Elän "kaksoiselämää", ahdistaa.. Pakko avautua jonnekkin

Kuulostaa hyvin tutulta. Mielestäni sun kannattaisi puhua tästä avoimesti - eiköhän hän ole saattanut jo huomata että kaikki ei ole ihan ok.
Oletko hakenut apua, käytkö terapiassa tms?

Oletko hakenut apua mt/alkoholi ongelmiin?

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 01:55"]Olen alle 30, työtön ja mielenterveysongelmainen, alkoholisti.. Valmistuin 2 vuotta sitten enkä ole sen jälkeen saanut taas elämässäni mitään aikaan..

Viime vuonna pyöriskelin netin seuranhakupalstoilla, vaikka olinkin rehellisesti sitä mieltä ettei minun kannattaisi alkaa parisuhteeseen, ja että tuskin minua kukaan edes huolii.. Mutta silti kaipasin toista ihmistä vierelle niin kuin suurin osa ihmisistä.
Pari juttua kaatui ihan vain siihen, etten koskaan uskaltanut tavata vastapuolta, häpesin itseäni ja pelkäsin torjuntaa elämäntilanteeni takia.

Mutta sitten tuli eräs, joka jotenkin onnistui saamaan minut tapaamiseen, ja siitä se sitten lähti, nyt olemme seurustelleet puolisen vuotta.
Olen yrittänyt olla niin rehellinen kuin olen uskaltanut, mikä ei ole paljon.. Hän tietää työttömyydestäni, ja on huomannut että minulla on "alakuloisia" päiviä, ja siinä se.
Välimatkaa on parisataa kilometriä, hänellä työnsä omalla paikkakunnallaan, joten näemme noin joka toinen viikonloppu.
On aivan liian helppoa salailla todellisuutta, kun olemme suurimman osan ajasta erillään. Olen selvinpäin aina kun näemme, mutta yksin ollessani juon.
En saa asunnolla mitään aikaan, kämppä on kaaoksessa, saatan olla päiväkausia samoissa vaatteissa ja käymättä suihkussa. En saa oikein mitään hoidettua. Joskus en käy moneen päivään edes ulkona. Istun asunnossani hämärässä verhot kiinni. Valvon aamuyöhön ja nukun iltapäivään.

Kun tapaamisemme lähestyy, pakotan itseni ryhdistäytymään että selviän viikonlopusta kunnialla. Siivoan kämpän, pesen pyykit, käyn kaupassa ja suihkussa ja esitän "normaalia ihmistä"

Ahdistaa ja pelkään kaiken kaatuvan. Hän on hyvä ja kunnollinen ihminen, ja tavallaan näen hänessä mahdollisuuden palata vielä itsekin normaaliin elämään. Jos ajautuisin yhteen jonkun toisen alkoholistin kanssa, elämäni olisi siinä.
Mutta pelkään että jonain päivänä hän tajuaa kaiken olleen vain suurta esitystä. En olekkaan se ihminen joka hän luuli minun olevan. Hän on jo puhunut useasti lauseilla "sitten kun sullakin on töitä..."
Pelkään koko ajan milloin hän alkaa tajuamaan että jotain on pielessä, alkaa kyselemään milloin oikein aion tehdä elämälläni jotain...

Olen hänen itsensä tietämättä asettanut hänen harteilleen hirveän taakan, joka jonain päivänä selviää hänelle. Sitten ei voi muuta kuin odottaa päättääkö hän häipyä siinä paikassa, vai jäädä.

Tiedän että olen aivan idiootti kusipää... Oli vain pakko saada kirjoitettua asioita ulos.
[/quote]

Kannattaa kertoa totuus.

Se taakka on sun harteilla ja ihan turhaan. Ethän sä tahallaan sairasta.

Jos pystyt ryhdistäytymään edes hänen takiaan, niin olet hyvässä alussa.

Pyydä häntä auttamaan työnhaussa, jos mahdollista. Näin yhteinen maalinne löytyy nopeammin.

Olen käynyt mielenterveystoimistossa noin kerran viikossa/kahdessa viikossa juttelemassa jo pidempään, mutta on kyllä käynyt selväksi ettei se ole minulle tarpeeksi. Lapsuudessa ja menneisyydessä on paljon asioita jotka ovat vaikuttaneet minuun ihan persoonatasolla, ja psykoterapiasta on ollut puhetta... Sitä tuntuu vain olevan niin vaikea saada eteenpäin. 

Olen miettinyt että jos se terapia jonain päivänä saataisiin alkamaan, kertoisin siitä hänelle. Pakkohan se olisi kun terapia saattaisi kestää jopa kolme vuotta.. Silloin saisin ehkä jotenkin avattua sitä ettei kaikki ole ihan hyvin.. Pelkään vain niin hirveästi :( Hän on tuonut elämääni niin paljon iloa ja sisältöä, pelkään menettäväni sen ja putoavani uudelleen siihen kamalaan yksinäisyyden kuiluun.

Ap

Mitä sä pelkäät, hänhän rakastaa sua.

Vilauta hänelle niitä ongelmien taustoja, fiksu ihminen ymmärtää kyllä ja tukee sun terapiaan pääsyä.

Ole rohkea ja yritä ottaa asia esille! Kerro vaikka että hänen kanssaan sulla on onnellinen olo, mutta kotona vaivaa masennus jne. Taatusti ymmärtää jos hän susta oikeasti välittää.

Yritä myös selvitellä miten pääsisit terapiaan. :)

Nosto

Kenelläkään kokemusta vastaavasta?

Mikset voi ryhdistäytyä ja ruveta elämään koko ajan niin kuin olet silloin kun hän on kuvioissa??? Ei ymmärrä!!!

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:42"]

Mikset voi ryhdistäytyä ja ruveta elämään koko ajan niin kuin olet silloin kun hän on kuvioissa??? Ei ymmärrä!!!

[/quote]

Et niin, jos et asu yksin masentuneena.

No, miehellä tulisi olla oikeus tietää rehellisesti tilanteesta jotta voisi arvioida haluaisiko edes jatkaa.

Kyllä mun mielestä sun kannattaisi olla avoin asiasta kun olette kuitenkin seurustelleet jo puoli vuotta, vaikkakin kaukosuhteessa ei tietysti ole samanlaista arkea yhdessä. :/ Uskon että miehesi tulee ymmärtämään ja tukemaan sinua tässä! Voimia ja tsemppiä.

Tsemppiä ap

[quote author="Vierailija" time="30.05.2015 klo 20:40"]Kenelläkään kokemusta vastaavasta?
[/quote]

Mulla. En kans jaksanut mitään ja päällepäin olin normaali. Mutta sisällä myllerrys.
En ole vieläkään päässyt pahojen asioiden yli.
Siksi elän vieläkin kaaoksessa.

Ymmärrän että ap ei halua kertoa. Koska tosiasia on että vaikeahan sen toisen on tuollainen totuus hyväksyä, ja mitä pidempään se jatkuu, sitä vaikeampi sen salaaminen on antaa anteeksi. Voi olla että salausta on jatkunut jo liikaa... Suosittelisin että ap alkaa pikkuhiljaa valoittaa totuutta ja antaa toiselle mahdollisuuden käsitellä ja tehdä omia ratkaisuja.