Opintotuen leikkauksista valittajat, katse tännepäin!
Ymmärrättekö te, että suomessa on opintotuen saajia yli 300 000, ja opintotuen vuosittaiset kustannukset valtiolle ovat tällä hetkellä 800 miljoonan euron luokkaa. Se on jo melko suuri prosentuaalinen osuus valtion nykyisestä 10 miljardin kestävyysvajeesta. Meillä ei yksinkertaisesti ole enää varaa tähän!
Valitettavasti meillä ei ole enää nokiaa eikä monia muitakaan menestyviä teollisuusyrityksiä tuomassa rahaa suomeen entiseen malliin. Sen takia meillä ei ole enää varaa samaan elintasoon kuin aikaisemmin. Sosiaalietuuksia on pakko leikata, niin ikävältä kuin se tuntuukin - ellemme sitten halua että valtion velka jatkaa kasvuaan ja suomi on pian samassa kurimuksessa kuin missä kreikka on kitunut jo vuosikausia!
Te jotka nyt valitatte suureen ääneen opintotuen tulevista leikkauksista, luuletteko että itse pystyisitte yhtään parempaan kuin nyt muodostettava hallitus, jos teidän pitäisi saada aikaan 10 miljardin säästöt? Mitä muka tekisitte toisin?
Kommentit (18)
Itse opiskelin 90-luvun alussa ja silloin laina oli itsestään selvyys, itse opintoraha oli todella pieni. Miksei siihen voida palata?
No minä sain aikaan tarvittavat säästöt YLEn säästökoneella. Leikkasin kehitystuen puoleen, ansiosidonnaisen puoleen, yritystuet puoleen, vuorotteluvapaa kokonaan pois, jonkin verran eläkkeistä jne. En muista kaikkia leikkauksiani nyt enää, mutta ei tarvinnut koskea opintotukeen.
Mielekkäämpää on kuitenkin kartuttaa osaamista pienellä tuella kuin möllötellä kotona ansiosidonnaisella. Leikkauksia pitää tehdä ei-kannustavista tuista, ei niistä pienistä tuista jotka mahdollistavat tutkinnon ja siten osallistumisen työelämään.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:17"]
Itse opiskelin 90-luvun alussa ja silloin laina oli itsestään selvyys, itse opintoraha oli todella pieni. Miksei siihen voida palata?
[/quote]
Kun sinun ei tarvitse enää opiskella niin sullehan se on vitun sama.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:17"]
Itse opiskelin 90-luvun alussa ja silloin laina oli itsestään selvyys, itse opintoraha oli todella pieni. Miksei siihen voida palata?
[/quote]
Lainan osuutta tuen kokonaismäärästä on kylläkin kasvatettu 90-luvun päivistä. Nimenomaan vuonna 1992 korotettiin juuri opintorahan osuutta. Muistat siis väärin.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:17"]
Itse opiskelin 90-luvun alussa ja silloin laina oli itsestään selvyys, itse opintoraha oli todella pieni. Miksei siihen voida palata?
[/quote]
Ja nytkö opintotuki on todella suuri vai? Ei ole paljon noussut niistä ajoista, mutta muistapa että muut hinnat ovat (esim. vuokrien hinnat ovat räjähtäneet). Kultaako aika muistot?
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:17"]
Itse opiskelin 90-luvun alussa ja silloin laina oli itsestään selvyys, itse opintoraha oli todella pieni. Miksei siihen voida palata?
[/quote]
sama se on tänäkin pävänä, eihän opintuki ole juuri mitään. Tyttäreni saa 90€ opintotukea, ja minun tuloni on 800€/kk. Tytär asuu vielä kotona joten toi on ainoa mitä saa, kun ei ole halunnut lainaa ottaa. Sipilä on itse saanut aikanaan hyvät opintotuet joilla on kouluttautunut. Ja nyt on ensimmäisenä leikkaamassa niitä. Ei enää tulevaisuudessa köyhän, lessuperheen lapsi tule pääsemään pitkälle
Miksi ei esim. laiteta valtion maksamille työeläkkeille 3000e ylärajaa? Ihmiset, jotka nauttivat eläkkeitä 5000- 10 000e kuussa omaavat sen verran varallisuutta, että pärjäävät pienemmälläkin. Lopetetaan kehitysapu kokonaan. Poistetaan opintovapaa, jonka avulla voi opiskella lähes täydellä palkalla. Puolitetaan ansiosidonnaisen kesto. Jne. Miksi otetaan niiltä, jotka muutenkin saavat vähiten?
Ja ne perintöverot ja muut varallisuus verot, niitähän piennennetään ja uuden auton ostajan veroja.
Ja miettikääs, minä opiskelin 80-luvulla, ja sain opintotukea 800mk joka kuukausi ja tuo oli pieni opintotuki. Vanhemmat olivat töissä ja tienasivat ihan hyvin.
Opiskellaan sitten toimeentulotuella, johon on kaikilla oikeus, tosi säästöö hei.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:27"]Ja miettikääs, minä opiskelin 80-luvulla, ja sain opintotukea 800mk joka kuukausi ja tuo oli pieni opintotuki. Vanhemmat olivat töissä ja tienasivat ihan hyvin.
[/quote]
Miettikääs, 80-luvulla vuokrat olivat ihan vähän pienemmät.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:23"]
Miksi ei esim. laiteta valtion maksamille työeläkkeille 3000e ylärajaa? Ihmiset, jotka nauttivat eläkkeitä 5000- 10 000e kuussa omaavat sen verran varallisuutta, että pärjäävät pienemmälläkin. Lopetetaan kehitysapu kokonaan. Poistetaan opintovapaa, jonka avulla voi opiskella lähes täydellä palkalla. Puolitetaan ansiosidonnaisen kesto. Jne. Miksi otetaan niiltä, jotka muutenkin saavat vähiten?
[/quote]
Kuka opiskelee lähes täydellä palkalla opintovapaalla? Nyt taitaa olla aikamoinen asiavirhe mukana. Jos joku saa aikuiskoulutustukea, summa on 50 % palkasta ja sitä voi koko elämän aikana saada enintään 18 kk. Tuessa on muutenkin tiukat ehdot myös tulevan työuran varalle ja kaikki eivät sitä edes saa.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:30"]
Opiskellaan sitten toimeentulotuella, johon on kaikilla oikeus, tosi säästöö hei.
[/quote]
Siinä on vaan se, että joutuu toimittamaan kaikki tiliotteet, reseptit ja kuitit sossuun, ja silti voivat leikata perusosaa 20 %:lla, jos katsovat, että lähtemällä opiskelemaan olet myötävaikuttanut omaan tulottomuuteesi.
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:34"]
[quote author="Vierailija" time="27.05.2015 klo 23:23"]
Miksi ei esim. laiteta valtion maksamille työeläkkeille 3000e ylärajaa? Ihmiset, jotka nauttivat eläkkeitä 5000- 10 000e kuussa omaavat sen verran varallisuutta, että pärjäävät pienemmälläkin. Lopetetaan kehitysapu kokonaan. Poistetaan opintovapaa, jonka avulla voi opiskella lähes täydellä palkalla. Puolitetaan ansiosidonnaisen kesto. Jne. Miksi otetaan niiltä, jotka muutenkin saavat vähiten?
[/quote]
Kuka opiskelee lähes täydellä palkalla opintovapaalla? Nyt taitaa olla aikamoinen asiavirhe mukana. Jos joku saa aikuiskoulutustukea, summa on 50 % palkasta ja sitä voi koko elämän aikana saada enintään 18 kk. Tuessa on muutenkin tiukat ehdot myös tulevan työuran varalle ja kaikki eivät sitä edes saa.
[/quote]
Huomasitteko muuten, että koulutustukeenkin tulee se muutos, että se osittain korvataan lainalla? Enää ei saa koko rahaa ansioon suhteutettuna koulutustukena, vaan joutuu siis rahoittamaan opintonsa varttuneempikin lainalla.
Poikkeuksena on enää työttömät, jos heille myönnetään oikeus opiskella työttömyysetuudella työllistävälle alalle.
Eli siis opintovapaata ei ole mitään järkeä poistaa, kyllähän sitä saa vapaalla olla jos molemmille sopii, itselle ja työnantajalle. Se mihin puututaan, on tuo koulutustuki.
Ja minä asuin vanhempien yksiössä
T.800mk/kk opintotukea. Siis toi rahahan oli hirveen suuri. Ja koulumatkoihin sai koulusta liput bussiin
Kirjat oli aika kalliita jotain 50-80mk kirja. Mutta kyllä mulle jäi säästöönkin tuosta.
Nämä säästöt mitä nyt ollaan tekemässä, on tyhmintä mitä voi tehdä. Ihmiset vaan joutuu siirtymään toimeentulotuen hakijoiksi. Vähän kuin hölmölän peittoa jatketaan, leikataan toisesta päästä ja ommellaan kiinni toiseen päähän.
Kun ei rikkaat halua omistaan mitään leikata ja nythän meillä on miljonääri miettimässä keneltä olisi hyvä leikata. Menis vaan ajeleen sinne ekokyläänsä pönttöautollaan
Hohhoijaa. Mielestäni suurin ongelma tässä on se, että opintotuesta leikataan joka hallituskaudella. Opiskelijoille on kuitenkin jo esimerkiksi asetettu vuokrakatto 252 euroa, mihin hintaan ei juuri mistään saa asuntoja. Onhan työttömiäkin satoja tuhansia, eikä heiltä leikattu.