluuksiin joudutaan, kun erot aiheuttavat hankaluuksia perheenjäsenten välille. Koska itse olen erilainen, en koe ymmärtäväni esikoistani siten kuin toivoisin ja olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, etten sen vuoksi koe pystyväni puolustamaan häntä muuta maailmaa vastaan siten kuin toivoisin (poika saa luonteestaan palautetta vähän väliä, mikä välillä tuntuu kohtuuttomaltakin). Ja sisaruksilla on varmaan aina hankauksia, mutta entä kun en viiden vuoden aikana ole pystynyt poistumaan lasten luota het-kek-si-kään ilman, että heti alkaa (kuopuksen) itku (no, pari rauhallista hetkeä on ehkä ollut) - olisin sentään uskonut, että tällainen menee ohi vähän nopeammin, vaikka ymmärrän, että esikoiselle saattaa olla vaikeaa hyväksyä se, että hän joutuu jakamaan huomiota äkkiä sisaruksen kanssa.

Meillä tyttöjen ikäero on 1v10kk ja ihan mukavasti meillä on mennyt. Suosittelisin tätä ikäeroa muillekin ja olen kyllä tykännyt että näin on hyvä. Meillä on kuitenkin ollut varmasti keskimääräistä helpommat lapset, jotka on alusta asti syöneet hyvin, nukkuneet hyvin ja olleet perusterveitä. Meillä esikoinen alkoin nukkumaan 8h yöunia 2 viikon ikäisenä ja kuopus 3 viikon ikäisenä, joten juuri ei univelkaa ehtinyt kertyä. Lisäksi aika nopeasti saimme noiden kahden rytmin suunnilleen samanlaisiksi, joten minullekin jäi päivisin yleensä pari tuntia omaa aikaa kun tytöt nukkuivat päiväuniaan.



Musta on ollut ihanaa seurata ihan ensimmäisistä päivistä lähtien, kuinka tärkeä pikkusisko on esikoiselle. Kyllä siinä tuli kyyneleet silmiin kun esikko esitteli kaikille ylpeänä, että tässä on meidän vauva! Ja harvassa ovat ne kerrat kun mustasukkaisuutta olisi ilmennyt. Toki esikoisen 2vee uhma vähän rassasi, mutta siitäkin sitten selvittiin.



Kaikkiaan musta tuo kuopuksen vauvavuosi oli tosi ihana. Toki työntäytteinen, mutta siinä olen samaa mieltä jonkun muun kirjoittajan kanssa, että työnmäärä lisääntyi ehkä 1,5 kertaisesti ei se kaksinkertaistunut.



Ja vielä se pointti on, että esikoiselle teki tosi hyvää saada sisarus "kilpailemaan" kaikesta. Aivan oikeasti, esikoisesta olisi varmasti kasvanut aivan sietämätön, jos olisi pysynyt ainoana lapsena ja saanut aina kaiken huomion.

tiedä millaista on olla VAIN yhden kanssa. Mutta sen tiedän omalta kohdaltani, että kaksosten kanssa EI ollut mitenkään rankkaa.

suustani.



kolmas jäi haaveeksi, kun 1,5 v ikäerolla syntyneet lapset veivät mehut. lähinnä unettomuus oli pahinta.