Kuinka tärkeää työsi sinulle on suhteessa muuhun elämääsi?

Älykkyys ehkä auttaa unelmatyöhön...

Työni on ihan ok, mutta en minä eikä moni muukaan (suurin osa?) pääse ikinä valitsemaan työtään sillä tavalla että voisi tehdä jotain joka olisi oikeasti mielekästä. Itsellänikin on kolme tutkintoa, joista yksi aika unelma-ammattiin, mutta sille alalle työllistyminen on aika epätodennäköistä.

Jos tämä elämän synkeä tosi asia nyt jotain järkyttää, niin kannattaa ehkä kääriytyä johonkin untuvaan ja ryömiä suojaan. Maailmassa on aika paljon paskempiakin juttuja kuin töissä käynti Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Jos et tekisi päivääkään töitä, jos ei olisi pakko - mitä tekisit nukkumisten välisinä aikoina?

Miten päivät kuluisi?

 

Kun kerran ei olisi rahasta pulaa niin minä esim ostaisin uuden talon ja remppaisin/sisustussuunnittelisin sitä, kävisin matkoilla yksityislentokoneellani, perustaisin eläinkoteja (en itse työskentelisi niissä), aloittaisin 10 uutta harrastusta, harrastaisin liikuntaa, kävisin eri ravintoloissa.

Ei mikään työ voisi olla minulle mukavampaa ajanvietettä kuin harrastukset ja perheen/ystävien kanssa oleminen. Nykyään työssä on tärkeintä se, että se ei vie liikaa voimavaroja muulta elämältä ja että työilmapiiri on hyvä. Kaikki statushakuisuus ja kunnianhimo on pikkuhiljaa karissut pois. Rahakaan ei motivoi samalla tavalla kuin ennen, vaikka edelleen sitä on saatava tarpeeksi, ettei rahasta tarvitse stressata.

Vierailija kirjoitti:

Älykkyys ehkä auttaa unelmatyöhön...

Auttaa, mutta ei takaa sitä. Ja se että identiteetti rakentuu kovin vahvasti työhön, on myös pieni riski. Työpaikka voi mennä alta tai saatat sairastua ja tulla työkyvyttömäksi. Elämä on sellaista.

Jossain se 8h päivässä pitää viettää, joten mieluisessa paikassa mieluummin. Haen työltä sellaista tasapainoa että päivät kuluu , mutta ei ole kiire. Teen sen verran vaativaa työtä että jaksaa kiinnostaa, mutta en halua mitään isoja tavoitteita. Sanoin ei työlle jossa tarjottiin 25% lisää palkkaa, koska se kuulosti siltä että siellä oikeasti pitäisi saavuttaa jotain. 

Pidän sellaisen rajan, että olen töissä vaan töissä ja jokainen päivä olen valmis ottamaan potkut vastaan ilman katkeruutta siitä että olisin mielestäni ansainnut jäädä :)

Käyn töissä ja koen, että se on elämään välttämätön paha. Mulla ois onneksi mahdollisuus jäädä pois töistä heti kun haluan, koska sain miljoonaperinnön, mutta tällä hetkellä koen varallisuuden kasvattamisen tärkeämmäksi ja pystyn jo tekemään osa-aikatyötä, jolloin työstä aiheutuva vitutus on pienempää.

Haaveilen noin 16 tunnin työviikosta, sekin toisi lisää leivän päälle nettona kuitenkin noin 1000€/kk.

Kotiäitivuosien jälkeen työhönpaluu on ollut mahtavaa! Elämässä on rytmi, oma palkka, työ jossa näkee kättensä jäljen ja ihmisten kanssa oleminen. Saan myös tuntea olevani tuottava osa yhteiskuntaa.

Pidän työstäni kohtuullisessa määrin. En kuitenkaan pidä sitä kovin tärkeänä tai yleisesti merkityksellisenä. Minun työssäni hoidetaan lakisääteisiä pikkuasioita, joista osa on mielestäni turhaa byrokratiaa. Palkka ei ole suuri, mutta ei tällaiselta työltä voi muuta odottaakaan. Ja se riittää, ei minun tarvitse varakas olla.

Vierailija kirjoitti:

Järkyttyneenä luen kertomuksia ihmisistä, jotka tekevät työtä vain rahan takia.

Aika harvalla on niin mukava työ, että sitä tekee mielellään tai siellä käydään muutoin kuin pelkän toimeentulon takia.

Ihan vaan rahan takia otin työn vastaan, mutta itse asiassa tykkäänkin tästä työstä ja kaiken lisäksi voin tehdä etätöitä. Olen kyllä tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. 

Työ on elämässäni sijalla ö. Kaikki muu menee työn edelle. Saisin aikani kulumaan mukavasti ja edullisesti ilman työtäkin ja aikeissa onkin jäädä pois työelämästä noin 10 vuotta ennen virallista eläkeikää.

Melkein kaikki pienipalkkaiset työt, ovat sellaisia, että niitä ei halua tehdä kukaan, eikä tämä monesti riipu edes siitä palkasta vaan itse työstä ja niissä vallitsevista olosuhteista kun pitää tehdä töitä iltaisin, viikonloppuisin, öisin ja pyhinä ja työt kellotetaan aina vain tiukemmaksi ja työntekijöitä vähennetään ilman, että ketään palkataan tilalle ja työt vain kertyvät muiden hoidettavaksi ja iltalisiä ja pyhälisiä ja vaikka mitä muitakin lisiä sen kun leikataan ja leikataan....ja päivän päätteeksi naapurin työtön kertoo tienaavansa sinua enemmän jne...

Pakko tehdä työtä kun tarvitsee rahaa elämiseen. Työnteko ei merkitse minulle mitään kunnianhimoa tai sellaista jossa haluaisin olla paras. Jos rahallisesti olisi mahdollista, en tekisi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki pienipalkkaiset työt, ovat sellaisia, että niitä ei halua tehdä kukaan, eikä tämä monesti riipu edes siitä palkasta vaan itse työstä ja niissä vallitsevista olosuhteista kun pitää tehdä töitä iltaisin, viikonloppuisin, öisin ja pyhinä ja työt kellotetaan aina vain tiukemmaksi ja työntekijöitä vähennetään ilman, että ketään palkataan tilalle ja työt vain kertyvät muiden hoidettavaksi ja iltalisiä ja pyhälisiä ja vaikka mitä muitakin lisiä sen kun leikataan ja leikataan....ja päivän päätteeksi naapurin työtön kertoo tienaavansa sinua enemmän jne...

Näinhän se on, mutta se täytyy huomioida että kun se kiva työ tulee haettavaksi, siihen on paremmat mahdollisuudet sillä joka teki paskaa duunia kuin sillä joka oli kotona työttömänä. Olen huomannut niin sata kertaa että helpoin tapa edetä työelämässä ja säilyttää tasapaino elämässä, on kuitenkin se että nielee sen vitutuksensa ja puree hammasta ja sinnittelee töissä. Loppujen lopuksi sillä saavuttaa tilanteen että voit valita jonkin muunkin työn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki pienipalkkaiset työt, ovat sellaisia, että niitä ei halua tehdä kukaan, eikä tämä monesti riipu edes siitä palkasta vaan itse työstä ja niissä vallitsevista olosuhteista kun pitää tehdä töitä iltaisin, viikonloppuisin, öisin ja pyhinä ja työt kellotetaan aina vain tiukemmaksi ja työntekijöitä vähennetään ilman, että ketään palkataan tilalle ja työt vain kertyvät muiden hoidettavaksi ja iltalisiä ja pyhälisiä ja vaikka mitä muitakin lisiä sen kun leikataan ja leikataan....ja päivän päätteeksi naapurin työtön kertoo tienaavansa sinua enemmän jne...

Näinhän se on, mutta se täytyy huomioida että kun se kiva työ tulee haettavaksi, siihen on paremmat mahdollisuudet sillä joka teki paskaa duunia kuin sillä joka oli kotona työttömänä. Olen huomannut niin sata kertaa että helpoin tapa edetä työelämässä ja säilyttää tasapaino elämässä, on kuitenkin se että nielee sen vitutuksensa ja puree hammasta ja sinnittelee töissä. Loppujen lopuksi sillä saavuttaa tilanteen että voit valita jonkin muunkin työn.

Ei mene noin. Jos haet tiettyyn virkaan, hanttihommat on lähinnä haitaksi.

En voisi tehdä työtä josta en pidä. Käyttäisin silloin kolmasosan elämästäni johonkin mikä saa minut surulliseksi. Raha ei merkitse minulle paljoakaan, minulla on todella pienet menot. Valitsin siis työni sen perusteella, että viihdyn siinä. En palkan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Melkein kaikki pienipalkkaiset työt, ovat sellaisia, että niitä ei halua tehdä kukaan, eikä tämä monesti riipu edes siitä palkasta vaan itse työstä ja niissä vallitsevista olosuhteista kun pitää tehdä töitä iltaisin, viikonloppuisin, öisin ja pyhinä ja työt kellotetaan aina vain tiukemmaksi ja työntekijöitä vähennetään ilman, että ketään palkataan tilalle ja työt vain kertyvät muiden hoidettavaksi ja iltalisiä ja pyhälisiä ja vaikka mitä muitakin lisiä sen kun leikataan ja leikataan....ja päivän päätteeksi naapurin työtön kertoo tienaavansa sinua enemmän jne...

Näinhän se on, mutta se täytyy huomioida että kun se kiva työ tulee haettavaksi, siihen on paremmat mahdollisuudet sillä joka teki paskaa duunia kuin sillä joka oli kotona työttömänä. Olen huomannut niin sata kertaa että helpoin tapa edetä työelämässä ja säilyttää tasapaino elämässä, on kuitenkin se että nielee sen vitutuksensa ja puree hammasta ja sinnittelee töissä. Loppujen lopuksi sillä saavuttaa tilanteen että voit valita jonkin muunkin työn.

Ei mene noin. Jos haet tiettyyn virkaan, hanttihommat on lähinnä haitaksi.

Sama vaikutus työttömyydelläkin on ja sen lisäksi huononnat mahdollisuuksia päästä mihinkään muuhunkaan asiallisempaan työhön.

No lähinnä sen takia työni on tärkeää minulle, kun sitä muuta elämää on aika rajallisesti ja sekin vähäkään ei ole kovin tyydyttävää erinäisten traumojen takia esim. Mutta näillä mennään.

Olen ollut missä työssä tahansa, töihin on ollut 99% kiva mennä ja huonoja päiviä ollut vähän. Onneksi huonot päivät ovat olleet harvassa, sillä sellainen nakertaisi työssä viihtyvyyttä.

Tietysti työllä myös rahoittaa omaa elämää. Edelline työpaikan vaihto johtui siitä, että olin nähnyt jo sen työn (6 vuoden jälkeen ei paljon uutta tullut), työ oli kaksivuorotyötä ja huonopalkkainen. Nykyinen työni mahdollitaa työn tekemisen kotoa käsin ja palkkakehitys on ollut sopiva.

Työ vie nyt niin suuren siivun ajallisesti olemisestani, että väkisinkin tämä on puolison, kodin ja terveyden jälkeen korkealla sijalla elämässä. En varmaan osaisi ja saisi enää uusia töitä, jos tämä pitäisi jättää. Alan lähestyä hankalan palkattavan ikää eli 50-vuotta.