Lue keskustelun säännöt.
neuvokaa nuorempaanne! ikäkriisi/parisuhdeasiaa
30.05.2015 |
Olen 30-vuotias. Olen seurustellut nyt 5 vuotta samanikäisen miehen kanssa. Minä rakastan häntä ja hä minua. Asumme kerrostaloasunnossa vuokralla. Minulla on hirveä ikäkriisi ja paniikki tulevaisuuteni suhteen. Saanko lapsia, mihin urani minut vie jne. Miehelleni kelpaa elämä tällaisena kuin se nyt on, kerrostalossa kahdestaan menoa ja meininkiä omien aikataulujen mukaan (tarkoitan siis ettei esim. tarvitse hankkia hoitajaa lemmikeille tai lapsille). Tehdään yhdessä vähän kaikkea ja omia menoja ja tekemisiä molemmilla on sopivassa suhteessa. Arki on hyvää ja ehkä jopa "liian" täydellistä.
Oikeasti en juuri nyt vielä halua lasta mutta haluan sen viiden vuoden sisällä. Pelkään kuitenkin, että tuhlaan aikaa mieheni kanssa, että hän ei sitten loppuenlopuksi kuitenkaan halua niitä lapsia tai sitä omakotitaloa. Sitten kun sen paikka oikeasti tulee.
Olen ehkä siis tajunnut että emme välttämättä olekaan sopivat toisillemme? Toisaalta kun en itsekään oikein tiedä koska haluan näitä asioita, niin tuntuu tyhmältä alkaa vaatimaan niiden haluamista siltä toiselta. Toisaalta haluaisin, että mieheni haluaisi lapsen, jolloin minun olisi ehkä helpompi ruveta haluammaan sitä. Nyt en uskalla haluta, koska mieheni ei lasta nyt halua. Sekavaa mutta niin on ajatuksenikin. :)
Toisaalta salaa ihailen ja kadehdin työpaikkani samaa ikäluokkaa olevia miehiä, jotka ovat saamassa lapsen ja jotka ovat ostaneet sen omakotitalon vaimojensa kanssa. Sellaisen miehen minäkin haluan. Mutta onko minun miehestäni sellaiseksi mieheksi esim. 2 vuoden päästä? Muuttuuko miesten mielipiteet?
Olemme siis puhuneet lapsista ja omakotitalosta mieheni kanssa. Lapsiin hän on sanonut, että ehkä joskus, omakotitaloon samoin. Hän on siis ehkä jumiutunut jonnekin 20-25 -vuotiaan kohdalle, eikä koe itseään vielä ns. aikuiseksi, jonka tarvitsee ruveta miettimään näitä asioista tarkemmin.
Pelkään, että tuhlaan aikaa ja huomaan 5 vuoden päästä, että olemma samassa tilanteessa jossa nytkin olemme ja silloin olen jo ihan liian vanha aloittamaan kaiken alusta. Pitääkö minun siis nyt erota miehestäni vain sen takia, että en tiedä haluaako hän varmasti viiden vuoden sisällä samoja asioita elämässään kuin minä?
Kommentit (15)
Miehillä on etulyöntiasema, koska tosiaan voivat miettiä kauemmin ja elää pidempään nuoruuttaan kuin naiset. Itse tunnistan tuon saman panikoinnin. Tosin aika pian tajusin myös, että halusi noita asioita vääristä syistä, koska monilla samanikäisillä alkoi niitä olla. En hankkinut kumpaakaan (lasta enkä omakotitaloa) ja onnellinen elämääni olen edelleen.
Joten enpä oikein osaa auttaa, sinähän se päätöksen teet, milloin on sinulle liian "myöhäistä". Muuta en osaa sanoa, kuin että älä jää odottamaan liian kauan. Kysy haluaako mies lapsia _sinun kanssasi_, koska hänkin tajunnee naisen biologiset rajoitteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen miettinyt, että auttaisiko tauko parisuhteeseen? Asian hankalaksi tekee se,että asumme yhdessä, joten toisen pitäisi siis hankkia joku paikka asua.
-ap
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 19:45"]
Miehillä on etulyöntiasema, koska tosiaan voivat miettiä kauemmin ja elää pidempään nuoruuttaan kuin naiset. Itse tunnistan tuon saman panikoinnin. Tosin aika pian tajusin myös, että halusi noita asioita vääristä syistä, koska monilla samanikäisillä alkoi niitä olla. En hankkinut kumpaakaan (lasta enkä omakotitaloa) ja onnellinen elämääni olen edelleen.
Joten enpä oikein osaa auttaa, sinähän se päätöksen teet, milloin on sinulle liian "myöhäistä". Muuta en osaa sanoa, kuin että älä jää odottamaan liian kauan. Kysy haluaako mies lapsia _sinun kanssasi_, koska hänkin tajunnee naisen biologiset rajoitteet.
[/quote]
Niin no itselläkin on ruvennut tämä paniikki painamaan päälle juuri siksi, että lähimmät kaverit on hankkineet lapsia ja ostaneet/rakentaneet taloja. Jotenkin tuntuu, että itse vain roikun tässä tapahtumattomuudessa.
-ap
Ihan ensiksi kannattaisi tosiaan miettiä sitä, miksi haluat noita asioita (juuri nyt). Jos se on tuo vertaispaine, niin seuraapa kavereidesi elämää pari vuotta. Lasten myötä ei voi olla enää huoleton ja spontaani vaan on koko ajan joku, josta pitää huolehtia. Samaten asuntolaina sitoo työelämään ja tarkkailemaan menoja kymmeniksi vuosiksi. Ei nuo tosiaan siis pelkkää onnea ja auvoa tuo.
En nyt ihan eroa lähtisi tuosta saman tien tekemään, vaan kypsytelkää ajatusta yhdessä. Kummassakin vaihtoehdossa (lapsia vai ei) on nimittäin sekä voitettavaa että hävittävää. Ei kannata painostaa miestä lapsentekoon, koska ei koskaan voi tietää mitä lapsi tuo tullessaan. Voi olla sairas tai muuten vaikea hoitaa ja silloin tulee raskasta jos mies ei ole hommassa mukana.
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 19:53"]
Ihan ensiksi kannattaisi tosiaan miettiä sitä, miksi haluat noita asioita (juuri nyt). Jos se on tuo vertaispaine, niin seuraapa kavereidesi elämää pari vuotta. Lasten myötä ei voi olla enää huoleton ja spontaani vaan on koko ajan joku, josta pitää huolehtia. Samaten asuntolaina sitoo työelämään ja tarkkailemaan menoja kymmeniksi vuosiksi. Ei nuo tosiaan siis pelkkää onnea ja auvoa tuo.
En nyt ihan eroa lähtisi tuosta saman tien tekemään, vaan kypsytelkää ajatusta yhdessä. Kummassakin vaihtoehdossa (lapsia vai ei) on nimittäin sekä voitettavaa että hävittävää. Ei kannata painostaa miestä lapsentekoon, koska ei koskaan voi tietää mitä lapsi tuo tullessaan. Voi olla sairas tai muuten vaikea hoitaa ja silloin tulee raskasta jos mies ei ole hommassa mukana.
[/quote]
No jos nyt sanon, että ehdottomasti haluan lapsia joskus eli huolettomuuden ja spontaaniuden menettäminen ei ole se asia tässä. Ja kaverini ovat saaneet lapsia tässä parin viime vuoden aikana osa on nyt raskaana, osalla on muutaman vuoden ikäisiä lapsia. Osa on remontoinut vanhaa taloa, osa on rakentanut kokonaan uuden. Eli vertaispaine ei ole mikään nyt yhtäkkiä syntynyt asia vaan parin viime vuoden aikana syntynyt tunne. Kuitenkin viime aikoina se on ruvennut toden teolla vaivaamaan minua. Olen ruvennut ajattelemaan, että olisiko minunkin jo aika ruveta miettimään sitä omaa vauvaa, sitä omaa taloa jne.
Miestäni tämä vertaispaine ei vaivaa vielä ollenkaan vaikka hänenkin kavereillaan on lapsia ja taloja ja samoja asioita kuin minun kavereillani.
Mietinkin tässä siis, että iskeekö tämä sama tunne koskaan oikeasti mieheeni vai onko hän ikuisesti tyytyväinen tähän vaivattomaan elämään. Ja hän on siis sanonut näille asioille että "joskus sitten myöhemmin" ja mietin, että tuleeko sitä "joskus sitten myöhemmin" koskaan. Minkälaisia kokemuksia teillä on omista parisuhteistanne? Jouduitteko vaihtamaan miestä, koska ensimmäinen halusi asioita vain "joskus sitten myöhemmin". Vai tuliko jostakin tällaisesta "joskus sitten myöhemmin"-miehestä heti kohta parin vuoden päästä omakotitalossa asustava perheenisä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan kuin mun kynästäni tuo kirjoitus.
Olen tavallaan toisella kierroksella, ennen nykyistä miestäni olin useamman vuoden parisuhteessa mikä ei vain edennyt. Nyt turhauttaa, koska nykyinen ei halua edetä eikä varsinkaan lapsia. Hän ilmoitti, että ainakin menee seitsemän vuotta ennen kuin hän edes kihlautuu.
Saa odottaa yksinään. Tuntuu vain ihan järjettömän pahalta, kun toisilla on miehet jotka haluavat yhteisen tulevaisuuden ja satsata siihen. Mulla on mies, joka syyllistää omasta tulevaisuuden mahdottomuudestaan mua.
Sitten on tietenkin se vaara, että 5- 10 vuoden päästä miehesi herääkin haluamaan vaikka niitä lapsia, ja tekee ne jonkun 15 vuotta nuoremman naisen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:17"]
Sitten on tietenkin se vaara, että 5- 10 vuoden päästä miehesi herääkin haluamaan vaikka niitä lapsia, ja tekee ne jonkun 15 vuotta nuoremman naisen kanssa.
[/quote]
äh. tätä en ollut edes osannut ajatella!!! ;)
-ap
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:11"]
Mietinkin tässä siis, että iskeekö tämä sama tunne koskaan oikeasti mieheeni vai onko hän ikuisesti tyytyväinen tähän vaivattomaan elämään. Ja hän on siis sanonut näille asioille että "joskus sitten myöhemmin" ja mietin, että tuleeko sitä "joskus sitten myöhemmin" koskaan. Minkälaisia kokemuksia teillä on omista parisuhteistanne? Jouduitteko vaihtamaan miestä, koska ensimmäinen halusi asioita vain "joskus sitten myöhemmin". Vai tuliko jostakin tällaisesta "joskus sitten myöhemmin"-miehestä heti kohta parin vuoden päästä omakotitalossa asustava perheenisä?
[/quote]
Mietin tismalleen samoja asioita omalla kohdallani.
Mun mies vetoaa siihen, ettei ole vielä vuosiin valmis mihinkään noista mutta puhuu niin kuin emme olisi sitä kumpikaan. Ainoa vain, ettei hän ole edes kysynyt multa mun mielipidettä tai ottanut sitä huomioon, vaan hokee vain omasta puolestaan. Elämä tuntuu kauhean tyhjältä ja merkityksettömältä, ja tälläkin hetkellä on ihan hirveän paha olla itsensä kanssa. Toisilla tytöillä poikaystävät ovat innoissaan naisistaan ja puolustavat ja suojelevat niitä, mutta mulla on tollainen mille kaikki on ihan sama ja yhdentekevää. Samaten mieheni selitti, että pakottaisi mut vähintään aborttiin, mutta kuitenkin käy palluttamassa siskonsa vauvaikäistä lasta. Harmittaa toikin asetelma, ja päätin tuon kuultuani että jos vahinko käy, niin jätän miehen automaattisesti enkä anna hänen vaikuttaa päätöksiini lapsen suhteen - mies kun ei ehkäisystä ihmeemmin välitä vaikka puhuukin tosi ilkeästi keskinäisestä lisääntymisestämme noin inhottavasti jopa.:(
Pohjimmiltani koen, että mieheni ei halua noita asioita kanssani, vaan jonkun muun kanssa ja on vain yhdessä koska ei uskalla erota koska pelkää ettei löydä toista/saa kenet oikeasti haluaisi.:( Äskenkin se lähti kavereineen kaljalaivoille ja mä jäin yksin kotiin lukemaan pääsykokeisiin vaikka oikeasti itken täällä omaa mahdotonta oloani.:( Mulla ei ole ketään kenelle puhua, koska kaikilla on liian kiire vatvoa omia juttujaan. -8
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelisin järeitä konsteja. Eli vähäksi aikaa taukoa, kyllä mies sitten siellä ankeassa yksiössään tai missä lienee miettii mitä puhuit ja mitä haluat. Muuten miehet jatkaa yleensä noin 40-vuotiaaksi asti sen pohdintaa, haluavatko lapsia vai eivät. Toiset kauemminkin.
jos olisin 8,11 niin olisin jo eronnut.
Minun mieheni ei sentään puhu rumasti näistä asioista, eikä ole koskaan puhunutkaan.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:38"]
jos olisin 8,11 niin olisin jo eronnut.
Minun mieheni ei sentään puhu rumasti näistä asioista, eikä ole koskaan puhunutkaan.
-ap
[/quote]
Vaikeaa lähteä, enkä tiedä miksi :( 8 ja 11
Kysy siltä mieheltä, että mitä asioita hän haluaa vielä ennen niitä lapsia? Olette siis puhuneet, että mies haluaa joskus lapsia? Kun olette "jo" kolmekymppisiä, miehellä on varmaan joku suunnitelma sitten niille asioille, jotka olisi hyvä toteuttaa ennen perheenlisäystä. Itse olen mieheni kanssa 26-vuotiaita ja ollaan näistä asioista puhuttu. Mies on sanonut haluavansa matkustella Aasian ja Amerikan suuntaan ennen lapsia, samoin hän haluaa valmistua korkeakoulusta ja mielellään hyvän työn. Mielestäni järkevä "suunnitelma" ja ihan hyväksyttävä ja ymmärrettävä syy, että mies ei lapsia nyt halua. En mäkään halua lapsia just nyt, ensin haluan olla muutaman vuoden töissä. Silti mun mielestä on tosi outoa jos mies kerran haluaa lapsia, on jo 30v eikä hänellä ole mitään syytä miksi lykätä lapsentekoa. Oon itse miehelleni sanonut, että en sitten suostu odottamaan kauhean myöhäiseksi endometrioosin takia ja muutenkaan ei ole mitään takeita kellään meistä, että saa edes niitä lapsia.. Pakkohan sillä miehellä on olla joku syy miksi ei nyt lapsia halua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluaa lapsia saada, ei kannata kauhean paljon yli kolmikymppiseksi odotella sen selvittämiseksi, onko teidän kahden niitä edes mahdollista saada. Osa ystävistäni on selvää isämateriaalia ja osa ei - ei se asetelma ihan kauheasti vuosien vieriessä muutu. Jos sinä haluat lapsia ja miehesi ei, voi teillä olla edessänne isoja ongelmia muutaman vuoden päästä. Yleensä lapsen kaipuu on sen verran suuri voima, että se ajaa niitä lopulta hankkimaan, jos se toiselle parisuhteen osapuolelle mahdollista on. Vähän sekavaa tekstiä, mutta pointti on: nämä asiat eivät mielestäni ajan kulumisen myötä kuin mutkistu. T. Kahden lapsen isä, 40 v.
Elämä menee niin kun menee, yleensä eri tavoin kun suunnittelee. Harvalla menee ns. täydellisesti, eri ihmisillä on eri juttuja joita käyvät läpi. Tulevaisuudesta ei voi tietää. Me ei voida kukaan tietää mitä sun mies/sinä haluatte 5v päästä. Ehkä teidän pitäs keskustella ja tehdä joku plääni?