Mikä ihmeen ulkoilupakkomielle on Suomen päiväkodeissa?.. adhd-lapset hallitsee
Ulos mennään talvellakin heti aamiaiselta, aamiaisajan jälkeen tulevat lapset aloittavat päivänsä ulkona jäisellä pihalla liukastellen ja kaatuillen ja ovat siellä lounaaseen asti. Sitten ruokailu, päiväunet, välipala ja välipalalta heti ulos, säällä kuin säällä. Ei sen väliä jos lapsella ei ole kuravaatteita, ei ole päiväkodin vika. Kylmissään olevat, hytisevät lapset eivät pääse lämmittelemään kuin korkeintaan eteiseen märissä vaatteissa. Ulkomaalaiset vanhemmat tuovat lapsensa päiväkotiin myöhässä, jotta lapset eivät joutuisi palelemaan ulkona niin kauaa. Moni lapsi tylsistyy ulkona pihalla tuntien ulkoilun aikana eikä tee muuta kuin istuu ja odottaa sisälle pääsyä tai vanhemman tuloa. Kiipeilytelinettä tai liukumäkeä tai pulkkamäkeä ei ole, keinut on otettu talveksi pois käytöstä. Ei ole muuta kuin pulkat ja lätäköt, joihin ei saa mennä ja joista lapset vihaisesti karjuen huudetaan pois. Mitä vikaa on sisäpuuhissa? Niissä oppii usein paljon enemmän vuorovaikutusta ja kommunikaatiota, myös aikuisten kanssa. Moni hiljainen lapsi viihtyisi paremmin sisällä. Ei voi olla niin että adhd:t ruulaa ja hallitsee.
Kommentit (671)
Kotidiagnoosi ei ole oikea diagnoosi, sitä paitsi kovin pienillä lapsilla ei edes tutkita onko ADHD. Jos kaksivuotias haluaa juoksennella tai on joku päivä tosi kiukkuinen ei tarkoita että olisi aakkonen.
Vierailija kirjoitti:
Mulla synkkaa adhd:eitten ja levottomien lasten kanssa niin hyvin, ettei mulla ole mitään pakkoa viettää heidän kanssaan kaikkea aikaa ulkona. Ainoa mitä on erittäin selvästi koko ajan kritisoinut on se, että kaikkien lasten täytyy toimia levottomien lasten tarpeiden mukaan.
Mikähän se synkkaaminen sun mielestä on? Nöyryyttämällä ja pelottelulla saat lapset hiljaisiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuule siksi ovat ulkona, että melusaaste jakautuu vähän laajemmalle alueelle kuin sisällä. Ja on ihan terveellistä olla ulkona ja pihan telineet ja luonnossa liikkuminen kehittävät motoriikkaa. Korona-aikana myöskään korona ei leviä niin hyvin. Lisäksi monet nykyvanhemmat ovat laiskoja olemaan lastensa kanssa ja varsinkaan viemään heitä ulos eli se jää varhaiskasvatuksen kontolle. Lisäksi nykyäänhän on näitä virikelapsukaisia eli etenkin heidän kohdallaan.
T. Vakaope
Eivät kaikki lapset metelöi eikä heitä voi rankaista vilkkaampien metelöinnistä. Ja kuten sanoin, pihalla ei välttämättä ole ensimmäistäkään telinettä tai juurikaan mitään aktiviteettia. Tylsistyminen, liukastelu ja kaatuilu ei varmastikaan kehitä enempää kuin järkevät sisäpuuhat.
Lapsi ei aina tarvitse telineitä tai valmiita teollisia leluja vaan voi itse keksiä vaikka kivistä tai kepeistä mielikuvituksensa avulla leluja ja leikkejä. Oikeastaan nykylapsista on tullut turhankin laiskoka tässä, kun nykyään on niin paljon valmiina kaikkia leluja heille suunniteltu. On siis ihan tervettä olla välillä keksimässä niitä virikkeitä ja leluja itsekin. Kehittää mielikuvitusta.
T. Vakaope
Tämä. Itse en ole tarhassa ollut, mutta kyllä me 80-luvun lapset olimme ulkona niin paljon kuin vain annettiin, ja hienosti aika kului. Ja hiki tuli, kun vanhemmat väkisin puki liikaa päälle.
Minä olen muuten erittäin hiljainen ja introvertti ja syrjäänvetäytyvä luonteeltani, eli ei siellä pelkkien adhd-lapsien takia ulkoilla.

Mitä nyt itse olen lapsia elämäni aikana nähnyt, niin tietyn iän ylitettyään kaikki siirtymät tehdään juoksemalla. Sitten jossain vaiheessa se muuttuu flegmaattiseksi valumiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuule siksi ovat ulkona, että melusaaste jakautuu vähän laajemmalle alueelle kuin sisällä. Ja on ihan terveellistä olla ulkona ja pihan telineet ja luonnossa liikkuminen kehittävät motoriikkaa. Korona-aikana myöskään korona ei leviä niin hyvin. Lisäksi monet nykyvanhemmat ovat laiskoja olemaan lastensa kanssa ja varsinkaan viemään heitä ulos eli se jää varhaiskasvatuksen kontolle. Lisäksi nykyäänhän on näitä virikelapsukaisia eli etenkin heidän kohdallaan.
T. Vakaope
Eivät kaikki lapset metelöi eikä heitä voi rankaista vilkkaampien metelöinnistä. Ja kuten sanoin, pihalla ei välttämättä ole ensimmäistäkään telinettä tai juurikaan mitään aktiviteettia. Tylsistyminen, liukastelu ja kaatuilu ei varmastikaan kehitä enempää kuin järkevät sisäpuuhat.
Lapsi ei aina tarvitse telineitä tai valmiita teollisia leluja vaan voi itse keksiä vaikka kivistä tai kepeistä mielikuvituksensa avulla leluja ja leikkejä. Oikeastaan nykylapsista on tullut turhankin laiskoka tässä, kun nykyään on niin paljon valmiina kaikkia leluja heille suunniteltu. On siis ihan tervettä olla välillä keksimässä niitä virikkeitä ja leluja itsekin. Kehittää mielikuvitusta.
T. Vakaope
Tämä. Itse en ole tarhassa ollut, mutta kyllä me 80-luvun lapset olimme ulkona niin paljon kuin vain annettiin, ja hienosti aika kului. Ja hiki tuli, kun vanhemmat väkisin puki liikaa päälle.
Minä olen muuten erittäin hiljainen ja introvertti ja syrjäänvetäytyvä luonteeltani, eli ei siellä pelkkien adhd-lapsien takia ulkoilla.
70-luvullakin ulkoiltiin ja mukavaa olis ollut, jos ei olisi väkisin laitettu naamaan sitä Vitalista. Hajun vielä kesti jotenkin, mutta kun se sai pakkasen tuntumaan kylmemmältä, vaikka tarkoitus varmaan oli päinvastainen.
Harvinaisen vähä-älyistä porukkaa linjoilla. Edelleenkään ei ymmärretä mitä eroa on ulkoilla 6 tuntia päivässä ja ei ulkoilua lainkaan.
Toivottavasti kukaan näistä oman elämänsä ulkoilma-Einsteineista ei oo töissä meidän lasten päikyssä…
-ei ap

Missään ei ulkoilla kuutta tuntia päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla synkkaa adhd:eitten ja levottomien lasten kanssa niin hyvin, ettei mulla ole mitään pakkoa viettää heidän kanssaan kaikkea aikaa ulkona. Ainoa mitä on erittäin selvästi koko ajan kritisoinut on se, että kaikkien lasten täytyy toimia levottomien lasten tarpeiden mukaan.
Mikähän se synkkaaminen sun mielestä on? Nöyryyttämällä ja pelottelulla saat lapset hiljaisiksi?
No ei todellakaan. Mun kanssa lapsilla on hauskaa, koska välitän heistä ja arvostan heitä. Monesti on lapset olleet ihan riemuna kun näkevät että minä tulen töihin ja huutavat nimeäni. Jaksan satsata lapsiin ja pyöritän hyppyskää ja luen loruja. Pelaan polttopalloa itsekin ihan innoissani. Opetan hauskoja juttuja, joita itse opin lapsuudessani. Opetan piirtämään ja osaan toki myös itse kuunnella ja oppia lapsilta. Se että en siedä vauvafoorumin luonnehäiriöisiä ei tarkoita ettenkö osaisi arvostaa lapsia. Arvostan myös vanhempia ja kuulen heidän toivomuksensa, moni päiväkodin työntekijä on vanhempiakin kohtaan ihmeen natsihenkinen ja häätämässä heitä ulos niin äkkiä kuin suinkin.
Tarpeen tullen osaan toki sanoa lujastikin esim. kiusaaville ja toisia satuttaville lapsillekin, niin että saadaan rauha maahan ja kehittävät ja mielekkäät leikit kaikille ja kaikki ovat taas iloisia.
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen vähä-älyistä porukkaa linjoilla. Edelleenkään ei ymmärretä mitä eroa on ulkoilla 6 tuntia päivässä ja ei ulkoilua lainkaan.
Toivottavasti kukaan näistä oman elämänsä ulkoilma-Einsteineista ei oo töissä meidän lasten päikyssä…
-ei ap
Missään muualla ei ulkoilla 6h päivässä kuin jossain metsäpäikyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen vähä-älyistä porukkaa linjoilla. Edelleenkään ei ymmärretä mitä eroa on ulkoilla 6 tuntia päivässä ja ei ulkoilua lainkaan.
Toivottavasti kukaan näistä oman elämänsä ulkoilma-Einsteineista ei oo töissä meidän lasten päikyssä…
-ei apMissään ei ulkoilla kuutta tuntia päivässä.
Kyllä ne viimeiset haettavat voivat senkin helposti olla jos ollaan ulkona kaikki aika mitä voidaan.
Vierailija kirjoitti:
Harvinaisen vähä-älyistä porukkaa linjoilla. Edelleenkään ei ymmärretä mitä eroa on ulkoilla 6 tuntia päivässä ja ei ulkoilua lainkaan.
Toivottavasti kukaan näistä oman elämänsä ulkoilma-Einsteineista ei oo töissä meidän lasten päikyssä…
-ei ap
Aika vähä-älyistä itseltäsi olettaa, että provosi kuuden tunnin ulkoilusta menisi läpi.
Jotkut ryhmät ulkoilevat kolmesti päivässä, jos uni ei lapsille maistu.
Jotkut lapset eivät ole tottuneet perheensä elintavan vuoksi olemaan ulkona. Missään päiväkodissa ei ulkoilla 6 tuntia päivässä. Jos lapsi on asianmukaisesti vaatetettu, on opetettu liikkumaan muutenkin kuin kannettuna ovat lapset erittäin innokkaita leikkijöitä ulkona. Tuollaiset ulkoilettomien huoltajien asenteet siirtyvät lapsiin, onhan lapsen paketoiminen eri säihin myös laiskahkoille huoltajille ylivoimaista. Ulkoilma on yksi kehittyvän lapsen välttämätön tarve, joten päiväkodit tekevät ammattilaisina tärkeää työtä, myös valvojalla lapsia ulkona. On outoa, että joku huoltajista luulee siirtävänsä omat tapansa vaatimuksena päiväkoteihin, siellä liikutellaan lapsiryhmiä, joilla on hyvään kehitykseen perustuvat rytmit ja tavat. Lapsi ei päätä, lähteekö ulos, pukeeko kuravaatteet , ei pitäisi päättää kotonakaan. Harjoittele oikeaa arjen rytmiä, harjoittele pukemista ja opettele sanomaan lapsellesi kuka määrää ja kaikkein tärkein, vie lapsesi ulos myös viikonloppuna. Meidän päiväkodissa huoltajat toivovat ulkoilua tarpeeksi, koska se helpottaa työssäkäyvää huoltajaa arjen pyörittämisessä.
Pahoja puheita kirjoitti:

Kunnioitatko myös kaikkia päiväkoteja velvoittavaa varhaiskasvatussuunnitelmaa, jonka mukaan lasten päiväohjelmaan kuuluu muutakin virikettä kuin ulkoilua?
...vai oletko kenties esimiesasemassa oleva tyyppi, joka passittaa lapset ja keikkalaiset ekana ulos ja jää itse sisään kun mukava rauha laskeutuu taloon? ...
Vierailija kirjoitti:
On terveellistä juu olla JONKUN VERRAN ulkona, mutta rajansa silläkin! Lastensuojelun pitäisi tarkkailla päiväkoteja siinä missä vanhempiakin. Samat säännöt molemmille!
Lastensuojelu ei ole varhaiskasvatusta valvova toimija.
Syynä on se, että työntekijät tekevät lyhyempää päivää kuin lapset (ja opettajien on joskus suunniteltava sitä laadukasta toimintaakin).
Tavallinen ryhmä: 20 lasta on paikalla klo 8.00-16.00 Heistä osa tulee jo ennen kahdeksaa esim. kuuden jälkeen, jolloin paikalla on oltava joku työntekijä. Hänen työaikansa loppuu klo 14.
Klo 14-16 on siis kaksi työntekijää ja 20 lasta, paitsi että kahdeksaan tulleen välivuoron työaika päättyy klo 15.39.
Eli iltavuoro JÄÄ YKSIN 20 LAPSEN KANSSA. Silloin on oltava jo ulkona, koska yksin ei pysty valvomaan 20 lasta sisällä. Mieti jos tulee pissavahinko tai ihan vaan kuulumisten vaihto vanhempien kanssa hakutilanteessa.
Käytännössä tilanne on sama toisessakin ryhmässä, jolloin pihalla klo 15.40 paikalla on peräti kaksi aikuista ja 40 lasta. Siitä sitten yksi vie lapsen vessaan ja valvot yksin 39 lasta ja kerrot vanhemmille lasten päivästä.
T. Vakaope, jo alaa vaihtanut.
Siis ei he Le watti! Täällä on 27 sivua aiheesta :lapset ulkoilevat LIIAN PALJON!
Onko tässä kyseessä nyt mielensä pahoittamimen jonkun ulkoilma ihmisryhmän sortamisen puolesta ja kulttuurin omimisesta vai silkka tyhmyys?
Vierailija kirjoitti:
Syynä on se, että työntekijät tekevät lyhyempää päivää kuin lapset (ja opettajien on joskus suunniteltava sitä laadukasta toimintaakin).
Tavallinen ryhmä: 20 lasta on paikalla klo 8.00-16.00 Heistä osa tulee jo ennen kahdeksaa esim. kuuden jälkeen, jolloin paikalla on oltava joku työntekijä. Hänen työaikansa loppuu klo 14.
Klo 14-16 on siis kaksi työntekijää ja 20 lasta, paitsi että kahdeksaan tulleen välivuoron työaika päättyy klo 15.39.
Eli iltavuoro JÄÄ YKSIN 20 LAPSEN KANSSA. Silloin on oltava jo ulkona, koska yksin ei pysty valvomaan 20 lasta sisällä. Mieti jos tulee pissavahinko tai ihan vaan kuulumisten vaihto vanhempien kanssa hakutilanteessa.
Käytännössä tilanne on sama toisessakin ryhmässä, jolloin pihalla klo 15.40 paikalla on peräti kaksi aikuista ja 40 lasta. Siitä sitten yksi vie lapsen vessaan ja valvot yksin 39 lasta ja kerrot vanhemmille lasten päivästä.
T. Vakaope, jo alaa vaihtanut.
Heh. Mikä päiväkoti muka menee klo 16 kiinni?