Kuinka tärkeä lapsuudenkoti on teille?

Ei olisi järkeä asua siinä asunnossa, koska se on ollut vanhempien tavallaan. Varmaan kodikasta asumista silti hakee ja kyllä se muuten on tuttu ympäristö, jossa voisi asua tai kävellä siellä. Silti hakee toimivaa asuinpaikkaa eri kohdasta, koska toinen vanhempi asuu sielläpäin edelleen, ei voi lähelle mennä asumaan - pitää olla yksityisyyttä. Muuten sieltä voisi hankkia asunnon, jos niitä olisi. Mutta maakuntaa on muuallakin jossa voi olla vaihtoehto, jokin uusi mahdollisuus.

En ole käynyt lapsuudenkodissani sen jälkeen kun veljeni osti sen itselleen. Isä myi sen hänelle tosi halvalla.

Mikä ihmeen lapsuudenkoti? Olen syntynyt Kuopiossa, päiväkodin kävin Espoossa, koulua Kanadassa ja Ranskassa, lukion Helsingissä. Vanhemmat asuvat Espanjassa.

Ei ole tärkeä. Talo on kyllä hyvällä paikalla ja kivalla alueella, ja tiedän etteivät vanhempani ole antaneet sen rapistua, joten voisin kuvitella joskus asuvani siinä. Se on kuitenkin yli 100-neliöinen omakotitalo ja itse en sinkkuna haluaisi asua sellaisessa, joten jos he päättäisivät muuttaa pienempään, en välttämättä nyt ostaisi taloa.

Ei, ei mikään niistä, ei edes mummolani, jossa asuin vanhempieni kanssa jonkin aikaa, ole sellainen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen lapsuudenkoti? Olen syntynyt Kuopiossa, päiväkodin kävin Espoossa, koulua Kanadassa ja Ranskassa, lukion Helsingissä. Vanhemmat asuvat Espanjassa.

Et osaa kuvitella tilannetta, jossa joku asunut koko tai liki koko lapsuutensa yhdessä osoitteessa? Kyseisen henkilön vanhemmat saattavat edelleen asua tuossa samassa osoitteessa ja osalla voi olla oma huonekin edelleen varattuna kyseisessa osoitteessa? 

Muutettiin monta kertaa lapsuuteni aikana, asuttiin väillä pitkään ulkomaillakin. Ja heti, kun lapset muuttivat pois, vanhemmat vaihtoivat pienempään. Mökki on pysynyt kyllä samana kaikki vuosikymmenet. Vanhempien jäkeen se kuitenkin menee myyntiin, koska sisarellani ja minulla on omat mökit.

Myyty jo kymmenen vuotta sitten. Ei merkannut mitään, vihasin koko paikkakuntaa ja koko lapsuuteni vietin vain muuttopäivää odotellen. Täysi-ikäistytymiseni jälkeen olen käynyt siellä tasan kerran, silloin kun äiti oli kuollut ja piti luovuttaa irtaimisto antiikkikauppiaalle. Kiinteistövälittäjä hoiti loput keskenään.

Myyty. Oli kiva paikka. Mutta en minä sinne kaipaa. En elä menneisyydessä. Aika aikaa kutakin.

On tärkeä. Jos pitäisi valita, säästäisinkö lapsuudenkotiini vai ottaisinko unelmahuvilan ihan eri alueelta, päätös olisi todella vaikea. Siis jos valinnassa menettäisin kokonaan mahdollisuuden käydä lapsuudenkodissa enää koskaan. Toisaalta se tulee olemaan ihan eri paikka sitten, kun omia vanhempia ei enää ole.

Ajan kulussa huomaan yhä paremmin, miten rikas ja monimuotoinen lapsuudenympäristöni oli. Siellä oli kaikkea. Pystyin jo lapsena käymään itse kaupassa, uimassa tai kavereilla pyörällä. Omien lasten tultua olen monesti kaivannut lapsuudenkodin ympäristön juttuja, joita meillä ei täällä aikuisuuden kodissa ole samalla lailla. Tuntuu kummalta, että tämä meidän ostamamme talo ja sitä ympäröivät metsät ja polut muotoutuvat omien lasteni lapsuudenmaisemaksi.

Toisaalta uusi talomme on tilavampi, valoisampi ja paremmilla tilaratkaisuilla. En usko, että minun olisi järkevää yrittää pitää lapsuudenkotia saati sitten muuttaa sinne itse.

Olen muutenkin aika herkkäsieluinen, ja murehdin juuri tällaisia asioita jo kauan etukäteen. Voi voi.

Lapsuudenkotini on tosi rakas edelleen. Onneksi voin käydä halutessani, rakas veljeni omistaa sen. Isäni suku on Karjalan evakoita. Kymmenvuotiaana joutui jättämään kotinsa. Kävin siellä, kun -90 luvun alussa ensi kertaa pääsi kotiseutumatkalle rajan taa. Vasta silloin täysin ymmärsin, mikä rikkaus on lapsuudenkoti. Rauha ilman sodan pelkoa. Ja köyhiä kyllä oltiin, mutta ruokaa riitti.

Meidän lapsilla on ollut aina sama koti. Ovat lapsina kokeneet sen hyvin tärkeäksi. Pitää päättää pidämmekö tämän vai vaihdammeko pienempään. Itse suren edelleen oman lapsuudenkotini menetystä, mutta sen menetin yleisessä kaaoksessa, kun isäni kuoli eli tunteisiin liittyy paljon muutakin kuin vain itse talo.

Toki haluaisin, että vanhemmat pystyy talossaan mahdollisimman pitkään asumaan, mutta itselläni ei ole mitään mielenkiintoa asua omakotitalossa ja paikkakuntakin on eri puolella Suomea, kuin missä itse asun. En myöskään usko, että sisaruksillani olisi innostusta asua lapsuudenkodissamme. Muistot ovat hyviä ja rakkaita, mutta talo se silti vain on.

Mieheltäni kysyin saman kysymyksen? Vastaus oli, että miten voi kaivata kerrostalokolmiota Myyrmäessä?