Lemmikkiä miettivät: Häkkilemmikit eivät ole helppohoitoisimpia eläimiä!
Pakko nyt vain sanoa oma mielipiteeni. En ensinnäkään kannata sitä, että lapsille ostetaan eläimiä leluiksi mutta minkäs minä sille voin että eläimiä saa myydä kelle tahansa. Mutta ihmisillä on väärä käsitys, mikäli ajattelevat että kissa tai koira on se vaikein lemmikki, ja että joku kani, rotta tai marsu on helppo eikä vaadi mitään, että lapsi hoitaa itse tuollaisen vähä-älyisen kyyköttäjän.
Tosiasiassa esimerkiksi juuri tämä kani on minusta entisenä koiraihmisenä hoidoltansa koiran tasoa, ehkä jopa jossain määrin haastavampikin koska tosiaan ei ole aivan yhtä älykäs eli perään pitää katsoa paljon tarkemmin. Aivan kuten koiraakin, kania pitää harjata, kynnet leikata, korvat, silmät ja hampaat tarkistaa ja puhdistaa. Lisäksi se ei välttämättä opi täysin sisäsiistiksi jne, joten usein poissaollessa ja yöllä sitä pidetään häkissä joka johtaa turhautumiseen koska se on liikkuvainen eläin. Päivässä jaloitteluksi ei todellakaan riitä mikään 3 tuntia vaan tavoite on että koko ajan. Se on aktiivinen kaivaja, repijä ja jyrsijä eli sisustusta täytyy muuttaa turvalliseksi. Ei enää pajukoreja tai karvamattoja, mikäli siis tahtoo pitää ne ehjinä.
Lisäksi pienissä häkkieläimissä on lisätyönä nimenomaan se häkki. Eli hiekka-astia pitää siivota max. 2pv välein ja papanoita saa imuroida päivittäin mikäli tahtoo pitää kämpän täysin siistinä. Samoin heinä, jota on sitten kaikkialla häkissä ja matkan varrella heinäpussilta ruokapaikalle. Juomapullon pesu ja päivittäinen täyttäminen on myös suht. työläs askare mikäli eläin on vain lasten leikkikalu. Vertaan tätä siis siihen, että mielestäni oli huomattavasti helpompaa lorauttaa vettä vain koiralle kuppiin.
Pienetkin eläimet ovat myös sosiaalisia ja tuntevia olentoja, niillä on luottamus ja omat luontaiset tarpeensa. Ja esimerkiksi kani voi viedä puolikin vuotta kesyyntyä, ja sillä on niin vahvat jalat että lapsi ei sitä kyllä paikallaan saa pidettyä mikäli rimpuilee. Siksi en pidä siitä, että ne annetaan 10-vuotiaiden vastuulle oli lapsi miten eläinrakas tahansa. Elävät olennot eivät ole ihmislapsia varten olemassa. Pieniäkin eläimiä pitää kunnioittaa olivat ne miten söpöjä ja hassunnäköisiä tahansa. Jopa kääpiöhamsterin elämä on arvokas enkä pidä siitä että aikuiset ihmiset ostavat sen kuin karkkipussin pitämään lapset hiljaisina.
No joo. Sitä vain meinaan, että mielestäni helppoa eläintä ei olekaan mikäli sitä haetaan. Vanhemmalla tulee itselläkin olla kiinnostusta ja tietoa lemmikkistä :)
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 23:48"]
[quote author="Vierailija" time="20.05.2015 klo 23:45"]Oikeassa ap on ja itse en kania ottaisi koska meillä on johtoja siellä täällä, enkä jaksa vahtia sitä kania. Meillä on kaksi rotukissaa ja nyt kaksi pentuakin. Niissä jo hommaa tarpeeksi. Pojalla oli kaverin kani sylissä ja se nakersi pojan sortsit rikki ja poika ei huomannut mitään. Meille ei tule jysijää koska elektroniikkaa johtoineen on paljon. [/quote] Ihan pakko.. Kani ei ole jyrsijä ;) Mutta joo, johtoja usein järsivät kyllä. Mulla ollut vuosia kaneja ja yhtään johtoa ei ole purtu, ne on aina suojattuna. Kissa meillä sen sijaan tuhos useammankin aikanaan, että osaa nekin :D
[/quote]
Kyllä mun kokemusteni mukaan kani aika äkkiä nappaa kiinni johtoon jos vain bongaa sellaisen. Tietenkin näissä voi olla eroja. Jos ei olisi kaikki johdot suojattuna, niin kani olisi kyllä ottanut tärskyt jo useampaan kertaan. Meillä on monessa sukupolvessa on ollut kissoja, mutta en ole kuullut koskaan kissan meillä syövän johtoja. Tietenkin sitäkin voi tapahtua, mutta kissoilla varmasti paljon harvinaisempaa.
Kanit kyllä monesti tekevät vaatteisiin reikiä hampaillaan. Varsinkin nuoret kanit.