Kalastajan Vaimo -blogi loppuu Me Naisissa
Voi vain arvata kumman osapuolen päätös, kun Johanna kertoo ilmoittavansa sitten kun tietää mille alustalle siirtyy.
Joku Gloria olisi ehkä hyvä. Joka tapauksessa joku vanhahtava, ei niin tiedostava yhteisö, joka jaksaa hurrata Johannan ylenpalttiselle shoppailulle ja kulutushysterialle.
Kommentit (328)
Hieman häiritsee tuo "en seuraa mitään ohjeita", kun tekee näitä neulomuksiaan. Ja kuitenkin melko täydellisiä kopioita muiden suunnitelijoiden töistä. Paistaa pikkasen läpi, miten kaipaa jatkuvasti lukijoiltaan ylenpalttisasta ihailua.
Vierailija kirjoitti:
Johanna vaikuttaa hemmotellulta prinsessalta ja nirppanokalta. Ulkonäkö vetää miehiä puoleensa, mutta luulen ettei miehet korviaan myöten ihastuneena paljon uskalla sanoa poikkipuolista sanaa. Ehkä tämä ex sanoi ja siksi on ex. Tämä lääkärimieskin taitaa kulkea kuin koiranpentu perässä, sanoihan joskus ettei uskonut että on mahiksia Johannan suhteen.
Itsekin nautin katsella kauniita kuvia ja kauniita ihmisiä, mutta tästä naisesta tulee niin epäsympaattinen ja ylimielinenkuva että ei kiitos. Ja tosiaan, onko nykyinen mies ihan munaton? Vaimo esittelee itsensä edelleen kalastajan vaimona.
Oliko tämä se sama lastenlääkäri, joka aikoinaan antoi Aino Olivian neuvolakäynnillä Johannan maksaman neuvolakäynnin hinnan takaisin ja kehotti ostamaan kukkia itselleen?
Jos Asgeir löysi morsiammen? Esittelyjakson vaan näin joskus.
Vierailija kirjoitti:
Joko kalastajan vaimo on saanut sen adoptio- tai sijaislapsen, josta puhui Olavin lapsettomuus haastattelussa?
Onko tämä lapsi jo tulossa, mistä puhuivat kun eivät pysty saamaan yhteistä lasta?
Ei ole näkynyt. Mutta pihasta tuli nolottavan hieno. Liian hieno heille. :(
Vierailija kirjoitti:
Ei ole näkynyt. Mutta pihasta tuli nolottavan hieno. Liian hieno heille. :(
Niin arvattavissa, humble brag. Maailma on pieni, ystävän tuttu oli ollut samoissa hautajaisissa ja jäänyt pohtimaan miksi niistä blogissa kerrotaan...
Vierailija kirjoitti:
Ei ole näkynyt. Mutta pihasta tuli nolottavan hieno. Liian hieno heille. :(
Heidän talonsa sijaitsee todella kauniilla paikalla. Täten pihastakaan ei voinut tulla/ ei voi tulla kuin upea; näkymätkin etupihalta ovat upeaa upeammat.
Mä oon tykännyt Kalastajan vaimo -blogista. Oon tehnyt monta puseroakin blogin ohjeilla. Toivottavasti jatkaa.
Niin nolottavan hieno piha, mutta laitan siitä monta kuvaa ja väliin mun kuvia. Sitten kerron nimeltä mainiten, mikä oli ystävämiehen kurja kohtalo. Ja mainitsen "sen" entisen työpaikankin nimeltä. Muutama kuva pihasta ja musta lopuksi. Ja pari elämänohjetta lukijoille - imperatiivimuotoa käyttäen.
MIkähän on "nolottavaa"? Anna-lehti, hoi!
Voi voi, kyllä minua niin hävettää tämä meidän hieno piha, kuitenkin laitan nyt kuvia kuten viime kesänäkin. Mutta muistakaa, meilläkin on surua ja stressiä!
Ei tule sympatiapisteitä täältä! Jos niin kovasti nolostuttaa allaskuvat, niin voi jättää laittamatta 🤷 Kyllä kv on muuttunut kovasti viime vuosina, eikä parempaan suuntaan..
.
Niin kovasti hävettää kirjoitti:
Voi voi, kyllä minua niin hävettää tämä meidän hieno piha, kuitenkin laitan nyt kuvia kuten viime kesänäkin. Mutta muistakaa, meilläkin on surua ja stressiä!
Ei tule sympatiapisteitä täältä! Jos niin kovasti nolostuttaa allaskuvat, niin voi jättää laittamatta 🤷 Kyllä kv on muuttunut kovasti viime vuosina, eikä parempaan suuntaan..
.
Betonilla peitetty nurmi ja kedonkukkaset ei ehkä ole kaikkien mieleen. Mutta kiva, että tykkää itse, sehän se kai on pääasia.
Niin kovasti hävettää kirjoitti:
Voi voi, kyllä minua niin hävettää tämä meidän hieno piha, kuitenkin laitan nyt kuvia kuten viime kesänäkin. Mutta muistakaa, meilläkin on surua ja stressiä!
Ei tule sympatiapisteitä täältä! Jos niin kovasti nolostuttaa allaskuvat, niin voi jättää laittamatta 🤷 Kyllä kv on muuttunut kovasti viime vuosina, eikä parempaan suuntaan..
.
Oli joskus aikoinaan sellainen melko vaatinattoman oloinen, silloin tykkäsin blogista. Ei ole enää.
Uusi mies on symppis ja komea.Uskoisin että luotettava ja vakaa myös.
Mitä lie Asgeir puuhasi jatkuvilla kalareissuillaan ympäri maailman...
Kuten joku täällä joskus totesi,Asgeir näyttää Marja-Liisa Kirvesniemeltä.Niin taivahan tosi,etten oo päässyt tästä yli :D :D
Mä oon tykännyt. On ollut kiva seurata ja tehdä villaneuleita Johannan ohjeilla.
Taitaa blogi vedellä viimeisiään, niin harvoin tulee postauksia. Ja kaikki aina niin pintaraapaisua. Ei kerrota juuri omasta elämästä, vain muiden.
On loppumassa näemmä. Nyt postauksia on enää kerran kuussa. Oli tosi kiva blogi, mutta nämähän alkavat olla jo historiaa.
Minulla on ikävä tätä blogia. Olen kaikki vuodet nauttinut kauniista kuvista ja saanut niistä inspiraatiota omaan elämään. Ja siis ilmaiseksi kotisohvalle on tarjottu tämä kaikki. Kiitos Johannalle ja sääli kun blogi on nyt lopettanut?
Ei ole tullut mitään virallista ilmoitusta lopettamisesta. Spekulaatiota nämä vain on. Mutta hyvin satunnaiseksi on bloggaus mennyt.
Kivan näköistä tulee remontissa. Remonttitarvetta on varmaan itse kullakin ja turha on toisten remontteja kadehtia. He kenellä on mahdollisuus temontteihin taloudellisesti niin totta kai tekevät sen jos on tarvetta. Näin itsekin tekisin. Eikä myöskään häiritse se että blogissa esitellään tuloksia, koska jos olet blogia alkanut kirjoittaa niin eihän meitä lukijoita kiinnosta raportit joissa ei ole avattu mitään. Blogista saa myös joskus hyviä vinkkejä ja ideoita omaan kotiin. Mielestäni ihmiset joilla on varaa joihinkin arkipäivän ihanuuksiin niin ehdottomasti kannattaa näin tehdä ja jättää kateelliset nurkkaan ruikuttamaan. Meillä Suomessa kun moni on alistunut siihen että omia tekemisiä vähätellään kateuden pelossa. Joten ei muuta kuin leuka pystyyn ja rakentamaan omaa elämäänsä mieleisekseen ja toisten kadehtiminen pois.