Lue keskustelun säännöt.
Tänään ensimmäistä kertaa parisuhdeterapiassa
18.05.2015 |
Tänään kävimme mieheni kanssa enismmäistä kertaa parisuhdeterapiassa. Minun on ollut aina todella vaikea avautua ja puhua. Nyt olen kuitenkin jo jonkin aikaa opetellut puhumaan miehelleni. Olin ajatellut, että olen terapiassa täysin avoin. Mutta niinpä siinä kävi, että en saanut kerrottua avoimesti mieltä kaikista eniten painavasta asiasta. Muusta kylläkin aika yleisesti, mutta luulen, että terapeutti luulee nyt tietävänsä meidän ongelmat pääpiirteittäin. Nyt minua ahdistaa ja harmittaa asia. Varasi meille uuden ajan vajaa kuukauden päähän mikä tuntuu minusta todella pitkältä ajalta. Oma moka kun tepapeutti luulee ongelmiamme paljon pinemmmäksi mitä ne todellisuudessa ovat. En vain voinut itselleni mitään. Aikaa oli 1,5 tuntia, mutta tuntui, että aika loppui kesken :(
Ja kiitos, ei mitään haukkumaviestejä vaan asiallisia vastauksia mielellään sellaisiltä henkilöiltä, joilla on itselläänkin jotain kokemusta asiasta/terapiasta!
Kommentit (36)
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 22:09"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 21:57"]
Mulla on kokemusta noin 4 vuoden takaa. Ei mitään positiivista kylläkään, tuntui et mies siellä purki itseään ja syyllisti mua. En itse pystynyt avautumaan. Jäi huono fiilis koko hommasta.
[/quote]
Eikö terapeutti millään tavoin reagoinut siihen, kun miehesi syyllisti sinua? Pariterapian tulisi kai olla tasapuolista.
[/quote]
Pitäisi melkein tietää, miten se mies on "syyllistänyt". Osa ihmisistä pitää kaikkea kritiikkiä syyllistämisenä. Toki ei siitä tässä välttämättä ole kyse. Jos mies avautuu ja nainen ei sitä tee, se ei vielä tarkoita, että terapeutin tulisi ojentaa miestä. Mies puhuu ongelmista ja kertoo oman analyysinsä ja nainen ei tee samaa vaan lyö jarrut pohjaan. (Mahdollisesti loukkaantui ja puolustusmekanismit heräsivät) Ensiarvoistahan olisi tuolloin saada se nainenkin avautumaan eikä käskeä miestä vaikenemaan. Vikaa kuitenkin varmasti molemmissa ja kritiikkiä on otettava vastaan, jos haluaa asioihin parannusta. Se, että käpertyy kuoreensa... noh, kumma et jäi huono fiilis eikä terapia toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen itse sellainen ihminen, etten saa parisuhteessa suutani auki kun pitäisi keskustella vakavasti ja toivon, että toinen osaisi kysyä ne oikeat kysymykset. Pelkään myös, että mun heikkouksista kerrotaan eteenpäin (esim. toinen kertoo ystävälleen) ja siksi avautuminen on vaikeata (tiedän että exä kertoi asioitamme omalle exälleen). Yksi asia, joka voisi auttaa minua, olisi paperille kirjoittaminen ja sen paperin näyttäminen toiselle. Sillä tavalla saisi puheen alkamaan. Tai muuten kirjoittamalla.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 21:59"]Tsemppiä teille. Meillä oli sama juttu, en saanut sanottua että minulle se vaikein asia on miehen alkoholismi. Se ei tullut esille ollenkaan, alkoholistin perhehän tottuu peittelemään sitä koko ongelmaa kaikin keinoin kaikilta ulkopuolisilta. Siis myös vieraalta terapeutilta. Koko terapia oli turhaa koska se olisi selittänyt koko sen sairaan kuvion. Nyt eri oireita käsiteltiin vain erillisinä. Myöhemmin ymmärsin että terapiasta olisi ollut hyötyä vasta kun mies olisi ensin jättänyt alkoholin... Ehkä minun olisi pitänyt käydä ensin avautumassa jollekin toiselle terapeutille yksi. Yhdessä miehen kanssa olimme taas se yksikkö jonka eheyttä piti suojella säilyttämällä salaisuus.
[/quote]
Säälittävää
Terapia ei ole mitään ihmeidentekoa, eikä terapeutti taikuri joka saa ongelmat ratkottua tuosta noin vaan. Avainasemassa olette te itse! Pariterapia on itsensä ja parisuhteen työstämistä yksin ja yhdessä.
Joillain voi kestää kauemmin että oikeat piilossa olevat ongelmat alkavat aueta pohjalta. Minulla ja eksälläni vaati jonkun kolme-neljä kertaa ns. pienien ärsytysten jne purkamista kunnes päästiin oikeasti kipeisiin asioihin. Lopulta erottiin pariterapian "avulla".
Meillä on omassa avioliitossani kummallakin oma kulmansa tähän ongelmaan.
Itse olen vältellyt parisuhdeterapiaa osittain juuri siksi etten halua tulla pakotetuksi sanomaan asioita joita en ole ollut valmis sanomaan. Ongelma ei niinkään ole ollut se etten saisi sanottua, vaan että joudun pidättelemään itseäni etten sanoisi. Ja ne asiat mitä minulla olisi sanottavana ovat sellaisia että olen pelännyt avioliittoni loppuvan siihen paikkaan jos ne sanon.
Mies puolestaan kaunistelee kaikkea ulkopuolisille. Hän esittää virheetöntä menestyjää naurettavuuksiin asti, koska hänellä sille oman sankaruuden korostamiselle tuntuu ainoa vaihtoehto olevan totaalinen uhriutuminen, syyttely ja itsesääli. Ei ole olemassa mitään välimaastoa jossa voisi olla ihan normaali ihminen puutteineen ja hyveineen. Joko hän on täydellinen ja häntä pitää palvoa, tai hän on täydellinen paska jota koko maailma vihaa.
Kumpikaan meistä ei ole toiminut kovin rakentavasti, ja nyt olen itse jo siinä pisteessä että voisin vaikka mennäkin pariterapiaan, koska enää en koe menettäväni mitään jos mies haluaa erota sillä sekunnilla kun kerron mitä mieltä oikeasti olen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Just ap, pidä vihkoa ajatuksistasi, kirjoita miettimäsi asiat sinne. Listaa nyt ranskalaisilla viivoilla ne asiat, jotka olisit halunnut terpiassa sanoa. Seuraavalla keralla terapiassa lue ne asiat suoraan vihkosta heti istunnon alussa, että pääsette käsittelemään niitä.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 22:58"]Mä olen itse sellainen ihminen, etten saa parisuhteessa suutani auki kun pitäisi keskustella vakavasti ja toivon, että toinen osaisi kysyä ne oikeat kysymykset. Pelkään myös, että mun heikkouksista kerrotaan eteenpäin (esim. toinen kertoo ystävälleen) ja siksi avautuminen on vaikeata (tiedän että exä kertoi asioitamme omalle exälleen). Yksi asia, joka voisi auttaa minua, olisi paperille kirjoittaminen ja sen paperin näyttäminen toiselle. Sillä tavalla saisi puheen alkamaan. Tai muuten kirjoittamalla.
[/quote]
Haluaisitko kertoa tarkemmin, miksi jätät kertomatta? Pelkäätkö menetystä, onko sinulla taustalla itsetunto-ongelmia/ väkivaltaisia suhteita, tunnistatko itsessäsi ripauksen marttyyriä, koetko toisen olevan suhteenne kantava voima, jonka kuuluu viedä keskustelua/ on päävastuussa yms? Olen melkoisen utelias! Mikä on se asia joka sua jarruttaa? Mikä pyörii mielessä, kun mietit " en mä voi noin sanoa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 23:04"]
Itse olen vältellyt parisuhdeterapiaa osittain juuri siksi etten halua tulla pakotetuksi sanomaan asioita joita en ole ollut valmis sanomaan.
ne asiat mitä minulla olisi sanottavana ovat sellaisia että olen pelännyt avioliittoni loppuvan siihen paikkaan jos ne sanon. [/quote]
Tämän kirjoittaja jos kuka on terapian tarpeessa. Sanon tämän ihan vilpittömästi tarkoittamatta mitään pahaa. Ehkä yksilöterapia voisi alkuun auttaa avaamaan pahimpia lukkoja.
Ap, olen käynyt sekä pariterapiassa että sen jälkeisen eron jälkeen myös yksilöterapiassa. Jos teillä on asiansa osaava parisuhdeterapeutti, niin hän varmasti näki, ettet kertonut kaikkea. Puolitoistatuntia ei mitenkään riitä mennä syvälle pohjamutiin. Tiedän sen itse. Ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen terapeuttimme halusikin tavata meidät molemmat yksitellen. Hän näki kuitenkin jo silloin mistä meidän kohdallemme oli kyse.
Olen myös samaa mieltä kanssasi siitä, että kuukauden väli terapeutin tapaamisessa on aivan riittämätön ensi alkuun. Halusinkin niitä itse aktiivisesti enemmän lyhyillä aikaväleillä.
Terapeutin kanssa ei välttämättä aina tunnu synkkaavan. Toisaalta se voi kertoa siitä, että hän osaa liian kipeästi koskettaa juuri teidän suhteenne kipukohtaa. Terapia toimii juuri silloin parhaimmillaan.
Phoenix
Neuvoksi pareille, ettei kannata ottaa itseään nuorempaa terapeuttia. Pienten lasten äiti/isä terapeuttina ei ymmärrä, että pareilla joilla on jo esim. 15-vuotta yhteistä elämää takana elämäntilanne on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilimme myös Väestöliiton terapeuttia, en voi kehua. Ihan turha puolen vuoden jakso.
Kävimme pariterapiassa yhteensä 1,5-vuotta. Auttoi. Joskus asiat vaan ottaa aikaa. Terapeutieissa on suuria eroja, onneksi löysimme suosituksen avulla uuden ja paremman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 22:49"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 22:36"]Ok, en nyt ymmärrä tuota 16:n poittia ollenakaan, mutta kyllä, minua itseäni ottaa päähän minä itse kun en saa/saanut suutani avattua ja kakisettua onglmaa ulos. ap [/quote] Pointti on se, että monesti se suun avaamattomuus vaikuttaa muidenkin elämään. Sitten sitä tietoa saa muut tonkia kissojen ja koirien kanssa, että asiat saadaan eteenpäin. Tällainen ihmistyyppi on raskasta seuraa ja aina saa arvailla, onkohan nyt kaikki varmasti hyvin, enhän vaan astunut jotenkin varpaille tms. Osa vielä sitten siirtää vastuunsa muille " se katto sillee huonosti" "ei se kysyny" tai muuta vaikka itsestähän se eniten on kiinni. Viestihän oli ohis eli en kommentoinut juuri sinua henk. Koht. Ap. Varmasti sinua kiukuttaa ja kannattaisi ehkä samatien kirjoittaa terapeutille meili, jossa kerrot lyhyesti, mitä jäi kertomatta. Ei kannata lykätä kuukauden päähän, koska siinä ajassa ehtii jänistää, keksiä tekosyitä, muuttaa mielensä ja valehdella itsellee vaikka kuinka paljon. Toimi heti!
[/quote]
Mutta entä jos minun kerroessa asiasta mitään ei saada todellakaan eteenpäin vaan saadaan aloitettua minun muuttamis- tai lannistamissessiot? "Olet väärässä, ei kukaan tuollaista ole tarkoittanut, olet vainoharhainen, olet sekopää"? "Emme me tätä tuolla tavalla halua ratkaista, emmekä sinun mieliksesi, kuulostat sekopäälle..." Joo, en halua ehkä sitten kertoa mikä mulla on.
Ja en puhu nyt edes terapiasta, niissäkin on tullut käytyä, jopa paristerapiassa, vaan ihmissuhteistani yleensä. Taustalla on äitini, joka vääristeli kaikkea, mitä sanoin oman tahtonsa alle. Syyllistätkö edelleen minua, että minun syyni, kun kanssani ei tule toimeen?
Jos asia suuresti sinua nyt ahdistaa, käytä tunne hyväksesi ja kirjoita tuo mieltäsi painava asia tiiviisti ylös paperille. Seuraavan tapaamisen alussa anna kyseinen paperi terapeutille, voit alkuun vaikka kirjoittaa että sinua jäi kovasti vaivaamaan, että et viimeksi pystynyt tästä aiheesta puhumaan. Älä vuodata koko tarinaa, jotta viestin ehtii nopeasti lukea. Kerro sen verran, että terapeutti ymmärtää ongelman pääkohdat ja voi jatkaa keskustelua kyselemällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli miehen kanssa ongelmana valtataistelu keskenämme. Kaksi kovapäitä ihmistä otti yhteen. Huutamista, mököttämistä, passiivis-agressiivisuuta ja marttyyriyttä. Sain itsetuntoni kuntoon, en ota miehen sanomisia enää niin tosissani, naurekelen hänen jutuilleen ja tekemisilleen. Valtataistelu on poissa. Tämän opin pariterapian aikana.
Lisää kommentteja? Ymmärrän kyllä sen, että jos en kaikista ja erityisesti niistä vaikeimmista asioista puhu, emme tule myöskään tarvittavaa apua saamaan. *Huoh*.
ap
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 22:36"]Ok, en nyt ymmärrä tuota 16:n poittia ollenakaan, mutta kyllä, minua itseäni ottaa päähän minä itse kun en saa/saanut suutani avattua ja kakisettua onglmaa ulos.
ap
[/quote]
Pointti on se, että monesti se suun avaamattomuus vaikuttaa muidenkin elämään. Sitten sitä tietoa saa muut tonkia kissojen ja koirien kanssa, että asiat saadaan eteenpäin. Tällainen ihmistyyppi on raskasta seuraa ja aina saa arvailla, onkohan nyt kaikki varmasti hyvin, enhän vaan astunut jotenkin varpaille tms. Osa vielä sitten siirtää vastuunsa muille " se katto sillee huonosti" "ei se kysyny" tai muuta vaikka itsestähän se eniten on kiinni. Viestihän oli ohis eli en kommentoinut juuri sinua henk. Koht. Ap. Varmasti sinua kiukuttaa ja kannattaisi ehkä samatien kirjoittaa terapeutille meili, jossa kerrot lyhyesti, mitä jäi kertomatta. Ei kannata lykätä kuukauden päähän, koska siinä ajassa ehtii jänistää, keksiä tekosyitä, muuttaa mielensä ja valehdella itsellee vaikka kuinka paljon. Toimi heti!