Lue keskustelun säännöt.
Jos voisin yhden asian muuttaa elämässäni, jättäisin lastenteon myöhempään.
02.06.2015 |
Kirjoitin ylioppilaaksi loistavin arvosanoin. Elämä oli edessä, kaikki ovet auki. Halusin pitää lukion jälkeen välivuoden ja matkustella, koska minulla oli siihen mahdollisuus ja varaa. Olin seurustellut nykyisen mieheni kanssa jo 16-vuotiaasta lähtien ja suunnitelmana oli mennä naimisiin vuosi kirjoitusten jälkeen. Näin teinkin.
Hain tuolloin vuosi ylioppilaskevään jälkeen yliopistoon kolmeen paikkaan, mutta lukemista häiritsi vaaleanpunainen elämäni häitä suunnitellessa. Opiskelu ei tuntunut yhtään tärkeältä, kun häät olivat edessä. Mies on minua vähän vanhempi ja ollut vakituisessa työssä koko naimisissaolon aikana, joten taloudellisesti olisin voinut rouvaksi tulon jälkeen ihan vain levätä laakereillani.
Päätettiin perustaa perhe häiden jälkeen. Opiskelin avoimessa yliopistossa, jotta voisin sisällyttää niitä opintoja suoraan tutkintooni, kunhan vain pääsisin seuraavana keväänä sisään.
Tulin raskaaksi. Olin viimeisilläni raskaana seuraavana keväänä, nukuin huonosti ja vaikka pääsykokeet menivät todella hyvin (3. varasija), vain kaksi pääsi varasijoilta sisälle ja minä siis en.
Seuraavana keväänä sairastelin paljon, enkä hakenut yliopistoon. Olin vähän aikaa sairaalassakin hoidossa.
Seuraavana keväänä olin taas raskaana ja niin huonovointinen, ettei panostanut lukemiseen tarpeeksi. Jäin varasijalle 1. Se nyt ei kuitenkaan riittänyt.
Seuraavana keväänä meillä oli muutto isompaan ja isäni kuoli, taas pääsykokeisiin lukeminen jäi. 2. varasija.
Sitten tuli kolmas lapsi ja lisää kiireitä. Tuli pari kevättä, etten edes hakenut mihinkään. Kotona oli tarpeeksi töitä muutenkin. Mies sai opintonsa valmiiksi kaiken ohella ja teki töitä koko ajan. Mies alkoi jatkokouluttautua ja saada lisää vastuuta, minun oli entistä vaikeampaa löytää aikaa lukemiselle.
No, lapset kasvoivat isommiksi ja tuli kevät, jolloin todellakin sitten panostin lukemiseen. Varasija 2, mutta pääsin sisälle vihdoinkin 28-vuotiaana. Opiskelin itseni maisteriksi neljässä vuodessa.
Olin siis valmis maisteri 32-vuotiaana. Alkoi työnhaku.
Olen nyt 35-vuotias ja haen edelleen töitä. Olen täysin työkokemukseton luuseri, jolla on tyhjänpäiväiset maisterinpaperit taskussa. En saa edes siivoustyötä, koska olen niihin töihin ylikoulutettu. En saa oman alan töitä ilman työkokemusta. En saa mitään mistään, olen väärä henkilö joka paikkaan. Opiskelen avoimessa yliopistossa kaikenlaista, jotta pysyisin edes hengissä. Tunnen olevani aivan hyödytön tälle yhteiskunnalle. Olen vain saanut ja saanut, enkä mitään voi antaa takaisin.
Jos jotain voisin muuttaa elämässäni, painaisin hulluna töitä, jotta olisin päässyt aiemmin opiskelemaan ja hankkinut ihan mitä tahansa työkokemusta ja hankkinut niitä lapsia vasta kolmikymppisenä. Olisin elänyt aivan normaalia elämää. Sellaista, jota ihan kaikki muutkin elävät. Nyt olen outo kolmikymppinen, jolla teini-ikäisiä lapsia, kohta tyhjä koti, eikä mitään hyödyllistä tekemistä.
Kommentit (7)
Kurja juttu. Itsellä toisin päin, jos voisin jotain muuttaa niin tekisin lapset nuorempana, tai ainakin pienemmillä ikäeroilla. Olin esikoisen syntyessä 28v ja kuopuksen syntyessä 39v, ja nyt melkein viisikymppisenä tuntuu että ei jaksaisi tätä härdelliä enää, nuorempana jaksoi paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin 34v, kun sain esikoiseni. Kaveripiirin viimeisimpien joukossa. Kaikilla oli jo kaksi tai kolme lasta. Olin viimeiset 15 vuotta opiskellut, juhlinut, käynyt töissä ja matkustellut. Oli minulla myös siihen mennessä jo kahdeksan vuoden parisuhdekin takana. En kyllä ole katunut sitä että elämäni meni näin. Olen nyt 39-vuotiaana kahden pienen lapsen äiti, esikoinen on viisi ja kuopus kolme. Enempää lapsia ei tule. Mutta tuntuu että monilla ikäiselläni lapset ovat jo ainakin kouluiässä, toisilla jo kaikki teinejä.
Kurja juttu. Itselläni täysin päinvastainen kokemus siitä että hankkii lapset ensin ja koulutuksen sitten vasta.
Minä sain lapseni 19- ja 21-vuotiaana. Myös minulla mies oli vanhempi ja hyvätuloinen, joten minulla ei ollut mikään kiire edes yrittää opiskella. Miehen mielestä jos haluaisin, minun ei tarvisi tehdä ikinä päivääkään työtä. Mutta kun alkoi lapset olla muutaman vuoden ikäisiä, minua alkoi itseäni kiinnostaa opiskelu. Hain yliopistoon, kahdelle eri linjalle. Ensisijaiseen hakemaani en päässyt, mutta toiseen, tietojenkäsittelyoppia lukemaan, pääsin.
Opinnot hoituivat kotiäitinä valtavan hyvin. Motivaatio oli ihan eri tasoa kuin olisi ollut jos olisin suoraan lukiosta mennyt opiskelemaan. Lisäksi lasten hoidon ja opiskelun yhdistäminen onnistui erinomaisesti, vaikkei minulla ollut ns. tukiverkkoja. luennoilla en juuri käynyt, mutta ei sellaista pakkoakaan ollut. Luin ja tein laskuharjoituksia kotosalla ja kävin tenteissä välillä, joksi ajaksi otin palkatun lastenhoitajan kotiin. Yliopisto myös jousti, esim. laskuharjoituksissa oli periaatteessa tietty läsnäolopakko, mutta sain aina selittämällä luvan palauttaa ne suoraan opettajalle kirjallisena, niin ettei minun tarvitse tulla paikalle. Valmistuin 3 vuodessa maisteriksi.
Töihin aloin hakea kun nuorempikin lapsi meni kouluun. Toinen työhakemus jonka lähetin alan suureen yritykseen, tuotti tuloksen ja sain töitä. Palkka oli siellä melko huono koska en kehdannut ilman kokemusta pyytää enempää, mutta muutaman vuoden päästä vaihdoin paikkaa ja siinä palkka lähes tuplaantui. Työelämässä on mennyt hyvin ja nykyisin tienaan miestäni enemmän. Nyt olen 34-vuotias, meillä on hyvä elintaso, minulla on mukava työ, ja lapsetkin alkaa olla jo isoja. Ai tätä ihanaa elämäntilannetta ja vapautta :) Olla vielä varsin nuori mutta mahdollisuus esim. matkustella miehen kanssa kaksistaan kuten monilla vasta paljon myöhemmin.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 14:52"]
Kurja juttu. Itsellä toisin päin, jos voisin jotain muuttaa niin tekisin lapset nuorempana, tai ainakin pienemmillä ikäeroilla. Olin esikoisen syntyessä 28v ja kuopuksen syntyessä 39v, ja nyt melkein viisikymppisenä tuntuu että ei jaksaisi tätä härdelliä enää, nuorempana jaksoi paremmin.
[/quote]
Siis sun nuorin lapsihan on jo kohta teini! Tämäkin taitaa olla vain ihmisestä kiinni. Itse olen 40 ja lapset 2 ja 4v. Ei väsytä eikä kyllästytä :) ja vakityöpaikka oli koulutuksineen hommattu ennen lapsia niin ei tarvitse stressata sitäkään. Tässä töitten ohessa olen sitten vielä hommannut kolmatta tutkintoa, jouluna sekin on hoidettu.
[quote author="Vierailija" time="02.06.2015 klo 14:51"]Vinkki: Ne urallaan ja opinnoissaan menestyneet jotka ovat saaneet lapset hyvin nuorena, ovat yleensä hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan, ja muutenkin isovanhemmat ovat auttaneet todella paljon taloudellisesti ja arjessa. Joskus näkee lehtijuttuja menestyjistä, jotka ovat saaneet lapsensa todella nuorena, jopa teineinä, mutta se jätetään usein mainitsematta, miten valtavasti apua nämä ihmiset ovat saaneet. Ilman valtavaa ja jaksavaa tukiverkkoa käy usein noin kuin ap:lla, vaikka itse olisi miten taitava tahansa.
[/quote]
Näin. Ja se jättää jälkensä myös lapsiin.
Itse perustin perheen opiskelujen ja muutaman vuoden työkokemuksen jälkeen ja olen ollut niin tyytyväinen siihen päätökseen. Oikein ajatuksella toisinaan mietin tyytyväisyyttä siihen päätökseen, koska tällä hetkellä pienten lasten kanssa paluu opintojen äärelle olisi äärimmäisen vaikeaa ja kaikinpuolin erilaista. Muutenkin muistelen hymyssä suin opiskeluaikaa, sitä vapautta, rentoutta, bileitä ja itsenäistymistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työn ja opiskelupaikan saaminen voi nykyisin olla todella vaikeaa. Ei sulla välttämättä sen helpompaa olisi, vaikka saisit lapset vasta nyt.
Vinkki: Ne urallaan ja opinnoissaan menestyneet jotka ovat saaneet lapset hyvin nuorena, ovat yleensä hoidattaneet lapsensa vanhemmillaan, ja muutenkin isovanhemmat ovat auttaneet todella paljon taloudellisesti ja arjessa. Joskus näkee lehtijuttuja menestyjistä, jotka ovat saaneet lapsensa todella nuorena, jopa teineinä, mutta se jätetään usein mainitsematta, miten valtavasti apua nämä ihmiset ovat saaneet. Ilman valtavaa ja jaksavaa tukiverkkoa käy usein noin kuin ap:lla, vaikka itse olisi miten taitava tahansa.