Masentuneen seura kuormittaa valtavasti

Vierailija kirjoitti:

Olen yksin. En vaivaa ketään, en tuppaannu seuraksi, en kyläile. Olen jo vanha, tehnyt täyden, vaativan, uuvuttavan työelämän. Jaksan hoitaa arkiaskareet, ulkoilla. Olen masentunut ja kivulias. Toivon, etten sairastu syöpään. Kukaan ei ole valinnut sairauksiaan. 

Terveisin hidas ja saamaton masentunut

ps. kukaan ei voi tietää, missä vaiheessa sairastuu ja mihin, ehkä täällä puhuukin pelko, entä jos minä itse masennun....? 

Kyllä me kaikki ollaan pahoillamme masennukseen sairastuneiden puolesta.

Miten sinä perustelet oikeudeksesi vetää lähimmäisesi mukanasi masennukseesi?

Entä alati kasvava joukko masentuneita nuoria ja lapsia? Jo hyvin pienet lapset ovat masentuneita. Vailla hoitoa. Annetaanko keskenkasvuiselle keskushermoston tuhoavat lääkkeet?

Mitä avuksi heille?

Vierailija kirjoitti:

Olin monta vuotta vetoapuna vakavasti masentuneelle ja nyt hän lopulta on iloinen, ilo on tarttuvaa.

Minä olin 7 vuotta vetoapuna. Sitten en enää jaksanut, kun tuossa ajassa ei tullut iloa, ei kiitosta, ei parempaa. Totesin, että minä olen nyt antanut tarpeeksi, minulla ei ole voimia enää yhtään päivää enempää mihinkään vetämiseen. Se loppui siihen. Ei ollut milliäkään palkitsevaa tuo veteleminen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, itse yritin parisuhdetta masentuneen kanssa ja se alkoi olemaan pelottavaa ja ahdistavaa, en tiennyt miten hänen kanssaan olisi pitänyt olla kun hänen mieliala väpätti kuin geiger-viisari ydinonnettomuuden jälkeen.

Ikävää, kun monet masentuneet hakee parannusta tilaansa sillä parisuhteella. Sehän johtaa lopulta siihen, että sen toisenkin mielenterveys menee, ei masentunutta jaksa kannatella loputtomiin. Itsekin yritin, mutta ei riittänyt positiivisuuteni eikä mikään, kun toisen silmissä kaikki oli pelkkää p*skaa.

Vaimo sairastui masennukseen ja muuten. Koetin tukea, kannustaa, ymmärtää, kuunnella, pitää huolta, järjestää hoitoa, terapiaa yms toipumisen edellytyksiä, niin että se vaikutti jo omiinkin töihini.

Koko ajan sain kuulla miten paska olen. MIkään mitä tein ei ollut mielen mukaan. Kaikeen vastattiin suoraan kieltävästi olipa kyse misä tahansa. 

Jos joku toinen esitti saman asian kuin minä,  niin sitten se saattoi olla maailman nerokkain idea.

Lopulta lääkitsi masennustaan ja alakuloaan toisella miehellä, välittämättä asiaa edes pahemmin peitellä.

Se oli viimeinen pisara. Nyt ei olla puoleen vuoteen monta sanaa vaihdettu. Masentukoon ihan niin paljon kuin haluaa.