Kamala tilanne, olen raskaana ja mies uhkaa jättää :(
Olemme lapseton pariskunta. Kumpikaan meistä ei halua lapsia, minä en valtavan pelon vuoksi. Adoptiota olemme harkinneet, se on meille paras vaihtoehto jos päätämmekin haluta lapsen.
Minulla on hormonikierukka ja käytämme myös kondomia. Todella on ehkäisy kunnossa. Kärsin oudoista oireista ja pistin kierukan piikkiin. Marssin lääkäriin. Kierukka huitelee omilla teillään kohdun sisällä, josta se napattiin pois. Langat oli jätetty pitkäksi ja langat tuntui kohdunsuun ulkopuolella. Itse kierukka ei ollut paikallaan. Minulla on ollut kierukkaehkäisy vuosia. Gyne sanoi, että kierukan langat on voinut puhkaista kondomin ja siksi olen raskautunut.
Raskaus on viikoilla 8, eli abortti on vielä tehtävissä. Ihmettelen vain mieheni reaktiota asiaan... Hän suorastaan suuttui minulle, että olen tehtaillut itseni raskaaksi :( Abortin olen tekemässä, mutta mies vihoittelee minulle. Tuntuu, etten edes tunne häntä enää... Tyhmä kysyä täältä, mutta mitä tässä nyt tapahtuu? Miksi mies vihoittelee? Anteeksi sekava teksti, olen ihan sekaisin ja surkeana :(
Kommentit (47)
Katso nyt hetki ihan rauhassa ja mieti mitä haluat. Olen itse parasta aikaa raskaana loppumetreillä ja mieheni jätti minut heti kun tein positiivisen testin. Ja tämä ei todella ollut vahinkoraskaus, yhdessä päätimme että lopetan pillerit. Mies kuitenkin sai jonkin sortin paniikkireaktion ja käänsi täysin kelkkansa. Aluksi en pystynyt edes nauttimaan raskaudestani kun minut oli sen takia hylätty mutta nyt en ole kyllä hetkeäkään katunut että päätin pitää lapsen. En usko että meistä enää pariskuntaa/perhettä tulee mutta kyllä mies on vaikuttanut viime aikoina jopa kiinnostuneelta lapsesta. Saapa nähdä mikä on reaktio kun tämä kaveri syntyy, voi muuttua ääni kellossa. Eli mieti ihan rauhassa, ei varmaan tarvitse enää kertoa että itse pitäisin lapsen :)
Adoptiolapsia sitten hankitaan kuin apteekin hyllyltä? Anna tämä lapsi sitten adoptoitavaksi, jos lapset on jotain tavaraa jota voi hankkia kun sattuu silleen tekeen mieli. Olette molemmat harvinaisen kypsymättömiä ihmisiä kolmekymppisiksi.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 00:06"]Missä siis se sun kierukka oikein oli? Synnyttämättömän kohtu on niin pieni, ettei se kierukka nyt voi oikein siellä kohdussa vaellella omilla teillään. Ja paikallaanhan se on jos kerran on kohdussa ja langatkin löytyy. Siis oikeinpäin ainakin. Jotenkin musta nyt tuntuu, ettei sulla edes ole mitään kierukkaa, taitaa olla provo koko homma. Ja että kierukan lisäksi vielä kondomi, kuinka moni oikeasti ryhtyy moiseen?
[/quote]
Kai tiedät että kierukkaraskauksia ihan oikeasti tapahtuu? Oli paikallaan tai ei.
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 00:14"]
[quote author="Vierailija" time="01.06.2015 klo 00:06"]Missä siis se sun kierukka oikein oli? Synnyttämättömän kohtu on niin pieni, ettei se kierukka nyt voi oikein siellä kohdussa vaellella omilla teillään. Ja paikallaanhan se on jos kerran on kohdussa ja langatkin löytyy. Siis oikeinpäin ainakin. Jotenkin musta nyt tuntuu, ettei sulla edes ole mitään kierukkaa, taitaa olla provo koko homma. Ja että kierukan lisäksi vielä kondomi, kuinka moni oikeasti ryhtyy moiseen? [/quote] Kai tiedät että kierukkaraskauksia ihan oikeasti tapahtuu? Oli paikallaan tai ei.
[/quote]
Tiedän, mutta ap:n selostus on vähän outo. Kierukka ei muka ole paikallaan (mistä johtuu ettei ole ehkäissyt) ja kuitenkin langat on kohdunsuun ulkopuolella. Noinhan sen kuuluu siellä olla.
Elikä miehellesi kelpaisi adoptoitu mutta ei biologisesti oma lapsi?jänskä juttu..ja mitä sinä nyt siis pelkäät?ethän sä nyt jonkun synnytys tai sairaalapelon takia ole menossa tappamaan omaa lastas ja sitte adoptoimaan?silloinhan tää juttu ei voisi olla totta vaan provo..
Jos haluat lapsen niin harkitsisin sinuna miehen unohtamista ja lapsen pitämistä, ellei syy adoptiotoiveisiin ole jokin vakava periytyvä sairaus tai se, että voit kuolla raskauteen/synnytykseen. Kaikesta muusta kyllä selviät.
Adoptiolapsen saaminen on epävarmaa, kallista, kestää KAUAN ja vaatii pitkän ja monien mielestä tunkeilevan prosessin. Jos lapsen haluat niin ei kannata luottaa siihen, että adoption kautta se varmasti onnistuu.
Jos taas et varmasti halua lasta niin abortti on oikea ratkaisu. Toivottavasti asiat järjestyvät miehesi kanssa parhain päin.
Missä siis se sun kierukka oikein oli? Synnyttämättömän kohtu on niin pieni, ettei se kierukka nyt voi oikein siellä kohdussa vaellella omilla teillään. Ja paikallaanhan se on jos kerran on kohdussa ja langatkin löytyy. Siis oikeinpäin ainakin. Jotenkin musta nyt tuntuu, ettei sulla edes ole mitään kierukkaa, taitaa olla provo koko homma. Ja että kierukan lisäksi vielä kondomi, kuinka moni oikeasti ryhtyy moiseen?