Mietitkö, mitä muut sinusta ajattelevat?

Aina voi peukuttaa itseään.

Olen 66-vuotias, en ole vielä koskaan miettinyt, enkä aio aloittaa.

Miksi minä miettisin mitä muut minusta ajattelee?  Ainoastaan sillon saatan hiukan miettiä jos on tuttu tai tuntematon henkilö josta voin jotenkin hyötyä, näitä mielistelen sen verran kun on tarpeen.

Joskus saan itseni kiinni ajattelemasta kirjaimellisesti:" Mitäköhän toi ajattelee musta?" Sit hymähdän mielessäni ja mietin: "Aivan sama" ja siirrän ajatukseni toisaalle.

Suurimman osan ajasta osaan kyllä olla miettimättä moisia. Ei sitä kuitenkaan pysty kontrolloimaan toisten ajatuksia.

Ei kiinnosta tippaakaan, mitä muut ajattelevat. Tiedän tasan tarkkaan, mistä tykkään ja mistä en ja mikä tekee minut tyytyväiseksi. 

Jotenkin säälittää teini-ikäiset lapseni, joille kaikki mahdollinen on niin noloa tai hävettävää ja ollaan kovin epävarmoja itsestä joka asiassa. Kunpa saisikin siirrettyä tämän terveen itsetunnon heille.

En.

Paljonkin. Hyvähän se on miettiä minkälaisen kuvan itsestään on antanut.

En. Opin tähän, kun tajusin, etten minäkään ajattele muista oikeastaan mitään. Miksi he ajattelisivat jatkuvasti minua? Aika itsekeskeinen ajatusmalli.

Sitten on ne Pirjot ja Sepot jotka ainoastaan pohtivat muiden asioita, todella ärsyttäviä tyyppejä. Kiinnostaako mitä he sitten minusta ajattelevat?

Eli ne joiden mielipiteet kiinnostaisi, tuskin ajattelevat minua tai pohtivat minun tekemisiä. Ne jotka haluavat kiusata ja juoruta muista, ei voisi vähempää kiinnostaa.

Mietin joskus mitä muut ajattelee, mutta en välitä siitä. Enkä voi lukea toisten ajatuksia että saisin oikeasti tiedettyä mitä toinen ajattelee, joten sen miettiminenkin on vähän turhaa. Siitä millaisen tulkinnan joku tekee mun toiminnasta ei oo mun asia

Viime vuosien aikana olen lopettanut tuon, vaikka nuorempana sitä tuli välillä tehtyä. Olen itse huomannut ajattelevani aika vähän ihmisiä, varsinkaan jotain ei niin tuttuja. Pitää olla jollain tapaa erikoinen tyyppi että ajatukset heräävät, joten sovellan tuota itsenikin kohdalla.

En, en oikeen ymmärrä miks pitäisi sitä miettiä. Ajatelkoot mitä ajattelevat jos jotain ajattelevat, ei se oo mun asia. En tiiä onko kyse itsevarmuudesta, mua ei vaan kiinnosta varmaan. Enkä suoraan sanottuna usko kenenkään muun sen suuremmin ajattelevan musta mitään, ihmiset ajattelee aika pitkälti itseään. Se vaan on muutenkin fakta että toiset pitää musta, toiset ei, riippumatta siitä millainen oon, joten turha sitä on pohtia saati jotenkin sen kautta määrittää itsensä.

En ole keksinyt mitään syytä, miksi minun pitäisi piitata pätkääkään siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Minulla on ihan omat ajatukseni ja niillä pärjää. Se riittää, kun noudattaa lakeja ja tavanomaisia sivistyneitä tapoja ja käytössääntöjä, mutta esimerkiksi pukeutumisessa uskallan olla aika persoonallinen.

En todellakaan. En ajatellut edes teini-ikäisenä, saati nyt, kun olen keski-ikäinen. Itsetuntoni on ollut aina hyvä, kiitos siitä vanhemmilleni.

Välillä liikaakin. Menen oikeastaan ääripäästä toiseen, välillä en (muka) välitä yhtään, koska ajattelen, ettei pitäisi välittää, ja sitten kuitenkin tositilanteissa ihmisten seurassa iskeekin epävarmuus. Apua tosin olen saanut vähän terapiasta, jossa vahvistettiin itsetuntoa. Pystyn nykyään nopeammin päästämään irti esim. sen murehtimisesta, jos koen jotenkin mokanneeni toisten seurassa.

Nyt kun mietin, varmaan tästä aiheesta stressaamisessa on myös jonkinlaista yksin jäämisen pelkoa, joka on perua lapsuudesta, jolloin en usein kelvannut omana itsenäni. Nykyään yritän muistuttaa itseäni, että ennemmin yksin omassa totuudessa kuin miellyttäen muiden suosiossa...

Enpä oikeastaan enää nykyään. Harmittaa se, että nuorempana antoi tuollekin asialle liikaa painoarvoa.

Ikä ainakin tuo perspektiiviä ja itsevarmuutta. Epävarmuus saa ihmisen käyttäytymään kummallisesti. Kun ihminen  tiedostaa liikaa itseään, niin hän ei pysty olla tilanteissa avoin ja keskittymään muihin tai itsensä ulkopuolisiin asioihin. Elämänkokemukset ja jatkuva altistuminen erilaisille vuorovaikutustilanteille kasvattavat itsevarmuutta nopeasti. Hankkiudu töihin esim. asiakaspalveluun, jossa on kirjava asiakaskunta. Konfliktit ovat erityisen kasvattavavia kokemuksia. Aluksi järkyttää, mutta pian ihmistyyppejä oppii tunnistamaan ja yhteenottoja jopa ehkäisemään.

Myös järkeilyllä pääsee pitkälle. Arvosta itseäsi, vähintään kuten arvostat muita. Onko muilla jotakin syytä arvostella sinua ja jos on niin mitä sitten. Korjaa vikasi, jos aihetta ja sitten jatka eteenpäin. Muut eivät vatvo mokiasi, kuten ehkä itse teet. Kaikki kaipaavat arvostusta ja miettivät ensisijaisesti lähinnä itseään keskipisteenä, eivät sinua. Aiheeton tai tarpeettoman tyly käytös sinua kohtaan kielii yleensä epävarmuudesta tai  mielenterveyshäiriöistä eikä liity sinuun sinänsä. Muiden viemärinä ei kenenkään tarvitse olla eikä sellaiseksi helposti ajaudu, jos tuntee rajansa. Maltillisella ystävällisyydellä hallitset tilanteita paremmin, kuin puolustusasemiin ajautumalla. Ole lämmin ja suvaitsevainen, niin sinuakin kohdellaan niin. Joskus on tarpeen tietoisesti etäännyttää omaa henkilökohtaisuutta tilanteissa. Opettele nauramaan itsellesi ja mokillesi. Joskus näistä avoimesti kertominen saa muutkin rentoutumaan. Pelleksi ei tarvitse heittäytyä. Itsestään ei koskaan kannata tehdä numeroa, vaan osoittaa mielummin olevansa kiinnostunut muista. Kohtuus aina kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

En todellakaan. En ajatellut edes teini-ikäisenä, saati nyt, kun olen keski-ikäinen. Itsetuntoni on ollut aina hyvä, kiitos siitä vanhemmilleni.

Olisipa itselläni ollut myös tällaiset vanhemmat. Itselläni toinen vanhempi katosi melkolailla kuvioista (alkoholiongelma) ja toinen korotti itseään, piikitteli passiivisaggressiivisesti ja lyttäsi tunteita. En toki halua enää olla vihainen näistä vanhemmilleni - myös he ovat itse jääneet paitsi samanlaisesta tuesta ja rohkaisusta. Mutta itsetuntemustyötä nyt näin aikuisiällä tehdessä. Ap

Minä olen sellainen monesta jutusta kiinnostunut touhottaja. Olen kiltti ihminen ja olen kyllä huomannut, että osa haluaa jotenkin käyttää kilttejä ihmisiä hyväkseen. Sain tehdä töitä sen eteen, että sanon toiselle etten tee hänenkin töitään vaan hänen pitää itse nyt ratkaista työnsä kun minulla on täysi työ omissa töissäni.

Minä olen sellainen nykymenosta kiinnostunut ihminen, jonka mukaan lähtevät puolitutukin mukaan kun pyydän heitä. Näin etenkin ennen koronaa. Yleensä vielä syötiin rennossa paikassa yhdessä aktiviteetin jälkeen.

En ole saanut tutuista tai puolitutuista itselleni hyviä ystäviä ja on vaikea kuvitella puhuvansa heistä monen kanssa yön läpi syvällisiä. Se onnistuu niiden nuoruuden kavereiden kanssa.

Voi olla, että monikin pitää minua hyvinkin pinnallisena ja kärsimättömänä kun en jaksa olla aina mukaansa pyytäjä. Suhteet eivät syvene eivätkä tiivisty jos molemmat osapuolet eivät ole aloitteellisia.

Minun on turhaa miettiä sitä, että mitä muut ajattelevat minusta. Minä en voi muuttaa itseäni jokaisen mielen mukaiseksi. Minä ainakin yritän käyttäytyä ihmisiksi.

Olen ollut nuorena suhteessa, jossa en ollut ikinä riittävän hyvä toiselle enkä pystynyt tekemään häntä onnelliseksi muuttamalla itseäni. Lopputuloksena oli kaksi onnetonta ihmistä kun toisen toiveiden täyttäminen oli myös epärealistista.

Mietin usein sitä, olenko muiden mielestä jotenkin nolo tai vääränlainen. Etenkin sitä olenko ruma/ällöttävä. Kiitos ruumiinkuvahäiriön.

Sitten on tietysti asiat, joita luulisin aika yleisluonteisiksi. En kulje ihmisten ilmoilla ikään kuin muita ei olisi olemassa. En vapautuneesti kaiva nenää ja piereskele enkä syömisen jälkeen kulje naama likaisena, toisin kuin usein yksin ollessa. Käyn tarvittaessa suihkussa ennen kauppaan menoa, koska muuten murehdin kaupassa, haisenko muiden mielestä pahalta. En kulje lyhyissä housuissa, jotta muut eivät huomaisi säärikarvojani. Nämä asiat eivät mene vain "muiden huomioimisen" piikkiin, vaan taustalla on nimenomaan häpeän välttely eli sen ajattelu, mitä muut minusta ajattelevat.

Toki. Varmasti kaikki ajattelevat jonkin verran muiden mielipiteitä, ei yhteiskunta pysyisi muuten kasassa. Arkisissa asioissa en vain erityisemmin välitä.