Lue keskustelun säännöt.
Voiko "kulissiliitto" onnistua vai pitäiskö jo luovuttaa...??
14.08.2008 |
Meillä on periaatteessa kaikki hyvin, on mieleiset työt ja ihanat lapset, asunto ja auto jne. mutta välit miehen kanssa menee koko ajan vaan huonompaan suuntaan... Enää ei kovasti riidellä - välinpitämättömyyttä? - mutta ei puhutakaan mistään ja tosi harvoin käydään yhdessä missään, kahdestaan ei ikinä. Kotona on jotenkin ahdistava ilmapiiri, silloin on hyvä ja rauhallinen olla kun toinen on pois kotoa. Oikeestaan eletään jo kumpikin omaa elämää mutta asutaan yhdessä. Ei olla tästäkään puhuttu mutta luulen että mies sanois ihan samoin. Välillä tuntuu aivan epätoivoiselta ja olenkin miettinyt eroa varmaan joka päivä viimeisen vuoden aikana.
Toisaalta kuitenkin ajattelen että voisi olla huonomminkin, kuitenkaan ei ole väkivaltaa eikä alkoholiongelmia, eikä niitä riitojakaan kovin usein. Ja kun lasten kannalta mietin niin parashan heidän on kasvaa molempien vanhempien kanssa samassa kodissa. Silloin aina tuntuu että kyllähän minä tämän tilanteen kanssa pärjään, vaikka ei niin ruusuista olekaan, ja ajatus erosta ja huoltajuusriidoista ja yksinhuoltajan elämästä ei kyllä houkuttele yhtään.
Mutta voiko tämmöistä todella jaksaa, ja miten kauan? En nyt odota että kukaan osais sitä mulle tarkkaan kertoa, mutta onko kokemusta vastaavasta tilanteesta ja miten olette sen ratkaisseet?
En kerta kaikkiaan saa kumpaakaan vaakakuppia nousemaan toista ylemmäs vaikka kuinka yritän pohtia... Miehen kanssa en voi tätä puida, monin keinoin on kokeiltu ja todettu mahdottomaksi. Että turha antaa keskustelunavausvinkkejä, ei ole käyttöä. ;) Tämä täytyy mun nyt saada selväksi itsekseni.
Kommentit (16)
Meillä nimittäin sama tilanne!
Joko riidellään räjähdysmäisesti, minkä jälkeen tulee aina sellainen vaivaantunut aselepo, jotta saataisiin arki sujumaan.
Vikan puolen vuoden aikana menty selvästi pahempaan suuntaan, ja ekan kerran olen tosissani miettinyt eroa :-( Olemme olleet kuusi vuotta naimisissa, yksi lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en ole huomannut että lapset kärsisi tilanteesta, kun jompikumpi on kuitenkin aina heidän kanssaan ja sillä lailla erillämme ollaan molemmat ihan tyytyväisiä ja vapautuneita. Toisaalta en kai minä sitä itse huomaisikaan...
3:
juuri noin meilläkin käy, asiat kärjistyy kauan aikaa kunnes tulee joku mitta täyteen ja riidellään, sitten menee hetken taas paremmin. Mutta kaava ei muutu. Ollaan tosi säälittäviä raakileita, kun ei osata käsitellä ongelmiamme, mutta kun se ei vaan onnistu!
Ap
miehele e tarvise omista lääkkeitäkertoa
ja itse olen kai lasten takia naimisissa...siihenkin tottuu
entä jos menisitte pariterapiaan, kertositte toisillenne tunteistanne, puhusitte avoimesti, huomaisitte, että jumalauta tossa ihmisessä on vielä jotain sisällä, jotain kiinnostavaa ja yhtäkkiä rakastuisitte uudestaan palavasti. been there, done that. on aika upea tunne istua siellä terapeutilla ja sitten se toinen sanookin jotain mikä oikeesti kiinnostaa ja koskettaa ja tuntuu siltä että TUOHON ihmiseen mä rakastuin..
mutta toivon mieheltä ettei lasten kuullen
t. nro 4
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottuuko siihenkin ajatukseen, että oma elämä menee siinä samalla vähän ohi? Vai voiko niin täydellisesti omistautua lasten hyvinvoinnille, että unohtaa odottaa itselleen onnea?
Pohdiskelee ap edelleen
entä jos menisitte pariterapiaan, kertositte toisillenne tunteistanne, puhusitte avoimesti, huomaisitte, että jumalauta tossa ihmisessä on vielä jotain sisällä, jotain kiinnostavaa ja yhtäkkiä rakastuisitte uudestaan palavasti. been there, done that. on aika upea tunne istua siellä terapeutilla ja sitten se toinen sanookin jotain mikä oikeesti kiinnostaa ja koskettaa ja tuntuu siltä että TUOHON ihmiseen mä rakastuin..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niilläkin voi mennä elämä "ohi"...
meidän tilanne oli hyvin samanlainen kun teillä. ei sitä olisi millään saanut ratkottua kahdestaan. vaikka on tavallaan noloa puhua vieraan kuullen, niin nolompaa on erota kun toinen ei kehtaa lähteä terapiaan. siellä tuli puhuttua oikeasti puhuttua ja oikeasti kuunneltua ja tajuttiin molemmat se, että se hyvä kiinnostava rakastettava ihminen on vielä siellä sisällä, kaiken arjen ja huolien alla ja sen voi löytää uudelleen.
etkö osaa vaatia mieheltäsi mitään? mieluummin luovutat? kyse on lapsistannekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itse ainakin vaadin- miestä ei vaan kiinnosta
t. nro 4
että on ihan yhtä hyödytöntä vaatia kuin ehdottaa, pyytää, rukoilla... jos on päättänyt ettei lähde niin ei lähde. Yrittäkää ymmärtää että ihmisiä on niin monenlaisia, mikä tepsii toiseen ei toimikaan toisen kohdalla. Kiristystä en ole vielä kokeillut, siis että terapiaan tai ero, ja voi olla että sittenkin saisin terapian unohtaa. Sitten voisinkin mennä yksin terapiaan... :) eikä se pahaa tekisi nytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että siitä on hyötyä, jos vaikka toinen vain menee, kun terapeutti osaa aukoa niitä solmuja niinkin. AP, mene itse sinne terapeuttia tapaamaan, ja saat ehkä uusia eväitä! :)
Lapsille en ole vielä kertonut enkä sukulaisille. Nyt eletään kummallisessa välitilassa, välillä on tosi ahdistavaa, mutta ajoittain tosi kivaa, palaa suhteen alkuajat mieleen. On niitä muisteltukin tosin yhdessä. Mies siis tahtoisi edelleen olla kanssani ja on alkanut panostaa tähän juttuun.
Jos sinä et saa miestäsi mukaan korjaamaan suhdettanne, en oikein näe että pystyt siihen yksinkään. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi.
Älä uhraa omaa elämääsi, jos et ole tyytyväinen tähän tilanteeseen, tee jotain. Eli joko hyväksy tilanne ja lopeta eron miettiminen ja kompensoi suhteen puutteita jollain muulla elämänalalla tai ota ero ja lähde elämään omaa elämääsi.
Millaista teillä muuten olit ennen lapsia? Olitteko rakastuneita toisiinne? Tuliko ongelmat vasta myöhemmin?
Mitä teetkin, onnea matkaan. Pärjäät varmasti! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta kokemuksesta (kirjoituksesi olisi voinut olla minun reilu kaksi vuotta sitten) voin sanoa että ero teille tulee, ennemmin tai myöhemmin. Meille kävi ikävä kyllä niin että itse tapasin uuden miehen ja pystyin tekemän eropäätöksen välittömästi. Olimme käyneet pariterapiat ym ja tiesimme molemmat että tilanne on mahdoton, mutta katalysaattori puuttui. Olen edelleen todella pahoillani että asian ratkaisi kolmas osapuoli, mutta tiedän samalla etten olisi yksin koko prosessiin pystynyt. (Asun ulkomailla ilman mitään suojaverkkoa, mies täällä asunut paljon pitempään.) Nyt pari vuotta myöhemmin voin todeta että elän aikuiselämäni onnellisinta aikaa. - SInun osaltasi toivon tietysti että kaikki vielä järjestyisi mutta pahalta kuullostaa. Tsemppiä ja voimia mahd päätöksentekoon!
työstää mikä meni puihin ja mikö oli oma osuutesi asioihin. Miehen puolelta asia taitaa olla selvä jos ei "voi" tulla terapiaan mutta voi erota.
koska kotona ahdistava ilmapiiri, on lasten kannalta parempi että eroatte.