Mielenterveyspotilaiden läheisenä on hankalaa olla...

Olen jo aikuinen, mutta edelleen minulle on hankalaa olla yhteydessä sairaisiin sukulaisiini. Itse olen sairastanut masennuksen, ja (osittain varmaan sairaiden vanhempieni ja huonon lapsuuteni takia) mulla on vieläkin huono itsetunto/pelkoja ym. Kun olen sukulaisten kanssa tekemisissä, alkaa heidän taholtaan se hepulointi, psykoosiharhat, syyttely ym. mukava häiriköinti. Tänään soitin siis sukulaisilleni...

Asia on niin hankala, kun psykoottinen ihminen ei itse tajua tilaansa. Mulla meni kauan, ennen kuin edes tajusin, että vika ei ole mussa, mutta sittenkin se kaikki mitä he sanovat/tekevät, tuntuu pahalta. Hoito (niillä jotka käyvät hoidossa), lääkitykset ym. eivät auta, puhuminen ei auta. Mikään ei auta. Sama jatkuu vuosikymmeniä.

Siltikin haluaisin olla tukena, mutta kuka on mun tukeni, kun kaikki on tuollaisia? :( Voi kun mullakin olisi ollut äiti tai isä, joka olisi ollut tukena ja turvana, kun sitä tarvitsen. Sen sijaan mulla on ollut äiti, joka syyttelee, valehtelee ja hylkää, ja isä joka riehuu ja pelottaa ja vähättelee. Siinä lisänä vielä isovanhemmat, joidenka mielestä en ole mitään ja teen kaiken väärin. Sitten bonuksena olen "päässyt" lapsena asumaan paikkaan, jossa riehuttiin lisää, vähäteltiin lisää ja käytettiin hyväksi ynnä muuta, mitä nyt huostaanotettu lapsi tarvitsee...

Tässä pitäisi sitten vielä päästää omat lapset tuollaisten isovanhempien vaikutuspiiriin, kun "kyllähän lapsi isovanhemmat tarvitsee." Joutuu tosissaan miettimään, kumpi on parempi lapsille - tuollaiset isovanhemmat, vai ei isovanhempia ollenkaan.

Kiitos kun sain avautua, huomenna taas onneksi on parempi päivä...