Miksei kohta 2-vuotias ole väsynyt illalla?
07:00 herätys, 12:00-13:30 päikkärit, 21 sänkyyn mutta vasta 22 nukahtaa. Haluaisin iltaisin jotain omaa aikaakin, mutta lapsi ei nukahda yhtään aikaisemmin, ei vaikuta edes väsyneeltä. Vaatii illalla ainakin 9 h hereilläolon päikkäreiden jälkeen. Ulkoillaan 2 kertaa päivässä ja lapsi kävelee itse kaikkialle, rattaita meillä ei enää ole käytössä. Mitä kannattaisi tehdä, miten lapsen saisi nukkumaan aikaisemmin?
Kommentit (30)
Käykö tosiaan ysin aikaan jo ylikierroksilla? Tai sitten on nukahtamisrituaaleissa vikaa: saako hän palveluja sänkyyn: nälkä, jano, kylmä, kuuma, vielä yksi hali, unohdin toivottaa kultakalalle hyvää yötä jne. Nämä tulee kaikki jättää pois.
Tai sitten: voisiko olla joku syy, joka oikeasti estää nukahtamisen? Meillä oli lapset saaneet kihomatotartunnan. Eivät sanoneet, että peppua kutittaa, vaan valittivat ainoastaan, ettei uni tule. Raapimisjäljet pepun luona paljastivat mistä on kyse. Madot lähtevät liikkeelle nukkumaan mentäessä ja se kutittaa niin, että häiritsee nukahtamista.
Meilläkin on 2-vuotisan nukahtaminen myöhästynyt viime aikoina, mutta ajattelin sen johtuvan niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin valoisat illat. Päivärytmi ei muuten ole muuttunut mitenkään. Pimennysverho varmasti auttaisi.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 08:06"]
[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 07:17"]
Aika outoja vastauksia. Laita lapsi aiemmin nukkumaan? Mielestäni nukahtaminen klo 22 ei ole erityisen myöhään enkä ymmärrä, miksi lapsen luontaista rytmiä pitäivi väännellä vain siksi, että vanhemmalle jää enemmän aikaa illasta. Oma lapseni nukkui 2-vuotiaasta alkaen 9-10 tunnin päiväunia eli jotkut lapset eivät tarvitse enempää unta. Kun päiväunet jäivät pois 3-vuotiaana, pidentyivät yöunet muutaman kuukauden ajaksi 11 tuntiin ja sitten taas nukkui ja nukkuu edelleen max 10 tuntia/yö, yleensä noin 9,5 tuntia.
Voihan noita uniaikoja sorkkia mutta toisaalta sitten pitää olla valmis varsin ikäviinkin seurauksiin. Helpointa on lyhentää päiväunia eli lapsi herätetään jo tunnin päiväunien jälkeen. Hyvällä tuurilla on niin väsynyt illalla, että nukahtaa aiemmin. Toivottavasti ei sitten vastaavasti herää aiemmin. Näin teki meillä.
Vielä kyselen, kun täällä ammattilaisi oli paikalla, että oikeastiko oletatte, että kaikki lapset nukahtavat klo 20 illalla? Mitä ap tekee väärin, jos lapsi nukahtamisen sijaan pyörii sängyssä kaksi tuntia? Tuntuu, että monella ammattilaisella on hukassa lapsen yksilöllisyys. Myös unen tarve ja nukahtamiset ovat yksilöllisiä.
[/quote]
Lapsen yksilöllisyys on useimmiten vanhemman tarvetta yksilöllisyyteen ja vaikeuksia pitää yllä hyvää päivärytmiä. Voin sanoa, että 99%:lle lapsista sopii sama päivärytmi ja loput ovat erityislapsia, joilla on selkeä syy nukkumisongelmiin. Meillä käy vuosittain noin 50 lasta nukkumassa ja nekin, jotka vanhemman mukaan eivät millään suostu nukkumaan, eivät suostu päikkäreille tai valvovat jopa kahteen asti yöllä, nukkuvat viimeistään toisena yönä saman kaavan mukaan kuin muutkin lapset. Kumma kyllä tästä ei ole tullut poikkeuksia eikä kellään pikkulapsella ole ollut "yksilöllistä unen tarvetta". Jos 2v menee nukkumaan klo 22 ja herää 6-7, sekä nukkuu tunnin päikkärit jos nukkuu ollenkaan, univaje on melkoinen ja lapsi on tavallaan ylikierroksilla koko ajan (näkyy muutenkin käytöksessä, jolloin lapsen huomion tarve tyydyttyy heikosti ja väärällä tavalla). Unen tarve vähenee selvemmin vasta vanhemmilla lapsilla, yli 7vuotiailla. T:2
[/quote]
Tämä on niin totta! Minulla ei ole kokemusta noin isoista lapsimääristä, mutta uskon tämän täysin. Vanhemmat eivät osaa pitää selkeää päivärytmiä, jonka lapsi tarvitse. Siitä seuraa paljon muutakin vaikeutta. Syynä uen vaje ja mahdolisesti vielä vajetta säännöllisessä ravitsemuksessa.
Vanhemmat ei jaksa aamulla herätä ja niin myöhäistetään lapsen nukkumaanmenoa. Jätetään päiväunet pois. Unen määrä jää tosi pieneksi.
2:lle kysymys, kiinnostaa kuulla mikä on se päivärytmi mikä sopii lähes kaikille? Olisin kiitollinen jos saan apua neuvoistasi. Itsellä on 3v Jolla on nukahtaminen vauvasta asti ollut vaikeaa. Alkuun nukahti 1-3 välillä yöunille, saimme pikku hiljaa hinattua aikaa 24 sitten 23 ja lopulta 21-22. Mutta ongelma on nukuttaminen joka kestää1-3tuntia(päivä ja yö unille). Laitamme 19.30-20.30 (useimmiten 20aikaan). Kun lasta ei nukuta päiväunille(12-13), annetaan levätä mutta ei nukahdan koska pitää itseään hereillä, niin nukahtaa ennen ysin, mutta on todella väsynyt 15-16 eteenpäin, siis aivan yliväsynyt, ärtynyt tai aivan mahdoton mihin ei saa mitään kontrollia. Ja päiväunien kanssa taas nukahtaa pahimmillaan 23 aikaan, yleensä. 22. Herää aamulla 7-8aikaan.
17 jatkaa, lapsi nukahdettuaan nukkuu hyvin, herää yöllä pissalle ja menee itse sänkyyn ja jatkaa uniaan. Päivä unia nukkuu noin 1,5-2 tuntia jos ei herätä, saako herättää ja milloin?
Tuo aika 12-13 edellisessä viestissäni oli siis aika milloin alamme nukuttaa.
Meillä oli esikoinen tuollainen, tosin taisteli päiväuniakin vastaan ja yleensä ei nukkunut niitäkään. Toinen taas päinvastainen. Nukkuu 2 tunnin päikkärit joskus ja menee 8 silti nukkumaan mielellään. Herää 7 30.
[quote author="Vierailija" time="29.05.2015 klo 09:15"]
Meillä oli esikoinen tuollainen, tosin taisteli päiväuniakin vastaan ja yleensä ei nukkunut niitäkään. Toinen taas päinvastainen. Nukkuu 2 tunnin päikkärit joskus ja menee 8 silti nukkumaan mielellään. Herää 7 30.
[/quote]
siis rarkoitus oli sanoa, että luonnekysymys. Ei toiminut 2 vuotiaalle mikään. Nyt 5vuotoaana olen saanut siht. Helposti unille, mutta silti on välillä yökukkuja.