Lue keskustelun säännöt.
Korkeasti koulutettujen vanhempien lasten menestyspaine?
19.05.2015 |
Kuinka kova on korkeasti koulutettujen vanhempien lasten menestyspaine koulussa? Meidän tuttavat ovat toitottaneet lapsilleen jos pienestä lähtien, että kaikkien pitää lukea DI:ksi. Fysiikan, kemian ja matematiikan laskuja lasketaan vapaa-ajalla "harrastuksena". Kumminkin molemmat vanhemmat ovat irtisanottuja akateemisia teknisestä korkeakoulusta/yliopistosta.
Toisella tuttavalla on myös painetta kun lapsi on selvästi jotenkin erikoinen, niin kokoajan pitää vanhempien toitottaa, että "lapsi on nero". Kumminkaan hän ei ole luokkansa paras...eikä mitään vertailuja kannata lasten välillä edes tehdä...
Joku rahaa lapsensa kouluun kipeänä tekemään koetta kun kuulemma saa paremman numeron...tai tekee opettajaan vaikutuksen.
Onko vanhempien reaalimaailma hämärtynyt? Siis ainakin korkeasti koulutettujen.
Itse tasapäisenä opistotutkinnon omaavana henkilönä ja puoliso on suorittanut yliopistotutkinnon, niin katson, että ollaan ihan taviksia.
Suurin osa ihmisistä on kumminkin ihan tavallisia eli 99.999999999% maailman väestöstä. Loput on sitten ns. parempaa ainesta, mutta luulevatko nykyvanhemmat, että heidän kaikki jälkeläisensä ovat neroja...tuntuu vähän siltä.
Kommentit (28)
Olen kokenut. Eihän meidän perheessä ja oikeastaan suvussa ole yhtään mitään, jos ei ole korkeakoulututkintoa ja mielellään työtä joka sitä koulutusta vastaa. Siis meillä ei käsiitetä, että ihminen voisi olla onnellinen saati elämässään onnistunut, jos ei mene korkeakouluun ja menesty. Olen pärjännyt koulussa aina ihan hyvin, mutta sillä eikä muillakaan saavutuksillani ole mitään merkitystä, koska suvussa on ollut diplomaatti, kansanedustaja ja suurlähettiläs (siis samassa persoonassa) ja vasta tämän tekojen ylittäminen olisi "jotain".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap. Siis pitäisikö minun alkaa painostamaan lapsiani menestymään vielä paremmin koulussa. Pojilla ysin keskiarvot ja se kyllä riittää meille. Molemmilla välähtää hyvin. Ja saavat kyllä valita itse ammattinsa. Koulut loppuun kumminkin. Miehen perheessä karsea menestystarve ja mies onkin sanonut, että tulkoon pojista vaikka työttömiä;)
Ei ole. Menestymisen paineita meinaan, ainakaan opiskelun suhteen, ainakaan meidän lapsella.
Maisterin ja DI:n lapsi haluaa maalariksi. Kasiluokkalaisen keskiarvo on vähän kutosen pintaan, vaatiin pinnistelyjä ensivuonna, että saa keskiarvonsa siihen kuntoon, että sillä on edes vähän mahdollisuuksia päästä ammattikouluun.
Ehkä olemme liiaksi painottaneet, että pääasia on, että opiskeltava ala kiinnostaa, oli se mitä tahansa.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 20:40"]
Ei ole. Menestymisen paineita meinaan, ainakaan opiskelun suhteen, ainakaan meidän lapsella.
Maisterin ja DI:n lapsi haluaa maalariksi. Kasiluokkalaisen keskiarvo on vähän kutosen pintaan, vaatiin pinnistelyjä ensivuonna, että saa keskiarvonsa siihen kuntoon, että sillä on edes vähän mahdollisuuksia päästä ammattikouluun.
Ehkä olemme liiaksi painottaneet, että pääasia on, että opiskeltava ala kiinnostaa, oli se mitä tahansa.
[/quote]
Sit huomaan itsekin karsastavani ihmisiä, joille on ihan tyytyväisyyttä herättävä asia, että joku, jolla ois rahkeita menestyä korkeakoulussa haluaakin maalariksi :O . Kun en oikeasti ajattele niin, mutta silti ajattelen. Apua, ristiriita.
4
Olen tohtoreiden lapsi, ja KAIKKI ovat aina pitäneet itsestäänselvänä että opiskelen jotain upeaa alaa yliopistossa. Pidettäisiin epäonnistuneena, jos olisi esim. sairaanhoitaja. On ollut itsellä kovat paineet tästä ja tuntuu epäoikeudenmukaiseltakin, että työläisperheessä oltaisiin ylpeitä vaikkapa tradenomilapsesta ja meillä se olisi noloa.
Voi kai sanoa että ei ole helppoa kellään... Vaikka olen saanut kyllä kokea "hyvähän sun on" -asennetta ja "se on vähän paremmasta perheestä" -kohtelua yllinkyllin. Elämääni pidetään siis helppona oppineiden vanhempien takia!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani ovat opistotason koulutettuja, mutta aina kannustaneet koulunkäyntiin. Saivat paheksuntaa hakiessani amikseen, mutta kukaan arvostelijoista ei laittanut arvoa sille, että suoritin kaksoistutkinnon. Nyt sekä minä että veljeni teemme väitöskirjaa (amis+yo-taustalla) ja arvostelijoiden lapset ovat korkeakoulutettuja taiteilijoita pätkätöissä.
[quote author="Vierailija" time="19.05.2015 klo 21:01"]
Olen tohtoreiden lapsi, ja KAIKKI ovat aina pitäneet itsestäänselvänä että opiskelen jotain upeaa alaa yliopistossa. Pidettäisiin epäonnistuneena, jos olisi esim. sairaanhoitaja. On ollut itsellä kovat paineet tästä ja tuntuu epäoikeudenmukaiseltakin, että työläisperheessä oltaisiin ylpeitä vaikkapa tradenomilapsesta ja meillä se olisi noloa.
Voi kai sanoa että ei ole helppoa kellään... Vaikka olen saanut kyllä kokea "hyvähän sun on" -asennetta ja "se on vähän paremmasta perheestä" -kohtelua yllinkyllin. Elämääni pidetään siis helppona oppineiden vanhempien takia!
[/quote]
Aivan. Vitsi miten ihanaa olisi, jos oltaisi ylpeitä siitä että on ammatti ja käy töissä. Haha, ei todellakaan! Väikkäri olis ehkä jotain, mutta sekin vain onnistuneena ja sit muutenkin sellaiset asiat vain on jotain, joilla voi kehua ympäri, miten ihanasti meidän lapsilla sujuukaan. Se ei edes ole tavallaan kehumista, vaan sellainen vähimmäisvaatimus. Ollaan vähän niin kuin korvat luimussa, kun ei ole "mitään kerrottavaa", jos ja kun olet sitä mitä muutkin ihmiset. Todella häiritsevää.
4
Kyllä mä uskoisin että jonkinnäköistä painostusta on tai ainakin lapset ajattelevat, että heidän pitäisi olla yhtä hyviä kuin vanhempansa. Erään tuttavani isä on huippukirurgi ja tämä tyttö on aina kokenut huonommuutta kun on "vain" lähihoitaja. On kärsinyt masennuksesta, samoin sisaruksensa joista kaikki ovat käyneet ammattikoulun. Tyttö on kertoinut tästä hyvin avoimesti, ei ole mitään omaa päätelmääni. Ehkä odotuksetkin ovat kovemmat sellaisille lapsille, joiden vanhemmat tekevät jotakin tosi arvostettua.