Kalastajan Vaimo -blogi loppuu Me Naisissa
Voi vain arvata kumman osapuolen päätös, kun Johanna kertoo ilmoittavansa sitten kun tietää mille alustalle siirtyy.
Joku Gloria olisi ehkä hyvä. Joka tapauksessa joku vanhahtava, ei niin tiedostava yhteisö, joka jaksaa hurrata Johannan ylenpalttiselle shoppailulle ja kulutushysterialle.
Kommentit (328)
Tää blogi oli ihana !!!
Sitten huononi jne ja nyt ihan surkea.
Muistan, kun kertoi missä näki ja oli niin rakkautta ensi silmäyksellä.
Muistan lukeneeni sitä o ennen lasten syntymää. Asuivat kivassa kattohuoneistossa. Häät pidettiin Kotkassa. Siskoakin näytettiin ja hänen häänsä. Oli tosi kiva blogi joskus.
En tiedä millä palstalla hän kirjoittaa, mutta olen ollut keskustelupalstoilla admimina. Ei niitä osoitteita tarvitse mitenkään selvittää, ne tuli siihen aikaan admineille näkyviin ihan itsestään. Ei siitä tietenkään saa selville kuka kirjoittaa, mutta alueen kuitenkin pystyi ensimmäisen numeron perusteella selvittämään jos halusi. Yhden kirjoittajan kohdalla otettiin tiedot ylös, koska kirjoittelu meni jo sille tasolle, että laitettiin ylös, jos viranomaisilta tulee kyselyjä.
On ollut kiva blogi. Vime aikoina kuvat tosi suttuisia.
Lisäksi oli suuri vääryys mainostajia kohtaan, että maksettuja yhteistyöpostauksia ei siirretty Me Naiset -alustalle. Hän teki useita postauksia juuri ennen siirtoa ja sitten ne poistuivat. Mainostajat kyllä haluavat, että noista jää ns. nettijalanjälki.
Olen pitänyt hänen neuleistaan ja saanut niistä ideoita omiinkin käsitöihin
Blogi kertoi ex-miehestä josta Johanna kertoi mitä he tekivät yhdessä. Nykyään blogi on tylsä koska lääkäri on tylsä. Kutomiset ovat kopioita norjalaisesta lehdestä pienillä muokkauksilla. Noloo.
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole selvittänyt kenenkään osoitteita, höpö höpö juttuja vaikka kaveriporukkkaan on kuulunut nettipoliisi, siis se Marko Forss vai mikä se nyt oli nimeltään.
Itsekin muistan Johannan kirjoittaneen tästä ip:den selvittämisestä kommenttiboksissaan. Ihmeteltiin sitä silloin töissäkin (media-alalla). En uskokaan hänen osoitteita selvittäneen, vaan yrittäneen saada jonkun hiljaiseksi uhkailemalla selvittäneensä. Silti :(
Vierailija kirjoitti:
344/388 |
klo 15:11 | 22.11.2018
Näytä aiemmat lainaukset (4)
Vierailija kirjoitti:
Tää tuntuu olevan ilkeiden ja rumien ihmisten ketju. Kauniilla ihmisillä ei ole tarvetta mollata ketään.
Muistan joskus 2011 Johanna kirjoitti, että blogin kommenttikenttään oli tullut eri nimimerkeiltä solvaavia ja törkeitä kommentteja. Johanna oli selvittänyt, että ne kaikki oli lähetetty samasta osoitteesta. Eli voi olla että täälläkin on vain yksi vainoaja, jonka elämäntehtävänä jostakin syystä on Johannan kiusaaminen ja pilkkaaminen. Hänen pitäisi halea apua itselleen.
Onneksi me tervejärkiset ja normaalit kommentoijat emme usko tuota ilkimystä. Muistattehan, että sekin on kiusaamista, jollei puutu, vaikka näkee
Yllä oleva: https://www.vauva.fi/keskustelu/3300664/onkohan-kalastajan-vaimo-lopett…
Luin vanhoja lankoja täällä ja silmiini osui tuollainen kirjoitus siitä, että Johanna on selvittänyt jonkun ip -osoitteen? Oliko tuollainen luvallista vielä tuohon aikaan? Ja millä alustalla hän toimi silloin, luovuttiko alustan ylläpitäjä ip-tietoja eteenpäin?
Itsekkin nään jokaisen IP-osoitteet jotka kommentoi blogiin.
Minuakin vähän harmittaa. Johanna sai miehen, joka kotona enempi ja valmis kokeilemaan uusia asioita Johannan kanssa. Silti jää jostain sanattomasta syystä vaikutelma, ettei Johannassa ole enää entistä paloa. Kaikki on tasaista ja tylsää. Toki koronallakin vaikutus, mutta silti.
No hei, Johanna on nelikymppinen, ei tietenkään ole samaa paloa ja energiaa kuin nuorena. Mä olen varmaan niitä harvoja jotka oikeasti tykkää uudesta miehestä, kelpaisi tuollainen luonnossa viihtyvä lääkäri kyllä minullekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei todellakaan ole selvittänyt kenenkään osoitteita, höpö höpö juttuja vaikka kaveriporukkkaan on kuulunut nettipoliisi, siis se Marko Forss vai mikä se nyt oli nimeltään.
Itsekin muistan Johannan kirjoittaneen tästä ip:den selvittämisestä kommenttiboksissaan. Ihmeteltiin sitä silloin töissäkin (media-alalla). En uskokaan hänen osoitteita selvittäneen, vaan yrittäneen saada jonkun hiljaiseksi uhkailemalla selvittäneensä. Silti :(
IP -osoitteita ei tarvinnut silloin erikseen selvittää, ne näkyy kun kommentoi blogiin. Media-alalla jos olet, niin tiedät sen.
No kyllä sillä aineet on loppuneet aikoja sitten
Vierailija kirjoitti:
Tää blogi oli ihana !!!
Sitten huononi jne ja nyt ihan surkea.
Muistan, kun kertoi missä näki ja oli niin rakkautta ensi silmäyksellä.
Joo, blogi tuli tiensä päähän eron myötä. Blogi oli hyväntuulinen lintukoto, innostava, hyvän mielen pakopaikka arjesta. Eron myötä lässähti täysin. En tiedä oliko kalastaja minkä verran osallinen blogiin, mutta lääkärin rouvan blogia ei ole jaksanut seurata vaikka sisältö on periaattessa samoja neuleohjeita, sisustuskuvia, matkoja jne. Joku muuttui erossa, enkä usko että kyse on iästä kuten joku arveli. Ehkä takana jyllää vielä, että aloitti suhteen toiseen mieheen vielä naimisissa ollessaan ja exä remontoi hänelle talon vaikka oli toinen mies jne. Joku meni siinä kohtaa pahasti rikki ja lintukotoon ei ole paluuta vaikka päällään seisoisi.
Lisäksi nimi on nykyisellään järjetön ja ärsyttävä, kun on eronnut ja nyt lääkärin vaimo.
Järkyttävän huonoja suttuisia kuvia aina samasta nurkasta.
Ihana paikka on kyllä asua se kaupunki. Siellä pitää käväistä kun korona väistyy.
Vierailija kirjoitti:
Kun kalastajan vaimo erosi kalastajamiehestään, niin blogi muuttyi tylsäksi ja vailla tarkoitustaan ja viitekehystään mikä siinä alunperin lukijoita viehätti.
Koko blogi kertoi Kalastajan elämästä ja Johannalla oli vain sivuosa.
Vierailija kirjoitti:
Olen pitänyt hänen neuleistaan ja saanut niistä ideoita omiinkin käsitöihin
Neuleohjeet eivät ole ihan ”omia” ohjeita..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pitänyt hänen neuleistaan ja saanut niistä ideoita omiinkin käsitöihin
Neuleohjeet eivät ole ihan ”omia” ohjeita..
Mikäpä nyt olisi 100 prosenttisesti uutta enää, kaikkihan on jonkinlaista versiointia aiemmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää blogi oli ihana !!!
Sitten huononi jne ja nyt ihan surkea.
Muistan, kun kertoi missä näki ja oli niin rakkautta ensi silmäyksellä.Joo, blogi tuli tiensä päähän eron myötä. Blogi oli hyväntuulinen lintukoto, innostava, hyvän mielen pakopaikka arjesta. Eron myötä lässähti täysin. En tiedä oliko kalastaja minkä verran osallinen blogiin, mutta lääkärin rouvan blogia ei ole jaksanut seurata vaikka sisältö on periaattessa samoja neuleohjeita, sisustuskuvia, matkoja jne. Joku muuttui erossa, enkä usko että kyse on iästä kuten joku arveli. Ehkä takana jyllää vielä, että aloitti suhteen toiseen mieheen vielä naimisissa ollessaan ja exä remontoi hänelle talon vaikka oli toinen mies jne. Joku meni siinä kohtaa pahasti rikki ja lintukotoon ei ole paluuta vaikka päällään seisoisi.
Lisäksi nimi on nykyisellään järjetön ja ärsyttävä, kun on eronnut ja nyt lääkärin vaimo.
Paremmin tätä ei voisi sanoa. Kiitos kiteytyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pitänyt hänen neuleistaan ja saanut niistä ideoita omiinkin käsitöihin
Neuleohjeet eivät ole ihan ”omia” ohjeita..
Mikäpä nyt olisi 100 prosenttisesti uutta enää, kaikkihan on jonkinlaista versiointia aiemmasta.
Se että poistaa yhden kohdan ja lisää toisesta ohjeesta sen tilalle kuvion. Se On kopiontia.
Hitsi, kun luin otsikon missä oli heipat me naisille ehdin jo toivoa että sanoma ois tullut järkiinsä ja kuopannut koko me naiset-brändin nolona ja vanhentuneena.
Petyin.