Oletteko huomanneet, kuinka paljon perheissä ja parisuhteessa mennään miehen ehdolla?

Kyllä ainoa toimivan ja onnellisen parisuhteen muoto on sellainen, jossa mies lopulta päättää, että mitä tehdään ja miehen ehdoilla mennään. Näin siis oikeassa elämässä. 

Naiset päättää yleensä arjen pienemmistä asioista, miehet taas viimekädessä niistä isommista. Tähän voi olla syynä esim. raha. Jos mies tienaa enemmän tai rahat on yhteiset, tarvitaan miehen päätös vaikka kesämökin ostamisesta tai kalliimmasta lomareissusta. Nainen taas päättää, mitä syödään, millaiset verhot valitaan ja mitä vaatteita lapsille ostetaan.

Yleisesti ottaen aika monessa perheessä nainen päättää sitä sun tätä, mutta se korostuu, koska elämässä tehdään niitä pieniä päätöksiä koko ajan.

Riippuu hirveästi ihmisten luonteestakin. Jotkut haluaa ottaa voimakkaasti päätösvallan, toiset taas sanovat helposti "emmä tiedä, päätä sinä".

"Miehellä on lomaa maaliskuussa, joten menemme silloin mökille."

Jos mies on töissä ja nainen kotiäitinä, noin se on. Jos molemmat ovat töissä, hyvin usein mies on sellaisessa yössä jossa lomia on vähemmän (yksityisellä sektorilla).

"Mieheni on suunnitellut sijoitusasuntoa (tämä tai muu ratkaisu) ja on mahdollista, että muuttaisin hänen kyseiseen tai toiseen asuntoonsa. "

Jos miehellä on rahaa ja naisella ei, niin sellaista se on. Naiset pariutuvat keskimäärin ylöspäin, vaika huomioitaisiin sukupuolten väliset tuloerot (lähde: Tilastokeskus).

Usein jatkuu lauseella: "Alue on hänen päättämä kuvion vuoksi." tai muuta miehen päätöksentekoon viittaavaa.

Yhäkin, mienellä oli rahat.

"Miehen ystävät kutsuivat illanviettoon."

Suurin osa juhlista ym kissanristiäisistä on naisen haluamia, ei miehen. Nainen myös yleensä päättää kuinka paljon niitä pitää valmistella siivoamalla kämppä tiptop-kuntoon ja hankkimalla 20 lajia pikkupurtavaa viittä vierasta varten.

"Mies ei niin tykkää olla muualla, joten olemme yhdessä juhannuksena tietyssä paikassa." Aikaa ei jää muulle.

Ja koskaan ei ole sellaista tilannetta että nainen haluaa tiettyyn paikkaan ja sitten mennään sinne?

"Miehellä on lomaa maaliskuussa, joten menemme silloin mökille."

Tällöinhän naisellakin on lomaa, tai nainen ei ole töissä ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen naisia, jotka oikeasti menevät aina miehen oikkujen mukaan, mutta myös niitä, jotka aina käyttävät miestä tekosyynä, kun eivät vaan itse halua tehdä jotain tai osallistua johonkin, mutta eivät halua suoraan sanoa.

Tämä on yleistä. Naiset käyttävät miestä kilpenä koska haluavat välttää konfliktitilanteita tai sitä että joku kiukustuu heille.

Epäilen, että tässä tulee vääristymä, kun naiset puhuvat naispuolisten kavereiden kanssa, sanotaan noin. Kun miehet puhuvat kavereidensa kanssa sanovat he samalla lailla vaimosta, vaikka juuri tuo loma "ei voitu ottaa heinäkuulle, kun vaimo palaa silloin töihin, niin otettiin maaliskuulle reissu" . Oikeasti monet asiat on päätetty yhdessä, mutta puhuttaessa tulee sanottua se puoliso siihen, koska hänen tilanne vaikutti päätökseen paljon.

”Olen pysähtynyt tätä miettimään”.

Minkälainen täti-ihminen sanoo noin?

En. Omassa perheessä, lähi- ja ystäväpiirissä ollaan tasaveroisia. Molemmilla on oikeuksia ja velvollisuuksia, omia ja yhteisiä ystäviä ja harrastuksia.

Rahat on ainakin pääosin yhteisiä ja perheellä 1 elintaso. Jossain vaiheessa tuetaan toisen opiskelua tai urakehitystä - toisessa toisen. k

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut tuon jo lapsena. Siksi en ole koskaan ryhtynyt parisuhteeseen.

Päivystävä palstavela heti kommentoimassa 😆

Siinä se naisen oma minuus katoaa, omaa tahtoa ei ole. Säälittävää. Tälläinen pari on tuttu omasta tuttavapiiristä. Kyllä oma tahtotila pitäisi säilyttää eikä muuttua siamilaisiksi.

Monesti olen kuullut tilanteista, joissa esim. ei voida lähteä koko perheen voimin sukujuhliin tai ulkomaille, koska mies ei halua.

Harvemmin kai tuon tyyppiset asiat estyy sen takia, että nainen olisi vastahakoinen.

Velanaisten katkeruus on ehtymätön paskan lyhytproosan aihe.

Mä kyllä väittäsin, että asia on täysin päinvastoin. Naisista vaan tuntuu, että mennään kokonaan miesten ehdoilla jos mies saa muutaman oman mielensä mukaisen asian läpi.

Aloin seurustella nykyisen, minua yli kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa nelikymppisenä. Hän on luonteeltaan todella lempeä ja suhtautuu naisiin kunnioittavasti, mutta alussa huomasin hänen olevan todella tapoihinsa piintynyt ja tavaroihinsa kiintynyt. Kun päätimme muuttaa yhteen, ei mies olisi halunnut tehdä mitään myönnytyksiä. Hänelle oli todella vaikeaa luopua mistään, tehdä minun tavaroilleni tilaa kaappeihin tai vaihtaa huonekalujaan tai kodinkoneitaan minun vastaaviini, vaikka jokin minun omistamani tavara olisi ollut arvokkaampi. Muutin siis miehen luokse, mutta todettakoon, että en ole mikään onnenonkija. Tienaan itse asiassa miestä enemmän, ja minulla on myös enemmän omaisuutta. Maksan asumis- ja talouskuluista enemmän.

Kävimme aiheesta erittäin tiukan keskustelun. Sanoin, että hänen iässään on turha kuvitella löytävänsä puolisoa, joka muuttaa hänen luokseen tyhjin käsin ja hyväksyy miehen elämäntyylin sellaisenaan, ilman, että toisella olisi itsellään mitään toiveita vaikkapa sisustuksen suhteen. Keskustelu selvästi pisti miehen miettimään, eikä aiheeseen ole tarvinnut kertaakaan palata sen jälkeen. Yhteiselomme on sujunut ongelmitta.

Minusta taustalla on enemmän ihmisen persoonallisuus eikä niinkään sukupuoli. Meillä minä (vaimo) teen suurimman osan päätöksistä koska mieheni on tosi huono tekemään päätöksiä.