Lue keskustelun säännöt.
En tahdo enää elää
22.05.2015 |
Minulla ei ole yhtäkään ystävää ja olen kuin ilmaa kaikille luokkalaisilleni ja jopa opettajilleni. Ainoat tilanteet, joissa minut huomataan ovat ne, joissa minua aiotaan haukkua.
Vanhempani eivät usko, kun yritän kertoa heille tunteistani ja että tahtoisin vaihtaa koulua. Minulle vain tuhahdellaan. Olen kuullut jopa vanhemmiltani, ettei minusta ole mihinkään. Tiedänhän minä sen, näillä jatkuvasti laskeneilla numeroilla minusta ei tule yhtikäs mitään ikinä.
Olen viillellyt jo puolen vuoden ajan, mutta se ei enää riitä. Viiltelemällä olen saanut aikaan hetkellisen vapautumisen tunteen. Olen voinut purkaa kaiken ahdistuksen omaan ranteeseeni, mutta kun ahdistus ei ole enää vain hetkellistä, ei viiltely enää auta. Sen sijaan mieleeni pyrkii nykyään ajatus kuolemasta - miten helpolla pääsisin tästä kaikesta eroon.
Käytän kuukautiskipuihin Pronaxenia. Tämän lääkkeen kanssa ei saa käyttää samanaikaisesti ibuprofeenivalmisteita ja olenkin nyt täysin perillä siitä, miten aion tappaa itseni. Syön koko purkin Pronaxenia ja kaksi laattaa Ibumaxia. Saa nähdä riittääkö se. Jos ei riitä, otan vielä muita lääkkeitä ja kenties alkoholia summanmutikassa. Tahdon vain päästä täältä pois.
Tahdoin vain purkaa tämän kaiken johonkin.
Kommentit (32)
Ap, älä luovuta. Puhu jollekin turvalliselle ihmiselle. Kerää rohkeutesi, puhu jollekin mukavalle opettajalle, tai sitten suoraan terveydenhoitajalle tai psykologille.
Minäkin viiltelen ja kärsin depressiosta, en oikein menesty missään ja vanhempanikaan eivät ole avuksi. Kuulostaako tutulta? Mutta minä puhuin ongelmistani ja olen nyt saamassa apua. Haluaisin tappaa itseni, mutta en tee sitä, en vielä. Odotan. Katsotaan, mihin elämä vie.
Olet kaunis ja ihana ihminen. Löydät elämänilon, kunhan et luovuta nyt. Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yläkouluaika on kaikkein kamalinta! Mutta lupaan, että helpottaa, kun pääset sieltä pois! Olet masentunut. Mene kertomaan asiasta kuraattorille ennenkuin koulu loppuu. Hänellä on vaitiolovelvollisuus. Itse olin yksinäinen ja kiusattu yläkoulussa, mutta lukiossa oli täysin eri meininki. Kukaan ei kiusaa tai ole mäntti. Oikeastaan elämä alkoi minulla kunnolla vasta kun muutin omaan kotiin. Nyt minulla on ihana oma perhe ja niin onnellinen kuin mahdollista! Älä luovuta! Elämä ei ole paikallaanpysyvä vaan muuttuu jatkuvasti. Et tule aina tuntemaan noin. Tsemppiä!!
Mä ymmärrän sun ajatuksia. Kun miettii, mitä oot kokenut, niin ei ole ihme, että ajatukset on synkkiä. Kuitenkin haluaisin antaa sinulle edes pienen hippusen toivoa elämääsi. Olisiko sinulla sen verran voimia, että ottaisit yhteyttä kouluterveydenhoitoon / koulukuraattoriin? Tai vaikka varaisit aikaa terveyskeskukseen. Itsetuhoiset ajatukset on aina merkki siitä, että apua tarvitaan pikaisesti.
Muista, että oot tärkeä ja ansaitset saada apua tilanteeseesi. Ihan riippumatta siitä millaista palautetta saat muilta ja esim. vanhemmiltasi. Pyytäisin sua ajattelemaan tilannetta, jossa sulle tosi läheinen ystävä kertoisi ajattelevansa niin kuin sinä nyt. Miten suhtautuisit häneen? Voisitko toimia itse itseäsi kohtaan samalla tavalla, välittävästi ja huolehtivasti?
Ja antaisin tuon saman numeron kuin joku jo aiemmin: 010 195 202. Se on Mielenterveysseuran kriisipuhelin, johon voi soittaa milloin vaan tuntuu pahalta ja kestämättömältä. Se on auki arkisin klo 9.00–07.00,
viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00.
Mä uskon vahvasti, että sun tilanteeseen on apua saatavilla. Toivon sulle tosi paljon voimia. <3
PS. Kirjoitat hyvin ja selkeästi. Tuollaisen lahjankinko olisit valmis heittämään pois?
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:42"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:40"]
Soita 010195202.
[/quote]Minkä numero tuo on?
valtakunnallinen kriisipuhelin
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on enää kaksi vuotta koulua ja sitten koittaa vapaus. Tottakai haluat elää ja matkustella vielä vaikka minne.
Pääsisitkö johonkin juttelemaan, terkkarille tai kuraattorille tms.?
Olin itse samassa tilantessa muutamia vuosia sitten, mutta luojan kiitos löysin ihmisen joka ymmärsi minua (epäilin itse todella paljon, mutta yllätys oli suuri).
Jos haluat jutella vaikka e-maililla, niin jutellaan. En halua, että lähdet vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee itsellesi mitään. Yläaste on vaikeaa aikaa. Iloksi vielä muuttuu. Soita 112 ja sano tuntemukset. Löydät jonkun joka kuuntelee. Ihan varmasti!
Ei noilla napeilla vielä kuuhun päästä. Maksavaurion riski tietenkin on olemassa, mutta todennäköisemmin oksennat napit ennen kuin vaikuttavat aineet ehtivät imeytyä. Soita 112 ja kysy, saisitko reseptin itsemurhakoktailiin, niin todennäköisesti saat ainakin jonkinlaista apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä tee sitä <3 Kirjoita, puhu ja pura ajatuksiasi. Sinusta tuntuu, ettei sinusta välitetä..? Vanhempasi ym. voivat olla taitamattomia, mutta kyllä he välittävät!! Edessäpäin on varmasti parempaa. Anna ammattilaisten hoitaa sinua..ei tarvitse olla vahva. Kuvittele itsesi nyt turvalliseen syliin...ei hätää pikkuinen.. sinut hoidetaan kuntoon
Ikävää jos et kuole niin sisuskalut pettää hiljaiseen tahtiin. Kituen kuolet siel nelikymppisenä kun itsemurhaa lääkkeillä yrittäneille ei luovuteta uusia elimiä. :'D
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:42"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 22:40"]
Soita 010195202.
[/quote]Minkä numero tuo on?
[/quote]
Kriisilinja.