Oletko tutustunut Esther the Wonderpigiin? :)

Estherin ainutlaatuisuus näkyy kaikissa sioissa 

”Kasvatettuani sikoja kymmenen vuotta olin oppinut tuntemaan ne yhtä hyvin kuin oman koirani. Siksi päätin lopettaa.”

Artikkelin on kirjoittanut sikojen kasvattamisesta luopunut Bob Comis. Esther the Wonder Pigin tarinan lisäksi hän kertoo kattavasti myös omasta urastaan sikatuottajana sekä syistä, jotka johtivat siitä luopumiseen.

Jos et vielä ole tutustunut Estheriin, nyt on sen aika. Esther on täysikokoinen emakkosika, joka ei kuitenkaan elä sikalassa, vaan yhdessä ihmisistä, koirista ja kissoista muodostuvan perheensä kanssa. Estherin ihmisvanhemmat Derek Walter ja Steve Jenkins uskovat, että Esther on ihmeellinen, ja siksi Estherin nimi ei olekaan pelkkä Esther vaan Esther the Wonder Pig, ”Esteri Ihmesika”. Derekin ja Steven välityksellä Estheristä on kasvanut todellinen someilmiö. Estherillä on omat Facebook-sivut, Esther esiintyy YouTube-videoissa ja Esther jopa twiittaa. Muutaman viime vuoden aikana Esther on kerännyt huomattavan määrän seuraajia: Estherin Facebook-sivulla on yli 275 000 tykkäystä. Vegaanien, kasvissyöjien ja eläinsuojelijoiden keskuudessa Estheriä pidetään julkkiksena. Esther on sika, jonka kaikki tietävät.

Steve ja Derek adoptoivat Estherin eräältä ystävältään, kun se oli vielä pieni porsas, koska ystävä ei pystynyt pitämään tätä minipossua lemmikkinään. Steve ja Derek siis luulivat saaneensa minipossun, mutta kuten minipossujen kohdalla usein tapahtuu, tämäkään possu ei ollut aivan sitä, mitä tilattiin. Muutettuaan asumaan Derekin ja Steven kaupunkikotiin Toronton laitamille Esther kasvoi kasvamistaan, kunnes sen omistajien oli pakko myöntää totuus: heillä oli olohuoneessaan kaupallinen emakkosika. Nyt Esther painaa yli 270 kiloa ja on noin 150–180 senttimetriä pitkä kärsänpäästä hännänpäähän. Koostaan huolimatta Esther on aikamoinen hienohelma, ja aivan mahdoton linssilude.

Estherin somesivustoja ja nettisivuja selatessa löytyy kuvia Estheristä makailemassa omalla pedillään tai omistajiensa sängyllä tai sohvalla, sekä kuvia, joissa Esther loikoilee koirasisarustensa vieressä. Sivustoilta löytyy myös sekä kuvia että videoita, joissa Esther keimailee kameralle milloin istuallaan, milloin seisaaltaan ja odottaa esterimäisesti hymyillen herkkuja, jotka sen rakastavat ihmisvanhemmat ovat sille valmistaneet. Lisäksi löytyy videoita, joissa Esther juoksee tai leikkii taustalla tai mellastaa ilkikurisesti kuten kuka tahansa 270-kiloinen nuori. Esterin kuvat ja videot ovat vangitsevia. Niitä on yksinkertaisesti ilo katsella, eikä niihin koskaan kyllästy. Esther on rakastettava.

Esther-ilmiössä on kuitenkin kyse muustakin kuin pelkästä viihteestä. Videoiden ja kuvien kautta tavallinen sika muuttuu abstraktista ideasta – nykyään useimmat meistä eivät ole kohdanneet sikoja – konkreettiseksi ja yksilölliseksi persoonaksi kotikoirien rinnalle. Esther on selvästikin ainutlaatuinen yksilö, jolla on omia erityisiä tarpeita ja mieltymyksiä, ja jota tulisi suojella ja hoivata. Estherillä on valtava tunne-elämä ja paljon psykologisia ja älyllisiä kykyjä. Se on olento, johon on helppo kiintyä. Esther on aivan yhtä rakastettava kuin uskollisinkin koira.

Todistetustikin näin on. Keväällä 2014 Derek ja Steve aloittivat kampanjan, jolla he keräsivät rahaa ostaakseen maatilan, missä Esther voisi paremmin toteuttaa itseään. Heidän esikaupunkialueella oleva kotinsa oli käynyt jo hieman ahtaaksi Estherille, ja he suunnittelivat myös perustavansa eläinten turvakodin tulevalle maatilalleen. Vain 60 päivää kestäneen kampanjan aikana melkein 7500 ihmistä lahjoitti rahaa, jota kertyi lopulta lähes 320 000 euroa – eli 10 % enemmän kuin mitä alkuperäinen tavoite oli ollut – jotta sika saisi mahdollisuuden muuttaa itselleen paremmin sopivaan kotiin. Se on paljon rakkautta.

Kuinka sellainen voi olla mahdollista? Se on mahdollista, koska Esther on niin täydellisen hellyttävä. Esther vaikuttaa meistä erityiseltä ja erikoiselta: kaikkien maailman sikojen keskuudessa se näyttää olevan aivan omaa luokkaansa. Nähdessämme Estherin emme siis näe vain sikaa vaan näemme ”ihmesian”, erikoisemman ja epätavallisemman kuin kaikki muut siat yhteensä. Esther vaikuttaa olevan yksi miljoonasta, ehkä jopa miljardista. Sanalla sanoen Esther on meille erityinen – niin erityinen, että sen surmaaminen olisi rikos.
 
"Kasvatin sikoja noin kymmenen vuotta, marraskuuhun 2014 asti."
 
Sikayrittäjänä työni oli kasvattaa sikoja tapettavaksi, jotta ihmiset – minä mukaan luettuna – voisivat syödä niiden lihaa. Noiden vuosien aikana vietin reippaasti yli 10 000 tuntia työskentelemällä sikojen kanssa. Opin tuntemaan siat ja niiden olemuksen – siis sen, mitä pohjimmiltaan tarkoittaa olla sika – yhtä hyvin, kuin tunnen oman koirani (ja puhuessani ”omasta” koirastani puhun tärkeästä perheenjäsenestä, en omaisuudesta). Lopulta tunsin siat niin hyvin, etten enää nähnyt eroa niiden ja koirien välillä, ja toisinaan näin sioissa yhtäläisyyksiä itseenikin. Siksi päätin lopettaa sikojen kasvattamisen. Tein toisenkin muutoksen: ryhdyin vegaaniksi.
 
Oman elämänkokemukseni pohjalta voin sanoa, että Estherissä ei ole mitään, ei siis yhtään mitään, erikoista. Esther on kyllä ihmeellinen. Se on ainutkertainen yksilö, jolla on selviä mieltymyksiä ja oma erityinen makunsa. Estherin käytös sen eläessä Steven ja Derekin perheessä on kuitenkin aivan normaalia sioille. Esther ei ole söpö, herttainen, rakastava, älykäs, leikkisä, ilkikurinen, hellä, iloinen, läheisyyttä kaipaava tai nirso siksi, että se olisi jotenkin erityinen. Se on kaikkia noita asioita niin vahvasti juuri siksi, että se on sika. Äsken luetellut adjektiivit eivät kuvaa vain Estherin vaan jokaisen maapallolla elävän sian sielua ja sydäntä. Ne kertovat siitä, millaisia siat ovat. Jos totta puhutaan, niin jokainen maailmassa elävä sika käyttäytyisi ja toimisi juuri niin kuin Esther, jos sille olisi annettu samanlaiset elinolosuhteet (tietysti sillä varauksella, että sikojenkin välillä on persoonallisia, henkisiä ja tunnepohjaisia eroja).
 
Yksinkertaisesti ilmaistuna: Esther on kuin kaikki muut siat ja kaikki muut siat ovat kuin Esther. Jos rakastat Estheriä, rakastat kaikkia sikoja. Jos pidät Estherin elämää arvokkaana, pidät kaikkien sikojen elämää arvokkaana. Jos ajattelet, että Estherin surmaaminen olisi murhaan verrattava rikos, pidät minkä tahansa sian surmaamista yhtä pahana.
 
Tälläkin hetkellä pelkästään Yhdysvalloissa yli 60 miljoonaa Estheriä viruu tehotuotantosikaloissa. Muutama miljoona niistä on vangittu karuihin porsimishäkkeihin, jotka ovat niin pieniä, ettei sioilla ole mahdollisuutta kävellä tai edes kääntyä. Loput sioista tekevät parhaansa yrittäessään elää lajityypillistä elämää täyteen ahdetuissa pienissä tiloissa ja ryhmissä, jotka ovat niin suuria, etteivät siat pysty muodostamaan niissä niille ominaisia hierarkkisia sosiaalisia suhteita. [Toim. huom. Vastaavat kasvatusolosuhteet ovat arkipäivää myös suomalaisilla tuotantotiloilla.]
 
Nämä siat elävät ahdistavassa epävarmuudessa omasta paikastaan maailmassa. Ne viettävät elämänsä kovilla betonilattioilla, eivätkä ne koskaan pääse toteuttamaan vahvaa haluaan tonkia, etsiä ruokaa, juosta, leikkiä tai nauttia auringosta – siis juuri niitä asioita jotka tekevät niistä sikoja. Ainut niille mieluinen asia, mitä ne voivat tehdä, on syöminen. Ne löntystävät ruokakaukalolle syömään ja lihovat tietämättään juuri sellaisiksi, mitä kasvattaja toivoo. Yhteensä noin kymmenellä tuhannella yhdysvaltalaisella luomusialla saattaa olla parempi elämä, kun ne saavat kasvaa ulkona entisen sikatilani kaltaisilla pienillä tiloilla, mutta niidenkin kohtalo on sama. Niistäkin tehdään lihaa.

Lihan tuottamisessa ei ole mitään hyväntahtoista. Siinä viedään elämä, joka sekä syvimmän luonteensa että inhimillisten näkemystemme mukaan on kallisarvoinen. Tuosta kallisarvoisuudesta kertoo se ilo ja rakkaus, joita koemme nähdessämme Estherin. Pelkkien makumieltymysten vuoksi tuo kaunis olemus sekä kaikki se, mikä Estheristäkin tekee Estherin, tuhotaan lopullisesti.

Tiedän tämän. Tiedän, sillä vietin neljäsosan elämästäni kasvattamalla ja hoitamalla muutamaa tuhatta Estheriä. Tiedän, sillä kun viimein havahduin siihen, mitä olin tehnyt, tajusin, että olin epäonnistunut yrityksessäni kasvattaa sikoja eettisesti. Melkein 10-vuotisen urani aikana en ollut koskaan katsonut sikaa silmiin ja kokenut, että sen katse olisi tyhjä. Sikojen katse oli aina yhtä eloisa ja syvä: minua katsoi aina takaisin joku, joka on arvokas ja ainutlaatuinen.

Linkistä: http://oikeuttaelaimille.net/uutisia-ja-ajankohtaista/estherin-ainutlaatuisuus-nakyy-kaikissa-sioissa