Itsenäinen kulkija ja vapauden kaipuu- kuinka olet suhteessa muutunut?

Nyt lähdössä. Mies kuulemma luottaa... mutta pelkää. Katsotaan mitä paluu yöllä ja aamu tuo tullessaan.
Ap.

Ap, mitkäs on kuulumiset tänään?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:58"]

 Kiitos viestistä. Ahdistunut, pelokas ja masentunut joka kokee maailman uhkana, voisi olla mieheni kuvailu (heikkona hetkona) itsestään. Joskus olen itse ollut niin täynnä tuskaa hänen tuskastaan ja ja itkien sopertanut miksi hän edes haluaa olla suhteessa kanssani ja kokea rakkautta ja onnea, jos maailma on synkkä ja ahdistava paikka. Hän usein kokee itsensä vastuulliseksi minusta ja suojeluhalu on korkea. Olemme toistemme ensikumppanit ja rakkaudet. Kuiteniin hän on äärettömän kiltti ja herkkä ihminen, älykäs ja sielukas. Luulen olevani hänelle ihminen elämässä, jonka turvallissuus on ykkösasia ja hän lähestyy vain asiaa tavalla joka on käsittämätön. Hän itsekkin tietää tämän. Lapsia en itse halua ja ainakaan hänellä vielä ei ole tämä kaipuu tullut. Tämä ilta näyttää itselleni mihin suuntaan edetä.

[/quote]

Niin, yleensä tuon tyyppiset ihmiset ovatkin hyvin herkkiä ja haluavat vain hyvää. Heillä on usein sellainen asenne, että maailma on paha paikka, mutta he ainakaan eivät koskaan halua tehdä mitään pahaa. Ja tuollainen pelko maailmaa kohtaan ei koskaan synny ilman syytä. Joko taustalla on isoja menetyksiä ja vastoinkäymisiä lapsena, tai sitten tuollainen käytös on mallioppimista omilta vanhemmilta, jotka ovat olleet ylisuojelevia ja maalanneet maailmasta hyvin pelottavan paikan. Kummassakin tapauksessa lapsi oppii sen, että pienikin vaaran merkki ympäristössä, todellinen tai kuviteltu, laukaisee hänessä pelkoreaktion. Usein näiden ihmisten hermosto ei koskaan tavallaan lepää, vaan on ylivirittynyt aistimaan ympäristöä.

Nämä kuitenkin ovat käytösmalleja, jotka on opittu ja joista voi oppia pois. Elämä jää elämättä jatkuvassa pelossa, ihminen on itse luomassaan vankilassa, jossa oma halu tutkia maailmaa, mennä ja tehdä pitää tukahduttaa sen vuoksi että jotain ehkä sattuu. Te voitte yhdessä hakea apua näihin ongelmiin. Ei ainoa vaihtoehto ole ero, vaan sellainenkin vaihtoehto on, että kasvatte yhdessä, hän saa apua itselleen ja sinä opit ymmärtämään häntä. Ja hän vaihtoehtoisesti oppii ymmärtämään sinua paremmin.

Keskustele rauhassa miehesi kanssa, ja pyydä että kävisitte juttelemassa pariterapiassa. Vältä sellaista asetelmaa, että mies voisi kokea itsensä nyt tosi huonoksi ja tyhmäksi ja tehneensä väärin, koska jos hänellä on tapana liioitella kaikkea uhkaa, hän voi kokea tän keskustelunkin uhaksi. Ole lempeä ja kerro, että olet huolissasi hänestä. Ja sitten, heti kun mies vähänkään myöntyy, niiin varaa heti aika, ennen kuin hän ehtii miettimään, että vieras ihminen, jolle pitäisi puhua omista asioista, on uhka hänelle (jos hänellä ei ole aiempaa asiakassuhdetta minnekään).

Jos miehesi vaan saa apua, teillä on molemmilla edessä paljon parempi elämä. Joko yhdessä, tai erikseen.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:10"]Olen aina ollut vapaa sielu ja nauttinut rajattomasti mahdollisuudesta tehdä mitä mieleen on pälkähtänyt.
Kunnes rakkaus ja suhde. Mies joka nauttii kotona olosta ja ei pidä kodin ulkopuolisesta elämästä. Eikä (yllättäen) minunkaan lähtemisestä ulos maailmaan ja seikkailemaan.
Taas yksi mitä kaunein päivä ja hillitön halu menemään. Yksi kiinnostava keikka tiedossa, kädet ristissä rukoilemista, jotta saisinko mennä. Ahdistunut ilmapiiri ja kahlittu olo.
Miten sinun luontosi on muuttunut suhteen myötä? Oletko kenties itse kotoilija ja haluat kumppanisi myös viereesi istumaan, vaikka puoliso haluaisi elää ja mennä minne nokka näyttää?
Vai kulkevatko luenteenne synkassa ja olette tyytyväisinä kotona, tai riennoissa yhdessä tai erikseen.
Elämä kutsuu ja katsotaan saanko tänään olla ja hengittää ilman kahleita....
[/quote]En nyt täysin ymmärrä tilannettasi. Ihan samalla tavalla minä reissaan kuin ennen suhdettakin. Yleensä mies haluaa mukaan ja kiittelee matkanjärjestäjän reippaudestani. Joskus matkustan yksinkin, kun mies ei jaksa tai ehdi mukaan. Ei ole tullut mieleenkään, että pitäisi lupia kysyä, aikuisen ihmisen.

Huh mikä aloitus. Ap, sinä tulet kuihtumaan tuollaisessa suhteessa. 

Ja btw, aivan älyttömän lahjakas kirjallisesti!

Tunnistin tekstistä (susta) itseni ja odotan mielenkiinnolla keskustelua. Mutta, miksi et saisi mennä tänään? Ymmärrän erilaiset luonteet menemisen suhteen, mutta eihän se pitäisi estää sua menemästä!

En ole koskaan ollut tuollaisessa tilanteessa. Itse asiassa en ole viimeiseen 13;sta vuoteen, minkä tää suhde on kestänyt, ikinä kysynyt lupaa menoilleni, eikä mieskään ole kysynyt lupaa menoilleen. Totta kai me mennään ihan miten huvittaa, paljonhan siinä on sumplimista kun on lapset ja vuorotyöt ja lemmikit, mutta koskaan ei olla kielletty toista menemästä jonnekin. En vaan edes ymmärrä miten se ois mahdollista. Kaksi aikuista ihmistä, ja vaikka yhdessä eletään, niin onhan meillä erilliset elämät silti.

Minusta sinun parisuhteesi kuulostaa ahdistavalta ja mies kontrolloivalta. Tossa on nyt jotain vähän hämärää, sellaista joka ei aivan minusta kuulu terveeseen suhteeseen.

En voisi elää sellaisen ihmisen kanssa, joka ei anna minulle vapautta. En ole suhteissani muuttunut, enkä ole sellaisiin suhteisiin koskaan edes kuvitellut ryhtyvänikään joissa olisi joutunut miettimään tämmöistä.

Mielestäni tuollainen luonne-ero on liian perustavaa laatua.

Miksi ihmeessä sä kysyt lupaa menoihisi?! Kaksi erilaista voi aivan hyvin elää onnellisina yhdessä, kun molemmat hyväksyvät ja arvostavat toistensa luonteita. Alistuitko itse aivan vapaaehtoisesti tuollaiseen kahlitsemiseen, ja nyt se on alkanut häiritä, vai miten tuo tilanne on kehittynyt? Luulisi että noin erilaiset ihmiset olisivat jo heti seurustelun alussa huomanneet, että tämä ei oikein toimi näin. Mikset sinä voi mennä ja touhuta jos siitä tykkäät, ja miehesi saa olla rauhassa kotihiirenä?

Olen maailmanmatkaaja ja vapaa sielu, pidän sosialisoinnista uusien ihmisten kanssa ja siitä, etten koskaan tiedä, missä olen huomenna. Olen ollut 1-4 vuoden suhteissa, mutta lopulta suhteet (ja nykyään tapailutkin) kaatuvat aina siihen, että miehet haluavat rajottaa menojani. Ehkä itse kiinnostun taas sellaisista rauhallisista koti-miehistä, jotka tasapainottavat minua ja he taas minusta, koska tuon heidän elämäänsä väriä. Mutta pidemmän päälle ei toimi :( Monet myös uskovat, että tämä on "vaihe" ja että minusta tulee pullantuoksuinen asuntolainaa hamuava vaimoke, kun vaan rakastan tarpeeksi... Olen päätynyt nyt tallustelemaan täällä maan päällä yksinäni, elän oman napani ympärillä juuri niinkuin haluan ja muita satuttamatta. Näin on vaan paras.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:13"]Tunnistin tekstistä (susta) itseni ja odotan mielenkiinnolla keskustelua. Mutta, miksi et saisi mennä tänään? Ymmärrän erilaiset luonteet menemisen suhteen, mutta eihän se pitäisi estää sua menemästä!
[/quote]
Ei pitäisikään estää, mutta jos päätän lähteä niin ilmapiri muuttuu ahdistavaksi ja toinen vie kaiken ilon pois itseltäni. Selitykset ovat laveat turvallisuudestani, mustasukkaisuus ei kuulemma ole syy. Paljon olemme keskustelleet tilanteesta ja mies myöntää, että on epäreilua. Olen kiltti ihminen ja en jaksa huonoa ilmapiiriä ja siksi jään usein kotiin kun en jaksa jälkipuintia ja riitoja.
Tilanne on välillä niin absurdi, että leffaankin viedään ja haetaan ettei matkalla tapahdu mitään.
Muuten rakkaus kukoistaa, mutta menemiseni rajoittaminen alkaa olla liikaa. En tiedä mitä tehdä. Ärsyttää oma alistuminen itseänikin. Tilanteet ovat eskaloituneet ajan kanssa.
Ap.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:27"]

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:13"]Tunnistin tekstistä (susta) itseni ja odotan mielenkiinnolla keskustelua. Mutta, miksi et saisi mennä tänään? Ymmärrän erilaiset luonteet menemisen suhteen, mutta eihän se pitäisi estää sua menemästä! [/quote] Ei pitäisikään estää, mutta jos päätän lähteä niin ilmapiri muuttuu ahdistavaksi ja toinen vie kaiken ilon pois itseltäni. Selitykset ovat laveat turvallisuudestani, mustasukkaisuus ei kuulemma ole syy. Paljon olemme keskustelleet tilanteesta ja mies myöntää, että on epäreilua. Olen kiltti ihminen ja en jaksa huonoa ilmapiiriä ja siksi jään usein kotiin kun en jaksa jälkipuintia ja riitoja. Tilanne on välillä niin absurdi, että leffaankin viedään ja haetaan ettei matkalla tapahdu mitään. Muuten rakkaus kukoistaa, mutta menemiseni rajoittaminen alkaa olla liikaa. En tiedä mitä tehdä. Ärsyttää oma alistuminen itseänikin. Tilanteet ovat eskaloituneet ajan kanssa. Ap.

[/quote]

Toi ei ole normaalia. Vielä mies jaksaa perustella sen jollain tekosyillä kuten turvallisuus, mutta kyllä se kuori kohta repeää ja sairaalloinen mustasukkaisuus pääsee valloilleen.

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:26"]Olen maailmanmatkaaja ja vapaa sielu, pidän sosialisoinnista uusien ihmisten kanssa ja siitä, etten koskaan tiedä, missä olen huomenna. Olen ollut 1-4 vuoden suhteissa, mutta lopulta suhteet (ja nykyään tapailutkin) kaatuvat aina siihen, että miehet haluavat rajottaa menojani. Ehkä itse kiinnostun taas sellaisista rauhallisista koti-miehistä, jotka tasapainottavat minua ja he taas minusta, koska tuon heidän elämäänsä väriä. Mutta pidemmän päälle ei toimi :( Monet myös uskovat, että tämä on "vaihe" ja että minusta tulee pullantuoksuinen asuntolainaa hamuava vaimoke, kun vaan rakastan tarpeeksi... Olen päätynyt nyt tallustelemaan täällä maan päällä yksinäni, elän oman napani ympärillä juuri niinkuin haluan ja muita satuttamatta. Näin on vaan paras.
[/quote]
Tunnistan itseni niin tästä, tai pikemminkin tulevaisuuden. En haluaisi rikkoa suhdetta, mutta en enään ole se ihminen joka olin ennen. Juurikin värit alkavat kadota ja haluaisin leiskua tuhansissa väreissä, mutta harmaa ja välillä musta alkavat olla perusvärini. Ehkä tänään vaan repäisen itsrni ulos ja nauttimaan elämästä. Kamelin selkä alkaa katketa.

9 on ap.

Minun omien polkujeni tallaamisen haluni ja vapauden kaipuuni ovat aina olleet niin vahvat, ettei siihen ole miestä mahtunut painolastiksi. Valintoja, leidit, valintoja.

Yksin on parempi itselleni kuin suhteessa. Mä en kestä että mun menemisiä ja tekemisiä määräillään, haluan olla vapaa tekemään mitä haluan milloin haluan hetken mielijohteesta ilman, että se ei jolle kulle sovi. Oon tosi omistushaluinen ja seikkailunhaluinen niin parisuhde ei myöskään siksi sovi mulle. Kompromissiratkaisut ei usein myöskään ole mun mieleen, en halua joustaa juurikaan mun tavoistani. Tiedän mitä haluan kumppaniltani, mutta sellaista toista tarpeeksi itsenäistä ehdokasta en vielä ole tavannut.

Suhde on kompromissi - minä "hidastin" ja mies lisäsi vauhtia. Nykyään menee jotenkin yhteen intressit, tosin kaukokaipuu on todella kova ja olen huomannut olevani toisinaan ahdistuneempi kun en pääse pois kotoa tarpeeksi usein. Toisaalta saan tilalle ihanan parisuhteen.

Ap tässä. Näyttäää, että vihreä valo palaa. Ei mies onnensa kukkuloilla ole lähdöstäni, mutta taitaa jo ymmärtää, että eron mahdollisuus pilkistää jos en saa mennä. Varmistin vielä, että on ok mennä ja että en kestä ja tulen surulliseksi jos tämä kontrollointi ei lopu.
Menen ja pidän hauskaa. Toivottavasti jännitys ei kasva tästä ja pilaa tunnelmaani. Aion myös ottaa tilanteen mahdottomuuden tapetille, jos riitaa ja mököttämistä kehkeytyy.
Palailen viimeistään huomenna miten ilta ja huominen tuo tullessaan.
Nautitaan kaikki elämästä!
Ihanaa aurinkoista päivää itse kullekkin <3

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 17:40"]Yksin on parempi itselleni kuin suhteessa. Mä en kestä että mun menemisiä ja tekemisiä määräillään, haluan olla vapaa tekemään mitä haluan milloin haluan hetken mielijohteesta ilman, että se ei jolle kulle sovi. Oon tosi omistushaluinen ja seikkailunhaluinen niin parisuhde ei myöskään siksi sovi mulle. Kompromissiratkaisut ei usein myöskään ole mun mieleen, en halua joustaa juurikaan mun tavoistani. Tiedän mitä haluan kumppaniltani, mutta sellaista toista tarpeeksi itsenäistä ehdokasta en vielä ole tavannut.
[/quote]
Sinulla on jännä tuo kombinaatio omistushalua ja seikkailunhalua. Tarkoitatko, että haluat itse mennä mutta kumppani ei saisi mennä?
Ap.

Hei ei toi ap ole normaalia. Sun reaktiot on täysin ymmärrettäviä ja oikeutettuja siihen, että miehelläsi on selvästi ongelmia. Ne eivät kerro siitä, että olisit jotenkin erityisen itsenäinen tai itsekäs tai aina menossa jonnekin, vaan ne kertovat siitä, että toinen ihminen yrittää tukahduttaa sinua, ja sinä puolustat itseäsi ja haluat hengittää vapaasti. Ei kukaan ihminen voisi hyvin tuollaisessa tilanteessa.

 Tuohon tilanteeseen pitää hakea apua, siis ihan siksi että sinä voit pahoin, mutta myös siksi että mieskin voi selvästi pahoin. Tuo voi olla mustasukkaisuutta, mutta hän voi olla myös hyvin ahdistunut, pelokas ja masentunutkin ihminen, jolle maailma on pelkkiä uhkia täynnä. Sellaisen ihmisen kanssa on ihan aito riski, että maailma pienenee ja pienenee, ja mitä enemmän tuollaisen ihmisen mieliksi on, sitä tiukempi se kontrolli on. Jos näyttää että mies ei voi muuttua, niin mieti tarkasti millainen tulevaisuus teillä on edessä. Jos jo nyt on raskasta, niin millaista se on, kun teillä on lapsia? Millaista elämä on lapsille, kun eivät saa suurinpiirtein pinnasängystään poistua, ikinä, ettei vain mitään satu?