Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
kuinka selvitä kriisistä
28.05.2015 |
En edes tarkalleen osaa nimetä syytä tälle meidän kriisille saati että osaisin tätä jotenkin käsitellä tai ratkaista. Suhdetta on takana pian 7v joista 2 naimisissa. Esikoisemme syntyi reilu 3kk sitten.
Olimme onnemme kukkuloilla kun pitkän yrityksen jälkeen plussasin. Odotusaika oli rankka ja jäin sairaslomalle 3kk ennen äitiysloman alkua. Olin todella yksinäinen ja surullinen, en tiedä olinko ehkä vähän masentunut. Synnytys oli rankka, mutta siitä selvittiin ja ihana vauva-arki alkoi.
Jossain vaiheessa huomasin että itken todella paljon. Tunnen edelleen itseni yksinäiseksi, mieheni on poissa työn takia 10-11h. Rakastan vauvaa yli kaiken enkä koe hänen hoitamista mitenkään raskaaksi tai vaikeaksi. Surulliseksi minut tekee mieheni/parisuhteeni. Koen että hän ei arvosta minua naisena ja vaimona. Minä pidän vauvan lisäksi huolta kodista, täällä on siistiä, ruoka on aina pöydässä ja pyykit pestyinä, en ota siitä paineita eikä sekään ole raskasta, teen sen kaiken ihan mielelläni. Mutta mieheni ei tunnu arvostavan tätä, hän tulee töistä, lösähtää sohvalle, lukee uutiset, syö, makaa sohvalla, käy suihkussa, menee nukkumaan. Hoitaa vaihtelevasti lasta myös iltaisin. Hän ei edes huomaa miten olen siivonnut, vaan hän jättää tavarat aina sikin sokin että saan ne taas siivota huomenna. Olen tästä monesti sanonut ja hän jaksaa muuttaa tapojaan yhdeksi tai kahdeksi päiväksi, kunnes taas palaa vanhaan tapaansa.
Ja sitten se seksi. Sitä on viikonloppuisin kun on enemmän aikaa, mies ei jaksa viikolla ja usein ei vaan tunnit riitä. Ja voi luoja se on NIIIIIIIN TYLSÄÄ!!! Kyllä minä saan ja miehenkin saa, mutta että aina sen saman kaavan mukaan?? Itse haluaisin useammin ja erilaisia asentoja, mutta taas kerran, kun asian otan puheeksi, hän vaivautuu kerran tekemään jotain vähän erilailla 3min ajan, kunnes taas palaa samoihin kaavoihin. Ja kun olen kysynyt, niin hänestä meidän seksielämä on ihan hyvää ja tyydyttävä. (WHATTT?? Puhutaankohan me samasta asiasta??.....)
Nyt tilanne on se, että olen kertakaikkiaan niin väsynyt ja kyllästynyt tähän surkeaan liittoon, että olen jo harkinnut eroa. Olen tämän kertonut myös miehellenikin, mutta ei se vaikuta hänen käytökseen /toimintaan, hän on vain todennut, että hän ei sitä haluaisi. Minusta tuntuu että hän ei ota minua tosissaan, luulee vaan että hormoonihöyryissä häntä tässä uhkailen.
Olen aivan neuvoton, mikä avuksi? Onko kokemuksia kuinka päästä yli kriisistä? Mistä apua?
Välillä tuntuu että suorastaan vihaan häntä niin että haluan erota hänestä välittömästi, kun taas toisaalta rakastan häntä niin että sattuu, enkä iki maailmassa voi elää ilman häntä. Juuri tätä vuoristorataa on ajatukseni kulku, enkä kertakaikkiaan kestä sitä enää!!
Olen niin surullinen pienen lapseni puolesta, haluaisin hänelle hyvän ja onnellisen ydinperheen.
Kommentit (28)
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:13"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:09"]En todellakaan ainakaan 3kk ikäistä lasta viikonlopuksi hoitoon työntäisi, jotta saa parisuhdeaikaa (yleensä ei edes onnistu imetyksen takia). Kyllä sitä parisuhdeaikaa saa lapsenhoidon ohessakin, jos vain haluaa. Sehän on omasta ja puolison toiminnasta kiinni. Ei se lapsi tässä se ongelma ole, vaan puoliso. [/quote] Tämä, joku sentään oivalsi, ei meillä ole todellakaan ongelma se lapsi ja muutos ja kaikki mitä se tuo tullessaan, vaan ihan oikeasti se miehen käytös! Ja varmasti myös minun, mutta siitä en tiedä kun mies ei puhu eikä kerro mitä teen väärin ja mitä voisin tehdä toisin.
[/quote]
Noin minäkin ajattelin silloin, kun lapseni olivat pieniä: että lapsi ei ole ongelma vaan puolison käytös. Koska mies oli väsynyt töistä tultuaan ja käyttäytyi huonosti, niin kuin aika moni väsynyt ihminen tekee, jos ei pääse lepäämään silloin kun ei vain jaksa olla. Olin sitä mieltä, että tässä mitään parisuhdeaikoja tarvita, koska mies on niin mahdoton huonoine käytöksineen. Niinpä me ajauduimme toisistamme entisestään eroon.
Ap:n aloituksesta huomasin, että hänen miehensä tekee todella pitkiä työpäiviä ja tulee kotiin hyvin väsyneenä. Ap puolestaan kaipaa huomiota. Koska ap ei saa haluamaansa huomiota mieheltään, hänen mielestään hänen miehensä käytöksessä on vikaa. Jos nyt ap päättää, ettei halua hoitaa parisuhdettaan sen vuoksi, että mies käyttäytyy huonosti, niin klassinen kierre on syntynyt.
Mitä sitten tulee 3 kuukauden ikäisen vauvan yökyläilyyn, olen taipuvainen olemaan ylemmän kommentoijan kanssa samaa mieltä. Lyhyemmätkin parisuhdeajat voivat tehdä hyvää - pääasia on, että poistutte kotoa säännöllisin väliajoin ja olette hetken ajan vain te kaksi - sinä ja miehesi. Tunti tai parikin riittää hätätapauksessa. Sitten kun tulette taas kotiin, voitte olla perhe kolmestaan.
Parisuhdeajan tarkoituksena on ylläpitää perheen aikuisten välistä läheisyyttä. Jos läheisyydentunnetta ei ole enää, se pitää elvyttää tavalla tai toisella. Kun olette toisillenne läheisiä, myös puhuminen voi onnistua paremmin. Puhun omasta kokemuksestani. Olen ihan samalla tavalla syyllinen niin kuin on myös eksäni, että ajauduimme erilleen toisistamme siinä vaiheessa, kun lapset olivat pieniä. Emme koskaan onnistuneet tavoittamaan enää alkuaikojen läheisyydentunnetta, kun sen hukkasimme. Meillä kummallakaan ei ollut siihen tarvittavia taitoja ja eksältä puuttui myös halu. Hän mm. kieltäytyi parisuhdeterapiasta. Hän oli myös sitä mieltä, että me elämme ihan onnellisessa avioliitossa, kunhan minä vain lakkaisin olemasta masentunut.
- 11 -
[/quote]
Esitin varmaan asian vähän huonosti, eli siis mies tekee 8h päivää ja matkoineen (tunti aamulla tunti iltapäivällä) on 10h pois kotoa. En väheksy mitenkään miehen tekemää työtä ja panosta minkä hän sitä kautta perheellemme antaa, mutta eikö normaalin työpäivän jälkeen tarvitse jaksaa tehdä muuta kuin maata sohvalla? Ennen raskauttani minä tein samanlaista työpäivää ja silti työpäivän jälkeen ihan jotenkin automaattisesti siivoilin tarpeen mukaan tein ruuat ym ja harrastin vielä jumppaakin parina iltana viikossa, plus kesäsin minä hoidan pihatyöt koska se on minulle mielekästä puuhaa. Minulla riitti aivan hyvin mielenkiinto ja jaksaminen ja jäi panoksia vielä parisuhteen hoitamiseen, jos olisin saanut miehen ylös sohvalta. Siinä olet oikeassa että parisuhde on kahden kauppa ja sitä hoitaa molemmat, mutta kyllä minusta on epänormaalia että päivästä toiseen ei normaalin työpäivän päälle saa aikaiseksi mitään. Sitä olenkin pohtinut että eikö mies oikeesti halua vai eikö jotenkin vain saa aikaiseksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommentoin tähän (en siis ole se, jolle vastasit):
Tunti suuntaansa on pitkä työmatka, ja 8 tunnin päiviä on erilaisia. Riippuu aivan työstä, mitä sen jälkeen jaksaa, sekä alasta että siitä, viihtyykö työssään. On töitä, jotka imevät todellakin kaikki mehut eikä illalla jaksa mitään muuta kuin ladata akkuja. Jos ei viihdy työssään tai työyhteisö on tulehtunut, arkena ei jaksa muuta kuin hengitellä vapaa-aikanaan. Ja vaikka viihtyisikin, jos työssä on paljon vastuuta tai vaikka ihmiskontakteja, se rasittaa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 19:23"]Kommentoin tähän (en siis ole se, jolle vastasit):
Tunti suuntaansa on pitkä työmatka, ja 8 tunnin päiviä on erilaisia. Riippuu aivan työstä, mitä sen jälkeen jaksaa, sekä alasta että siitä, viihtyykö työssään. On töitä, jotka imevät todellakin kaikki mehut eikä illalla jaksa mitään muuta kuin ladata akkuja. Jos ei viihdy työssään tai työyhteisö on tulehtunut, arkena ei jaksa muuta kuin hengitellä vapaa-aikanaan. Ja vaikka viihtyisikin, jos työssä on paljon vastuuta tai vaikka ihmiskontakteja, se rasittaa.
[/quote]
Okei, eli ehkä minulle on sattunut käymään hyvä tuuri että on sellainen työ mikä ei ime kaikkia voimia. Itse kyllä ajattelen, että jos työ henkisen taakan takia imee mehut, tarvitsisin jotain tekemistä vastapainoksi?
Ap
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 17:57"]Tyypillistä "mies on töissä ja MINÄ joudun tekemän KAIKEN muun" - nitinää. Ja kun ei se työssäkäyvä paska osaa edes panna!
[/quote]
Missä tuossa tekstissä sanotaan että JOUTUU tekemään KAIKEN? "teen sen kaiken ihan mielelläni ".. Olisiko kyse kuitenkin siitä että mies ei arvosta sitä mitä nainen tekee?
[/quote]
Hah. Pitäisikö miehen tulla kotiin ja kiitellä vaimoaan siitä että se on pitänyt kodin siistinä ja ehtinyt tehdä ruokaakin 10 tunnin aikana? Joo, mies on vähän ajattelematon kun sotkee, mutta onko tuo peruste erolle? Ja se että mies ei kokeile sängyssä uusia asentoja? ENTÄ JOS ap vaikka itse tekisi jotain eikä jättäisi tyydytystä miehen vastuulle? Ja olen itse eronnut yhden lapsen äiti. Erosin koska ex-mies on sadistinen narsisti ja siksi tuntuu huvittavalta että joku eroaa koska mies ei arvosta siivoustaitoja.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 19:47"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:01"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 17:57"]Tyypillistä "mies on töissä ja MINÄ joudun tekemän KAIKEN muun" - nitinää. Ja kun ei se työssäkäyvä paska osaa edes panna!
[/quote]
Missä tuossa tekstissä sanotaan että JOUTUU tekemään KAIKEN? "teen sen kaiken ihan mielelläni ".. Olisiko kyse kuitenkin siitä että mies ei arvosta sitä mitä nainen tekee?
[/quote]
Hah. Pitäisikö miehen tulla kotiin ja kiitellä vaimoaan siitä että se on pitänyt kodin siistinä ja ehtinyt tehdä ruokaakin 10 tunnin aikana? Joo, mies on vähän ajattelematon kun sotkee, mutta onko tuo peruste erolle? Ja se että mies ei kokeile sängyssä uusia asentoja? ENTÄ JOS ap vaikka itse tekisi jotain eikä jättäisi tyydytystä miehen vastuulle? Ja olen itse eronnut yhden lapsen äiti. Erosin koska ex-mies on sadistinen narsisti ja siksi tuntuu huvittavalta että joku eroaa koska mies ei arvosta siivoustaitoja.
[/quote]
Kyllähän ne asiat näkee noin ykspuolisesti jos haluaa. Siitähän tässä olikin kyse, että mies ei arvosta siivoustaitoja. Sisälukutaito se on vaikea laji. Olen pahoillani puolestasi, jos ex miehesi oli sadistinen narsisti, mutta se että jokainen mies ei ole samanlainen, ei tarkoita että sinä voisit oman kokemuksesi varjolla vähätellä toisten ongelmia. Ja edelleenkin, jos kerran haluat nähdä asiat noin mustavalkoisena ja väännellä niitä lapsellisen naurettavalla tavalla, niin miksi edes kommentoida?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 19:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:13"] [quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:09"]En todellakaan ainakaan 3kk ikäistä lasta viikonlopuksi hoitoon työntäisi, jotta saa parisuhdeaikaa (yleensä ei edes onnistu imetyksen takia). Kyllä sitä parisuhdeaikaa saa lapsenhoidon ohessakin, jos vain haluaa. Sehän on omasta ja puolison toiminnasta kiinni. Ei se lapsi tässä se ongelma ole, vaan puoliso. [/quote] Tämä, joku sentään oivalsi, ei meillä ole todellakaan ongelma se lapsi ja muutos ja kaikki mitä se tuo tullessaan, vaan ihan oikeasti se miehen käytös! Ja varmasti myös minun, mutta siitä en tiedä kun mies ei puhu eikä kerro mitä teen väärin ja mitä voisin tehdä toisin. [/quote] Noin minäkin ajattelin silloin, kun lapseni olivat pieniä: että lapsi ei ole ongelma vaan puolison käytös. Koska mies oli väsynyt töistä tultuaan ja käyttäytyi huonosti, niin kuin aika moni väsynyt ihminen tekee, jos ei pääse lepäämään silloin kun ei vain jaksa olla. Olin sitä mieltä, että tässä mitään parisuhdeaikoja tarvita, koska mies on niin mahdoton huonoine käytöksineen. Niinpä me ajauduimme toisistamme entisestään eroon. Ap:n aloituksesta huomasin, että hänen miehensä tekee todella pitkiä työpäiviä ja tulee kotiin hyvin väsyneenä. Ap puolestaan kaipaa huomiota. Koska ap ei saa haluamaansa huomiota mieheltään, hänen mielestään hänen miehensä käytöksessä on vikaa. Jos nyt ap päättää, ettei halua hoitaa parisuhdettaan sen vuoksi, että mies käyttäytyy huonosti, niin klassinen kierre on syntynyt. Mitä sitten tulee 3 kuukauden ikäisen vauvan yökyläilyyn, olen taipuvainen olemaan ylemmän kommentoijan kanssa samaa mieltä. Lyhyemmätkin parisuhdeajat voivat tehdä hyvää - pääasia on, että poistutte kotoa säännöllisin väliajoin ja olette hetken ajan vain te kaksi - sinä ja miehesi. Tunti tai parikin riittää hätätapauksessa. Sitten kun tulette taas kotiin, voitte olla perhe kolmestaan. Parisuhdeajan tarkoituksena on ylläpitää perheen aikuisten välistä läheisyyttä. Jos läheisyydentunnetta ei ole enää, se pitää elvyttää tavalla tai toisella. Kun olette toisillenne läheisiä, myös puhuminen voi onnistua paremmin. Puhun omasta kokemuksestani. Olen ihan samalla tavalla syyllinen niin kuin on myös eksäni, että ajauduimme erilleen toisistamme siinä vaiheessa, kun lapset olivat pieniä. Emme koskaan onnistuneet tavoittamaan enää alkuaikojen läheisyydentunnetta, kun sen hukkasimme. Meillä kummallakaan ei ollut siihen tarvittavia taitoja ja eksältä puuttui myös halu. Hän mm. kieltäytyi parisuhdeterapiasta. Hän oli myös sitä mieltä, että me elämme ihan onnellisessa avioliitossa, kunhan minä vain lakkaisin olemasta masentunut.
- 11 - [/quote] Esitin varmaan asian vähän huonosti, eli siis mies tekee 8h päivää ja matkoineen (tunti aamulla tunti iltapäivällä) on 10h pois kotoa. En väheksy mitenkään miehen tekemää työtä ja panosta minkä hän sitä kautta perheellemme antaa, mutta eikö normaalin työpäivän jälkeen tarvitse jaksaa tehdä muuta kuin maata sohvalla? Ennen raskauttani minä tein samanlaista työpäivää ja silti työpäivän jälkeen ihan jotenkin automaattisesti siivoilin tarpeen mukaan tein ruuat ym ja harrastin vielä jumppaakin parina iltana viikossa, plus kesäsin minä hoidan pihatyöt koska se on minulle mielekästä puuhaa. Minulla riitti aivan hyvin mielenkiinto ja jaksaminen ja jäi panoksia vielä parisuhteen hoitamiseen, jos olisin saanut miehen ylös sohvalta. Siinä olet oikeassa että parisuhde on kahden kauppa ja sitä hoitaa molemmat, mutta kyllä minusta on epänormaalia että päivästä toiseen ei normaalin työpäivän päälle saa aikaiseksi mitään. Sitä olenkin pohtinut että eikö mies oikeesti halua vai eikö jotenkin vain saa aikaiseksi?
[/quote]
Eli ainoa mikä kuviossa on muuttunut on se, että saitte vauvan ja nyt näet selvemmin, kuinka mies aikansa käyttää? Sinä olet lapsen kanssa kotona ja touhuilet paljon kaikkea, kuten ennenkin. Haluaisit, että mies olisi jotenkin toisenlainen ja vauva olisi vaikuttanut hänenkin ajankäyttöön ja asenteisiin.
Miksi et huomannut vikoja ennen lasta? Koska et voi toista väkisellä muuttaa, voit varmaan vain korjata omaa asennettasi tai erota. Oletteko käyneet pariterapiassa? Se voisi toimia. Joskus on helpompi tuoda ajatuksiaan julki, kun sotkuja on selvittelemässä ammatti-ihminen.
Tsemppiä. Ongelmanne voi tuntua tosi musertavilta, mutta kyllä noista voi selvitä. Kummankin pitäisi tulla puolitiehen vastaan. Haluaisiko mies, että sinä kiittelisit, kun hän jaksaa käydä töissä ja tuoda leivän taloon? Ehkä kumpikin kärsii omasta mielestään aliarvostusta.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 21:09"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 19:05"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:13"] [quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:09"]En todellakaan ainakaan 3kk ikäistä lasta viikonlopuksi hoitoon työntäisi, jotta saa parisuhdeaikaa (yleensä ei edes onnistu imetyksen takia). Kyllä sitä parisuhdeaikaa saa lapsenhoidon ohessakin, jos vain haluaa. Sehän on omasta ja puolison toiminnasta kiinni. Ei se lapsi tässä se ongelma ole, vaan puoliso. [/quote] Tämä, joku sentään oivalsi, ei meillä ole todellakaan ongelma se lapsi ja muutos ja kaikki mitä se tuo tullessaan, vaan ihan oikeasti se miehen käytös! Ja varmasti myös minun, mutta siitä en tiedä kun mies ei puhu eikä kerro mitä teen väärin ja mitä voisin tehdä toisin. [/quote] Noin minäkin ajattelin silloin, kun lapseni olivat pieniä: että lapsi ei ole ongelma vaan puolison käytös. Koska mies oli väsynyt töistä tultuaan ja käyttäytyi huonosti, niin kuin aika moni väsynyt ihminen tekee, jos ei pääse lepäämään silloin kun ei vain jaksa olla. Olin sitä mieltä, että tässä mitään parisuhdeaikoja tarvita, koska mies on niin mahdoton huonoine käytöksineen. Niinpä me ajauduimme toisistamme entisestään eroon. Ap:n aloituksesta huomasin, että hänen miehensä tekee todella pitkiä työpäiviä ja tulee kotiin hyvin väsyneenä. Ap puolestaan kaipaa huomiota. Koska ap ei saa haluamaansa huomiota mieheltään, hänen mielestään hänen miehensä käytöksessä on vikaa. Jos nyt ap päättää, ettei halua hoitaa parisuhdettaan sen vuoksi, että mies käyttäytyy huonosti, niin klassinen kierre on syntynyt. Mitä sitten tulee 3 kuukauden ikäisen vauvan yökyläilyyn, olen taipuvainen olemaan ylemmän kommentoijan kanssa samaa mieltä. Lyhyemmätkin parisuhdeajat voivat tehdä hyvää - pääasia on, että poistutte kotoa säännöllisin väliajoin ja olette hetken ajan vain te kaksi - sinä ja miehesi. Tunti tai parikin riittää hätätapauksessa. Sitten kun tulette taas kotiin, voitte olla perhe kolmestaan. Parisuhdeajan tarkoituksena on ylläpitää perheen aikuisten välistä läheisyyttä. Jos läheisyydentunnetta ei ole enää, se pitää elvyttää tavalla tai toisella. Kun olette toisillenne läheisiä, myös puhuminen voi onnistua paremmin. Puhun omasta kokemuksestani. Olen ihan samalla tavalla syyllinen niin kuin on myös eksäni, että ajauduimme erilleen toisistamme siinä vaiheessa, kun lapset olivat pieniä. Emme koskaan onnistuneet tavoittamaan enää alkuaikojen läheisyydentunnetta, kun sen hukkasimme. Meillä kummallakaan ei ollut siihen tarvittavia taitoja ja eksältä puuttui myös halu. Hän mm. kieltäytyi parisuhdeterapiasta. Hän oli myös sitä mieltä, että me elämme ihan onnellisessa avioliitossa, kunhan minä vain lakkaisin olemasta masentunut.
- 11 - [/quote] Esitin varmaan asian vähän huonosti, eli siis mies tekee 8h päivää ja matkoineen (tunti aamulla tunti iltapäivällä) on 10h pois kotoa. En väheksy mitenkään miehen tekemää työtä ja panosta minkä hän sitä kautta perheellemme antaa, mutta eikö normaalin työpäivän jälkeen tarvitse jaksaa tehdä muuta kuin maata sohvalla? Ennen raskauttani minä tein samanlaista työpäivää ja silti työpäivän jälkeen ihan jotenkin automaattisesti siivoilin tarpeen mukaan tein ruuat ym ja harrastin vielä jumppaakin parina iltana viikossa, plus kesäsin minä hoidan pihatyöt koska se on minulle mielekästä puuhaa. Minulla riitti aivan hyvin mielenkiinto ja jaksaminen ja jäi panoksia vielä parisuhteen hoitamiseen, jos olisin saanut miehen ylös sohvalta. Siinä olet oikeassa että parisuhde on kahden kauppa ja sitä hoitaa molemmat, mutta kyllä minusta on epänormaalia että päivästä toiseen ei normaalin työpäivän päälle saa aikaiseksi mitään. Sitä olenkin pohtinut että eikö mies oikeesti halua vai eikö jotenkin vain saa aikaiseksi?
[/quote]
Eli ainoa mikä kuviossa on muuttunut on se, että saitte vauvan ja nyt näet selvemmin, kuinka mies aikansa käyttää? Sinä olet lapsen kanssa kotona ja touhuilet paljon kaikkea, kuten ennenkin. Haluaisit, että mies olisi jotenkin toisenlainen ja vauva olisi vaikuttanut hänenkin ajankäyttöön ja asenteisiin.
Miksi et huomannut vikoja ennen lasta? Koska et voi toista väkisellä muuttaa, voit varmaan vain korjata omaa asennettasi tai erota. Oletteko käyneet pariterapiassa? Se voisi toimia. Joskus on helpompi tuoda ajatuksiaan julki, kun sotkuja on selvittelemässä ammatti-ihminen.
Tsemppiä. Ongelmanne voi tuntua tosi musertavilta, mutta kyllä noista voi selvitä. Kummankin pitäisi tulla puolitiehen vastaan. Haluaisiko mies, että sinä kiittelisit, kun hän jaksaa käydä töissä ja tuoda leivän taloon? Ehkä kumpikin kärsii omasta mielestään aliarvostusta.
[/quote]
Asia varmaankin on niin että ehkä en sitä ennen nähnyt tai ehkä mies oli ennen vähän aktiivisempi, eihän semmoinen muutos tai sen muutoksen huomaaminen tapahdu päivässä eikä viikossa. Ehkä silmäni on nyt jotenkin erilailla auki. Tässä keskustellessa on tullut mieleen, että voisin ehkä yrittää rohkaista miestäni puhumaan siitä miksi on niin passiivinen, ehkä sitten terapiassa, jos ei muuten. Väkisin tulee riittämättömyyden tunne, kun yritän ihan tosissaan kaikkeni, olen perhekeskeinen ja teen kaiken aina toisten parasta ajatellen ja kyllä, olen ääneen sanonut miehelleni sen kuinka kiitollinen olen siitä että hän käy töissä, sanoin ja kiitin jo synnytystä edeltävänä sairaslomallani, että olen kiitollinen että saan olla kotona huolehtimassa omasta ja vauvan terveydestä, kun jouduin vuodelepoon, vaikka se vähän tuloihini vaikuttikin.
Vaikka täällä nyt moni haluaakin nähdä asian niin, että olen hommautunut paksuksi vaaleanpunaiset lasit silmilläni ja nyt tajunnut että ei se elämä olekaan niin auvoista ja nyt vaan vingun kun mies ei kehu siivoustaitojani ja vielä kaiken kukkuraksi makaan lahnana sängyssä ja vaadin tajunnanräjäyttävää seksiä kahdesti yössä, niin voin kyllä osan harmiksi todeta että näin ei ole.
Olen jo ihan toivoton että mitä tässä pitäisi tehdä kun mielestäni olen kaikkeni yrittänyt ja silti illan päätteeksi tunnen oloni huonoksi ja alhaiseksi, koska mies ei anna samaa panosta kuin minä. Tästä tässä kai on perimmiltään kyse.
Onneksi olen saanut ihan hyviäkin ja rakentaviakin vastauksia, kiitos niistä, huomaan että ei se peli ole vielä menetetty!
Ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:13"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 18:09"]En todellakaan ainakaan 3kk ikäistä lasta viikonlopuksi hoitoon työntäisi, jotta saa parisuhdeaikaa (yleensä ei edes onnistu imetyksen takia). Kyllä sitä parisuhdeaikaa saa lapsenhoidon ohessakin, jos vain haluaa. Sehän on omasta ja puolison toiminnasta kiinni. Ei se lapsi tässä se ongelma ole, vaan puoliso. [/quote] Tämä, joku sentään oivalsi, ei meillä ole todellakaan ongelma se lapsi ja muutos ja kaikki mitä se tuo tullessaan, vaan ihan oikeasti se miehen käytös! Ja varmasti myös minun, mutta siitä en tiedä kun mies ei puhu eikä kerro mitä teen väärin ja mitä voisin tehdä toisin.
[/quote]
Noin minäkin ajattelin silloin, kun lapseni olivat pieniä: että lapsi ei ole ongelma vaan puolison käytös. Koska mies oli väsynyt töistä tultuaan ja käyttäytyi huonosti, niin kuin aika moni väsynyt ihminen tekee, jos ei pääse lepäämään silloin kun ei vain jaksa olla. Olin sitä mieltä, että tässä mitään parisuhdeaikoja tarvita, koska mies on niin mahdoton huonoine käytöksineen. Niinpä me ajauduimme toisistamme entisestään eroon.
Ap:n aloituksesta huomasin, että hänen miehensä tekee todella pitkiä työpäiviä ja tulee kotiin hyvin väsyneenä. Ap puolestaan kaipaa huomiota. Koska ap ei saa haluamaansa huomiota mieheltään, hänen mielestään hänen miehensä käytöksessä on vikaa. Jos nyt ap päättää, ettei halua hoitaa parisuhdettaan sen vuoksi, että mies käyttäytyy huonosti, niin klassinen kierre on syntynyt.
Mitä sitten tulee 3 kuukauden ikäisen vauvan yökyläilyyn, olen taipuvainen olemaan ylemmän kommentoijan kanssa samaa mieltä. Lyhyemmätkin parisuhdeajat voivat tehdä hyvää - pääasia on, että poistutte kotoa säännöllisin väliajoin ja olette hetken ajan vain te kaksi - sinä ja miehesi. Tunti tai parikin riittää hätätapauksessa. Sitten kun tulette taas kotiin, voitte olla perhe kolmestaan.
Parisuhdeajan tarkoituksena on ylläpitää perheen aikuisten välistä läheisyyttä. Jos läheisyydentunnetta ei ole enää, se pitää elvyttää tavalla tai toisella. Kun olette toisillenne läheisiä, myös puhuminen voi onnistua paremmin. Puhun omasta kokemuksestani. Olen ihan samalla tavalla syyllinen niin kuin on myös eksäni, että ajauduimme erilleen toisistamme siinä vaiheessa, kun lapset olivat pieniä. Emme koskaan onnistuneet tavoittamaan enää alkuaikojen läheisyydentunnetta, kun sen hukkasimme. Meillä kummallakaan ei ollut siihen tarvittavia taitoja ja eksältä puuttui myös halu. Hän mm. kieltäytyi parisuhdeterapiasta. Hän oli myös sitä mieltä, että me elämme ihan onnellisessa avioliitossa, kunhan minä vain lakkaisin olemasta masentunut.
- 11 -