Pahimmat "tää ei kai haittaa"-kokemukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä varmaankin sopii tähän jatkoksi. 

Olin jokin aika sitten vieraana lapsen syntymäpäiväjuhlilla. Päivänsankari täytti 2 v. Hänellä on vähän yli 4 v. isosisarus. 

Veimme synttärisankarille lahjaksi pattereilla toimivan lelun, sekä pienemmän lelun/sisustusesineen. Isosisarus otti paketit ja alkoi repiä niiden papereita, vaikka hänelle sanottiin, että ne kuuluvat pikkusisarukselle.

Kun pattereilla toimiva lelu oli kasattu, isosisarus alkoi välittömästi leikkiä sillä. Pikkusisarus yritti lähestyä lelua, mutta isosisarus omi sen täysin. Hetken päästä vanhemmat sanoivat, että nyt on pikkusisaruksen vuoro. Isosisarus nosti kuitenkin hirveän itku- ja raivokohtauksen, jonka seurauksena hän sai jatkaa leikkimistä. Vanhemmat yrittivät sanoa, että synttärisankarin pitää saada leikkiä lahjallaan, mutta isosisarus alkoi ulvoa heti, joten he jättivät asian sikseen. 

Hetken kuluttua syötiin kakkua. Isosisarus nosti hirveän itkuhysteriakohtauksen, kun pikkusisarus puhalsi kakun kynttilät. Vanhemmat yrittivät sanoa, että kyseessä on toisen syntymäpäiväkakku, mutta lopulta he sytyttivät ne uudelleen, jotta isosisaruskin sai puhaltaa. 

Myöhemmin, kun teimme jo lähtöä, isosisarus otti pienemmän antamamme lelu/sisustusesineen, vei sen huoneeseensa, ja sanoi, että sen paikka tulee olemaan hänen huoneessaan. 

Olin aika äimistynyt tästä käytöksestä. Minulla ei ole lapsia, mutta kun muistelen omaa ja nuorempien sukulaislasten lapsuutta, ei meillä puhalleltu toisten kakkukynttilöitä tai omittu lahjoja. Sanokaahan, "lapselliset", onko tällainen käytös sekä lapselta että vanhemmilta ihan tavallista nykypäivänä? 

 

Itse "lapsellisena" en haluaisi tarinan isosisarusta lähellekään omaa lastani. 
Ei ole normaalia käytöstä eikä hyvää kasvatusta lainkaan.

"Ymmärrän että haluaisit tuon, mutta se ei ole sinun.  Muiden tavaroita pitää kunnioittaa. Jos et kunnioita että se on pikkusisaruksen lelu, ei meidänkään tarvitse kunnioittaa sitä että sinun lelusi ovat sinun. Annat sen nyt heti takaisin tai annan sinun lelusi pois."

Ja itkupotkuraivarikohtauksien kohdalla pyytäisin häntä menemään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Kakkua saa sitten kun on taas rauhoittunut, se maistuu silloin paremmalta.

"Ja itkupotkuraivarikohtauksien kohdalla pyytäisin häntä menemään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Kakkua saa sitten kun on taas rauhoittunut, se maistuu silloin paremmalta."

Lapsen eristäminen viestii, ettei tunteitaan hyväksytä. 

Ei kuulukaan hyväksyä sitä tunnetta, että lapsi haluaa omia sisaruksen syntymäpäivälahjan itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä varmaankin sopii tähän jatkoksi. 

Olin jokin aika sitten vieraana lapsen syntymäpäiväjuhlilla. Päivänsankari täytti 2 v. Hänellä on vähän yli 4 v. isosisarus. 

Veimme synttärisankarille lahjaksi pattereilla toimivan lelun, sekä pienemmän lelun/sisustusesineen. Isosisarus otti paketit ja alkoi repiä niiden papereita, vaikka hänelle sanottiin, että ne kuuluvat pikkusisarukselle.

Kun pattereilla toimiva lelu oli kasattu, isosisarus alkoi välittömästi leikkiä sillä. Pikkusisarus yritti lähestyä lelua, mutta isosisarus omi sen täysin. Hetken päästä vanhemmat sanoivat, että nyt on pikkusisaruksen vuoro. Isosisarus nosti kuitenkin hirveän itku- ja raivokohtauksen, jonka seurauksena hän sai jatkaa leikkimistä. Vanhemmat yrittivät sanoa, että synttärisankarin pitää saada leikkiä lahjallaan, mutta isosisarus alkoi ulvoa heti, joten he jättivät asian sikseen. 

Hetken kuluttua syötiin kakkua. Isosisarus nosti hirveän itkuhysteriakohtauksen, kun pikkusisarus puhalsi kakun kynttilät. Vanhemmat yrittivät sanoa, että kyseessä on toisen syntymäpäiväkakku, mutta lopulta he sytyttivät ne uudelleen, jotta isosisaruskin sai puhaltaa. 

Myöhemmin, kun teimme jo lähtöä, isosisarus otti pienemmän antamamme lelu/sisustusesineen, vei sen huoneeseensa, ja sanoi, että sen paikka tulee olemaan hänen huoneessaan. 

Olin aika äimistynyt tästä käytöksestä. Minulla ei ole lapsia, mutta kun muistelen omaa ja nuorempien sukulaislasten lapsuutta, ei meillä puhalleltu toisten kakkukynttilöitä tai omittu lahjoja. Sanokaahan, "lapselliset", onko tällainen käytös sekä lapselta että vanhemmilta ihan tavallista nykypäivänä? 

 

Itse "lapsellisena" en haluaisi tarinan isosisarusta lähellekään omaa lastani. 
Ei ole normaalia käytöstä eikä hyvää kasvatusta lainkaan.

"Ymmärrän että haluaisit tuon, mutta se ei ole sinun.  Muiden tavaroita pitää kunnioittaa. Jos et kunnioita että se on pikkusisaruksen lelu, ei meidänkään tarvitse kunnioittaa sitä että sinun lelusi ovat sinun. Annat sen nyt heti takaisin tai annan sinun lelusi pois."

Ja itkupotkuraivarikohtauksien kohdalla pyytäisin häntä menemään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Kakkua saa sitten kun on taas rauhoittunut, se maistuu silloin paremmalta.

"Ja itkupotkuraivarikohtauksien kohdalla pyytäisin häntä menemään omaan huoneeseen rauhoittumaan. Kakkua saa sitten kun on taas rauhoittunut, se maistuu silloin paremmalta."

Lapsen eristäminen viestii, ettei tunteitaan hyväksytä. 

Ei kuulukaan hyväksyä sitä tunnetta, että lapsi haluaa omia sisaruksen syntymäpäivälahjan itselleen.

Tällaiseen olen törmännyt kerran, kun vahvasti autistinen veli halusi veljensä lahjan itselleen ja kun ei saanut, niin sai raivarin.

 Härski tapaus sen sijaan oli, kun naapurin poika täytti, olisiko ollut 10 vuotta. Pikkuveli oli vuoden nuorempi. Sanotaan näitä veljeksiä vaikka Kalleksi ja Villeksi. Kallen syntymäpäivien kutsukortissa oli, että ’’Huom! Myös Villelle lahja’’ ja Villen laittamassa kutsu oli päinvastoin.