Lue keskustelun säännöt.
Elämänhallintani on aivan hirveää. En välitä enää tarpeeksi mistään.
24.01.2022 |
Olen aina ollut aika typerä valinnoissani. Impulssit ovat johdattaneet, en ole osannut katsoa kauaskatseisesti. On kuitenkin ollut sellaisia elämän vaiheita, jotka ovat silloin tuntuneet "pelastukselta". Eli olen päässyt hyvään työpaikkaan, talous alkanut sujumaan, vaikka minkälaisia tilanteita ratkonut omalla henkilökohtaisella työllä ja jonkinlaisella periksiantamattomuudella.
Vedän kuitenkin kaiken överiksi, poltan kynttilää molemmista päistä ja jossain vaiheessa olen ällistynyt kun en jaksanutkaan. Aina tulee jotain hämminkiä.
No korona oli sitten viimeinen niitti itselleni. Ei se, että minua niinkään sttessaisi tauti. Olen tehnyt vain valintoja taas. Kouluttautunut aivan väärälle alalle kun alani hommat loppu, muuttanut kaupunkeihin, yrittänyt rakentaa jotain vailla määränpäätä. Oikeasti työt eivät kiinnosta enää. Mikään ei kiinnosta. Opiskelut varmaan vähiten. En jaksa oikein mitään, minusta on tullut passiviinen.
Joka viikko voi olla minulle täysin uusi. Elän kuin kahden persoonan elämää.
Saatan oikeasti opiskella hyvin tuloksin, lukea self-help-kirjoja, liikkua, syödä terveellisesti ja olla ihan toiveikas.
Seuravaalla viikolla jo masentunut, päihteitä käyttävä, en välitä mistään ja ahdistaa. Kaikki ahdistaa enkä jaksa. Tulevaisuutta ei ole.
Pahinta on tämä vaihtelevuus. En voi luottaa itseeni vaikka joskus uskon ihan täysillä, että löydän oman paikkani ja elämä helpottuu tai että ainakin jaksaisin elää ja yrittää.
En kuitenkaan enää luota siihen, että pärjään.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Ammattiapu voisi selkiyttää tilannetta ja saada keinoja miten voisi yrittää vakauttaa tilannetta. Joskus taustalla voi olla persoonallisuushäiriö, mielialaongelmaa, traumatausta tai vaikkapa tarkkaavaisuudenhäiriökin tms. Kannattaa selvitellä ja hakea yhdessä ammattilaisten kanssa keinoja tilanteen helpottamiseksi. Tsempit! Ja rohkeutta hakea apua!
Vaikka periaatteessa olen aina sitä mieltä, että jokainen voi hyötyä terapiasta. Niin enpä tiedä hyödyttääkö apta tai muita tänne kirjoittelevia lähteä hakemaan diagnoosia ja lääkitystä. Minusta tässä kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja se, kun yksilö ei pidäkään vaikka palkkatyötä itselle merkityksellisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattiapu voisi selkiyttää tilannetta ja saada keinoja miten voisi yrittää vakauttaa tilannetta. Joskus taustalla voi olla persoonallisuushäiriö, mielialaongelmaa, traumatausta tai vaikkapa tarkkaavaisuudenhäiriökin tms. Kannattaa selvitellä ja hakea yhdessä ammattilaisten kanssa keinoja tilanteen helpottamiseksi. Tsempit! Ja rohkeutta hakea apua!
Vaikka periaatteessa olen aina sitä mieltä, että jokainen voi hyötyä terapiasta. Niin enpä tiedä hyödyttääkö apta tai muita tänne kirjoittelevia lähteä hakemaan diagnoosia ja lääkitystä. Minusta tässä kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja se, kun yksilö ei pidäkään vaikka palkkatyötä itselle merkityksellisenä.
Näinpä. Mulle suurin tuskan lähde on aina ollut se, että mä en koe ns valtavirtaelämää merkityksellisenä, mutta haluaisin silti kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Ongelmana tänä pandemia-aikana on ollut se, että ihmiskontaktit ovat vähissä, jolloin en saa positiivisia kokemuksia muiden kanssa, ja kotona yksin uutisia ja somea lukiessa saan jatkuvasti sellaista viestiä että olen epäkelpo koska en ole yhteiskunnan lempilapsi, kahden alan tohtori ja maratoonari jolla on viisi lasta ja omista miljoonan euron sijoitussalkkua ja viittä asuntoa Punavuoresta :D
Tässä on vain pahinta se, että kun en tiedä mihin kuulun niin ajaudun aivan vääränlaiseen porukkaan.
Tätä menoa olen liki moottoripyöräkerhon porukkaa ja "rentojen" ihmisten kanssa koska en jaksa normaalia yhteiskuntaa.
En ymmärrä mikä minun on. Miksi olen luovuttanut tällä tavoin...
Harmi kun en vain välitä enää ja pelkään kovasti tulevaisuutta kun ajattelen. Suuntaa ei ole, en vain tiedä mihin mennä.
Ap
Tarkoitan siis kommentillani, että tällä päällä ajaudun lähinnä ongelmiin. En nyt ihan rikolliseen toimintaan lähde mutta en siis vain luota siihen, että saisin elämää haltuuni. Pelkään, että suunta on vain alaspäin enkä vain pysty käsittämään miksi olen tällainen etenkin nykyään...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ammattiapu voisi selkiyttää tilannetta ja saada keinoja miten voisi yrittää vakauttaa tilannetta. Joskus taustalla voi olla persoonallisuushäiriö, mielialaongelmaa, traumatausta tai vaikkapa tarkkaavaisuudenhäiriökin tms. Kannattaa selvitellä ja hakea yhdessä ammattilaisten kanssa keinoja tilanteen helpottamiseksi. Tsempit! Ja rohkeutta hakea apua!
Vaikka periaatteessa olen aina sitä mieltä, että jokainen voi hyötyä terapiasta. Niin enpä tiedä hyödyttääkö apta tai muita tänne kirjoittelevia lähteä hakemaan diagnoosia ja lääkitystä. Minusta tässä kuuluu yhteiskunnan vaatimukset ja se, kun yksilö ei pidäkään vaikka palkkatyötä itselle merkityksellisenä.
Näinpä. Mulle suurin tuskan lähde on aina ollut se, että mä en koe ns valtavirtaelämää merkityksellisenä, mutta haluaisin silti kuulua joukkoon ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin olen. Ongelmana tänä pandemia-aikana on ollut se, että ihmiskontaktit ovat vähissä, jolloin en saa positiivisia kokemuksia muiden kanssa, ja kotona yksin uutisia ja somea lukiessa saan jatkuvasti sellaista viestiä että olen epäkelpo koska en ole yhteiskunnan lempilapsi, kahden alan tohtori ja maratoonari jolla on viisi lasta ja omista miljoonan euron sijoitussalkkua ja viittä asuntoa Punavuoresta :D
Juuri näin. Tähän terapia, diagnoosi ja lääkitys on... outoa, vähintään. Ihminen saa elää sellaista elämää, kuin haluaa, vaikka se ei kapitalismin silmissä olisi tuottavaa tai toivottua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko olla jotain neurologista sairautta taustalla?
Sama täällä, elämänhallinta hukassa.