90 days Fiancee
Yleisiä havaintoja: Miten isoja riskejä jotkut naiset ottavat tehdessään elämänmittaisia valintoja. Ja sitten päätyvät naimisiin ja lapsen saamaan jonkun miehen kanssa, jota selvästikään eivät rakasta, kuten Karina ja Paul. Paulhan on aivan kädetön ja avuton. Miten on saanut "sen" sisään, että lapsi on saatu alulle, sitä ihmettelen. Tai Yara ja Jovi: ukrainalainen bilehile löytää itsensä New Orleansista kälyisestä kämpästä vastasyntyneen kanssa! Ei hyvä ennuste. Toiseksi ihmettelen amerikkalaisten naisten kyvyttömyyttä ymmärtää muita kulttuureja, vaikka kulttuurien sulatusuunissa elävät. Jos menee naisimisiin muslimimiehen kanssa, ei kannata ihmetetellä ja pyöritellä silmiään, jos mies haluaa viettää Ramadania. Etiopiaan muuttanut Ariela hinaa paikalle eksänsä, vaikka mies Biniaym ei sitä käsitä ja pelkää suhteen rikkoutuvan ja naisen vievän hänen poikansa pois hänen luotaan. Näin taisi käydäkin. Tämä Ariela on ehkä eniten itseään pettävä nainen näissä, lisäksi Tania, joka on Synginin kanssa. Hänhän sanoi alussa, että hän on jo tavannut sielunkumppaninsa ja eronnut tästä. Siinä oli Synginillä nieleksimistä. Tania tuntuu olevan patologisen itsekäs ja empatiakyvytön. Ihmetyttää myös, että yli viisikymppiset ylipainoiset naiset tosissaan muka haluavat lapsen uuden patrnerin kanssa, kuten Angela, ja luulevat, että se onnistuu. Ja vielä Darcey, jota hehkutetaan vahvaksi naiseksi. Nainen, joka pyörii jatkuvasti sotkuisissa mieskuvioissa, ei todellakaan ole vahva. Miten halukkaita ihmiset ovat tulemaan huijatuksi. Kuten Pillow talkissa Annie ja David näyttävät tulevan hyvin juttuun, vaikka en olisi lyönyt vetoa suhteen onnistumisesta.
Katso lähetysajat : 90 päivää morsiamena - Iltapulu.fi TV-opas
Kommentit (27900)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, ettei se mielisairas Larissa saanut karkotusta. Tyhmä Eric varmaan saa tuta jossain vaiheessa. Uskomatonta miten tuollaiseen voi olla rakastunut...?!
Eric sai sen mitä halusi eli tilaajia Onlyfansiinsa. 😀 Ei kannata liikaa sääliä näitä tyyppejä. Varmaan puolet 90 päivää -sarjojen ihmisistä haluaa vain asiakasvirtaa joko Onlyfansiin/Unfiltrdiin tai vähintäänkin seuraajia sometileihin.
Siis se Larissan uus miesystävä OnlyFanssissa??? Luulin että Larissa oli vain siellä, ja lisäks jossain Vegasin p o r no showssa ja kehui että miten haluaa alkaa tekeen aikuisviihdettä.
Larissakin yritti puhua tai pikemminkin nyyhkiä että miten haluaa pari lastaan Jenkkeihin ja antaa heille paremman elämän, no eipä ole lapsia näkynyt vaikka mamma pistänyt turhaan plastikkakirurgiaan varmaan sata tonnia.
Katsotaan niin "Tsii-non" Panaman "Tsäääs-min" eli Jasmine päätyy tohon samaan, alkavat näyttää kaksosilta Larissan kaa muovipuskureineen tekohuulineen tekohampaineen pebatäytteineen kylkiluukavennuksineen. Kun Jasmine pääsee naimisiin niin ei muista enää lapsiaan, jotka ei olleet vielä edes alkaneet opiskella englantiakaan. Jäävät isovanhemmille aikuisikään asti kuten Larissankin lapset tulee jäämään.
Toivon todella että Gino tekee avioehdon jos naimisiin päätyvät. Hölmö kun aiemmin lupasi olla tekemättä vaikka Jasmine myöhemmin sanoi että voi tehdä avioehdon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, ettei se mielisairas Larissa saanut karkotusta. Tyhmä Eric varmaan saa tuta jossain vaiheessa. Uskomatonta miten tuollaiseen voi olla rakastunut...?!
Eric sai sen mitä halusi eli tilaajia Onlyfansiinsa. 😀 Ei kannata liikaa sääliä näitä tyyppejä. Varmaan puolet 90 päivää -sarjojen ihmisistä haluaa vain asiakasvirtaa joko Onlyfansiin/Unfiltrdiin tai vähintäänkin seuraajia sometileihin.
Siis se Larissan uus miesystävä OnlyFanssissa??? Luulin että Larissa oli vain siellä, ja lisäks jossain Vegasin p o r no showssa ja kehui että miten haluaa alkaa tekeen aikuisviihdettä.
Kyllä on joo ja aikuisviihdettä se mun mielestäni kaikki on jos myy alastonkuvia ja pornovideoita. (Vaikka mikäpäs siinä jos on aikuinen ja sen vapaasta omasta tahdostaan tekee.) Siellä on vaikka kuinka paljon 90 päivää -jengiä. Joillain esim. Libbylla ja Andreilla vielä pysynyt kriittiset paikat peitettynä koska ovat TLC:n talutushihnassa, mutta esim. Syngin siirtyi heti tekemään kunnon sisältöä kun soppari päättyi.
Vierailija kirjoitti:
Minun käy toisaalta sääliksi Nikkiä (jos unohtaa karmean käytöksen ja vonkaamiset yms.). Hän on trans, ja näyttää tiedätte-kyllä-miltä, joten ei varmasti ole mikään haluttavin tapaus sinkkumarkkinoilla. Ikääkin alkaa jo olla ja ulkonäon puolesta tulee 15 vuotta lisää. Nyt on löytänyt suht komean nuoren miehen, jonka kanssa ainakin joskus synkaa ja joka on jollain tasolla ok noiden edellämainittujen asioiden kanssa. Jos Nikki nyt lemppaisi Justinin, mistä hän ikinä löytäisi uuden miehen tilalle?
Eiköhän Nikin ongelma ole sen luonne, ei transtausta. Sehän jyrää Justinin mielipiteet tyystin ja vonkaa seksiä koska MINÄ haluan. Kaikki pitää tapahtua hänen ehdoilla ja silloin kun hän haluaa. Jotkut ei löydä partneeria ja joskus se on ihan omaa syytä, joskus vain huonoa onnea. En usko että itse pariutuisin tuon luonteisen ihmisen kanssa, mitä sarjassa on nähty niin aika itsekeskeiseltä ja vaativalta tuo Nikki vaikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käy toisaalta sääliksi Nikkiä (jos unohtaa karmean käytöksen ja vonkaamiset yms.). Hän on trans, ja näyttää tiedätte-kyllä-miltä, joten ei varmasti ole mikään haluttavin tapaus sinkkumarkkinoilla. Ikääkin alkaa jo olla ja ulkonäon puolesta tulee 15 vuotta lisää. Nyt on löytänyt suht komean nuoren miehen, jonka kanssa ainakin joskus synkaa ja joka on jollain tasolla ok noiden edellämainittujen asioiden kanssa. Jos Nikki nyt lemppaisi Justinin, mistä hän ikinä löytäisi uuden miehen tilalle?
Eiköhän Nikin ongelma ole sen luonne, ei transtausta. Sehän jyrää Justinin mielipiteet tyystin ja vonkaa seksiä koska MINÄ haluan. Kaikki pitää tapahtua hänen ehdoilla ja silloin kun hän haluaa. Jotkut ei löydä partneeria ja joskus se on ihan omaa syytä, joskus vain huonoa onnea. En usko että itse pariutuisin tuon luonteisen ihmisen kanssa, mitä sarjassa on nähty niin aika
Se on juuri sitä että nyt ku ollaan NAISIA niin aletaan VOIMAANTUMAAN ja vaaditaan sexiä, ja äsken oli muotia ME TOO että naisilta ei saa vaatia sexiä koska silloin on sika, eli sitäkin tulkittiin väärin koska se ME TOO-liike oli alunperin naisten alistamista työmahdollisuuksien puitteissa, mutta se huutelu lähti sivuraiteille tuolloin ja jos mies uskalsi katsoakaan naiseen päin minkä nainen tulkitsi että hyi se haluaa mua, niin alkoi kauhe ME TOO ja sitten se että nainen saa näyttää miltä tahansa koska VOIMAANNUTAAN.
Ei ihme että meitä naisia pidetään tänä päivänä, sanotaanko epävakaina ja huonoitsetuntoisina kun kauheeta meuhkausta päällä, eikä tuollaiset Nikkit eikä Cleot edistä asioita yhtään. Nainen tai transnainen voi olla Naisia tekemättä siitä isoa huutonumeroa. Eikö vain?
Mulla vielä eilinen 90 Days katsomatta, koska nukahdin kesken kaiken ekaan tylsään Ashley & Manuel kohtaukseen. Krooooh. :D
Tuon Sophien KardA$$iaanimuoti että tiukat läpikuultavat puuvillastretch-trikoot saumoineen huutaa pyllyvaossa apua ja niissä pastellisissa jumppatrikoissa lähdetään illalla ravintoloihin ja illanviettoonkin.
Ei viesti miltään varakkaan perheen touhulta tuo että hikisen näköisissä jumppatrikoissa ihmisten ilmoille.
Ps. Ne Kardashianit ja Jennerit on poistaneet rinta- ja peppuimplanttejaan, ja alkaneet laihduttaa sillä Ozempic-diabeteslääkkeellä joka on loppu maailmasta eikä riitä oikeasta diabeteksestä kärsiville, sillä Kardashianin kymmenet miljoonat fanit ovat hankkineet sitä kaikin keinoin jotta voisivat laihduttaa 7 kg parissa viikossa näyttääkseen idoleiltaan.
Samat fanit jotka hankki pepputoppaus-alushousuja tai jopa peppuimplantteja vielä jonkin aikaa sitten!
Ihan hullua tämä maailman muoti nykyään, minkä some sanelee.
Näytettiinkö sarjassa, tuliko siitä seurauksia kun Anali postasi yhteiskuvan Claytonin kanssa? Vai oliko koko "isäni suuttuu suhteesta" vatvominen pelkkää satua? Nyt on kaikki hyvin ja voidaan mennä naikkariin, lisädraamana on auttaako sisko järjestelyissä vai ei.

Samaa olen miettinyt. Ja aina kun olen luullut että kaikki on jo keksitty niin eikö joku taas keksi jonkun uuden älyttömyyden. Kun Nikki meni kynsihoitolaan niin katsoin että onpa kaunis nuori nainen kynsihoitajana. Hänelle ei varmaan oltu tehtykään mitään operaatioita, ei ollut överisuuria rintoja, ei (suttuisia) tekoripsiä vaan luonnollisen, terveen näköinen. Enkä muuten ymmärrä että joku haluaa maksaa esim. Synginin OF-sivuista, jestas sentään, kyllä täytyy ihmisellä olla silloin paljon ylimääräistä rahaa ja ainakin yksi ruuvi vinksallaan (päässä).
Vierailija kirjoitti:
Käyttikö se yks aiempien kausien uskovainen Mahogany samaa instagramfiltteriä kuin mitä se punapäinen lähes viiskymppinen Rebecca käytti miehelleen aiemmilla kausilla ennen Tunisiaan menoa? Onko se joku FaceTune?
Sama filtteri tällä Katiskavyyhdin Sofia Belrohillä käytössä kun naama on instagramissaan V-muotonen? Koska oikeasti sekin näyttää tältä luonnossa, jopa kuvausmeikit naamassa!
https://is.mediadelivery.fi/img/some/default/90f2f37030bc4259b6708a6b91…
Miksi nuo neliömuotonaamaiset haluaa teettää naamansa V-muotoisiksi? Miksi eivät voi arvostaa niitä neliöitä ja korostaa niitä kivalla tavalla, vaan pitää teettää itsestään alienin näköiset instagramiin?! Kardashianien syytä sekin?
Ai kauhea! Noin voi käydä huulitäytteiden ottamisen jälkeen että leuka nousee mummomaiseksi kun huuliin lisätään väkisin volyymia ja ne huulet vetää kieroon ja aineet leviää tuolleen niiden ulkopuolelle!!! Olisko joku hermovauriokin tullut kuten Tukiaiselle? Miten noilla enää suudellaan, tai juodaan lasista?
Redditissä oli uusia meikittömiä kuvia Shekinahista kun sille lisätty leukaan ja poskiin täytettä, suun lisäks, nenää vuoltu taas ja joku oli hoksannu että alkaa pahasti näyttään maskuliiniselta ja Sarperilta!!!
Shekinah oli kertonut aiemmin että Sarper kertoo hänelle mihin kohtaan hänen pitäisi laittaa täytteitä ja mihin ei.
Selkeesti kontrolloiva Sarper on niin itseään ja ulkonäköään täynnä että haluaa jopa Shekinahin näyttävän itseltään! 😨😨😨
Toivotaan ettei nuo pinnalliset, teennäiset, epäaidot poseeraajat tule enää takaisin sarjaan.
Tiktokissa on video missä Turkin lahja maailmalle eli Sarpperi kokkaa terveellistä aamiaista rakkaudella itselleen ja Shekinalle: heittäny pannuun mössöksi kauraryynejä, jauhelihaa, maissia, niitä pieniä kultakalan muotosia keksejä, pähkinöitä, ketsuppia, valkosipulia, kanelia ja kananmunia! Luulin että tuo on läppä mutta tuollaista ne syö joka päivä.
Rahat menee varmaan logollisiin merkkituotteisiin ja ruoka on tommosta kaapin jämiä?
Sillä tuskin kuntosaliohjaaja tienaa niin paljon että voi ostaa naiselle tuhansien arvoiset merkkilaukut joka kuukausi? Se Shekinahan ei tee mitään työtä Turkissa. USAn kosmetologisalonki taisi mennä konkkaan jo ajat sitten ja varmaan siks hakeutui sarjaan.
Shekinan ex-miehen veljentytär on avautunut Shekinasta netissä omalla nimellään ja naamallaan, että millainen laiminlyövä äiti Shekina on. Oli tavannu ex-miehensä ravintolassa eli mies omisti ravintoloita ja Skekina oli tarjoilija ja kun sai tietää että miehellä on rahaa niin aloitti seksisuhteen sen kaa siellä ravintolassa. Tuli raskaaksi ja kuulemma suku hoitanut lapsen eli sen nykyisen teinityttären pienestä saakka. Kävi vissiin miehen rahoilla kosmetologikurssit kun ei halunnut enää tarjoilla ravintolassa. Shekinalla oli kiire lähteä Los Angelesiin ja alkaa leikkeleen itseään kirurgilla eri näköiseksi ja juosta emännöimässä bileitä muiden vähäpukeisten naisten kanssa ja pyllistellä vähäpukeisena instagramissaan.
Olenkin saanut sellaisen kuvan ettei nuo jotka sarjaan hakeutuu ja jotka muokanneet itseään, ole suurelta osin kovin terveitä päästään, eli ovat kauheita pyrkyreitä, narsisteja, itsekeskeisiä, huomionhakuisia ja muita ihmisiä hyväksikäyttäviä, mutta silti sairaan huonoitsetuntoisia.
Vierailija kirjoitti:
Näytettiinkö sarjassa, tuliko siitä seurauksia kun Anali postasi yhteiskuvan Claytonin kanssa? Vai oliko koko "isäni suuttuu suhteesta" vatvominen pelkkää satua? Nyt on kaikki hyvin ja voidaan mennä naikkariin, lisädraamana on auttaako sisko järjestelyissä vai ei.
Tuokin on aivan turha pariskunta ja perhe tähän sarjaan. Äitinsä kuuluisi olla hamstrausongelma-ohjelmassa. Clayton on ällö peikko joka juoruiee toisten yksityisasiat, ja tuo hapannaamanen Anali ei vaikuta tippaakaan ystävälliseltä ihmiseltä. Sisko ainoa järkevä.
Ainoa "jännittävä" asia tämän pariskunnan suhteen oli se että kun Anali tulee Perusta jossa syödään marsuja, että popsiiko Claytonin marsut aamupalaksi, tai kostoksi! Hyi. Mutta silti.
Tuon Ashleyn ja Manuelin touhu on ärsyttävää katsottavaa! Nainen keikkuu ja vaappuu menemään ylväästi ja mies kävelee perässä ryhdittömänä ja naama mytyssä kuin kurinpalautusta odottava poikalapsi. Mitä enemmän nainen huutaa niin että silmät seisoo päässä, sitä ärsyttävämmän myttysemmäksi menee miehen perusilme ja määkii ja puhuu rahasta.
Nikkin ja Justinin riidat alkaa olla rasittavia! Nikkin friikkimäiset laservaalennetut hopeiset silmät alkaa tulla mun painajaisiin jo, ja huvitti kun sen kömpi siihen joutsenveneeseen niin sen pepputäytteitä paikallaan pitävät paksut ruskeat muotoilevat lyhytlahkeiset alkkarit näkyi pyllistellessä! Semmoset joista oli täällä juttua! Ei ihme jos Justinia ei kiihota jos tekopakarat pyörähtelee miten sattuu seksin aikana ja naisen överipumpatut tekohuulet näyttää lähinnä paviaanin pinkiltä paljaalta pyllyltä!
Clayton ja Anali, siinä kaks junttia tolloa jotka vaan vänkää ja vänkää.
Gino ja Jasmine on niin väsynyttä telenovela-saippuasarjadraamaa huutoineen ja anteekspyyntöineen, sekä dramaattisine eleineen.
Ainoat joita viitsii edes jotenkuten katsoa että miten niille vielä käy, on Sam ja Citra sekä Rob ja Sophie.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun käy toisaalta sääliksi Nikkiä (jos unohtaa karmean käytöksen ja vonkaamiset yms.). Hän on trans, ja näyttää tiedätte-kyllä-miltä, joten ei varmasti ole mikään haluttavin tapaus sinkkumarkkinoilla. Ikääkin alkaa jo olla ja ulkonäon puolesta tulee 15 vuotta lisää. Nyt on löytänyt suht komean nuoren miehen, jonka kanssa ainakin joskus synkaa ja joka on jollain tasolla ok noiden edellämainittujen asioiden kanssa. Jos Nikki nyt lemppaisi Justinin, mistä hän ikinä löytäisi uuden miehen tilalle?
Eiköhän Nikin ongelma ole sen luonne, ei transtausta. Sehän jyrää Justinin mielipiteet tyystin ja vonkaa seksiä koska MINÄ haluan. Kaikki pitää tapahtua hänen ehdoilla ja silloin kun hän haluaa. Jotkut ei löydä partneeria ja joskus se on ihan omaa syytä, joskus vain huonoa onnea. En usko että itse pariutuisin tuon luonteisen ihmisen kanssa, mitä sarjassa on nähty niin aika
Nikkihän on vaan pankki miehelle.Ei hän muuten menisi muiden kanssa ja kieltäytyisi seksistä Nikin suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Näytettiinkö sarjassa, tuliko siitä seurauksia kun Anali postasi yhteiskuvan Claytonin kanssa? Vai oliko koko "isäni suuttuu suhteesta" vatvominen pelkkää satua? Nyt on kaikki hyvin ja voidaan mennä naikkariin, lisädraamana on auttaako sisko järjestelyissä vai ei.
En meenisi naimisiin Analain kanssa, vaikka ukko onkin onneton metuska. Ei Anali ole rakastunut ei edes ihastunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rob sanoi maksaneensa matkat kun ovat reissanneet Sophien kanssa. Lisäksi varmaan maksanut myös K1-viisumihakemukset mikä ei ole ihan mitätön summa. Mitä Sophie on maksanut, ei ole tullut vielä ilmi? Täkin lupasi ostaa muttei varmaan sitäkään sitten tarvinnut ostaa kun Rob ymmärsi mitä "tuuva" tarkoittaa ja sanoi että hänellähän on kolme peittoa.
Huomaa tässä sarjassa että amerikkalainen osapuoli, oli sitten mies tai nainen, on aina se joka maksaa. Muualta tuleva tulee usein 1-2 matkalaukun kanssa ja alkaa heti arvostelemaan ja esittämään vaatimuksia, tuoreessa muistissa esim. Yara. Luulisi että Sophiellakin olisi jotain säästöjä olemassa kun näköjään arvostaa niin sitä työntekoa. Toki Robin pitäisi yrittää löytää töitä, myös Sophien, heti kun saa työluvan. Vaikuttaa vähän siltä että Sophien mutsi olisi myös tottunut elämäntyylin jossa mies on maks
mitä "tuuva" tarkoittaa ja sanoi että hänellähän on kolme peittoa.
Tuuva on Duvet englanniksi eli untuvapeitto.
Vierailija kirjoitti:
Tiktokissa on video missä Turkin lahja maailmalle eli Sarpperi kokkaa terveellistä aamiaista rakkaudella itselleen ja Shekinalle: heittäny pannuun mössöksi kauraryynejä, jauhelihaa, maissia, niitä pieniä kultakalan muotosia keksejä, pähkinöitä, ketsuppia, valkosipulia, kanelia ja kananmunia! Luulin että tuo on läppä mutta tuollaista ne syö joka päivä.
Rahat menee varmaan logollisiin merkkituotteisiin ja ruoka on tommosta kaapin jämiä?
Sillä tuskin kuntosaliohjaaja tienaa niin paljon että voi ostaa naiselle tuhansien arvoiset merkkilaukut joka kuukausi? Se Shekinahan ei tee mitään työtä Turkissa. USAn kosmetologisalonki taisi mennä konkkaan jo ajat sitten ja varmaan siks hakeutui sarjaan.
Shekinan ex-miehen veljentytär on avautunut Shekinasta netissä omalla nimellään ja naamallaan, että millainen laiminlyövä äiti Shekina on. Oli tavannu ex-miehensä ravintolassa eli mies omisti ravintoloita ja Skekina oli tarjoilija ja
Kuka terve lähtee moiseen, ei kukaan. Aikanaan sai pienikokoisia viskoa sirkuksessa yleisön hurratessa, mutta nyt ei ole mitään rajaa lyhkästen hyväksikäytöllä.
Nikki aito ammattilainen joka tulonsa nyt tästä. Nicolen mukanaolo on räikeää hyväksikäyttöä. Hyväksikäyttöä, jolla koko suku elättää itsensä. Reppanan avulla netotaan kybällä. Kaikki on verhottu kuvottavaan välittämiseen, inhottavinta ikinä.
Nikki on järkyttävä kuvatus, leikelty ristiin rastiin nenäkin tosi paha. Toisessa reidessä iso arpi, toisessa reidessä arpi on tatuoinnilla peitetty. Kaikella se joutuu rahaton tollo oletettu itseään elättämään, alkaa nyt Nikin tapaisen "tytön" lemmityksi.
Tuolla on USAn osavaltiokartta että missä ruoho on nykyään sallittua
https://en.wikipedia.org/wiki/Legality_of_cannabis_by_U.S._jurisdiction
Georgiassa kielletty eli eikö Chantelin perhe asunut Georgian Atlantassa jos oikein muistan?