Oon ollut kolme vuotta naimisissa ja mietin eroa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa kokeilet alkaa miettiä etukäteen nyt että mitä kamalaa erosta seuraisi? Mieti millaista elämäsi olisi jos olisitte eronneet. Ehkä se ei niin kamalaa olisikaan? Mikä on pahinta mitä voisi sattua?

Olen koittanut miettiä. Ehkä pelkään eniten sitä, että menetän Jumalan rakkauden ja läsnäolon lopullisesti. Että Jumala suuttuu erosta niin, että Hän ei enää olisikaan mun kanssa.

Olenhan fyysisesti ollut yksin, vaikka lapset toki on olleet, ja olen nauttinut siitä yksinolosta.

Mutta kun sain miehen, odotin, että hän perheen päänä olisi oikeasti pitämässä perheestään huolta. En välitä köyhyydestä, jos olisimme oikeasti perheenä yhdessä. Mutta nyt rahanpuute ressaa vielä enemmän, kun koen että mies jättää mut yksin selviytymään. Aivan kuin yksin kantaisin vastuun kaikesta.

Joskus ajattelen, että ehkä en ole tarpeeksi sitä jotakin, että mies ei ehkä oikeasti haluisikaan olla mun kanssa, Mutta hänen on pakko, koska haluaa tehdä Jumalan tahdon. Että hänen on pakko rakastaa mua koska Jumala anto mut hänelle...

Minä tulin uskoon vasta avioliiton loputtua. Rakkaus laskeutui minuun enkä sen jälkeen ole tuntenut pelkoa enkä yksinäisyyttä. Joten miksi Jumala suuttuisi siitä, että sinä eroat jos minutkin otti luokseen vasta avioliiton jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä te selviätte. Rukoilkaa, että saisitte auton korjattua, vaikka rahat ovat vähissä. Rukoilkaa ja kiittäkää, kunnes vastaus tulee.

Älä enää ajattele eroa. Anna tämän olla uusi alku. Jumala antaa anteeksi kaiken vihan ja katkeruuden, kateudenkin. Isä on syli avoinna.

Keskity siihen, että voisit olla parempi puoliso miehellesi ja että voisit täyttää hänen tarpeitaan. Miehesi täyttää sitten tarpeitasi ja mitä ei täytä, ne Jumala on luvannut täyttää.

Anna anteeksi ja pyydä anteeksi. Älä anna auringon laskea vihasi yli.

Kiitos vastauksesta, jospa pian alkaisi jotain uutta elämässä, siunausta sulle. Ihanaa kun on uskovia jotka haluaa nostaa ja tuo näitä lohduttavia sanoja.

Ei Jumala anna ihmisiä. Hän ei ole orjakauppias. Jokaisella ihmisellä on vapaa tahto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useita tapuksia joilla on näitä vaimoja ja tyttöystäviä päällekäin eri kaupungeissa tai maissa, ihan tuttu juttu ja selvä tapaus, kuka idiootti tuollasita katsoo.

Lapsensa kanssa hän on ne viikot.

Mutta, kolmessa vuodessa olen alkanut epäilemään Jumalan lupauksia, tai rakkauttaan mua kohtaan. Nykyään tunnen pelkkää pettymystä ja vihaa, Jumalaa ja miestä kohtaan, miks Jumala antoi miehen, joka ei pysty tekemään mitään ratkaisuja asumisen suhteen, menee ja tulee ja sanoo vain että hän tekee vain Jumalan tahdon mukaan.

Okei, ja mulla ei vaimona ole mitään muuta merkitystä kun antaa seksiä ja syöttää miestä omista rahoistani, kun hän tulee tänne?

Kolmessa vuodessa mun usko ja luottamus Jumalaan on mennyttä.

Mies hurskaana sanoo, että Jumala sanoi hänelle, että Hän vihaa hylkäämistä. Siksi hän asuu siellä. Maksaa vuokra-asunnosta, joka on tyhjillään puolet ajasta, ja kaikki on pois meidän perheeltä, kun miehen rahat uppoaa sinne. Elää kituutetaan, siihen asti että joskus jotain tapahtuu ja päästään asumaan saman katon alle. Siinä vaiheessa mun rakkaus miestä kohtaan on jo lopullisesti kuollut...

Entäs sitten, kun minä käyn menneisyyden traumoja tässä läpi ja koen joka helvetin kerta kun mies lähtee, hylkäämisen tunteet, uudelleen, uudelleen uudelleen ja loppua ei näy? Sillä ei näytä olevan väliä.

Kun sanon miehelle että jää sitten kokonaan sinne toiseen kaupunkiin asumaan, niin sekään ei käy.

Kaikki mitä ehdotan, ei käy.

Siksi mun mittani on tullut täyteen, ja aion tehdä omat ratkaisut. Vihaako Jumala nyt sitten mua sen jälkeen kun olen jättänyt Hänelle tärkeimmän, mun mieheni? Joudunko helvettiin tästä?

Mikset muuta miehen kanssa sinne toiselle paikkakunnalle? Miksi menitte alunperinkään naimisiin?

Hei teidän kannattaisi nyt ihan tosi pikaisella aikataululla haketua pariterapiaan ennen kuin ajaudutte kauemmas toisistanne ja tilanne alkaa olla vahingollinen myös lapsillenne.

Ihan ehdottomasti myös sinun tunteesi ja tarpeesi pitäisi huomioida avioliitossa ja se olisi miehesi tehtävä perheen päänä. Olet arvokas ja rakastettava ja hänen pitäisi näyttää se sekä aktiivisesti pohtia kannasi ratkaisuja vaikeaan tilanteeseenne.

Se ettet pysty itkemään miehelle tuskaasi on jo tosi huolestuttavaa ja siihen pitäisi pikaisesti saada apua. Ja se miten kuvasit tunteiden säätelysi vaikeutta sekä hylkäämisen pelkoja on myös asioita joita voidaan hoitaa ja auttaa sinua niiden kanssa, harjoitella.

Älä rakas ihminen jää yksin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedän useita tapuksia joilla on näitä vaimoja ja tyttöystäviä päällekäin eri kaupungeissa tai maissa, ihan tuttu juttu ja selvä tapaus, kuka idiootti tuollasita katsoo.

Lapsensa kanssa hän on ne viikot.

Mutta, kolmessa vuodessa olen alkanut epäilemään Jumalan lupauksia, tai rakkauttaan mua kohtaan. Nykyään tunnen pelkkää pettymystä ja vihaa, Jumalaa ja miestä kohtaan, miks Jumala antoi miehen, joka ei pysty tekemään mitään ratkaisuja asumisen suhteen, menee ja tulee ja sanoo vain että hän tekee vain Jumalan tahdon mukaan.

Okei, ja mulla ei vaimona ole mitään muuta merkitystä kun antaa seksiä ja syöttää miestä omista rahoistani, kun hän tulee tänne?

Kolmessa vuodessa mun usko ja luottamus Jumalaan on mennyttä.

Mies hurskaana sanoo, että Jumala sanoi hänelle, että Hän vihaa hylkäämistä. Siksi hän asuu siellä. Maksaa vuokra-asunnosta, joka on tyhjillään puolet ajasta, ja kaikki on pois meidän perheeltä, kun miehen rahat uppoaa sinne. Elää kituutetaan, siihen asti että joskus jotain tapahtuu ja päästään asumaan saman katon alle. Siinä vaiheessa mun rakkaus miestä kohtaan on jo lopullisesti kuollut...

Entäs sitten, kun minä käyn menneisyyden traumoja tässä läpi ja koen joka helvetin kerta kun mies lähtee, hylkäämisen tunteet, uudelleen, uudelleen uudelleen ja loppua ei näy? Sillä ei näytä olevan väliä.

Kun sanon miehelle että jää sitten kokonaan sinne toiseen kaupunkiin asumaan, niin sekään ei käy.

Kaikki mitä ehdotan, ei käy.

Siksi mun mittani on tullut täyteen, ja aion tehdä omat ratkaisut. Vihaako Jumala nyt sitten mua sen jälkeen kun olen jättänyt Hänelle tärkeimmän, mun mieheni? Joudunko helvettiin tästä?

Mikset muuta miehen kanssa sinne toiselle paikkakunnalle? Miksi menitte alunperinkään naimisiin?

Mulla on yläaste ja ala-aste ikäisiä lapsia. Ja kuten miehellä, on minullakin lapsia, jotka ovat jokatoisen viikon mulla, ja lapsia jotka asuu koko ajan kanssani. Heidän isänsä on aiemmin kuollut..

En halua miestä syyttää siitä että hän on lapsensa kanssa, mutta olisin toivonut, että hän olisi halunnut edes miettiä erilaisia ratkaisuja, mutta kaikki mitä ehdotan, on ehdoton ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa kokeilet alkaa miettiä etukäteen nyt että mitä kamalaa erosta seuraisi? Mieti millaista elämäsi olisi jos olisitte eronneet. Ehkä se ei niin kamalaa olisikaan? Mikä on pahinta mitä voisi sattua?

Olen koittanut miettiä. Ehkä pelkään eniten sitä, että menetän Jumalan rakkauden ja läsnäolon lopullisesti. Että Jumala suuttuu erosta niin, että Hän ei enää olisikaan mun kanssa.

Olenhan fyysisesti ollut yksin, vaikka lapset toki on olleet, ja olen nauttinut siitä yksinolosta.

Mutta kun sain miehen, odotin, että hän perheen päänä olisi oikeasti pitämässä perheestään huolta. En välitä köyhyydestä, jos olisimme oikeasti perheenä yhdessä. Mutta nyt rahanpuute ressaa vielä enemmän, kun koen että mies jättää mut yksin selviytymään. Aivan kuin yksin kantaisin vastuun kaikesta.

Joskus ajattelen, että ehkä en ole tarpeeksi sitä jotakin, että mies ei ehkä oikeasti haluisikaan olla mun kanssa, Mutta hänen on pakko, koska haluaa tehdä Jumalan tahdon. Että hänen on pakko rakastaa mua koska Jumala anto mut hänelle...

Minä tulin uskoon vasta avioliiton loputtua. Rakkaus laskeutui minuun enkä sen jälkeen ole tuntenut pelkoa enkä yksinäisyyttä. Joten miksi Jumala suuttuisi siitä, että sinä eroat jos minutkin otti luokseen vasta avioliiton jälkeen?

Raamatun mukaan uskova ei saa erota. Erosit, kun et ollut vielä uskossa etkä olisi siis kuunnellut, jos sinulle olisi sanottu, ettet saa erota.

No et voi kyllä syyttää kuin itseäsi, kun olet mennyt tietoisesti naimisiin sellaisen kanssa, joka ei asu kanssasi ja jolla on lapset toisella puolen Suomea. Itse en ikinä tuollaisessa tilanteessa naimisiin suostuisi.