Aika karua menoa päiväkodissa! :(
Kävin hakemassa 3-vuotiaan lapseni kun pihalla oli 2-vuotias jolle hoitaja sanoi: "Sun täytyy nyt vaan olla pissasissa housuissa ku menit pissaamaam housuun. Ei tunnu kivalta niin. Muistat sitte ens kerralla ettei kannata pissata housuun ku tuntuu kurjalta". Ensin en noteerannut mitenkään mutta kun haimme tavarat ja kävelimme kotiin, aloin miettiä onko siellä tosiaan tuollaista ja entä jos pissa olisikin tullut jo aamulla, olisiko vaatteet vaihdettu. Tuntui tosi pahalta sen pienen lapsen puolesta. :/ Mietin myös että onneksi oma lapseni ei ole koskaan päiväkodissa pissannut housuun.
Kommentit (67)
Jos lapsia hoitaisivat miehet, niin ehkä siellä olisi 3 lasta ja 10 hoitajaa, piti kirjoittaa.
Viattoman lapsen voi nähdä, olen joskus nähnyt, sellaisen joka ei kiusaa heikointa. Mukava nähdä. Mutta ovat harvinaisia. Todellakin ehkä yksi sadasta, ja ei riipu iästä. Viattman lapsen näkee yhtä harvoin kuin viattoman aikuisen.
Tuollainen pompottelu ja heikoimman potkiminen on alkukantaista toimintaa, ja aivan turhaan kehareita pieniä lapsia jne sanotaan viattomiksi.
Juuri he harrastavat tuollaista eniten.
Päiväkotia ei ole tarkoitettu noin pienille lapsille jotka pissaavat housuun eivätkä osaa puolustaa itteensä.
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 23:15"]Jos on yksin pihalla niin ei niitä muita voi jättää ja lähteä vaihtamaan yhdelle housuja,jos pystytään niin vaihdetaan,mutta tollanen syyllistäminen on sitten jo ala arvoista.
T.yksi tarhan täti
[/quote] Vaihdetaan JOS PYSTYTÄÄN?! No pitäis pystyä. Tuskin siellä ulkoillaan koko aikaa YHDEN aikuisen voimin. Eikö voi käydä siitä ulko-ovelta huutamassa sisällä olevalle "kasvattajalle" että täällä ois yks housujen vaihto, ota vastaa!
En usko että hoitaja sanoisi näin.2 v on pieni ja kyllä pissa ja kakka voi yllättää jopa eskarilanen .viet vain lapsi sisään ja vaihdat pöksyt ja ei saa edes paljastaa sitä ettei toiset lapset kuule sitä jos kyse isosta lapsesta.mutta 2 v kyllä ripuli voikin tulla ja se on normaali.lapsi tässä iässä opettelee pidättämistä ja joilla onnistuu vasta 3 v n jälkeen. Kerro tästä tarhassa.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 08:17"]
Eikö tuo ole ihan normisettiä päiväkodissa, että iltapäiväulkoilussa lopulta on vai yksi hoitaja.
Tuohan oli ihan höpöjuttua, että jos aamulla tulee pissa, ei vaihdettaisi. Tottakai vaihdetaan.
Mutta tilanne, jossa välipalan jälkeen mennään ulos ja suurin osa on haettu, niin mielestäni noin on järkevintä.
Jos ainoa hoitaja on vaihtamassa vaippaa, niin helposti kurittomimmat eivät usko sanaa ja siinä lähdetään omille teillle kun selkänsä kääntää.
Toisaalta kukaan ei kuole jos on märät housut vähän aikaa. Jos ei kelpaa, niin vaippa.
Resurssipula on kova.
Katsoinkin eilen tien tekoa. Miehet noin 10 kappaletta turvaliiveissä seisoivat ja katsoivat kun yksi ajeli kaivinkoneella.
Seisoivat tunnin rivissa ja sen jälkeen siirtyivät työmaakoppeihin.
Jos lapsia hoitaisivat miehet, niin ehkä siellä olisi lasta ja 10 hoitajaa?
Mutta joka tapauksessa, mielestäni on kohtuuton vaatimus hoitajalle, jos tuossa tilanteessa pitäisi vaihtaa vaippa ja vahtia samalla selällään muita. Ihmisiä hekin ovat ja kotona koti ja omat lapset päälle. Mieti omalle kohdalle.
[/quote]
siis huomioliiveissä seisoivat,ei turvaliiveissä.. aamukahvit juomatta...
Jessus!! Nuorempi lapseni aloitti päiväkodin 2,5 -vuotiaana, eikä ollut täysin kuiva vielä. Kakalla kyllä osasi käydä, mutta pissat satunnaisesti tuli housuun. Päiväkodissa sanottiin heti, että vaippoja ei tarvitse (oli kevät, näitä aikoja), ja usein kun hain lastani hoidosta, tytön pikkuhousuja ja housuja liehui pihan pyykkinarulla tuulessa. Hoitajat olivat pesseet housut heti, jos pissa lirahti. (Talven ajan lapsi oli pph:lla, ja jalassa oli aina ihan käsittämättömän märkä vaippa, kun hain lapsen...)
Kahdessa viikossa tyttö oppi täysin kuivaksi, ja uskon, että siihen vaikutti kasvattajien kannustava ja huolehtiva asenne.
Kyseessä oli tosin Steiner -päiväkoti, jossa ehkä yksilöistä huolehtimiseen kiinnitetään muutenkin eri tavalla huomiota.
Karmea lastentarhanopettaja samassa työpaikassa puhuu lapsille noin. Kuuntelin kerran, kun hän ohjeisti pientä lasta että "kuule se sinun täytyy ihan itse päättää. En minä voi sitä sinun puolestasi päättää, kyllä sinun pitää se ihan itse tietää" jne jne. Tuli jälkeenpäin mieleen eräs laamanen, joka hoki joka lauseessaan, että "kyllä tuonikäisen pitäisi jo tajuta että..."
Lapsen aivot ei ole edes kehittyneet vielä alle kouluikäisenä (eikä vielä edes 16 vuotiaana) sille tasolle, että ne pystyis tekemään pitäviä valintoja ja päätelmiä sen perusteella että mitä voisi aikaisemmin tapahtuineista päätellä. Ne ei siis osaa semmoista.
Tuo suomen vittumaisin lastentarhanopettaja on lukenut ammattiinsa vain siksi että voi sanoa olevansa kasvatuksen ammattilainen, mutta itse kasvatus tai empatiataitoja ei ole ollenkaan. Kunhan nostaa palkkaa ja leuhkii että on kapiaisen kanssa naimisissa.
Kuinka tyhmä pitää olla, että kehtaa leimata kaikki päiväkodissa työskentelevät tuonlaisiksi?
Mätiä omenoita löytyy aina, mutta eiköhän valtaosa hoitajista ja opettajista ole ihan normaalilla empatialla varustettuja ihmisiä.
Tuo on vähän kinkkinen tilanne kyllä. Itse olen päiväkodissa töissä ja on sattunut niin että joku on kakannut kun olen ollut yksin esim 8 lapsen kanssa. Niissä tapauksissa oon kerännyt lapset, mennyt sisään koko köörin kans ja muut on tullut kirjaimellisesti katsomaan kun pesen yhdeltä peppua. Tämä siksi että pystyn vahtimaan heitä kaikkia, eteiseen ei uskalla jättää etteivät livahda ovesta yksin pihalle. Kova hommahan se on lähteä sisään ja joskus on tullut vanhempia hakemaan (niiden odottelijoiden) ja ovat olleet närkästyneenä kun lapset "istuvat vain sisällä". Asioilla on aina kaksi puolta mutta joo, lähtisin vaihtamaan pissahousut samalla taktiikalla myös. Tai ennen kaikkea keskustelisin ulkovaipan tarpeellisuudesta vanhempien kans. Vanhemmat valitettavasti pitävät lapsiaan liian aikaisin liian isoina.. Pitää oppia mahdollisimman pian ryömimään, kävelemään, puhumaan, kuivaksi, luistelemaan.....
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 08:56"]
-- Kova hommahan se on lähteä sisään ja joskus on tullut vanhempia hakemaan (niiden odottelijoiden) ja ovat olleet närkästyneenä kun lapset "istuvat vain sisällä". Asioilla on aina kaksi puolta mutta joo, lähtisin vaihtamaan pissahousut samalla taktiikalla myös.
[/quote]
Joo, tämä on kenties ärsyttävintä päiväkotityössä! Siis se, että vanhemmat kehtaavat arvostella toimintaa vain sen muutaman näkemänsä minuutin perusteella.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 07:11"] Lottovoitto on saada lapsi ihanalle perhepäivähoitajalle. Mutta eipä niitäkään etukäteen voi tietää millaisia ovat.
[/quote]
Minä olen ajatellut ihan samalla tavalla vanhemmista.
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 23:15"]
Jos on yksin pihalla niin ei niitä muita voi jättää ja lähteä vaihtamaan yhdelle housuja,jos pystytään niin vaihdetaan,mutta tollanen syyllistäminen on sitten jo ala arvoista. T.yksi tarhan täti
[/quote]
Meinaatko että lapsi tahalleen pissasi housuun? Eikö kuitenkin pitäisi jotain empatiaa lapselle löytyä? Kyllä syyllistän. Oma lapseni on menossa päiväkotiin syksyllä ja kauhulla aina luen näitä juttuja täältä. Tulen puuttumaan asioihin heti mikäli huomaan mitään laiminlyöntiä lapseni hoidossa. Saa kaikki työhönsä kyllästyneet kurpat palautetta.
Työnsä hyvin hoitavia hoitajia arvostan.
En ole ap
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 08:46"]Kuinka tyhmä pitää olla, että kehtaa leimata kaikki päiväkodissa työskentelevät tuonlaisiksi?
Mätiä omenoita löytyy aina, mutta eiköhän valtaosa hoitajista ja opettajista ole ihan normaalilla empatialla varustettuja ihmisiä.
[/quote]
Kuka on leimannut kaikki? En minä ainakaan. Ihmettelin vain näkemääni ja mietin onko yleinenkin käytäntö. Tuntui kurjalta katsoa vierestä. Eilen oli sadepäivä eli ei edes niin lämmin kuin esim. tänään.
Ap
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 10:16"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 08:46"]Kuinka tyhmä pitää olla, että kehtaa leimata kaikki päiväkodissa työskentelevät tuonlaisiksi? Mätiä omenoita löytyy aina, mutta eiköhän valtaosa hoitajista ja opettajista ole ihan normaalilla empatialla varustettuja ihmisiä. [/quote] Kuka on leimannut kaikki? En minä ainakaan. Ihmettelin vain näkemääni ja mietin onko yleinenkin käytäntö. Tuntui kurjalta katsoa vierestä. Eilen oli sadepäivä eli ei edes niin lämmin kuin esim. tänään. Ap
[/quote]
Miksi noin ikävä käytäntö olisi yleistä??? Yksi häiriintynyt työntekijä tai väärinkäsitys (kuten täällä on pohdittu) todennäköisesti kyseessä.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 09:48"]
[quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 23:15"]
Jos on yksin pihalla niin ei niitä muita voi jättää ja lähteä vaihtamaan yhdelle housuja,jos pystytään niin vaihdetaan,mutta tollanen syyllistäminen on sitten jo ala arvoista. T.yksi tarhan täti
[/quote]
Meinaatko että lapsi tahalleen pissasi housuun? Eikö kuitenkin pitäisi jotain empatiaa lapselle löytyä? Kyllä syyllistän. Oma lapseni on menossa päiväkotiin syksyllä ja kauhulla aina luen näitä juttuja täältä. Tulen puuttumaan asioihin heti mikäli huomaan mitään laiminlyöntiä lapseni hoidossa. Saa kaikki työhönsä kyllästyneet kurpat palautetta.
Työnsä hyvin hoitavia hoitajia arvostan.
En ole ap
[/quote]
Ehkä se on vaikea uskoa, mutta on lapsia jotka pissaavat tahalleen housuun kun asiat ei mene niin kuin he haluavat tai eivät saa tahtoa läpi. Mutta ap:n kirjoittama syyllistäminen ei silti ole oikein. Lapsen kanssa voi jutella asiasta nätimmikin.
Lapsen kostaminen..ööh, hyvät uusavuttomat vanhemmat siellä kännyköiden takana: "he hakevat huomiota, kyn eivät sitä saa, koska haluaisovat olla TEIDÄN KANSSANNE, eivät KOSTAAKSEEN??? pimeetä sakkia osa kyllä..teistä vanhemmista, jos nlin hakusessa miksi lapsi itkee tai tekee teidän silmissänne pahuuksiaan.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 07:43"][quote author="Vierailija" time="21.05.2015 klo 23:15"]Jos on yksin pihalla niin ei niitä muita voi jättää ja lähteä vaihtamaan yhdelle housuja,jos pystytään niin vaihdetaan,mutta tollanen syyllistäminen on sitten jo ala arvoista.
T.yksi tarhan täti
[/quote]
Ei kai siellä yksin olla
[/quote]
Mä olen ainakin useasti vähän yli tunnin yksin.