Miksi exän haikailu on tabu?
Miksi exään ei saisi rakastua uudelleen? Huomaan, että aihetta sivuaviin kommentteihin tulee herkästi alapeukkuja. T. Exäänsä palavasti ihastunut
Kommentit (40)
Ei se ole tabu? Monet eivät pääse suurimmasta rakkaudestaan yli tai eivät enää rakastu yhtä intensiivisesti. Harva myöntää.
Ei se mikään tabu ole. Ihan silkkaa tyhmyyttä vain. Tietysti mennyttä suhdetta voi haikeudella muistella, mutta onhan se nyt ihan turhan haikailua, että entisiä aikoja saisi takaisin.
Vai onko se sitä,,että taaksepäin ei saisi palata.mjos et sinne halua, niin sitä ei kannata ylläpitää haikailemalla. Vaikka yritettäisiinkin uudelleen,,niin todella harva onnistuu. jotain perustavanlaatuista täytyy muuttua, jotta onnistutaan toisella yrittämällä.

No kyllähän sitä suurin osa pitää vähän säälittävänä, ettei osaa mennä elämässä eteenpäin. Yleensä exät ovat exiä jostain riittävän hyvästä syystä. Joissakin tapauksissa sen uudelleen rakastumisen voi ymmärtääkin, jos vaikka on seurusteltu teininä ja tavataan uudestaan aikuisena jo kehittyneempinä versioina itsestään. Kuitenkin nin 90 % exän haikailu vuosien ja vuosikymmenien jälkeen vain on jotenkin taantumuksellista.
Göstakin sen joskus jo sanoi "Jos etsit kadonnutta aikaa, jotain josta jouduit luopumaan. Liian usein huomaat, ei se totta ollutkaan".
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:43"]
Ei se mikään tabu ole. Ihan silkkaa tyhmyyttä vain. Tietysti mennyttä suhdetta voi haikeudella muistella, mutta onhan se nyt ihan turhan haikailua, että entisiä aikoja saisi takaisin.
[/quote]
Kuinka niin tyhmyyttä? Exäni huomattavasti parempi kuin nykyinen aviomieheni ja exä on kuulemma muuttunut siinä asiassa, joka sai minut lopettamaan suhteen (hän oli pari kertaa väkivaltainen, mitä säikähdin ja lopetin suhteen -- exäni on kuitenkin hakenut apua ko. käyttäytymismalliinsa; lisäksi nykyinen mieheni on huomattavasti vielä menneiden aikojen exäänikin väkivaltaisempi). Kadun sitä hätäistä päätöstäni suuresti. Olin todella kokematon, kun erosimme (hän oli elämäni toinen poikaystävä). En usko, että löydän yhtä suurta rakkautta enää koskaan ja myös exäni rakasti minua. Minua ei kiinnosta edes tutustua uusiin ihmisiin, sillä exäni on sydämeni valittu oikeasti. Ei minulla ole myöskään aikaa alkaa sinkkuilla. Exän kanssa kaikki muu toimi täydellisesti, mutta hänellä oli tosiaan erittäin lyhyt pinna ja taipumus ruveta lyömään, kun sanat loppuvat. Nykyään hän on tosiaan muuttunut. Muuten hän oli minulle täydellinen.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:54"]
No kyllähän sitä suurin osa pitää vähän säälittävänä, ettei osaa mennä elämässä eteenpäin. Yleensä exät ovat exiä jostain riittävän hyvästä syystä. Joissakin tapauksissa sen uudelleen rakastumisen voi ymmärtääkin, jos vaikka on seurusteltu teininä ja tavataan uudestaan aikuisena jo kehittyneempinä versioina itsestään. Kuitenkin nin 90 % exän haikailu vuosien ja vuosikymmenien jälkeen vain on jotenkin taantumuksellista.
[/quote]
Eteenpäin meneminen minun kohdallani tarkoittaisi tylsää sinkkuelämää ja baareissa käymistä (mitä inhoan) tai nettideittailua (johon suhtaudun pelokkaan skeptisesti). Ehkä jäisin lopuksi elämääni sinkuksi, sillä etsisin vain exäni kopiota ja eihän hänen kopiotaan ole edes olemassa. Ei minua kiinnostaisi kukaan muu mies. :(
Usein erolle on ollut painava syy, pistää miettimään että miksi joku haluaa palata samaan vanhaan. Onko se järkevää? Varsinkin jos kyse on ollut väkivaltaisesta/päihdeongelmaisesta/tjsp exästä.
Jos on uudessa parisuhteessa, ei ole kiva kuulla että kumppani haikailee exäänsä. Helposti aika kultaa muistot.
Mitä jos pääsisit yli väkivaltaisista kumppaneista, ei ole hyvä syy palata yhteen exän kanssa. "Mun nykyinen mies on vielä väkivaltaisempi kuin mun exä".
Oikeast ap. Oli oikein, kun lopetit suhteen exäsi kanssa. Väkivalta ei ole oikein ja usein se vain pahenee.
Tietenkin joskus voi käydä hyvin, jos palaa yhteen exän kanssa. Ei kuitenkaan läheskään aina.
Tietääkö aloittaja, mitä sana tabu tarkoittaa?
En usko, että maailmassa olisi ketään exäni kaltaista. Kaikki muut miehet olisivat vain pettymys. Kaipaan häntä aivan kamalan paljon. :'( Olemme nyt pitäneet hänen kanssaan yhteyttä puolisen vuotta, vaikka olemme molemmat naimisissa. Asumme kuitenkin eri mantereilla jne. ja elämäntilanteissa on muutenkin pientä haastetta, mutta olisin valmis jättämään työni ja pääodin muutenkin elämäni Suomessa ja menemään hänen luokseen. Olimme hänen kanssaan sielunkumppanit, mutta olin itde niin typerä, että panikoin (lievä väkivalta, kulttuurishokki uudessa paikassa, työn jättäminen Suomessa ja muutto toiselle mantereelle). Olin itse typerä pelkuri. Inhoan sitä itsessäni, että olin niin hölmö, että missasin elämäni rakkauden ja otin jonkun itserakkaan ja väkivaltaisen maalaispojan tilalle. :(
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:54"]Kuitenkin nin 90 % exän haikailu vuosien ja vuosikymmenien jälkeen vain on jotenkin taantumuksellista.
[/quote]
Ei pelkästään taantumuksellista, vaan kielii jo mielenterveyden ongelmista. Normaali ja henkisesti kunnossa oleva yksilö pääsee elämän rankoista kokemuksista kuten kuolemista tai eroista yli.
Se on jotenkin sosiaalisesti väärin. On kirjoittamaton sääntö ettei ole suotavaa palata exän kanssa yhteen.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:00"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:43"]
Ei se mikään tabu ole. Ihan silkkaa tyhmyyttä vain. Tietysti mennyttä suhdetta voi haikeudella muistella, mutta onhan se nyt ihan turhan haikailua, että entisiä aikoja saisi takaisin.
[/quote]
Kuinka niin tyhmyyttä? Exäni huomattavasti parempi kuin nykyinen aviomieheni ja exä on kuulemma muuttunut siinä asiassa, joka sai minut lopettamaan suhteen (hän oli pari kertaa väkivaltainen, mitä säikähdin ja lopetin suhteen -- exäni on kuitenkin hakenut apua ko. käyttäytymismalliinsa; lisäksi nykyinen mieheni on huomattavasti vielä menneiden aikojen exäänikin väkivaltaisempi). Kadun sitä hätäistä päätöstäni suuresti. Olin todella kokematon, kun erosimme (hän oli elämäni toinen poikaystävä). En usko, että löydän yhtä suurta rakkautta enää koskaan ja myös exäni rakasti minua. Minua ei kiinnosta edes tutustua uusiin ihmisiin, sillä exäni on sydämeni valittu oikeasti. Ei minulla ole myöskään aikaa alkaa sinkkuilla. Exän kanssa kaikki muu toimi täydellisesti, mutta hänellä oli tosiaan erittäin lyhyt pinna ja taipumus ruveta lyömään, kun sanat loppuvat. Nykyään hän on tosiaan muuttunut. Muuten hän oli minulle täydellinen.
[/quote]
Ei tässä ole mitään Tabua.
Tabu on asia, josta ei saa puhua, josta ei voi puhua.
Tästä sinun ihastuksestasi ja kyvyttömyydestä löytää hyvää miestä sensijaan on ihan ok puhua. Jos sinusta tuntuu, että edellinen hakkaava mies on parempi kuin nykyinen, niin koita onneasi.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:09"]
Tietääkö aloittaja, mitä sana tabu tarkoittaa?
[/quote]
Tiedän (ap on opiskellut joskus muinoin myös kulttuuriantropologiaa sekä psykologiaakin yliopistossa). Käytän termiä melko vapaasti sinänsä -- tämähän on tietääkseni ihan kepeä keskustelupalsta vain, eikö niin? Tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että exän kaipaaminen on käytännössä ainakin länsimaisissa kulttuureissa kiellettyä ja noloakin. Ei sellaista voisi tunnustaa ääneen esim. työpaikan kahvipöydässä tai sukulaistädeille. Tälöä palstalla saa takuuvarmat alapeukut, jos tunnustaa rakastavansa ja kaipaavansa omaa exäänsä.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:54"]
No kyllähän sitä suurin osa pitää vähän säälittävänä, ettei osaa mennä elämässä eteenpäin. Yleensä exät ovat exiä jostain riittävän hyvästä syystä. Joissakin tapauksissa sen uudelleen rakastumisen voi ymmärtääkin, jos vaikka on seurusteltu teininä ja tavataan uudestaan aikuisena jo kehittyneempinä versioina itsestään. Kuitenkin nin 90 % exän haikailu vuosien ja vuosikymmenien jälkeen vain on jotenkin taantumuksellista.
[/quote]
Eteenpäin meneminen minun kohdallani tarkoittaisi tylsää sinkkuelämää ja baareissa käymistä (mitä inhoan) tai nettideittailua (johon suhtaudun pelokkaan skeptisesti). Ehkä jäisin lopuksi elämääni sinkuksi, sillä etsisin vain exäni kopiota ja eihän hänen kopiotaan ole edes olemassa. Ei minua kiinnostaisi kukaan muu mies. :(
[/quote]
Ikäsi?
Kyky olla yksin?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:16"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 16:54"]Kuitenkin nin 90 % exän haikailu vuosien ja vuosikymmenien jälkeen vain on jotenkin taantumuksellista.
[/quote]
Ei pelkästään taantumuksellista, vaan kielii jo mielenterveyden ongelmista. Normaali ja henkisesti kunnossa oleva yksilö pääsee elämän rankoista kokemuksista kuten kuolemista tai eroista yli.
[/quote]
Pitäisikö minun alkaa nähdä vaivaa ja etsiä jotain muuta tyyppiä, kun jo tiedän, kenet haluaisin puolisokseni tässä maailmassa eniten: siis exäni? <3 Nykyiseni on huonoksi havaittu ja olen valmis avioeroon, mutta exän kanssa olin yhdessä vain vuoden ja hän on sittemmin muuttunut.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 17:17"]
Se on jotenkin sosiaalisesti väärin. On kirjoittamaton sääntö ettei ole suotavaa palata exän kanssa yhteen.
[/quote]
Juuri tämä seikka minua kiinnostaa.
Määrittele tabu? Oletan, että et ymmärrä sanan tarkoitusta.
Kuka muka ei olisi haikaillut exän perään? Kaikki ovat, ja siitä puhutaankin täysin avoimesti.
Jostain syystähän se on exä?