G: MIKSI ET TULE LUOKKAKOKOUKSEEN?

mutta meidän luokka on järjestänyt luokkakokouksia ahkerammin sen jälkeen kun tuli kuluneeksi 20v kirjoituksista. Se on homma, muttei mahdoton, selvittää osoitteet, meillä kerättiin ensin puskaradiolla ja sitten VRK:sta - ja puhelinluetteloista jne.



Mutta meidän kutsussa oli se, että piti ilmoittautua sitovasti - osaa pommitettiin useampaan kertaan, kun ei kuulunut vastausta, vm. oli vähän naurettavaa - ja turhaa. Osallistumisporsenttia ei saa millään sataan, mutta meillä oli minusta silti aika hyvä - ja lisäksi poisjääviltä pyydettiin mah. terveisiä muille (kirjoittelivat sähköpostiin ja luimme niitä).



Onnistuminen voi riippua myös siitä, millainen luokkahenki on ollut - onko edes kouluaikana ollut jotain yhteistä - tai onko ollut isoja klikkejä taikka ryhmittymiä jo silloin.

Tapaaminen olisi pitänyt olla v 2000. En ollut koskaan mikään suosittu henkilö luokassa, ylipainoa oli jonkun verran enkä muutenkaan mikään poikien suosikki.

Kauppiksen tapaamiseen en mennyt, kun olin viimeissilläni raskaana ja eipä pahemmin edes kiinnostanut. Miksi nähdä ihmisiä joiden kanssa ei ole ollut missään tekemisissä moneen moneen vuoteen.

ei vois vähempää kiinnostaa kuin vanhat luokkakaverit. Niiden kanssa jotka kiinnostaa olen yhteydessä muutenkin, loppuja en haluakaan tavata.

Lapsuuden paikkakunnalle en lähtisi luokkakokouksen takia, matkaa 600 km. Jos olisin siellä samaan aikaan, niin voisin käydä.



Opiskeluaikainen luokka yritti saada luokkakokousta aikaan ja muutama kävikin yhdessä laivalla. Minulla oli tuolloin pieni vauva. Ison mahan kanssa en myöskään olisi lähtenyt. Enkä muuten lähtisi opiskelupaikkakunnallekaan pelkän luokkakokouksen takia. Matkat maksaa ja sielä pitäisi nukkua hotellissa. Ei kiitos.

Jotkut opinahjot ovat voineet jäädä mieleen niin negatiivisessa mielessä, että ei paljon tee mieli nähdä niitä luokkatovereita kun on kerrankin eroon päässyt. Jos luokalla on ollut ihan huippuhyvä yhteishenki, silloin voisin tullakin, mutta toisaalta siinä tapauksessa varmaan näkee kavereita jo muutenkin, ilman luokkakokousta.

Yhteen luokkakokoukseen sain kerran kutsun, mut olin töissä enkä kyllä varmaan muutenkaan olisi mennyt.

Samaa mieltä kuin aikaisempi eli miksi kiinnostaisi jotkut vanhat luokkakaverit? Niiden kanssa sitä säilyy kavereina, joista pitää tarpeeksi, mut loput on sama melkein jättää muistoloihin.

2. kokouksessa en ollut sillä asun ulkomailla. Ei sen puoleen tullut kyllä kutsuakaan... ;-/

kouluikää, samoilta kulmilta.

Lukion kokoukseen en mennyt, en tuntenut mitään yhteenkuuluvuuden tunnetta sen porukan kanssa ja omat kaverit oli muualta.

Opiskeluaika oli niin hajanaista että en muista edes monenkaan nimeä... en varmasti menisi.

Ongelmana vain se että asuimme silloin ulkomailla ja kun muutimme pois oli kaverit vain jätettävä :/



Suomessa opiskeltujen luokkien kokouksiin en varmaankaan menisi koska niihin joihin haluan pidän kyllä edelleen yhteyttä ja tapaamme muutenkin. Sen lisäksi suurin osa muista esim. lukiokavereista on lapsettomia/sinkkuja enkä tiedä olisiko meillä enää paljonkaan yhteistä?

Menneet ovat menneitä... nyt eletään tätä aikaa ja tulevaisuutta

Aika persiistä ne kaksi jotka peruivat. Viisi olisi ollut jo ihan hyvä ryhmä.



Itse odotin kutsua vuosisadan vaihteessa, mutta ei kuulunut. En tiedä sitäkään pidettiinkö sitä kokousta vai ei.



Ihan hyvä, että yritit, itsekin arvostin kutsua toiseen luokkakokoukseen, vaikka en itse sinne päässytkään. Laitoin sitten vain tekstiviestin järjestäjälle, jossa kerroin että en pääse ja vähän tietoa nykyisestä elämästäni.

ihmisiin joista pitävät. Harvassa varmaan ovat ne ihmiset tänä päivänä, joiden paras kaveri koulusta olisi " kadonnut" . Puhelin numerot löytää helposti jne.



Harvassa luokassa myöskään enää on se " meidän luokan henki" , sillä ihmisillä on harrastuksia ymv. enemmän, eli useita kaveriporukoita mihin kuulua.



Itse en ole ollut luokkakokouksessa, mutta tutut jotka ovat olleet, ovat kertoneet etteivät ne ole mitään mukavia tilaisuuksia. Yleensä ihmiset vain kehuvat itseään, jotkut jopa kaunistelevat totuuttaa, tyyliin " Olen Nokialla töissä" --->siivoojana.

Piti olla jo vuonna 2002.

T: Hyrylän koulukeskuslainen.

mulle tehtiin jo päättäjäisissä selväksi ettei ole asiaa luokkakokoukseen. viikonloppuna ne olis sitten olleet eikä mua tosiaan edes kutsuttu:( kaveri kertoi ihan piruuttaan kysyneensä missä mä olen ja olivat olleet jokseenkin vaivaantuneen olosia mutta kukaan ei ollut edes vastannut hänelle. ei silti, en mä olisi sinne ikinä mennytkään. kiusaajien naamat ei paljoa jaksa kiinnostaa.

Tuollaiset kissanristiäiset on aivan yhdentekeviä. Eihän niitä ihmisiä enää edes tunne, kuin ulkonäöltä.

Se minua eniten sapetti, että ihmiset eivät omaan napaansa tuijottaessaan viitsi vastata, että eivät tule tapaamiseen. Mulla meni aikaa niitä osoitteita vanhemmilta, sukulaisilta, kavereilta ym. selvittäessä. Olin itseeni tyytyväinen kun löysin jopa ulkomaille lähteneet. Rahaakin meni kirjeisiin, papereihin, merkkeihin, monistuksiin...



Ai niin, me paikalla olleet teimme sen johtopäätöksen, että ne, jotka eivät vaivautuneet edes ilmoittamaan mitään ovat luusereita, joita elämä on potkinut päähän eivätkä sen vuoksi halua tulla ;)



arvatenkin ap

En taida kyllä ite viittiä järjestää...varsinkin täällä olevien kommenttien jälkeen :)

Minä menisin innosta puhkuen minkä tahansa kouluni luokkakokoukseen! Olen näin muuten hyvin omissa oloissani viihtyvä, en juuri tapaile ystäviä. Aika menee perheen ja työn kanssa. Silti luokkakokouskutsuun vastaisin välittömästi KYLLÄ.

Miehen amistasoiseen luokkakokoukseen tulivat kaikki muut paitsi yksi kuollut ja yksi Saksassa asuva.

Kaikilla ei vaan ole hyviä muistoja koulu/opiskeluajoilta.