Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vituttaa, luin mieheni viestit

Vierailija
12.05.2015 |

Alkuvuodesta mies halusi erota, eikä tähänkään päivään mennessä ole kertonut syytä. Sanoo ettei tiedä mitä silloin ajatteli, vaikka oli avautunut asioista siskolleen. Ollaan siis edelleen yhdessä, koska mies tulikin toisiin aatoksiinja halusi vielä yrittää.

Luin sitten mieheni ja siskon väliset viestit, eikä sieltäkään löytynyt mitään muuta kuin, että miestä ahdisti.

Jäi kuitenkin vituttamaan rankasti, että mies oli pistänyt lopuksi "Päätettiin vaimon kanssa vielä yrittää, pelkään, että tää olikin virhe." "Toivottavasti en tule pettymään."

Siis mitä vittua, tule pettymään? Mä olen tässä kaksi vuotta antanut anteeksi kaiken näköisiä valehteluja sun muita. Kuten sen, että mies kusi meidän taloudellisen tilanteen, valehtelemalla pikavipeistä ja myös sen nyt, että yht'äkkiä meinasi jättää perheensä kun esikoinen on alle kaksi vuotta ja minulla oli laskettuun aikaan silloim vain pari viikkoa. Niin miten niin pettymään. Tuli ihan sellainen olo, että mies on joku pyhimys joka toivoo, ettei nyt tule pettymään minuun.

Nyt se läsyttää joka päivä, että kuinka rakastaa mua, mutta mä vaan vihaan sitä päivä päivältä enemmän, mutten uskalla päästää irti. Auttakaa?!

Kommentit (56)

Vierailija
1/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:58"]

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:50"]

että voin viedä lapsen heselle. Sillä lapsen ei kuulu kärsiä siitä

[/quote]

Luuletko, ettei lapsesi kärsi, kun syötät sille tuollaista roskaa?

[/quote]

Läskit alapeukuttaa :---D

Vierailija
2/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap minkä ihmeen takia menit lukemaan hänen viestejään? Huomaatko, mitä se on saanut suhteessanne aikaan? Noin pieni teko ja mitkä seuraukset! Toisen viestien lukija ei voi koskaan tietää tarkalleen, mitä viestin kirjoittaja tarkoitti. Kaikki on tulkintojen varassa. 

 

Ainut keino on tunnustaa tekosi ja kysyä suoraan mieheltäsi. Nyt osoitat hänelle mieltäsi asioista, joihin hän ei voi vastata. 

 

Ihmiset saattava esim. suutuksissaan tehdä ja sanoa asioita, joita katuvat myöhemmin. Entä jos miehesi suuttuspäissään laittoi viestin siskolleen. Halusi vähän angstata ja sinä nyt vedät jo ihan omia johtopäätöksiä asioista. Viestiä ei oltu tarkoitettu sinulle. Mieti nyt vähän hyvä ihminen!

 

Älkää lukeko toisenne viestejä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?

Vierailija
4/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä kävin just paskalla. Suoli toimii! Pitkään oli hankalaa ripulia, meinasi jo usko loppua. Olin todella pettynyt suolen toimintaan. Toivottavasti ei enää ikinä aiheuta samaa harmia.

Vierailija
5/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?
[/quote]
Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh!

Vierailija
6/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata pysyä suhteessa halveksimansa ihmisen kanssa, ja miehesi on halveksittava. Ei tee sinulle, lapsellenne tai miehelle hyvää, vaikka ei siitä jälkimmäisestä nyt niin väliksi...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?
[/quote]
Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh!
[/quote]

Miksi kukaan lukee toisen viestejä mistään viestintä laitteesta?!
Ei toisen viestit kuulu kenellekään muulle kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Ei kenellekään muulle.

Vierailija
8/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuon voisi halutessaan ehkä tulkita kahdellakin tavalla, joko niin että miehen mielestä eroaminen tai sen puheeksikaan ottaminen olikin virhe tai vaihtoehtoisesti uudelleen yhdessä yrittäminen oli virhe. Kummasta sitten onkin kyse, sen tietää vain mies.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se oli sellaisessa asia yhteydessä, että yrittäminen oli miehen mielestä ehkä virhe. En tiedä kovin rakastavalta se nyt vaikuttaa, minä taas kiehun sisällä päin, enkä vain pääse asiasta yli. Ärsyttää joka ilta nukkumaan mennessä miehen jokainen hengenvetokin jonka kuulen kun on hiljaista. Esitän kuitenkin, että kaikki on hyvin. Joskus en pysty siihen ja mies huomaa sen ja kysyy mikä on ja sanon ettei mikään ja tajuan, että nyt täytyy skarpata.

Vierailija
10/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?
[/quote]
Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh!
[/quote]

Miksi kukaan lukee toisen viestejä mistään viestintä laitteesta?!
Ei toisen viestit kuulu kenellekään muulle kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Ei kenellekään muulle.
[/quote]
No ei kuulukaan mutta miksi aina aletaan tätä jauhamaan? Se luki ne jo! Ei sillä enää ole mitään väliä että miksi! Jos ap olisi kysynyt "voinko lukea miehen viestit" niin sitten ymmärtäisin tän kohkaamisen asiasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten otan asian esille miehelleni, voiko tilanteen korjata. Haluaisin vain, että kaikki olisi niin kuin ennen tai edes melkein. Nyt kuitenkin on asiat sanottu ääneen ja en tunnu pääsevän yli, vaikka haluaisin.

Vierailija
12/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?
[/quote]
Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh!
[/quote]

Miksi kukaan lukee toisen viestejä mistään viestintä laitteesta?!
Ei toisen viestit kuulu kenellekään muulle kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Ei kenellekään muulle.
[/quote]
No ei kuulukaan mutta miksi aina aletaan tätä jauhamaan? Se luki ne jo! Ei sillä enää ole mitään väliä että miksi! Jos ap olisi kysynyt "voinko lukea miehen viestit" niin sitten ymmärtäisin tän kohkaamisen asiasta.
[/quote]

Koska jotkut joilla on sentäs moraali tallella, yrittää hakata joidenkin lainrikkojien päähän järkeä, ettei noin toimita IKINÄ!
Mut ehei! Järjen puhuminen tässä asiassa saa kasan miinuspeukkuja, jonka tulkitsen ihan niin, että valtaosa palstan natsimammoista hyväksyy viestien lukemisen miehensä puhelimesta yms salaa.
Se on täysin moraalitonta ja helvetin typerää toimintaa! Sekä laitonta.
Mut juuh, koska järjen ääni halutaan jälleen kerran vaimentaa niin tulkitkaa nyt sitten noita viestejä ihan urakalla.
Minä poistun tästä ketjusta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ehkä ei ole kertonut kaikkea siskollensa, kaunistellut omaan osuuttaan.

Vierailija
14/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:22"]

Miten otan asian esille miehelleni, voiko tilanteen korjata. Haluaisin vain, että kaikki olisi niin kuin ennen tai edes melkein. Nyt kuitenkin on asiat sanottu ääneen ja en tunnu pääsevän yli, vaikka haluaisin.

[/quote]

Sinä tietysti sanot hänelle että luit hänen viestinsä, pahoitit mielesi ja haluat nyt tietää mitä hän niillä oikeastaan tarkoitti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:27"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:15"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä?
[/quote]
Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh!
[/quote]

Miksi kukaan lukee toisen viestejä mistään viestintä laitteesta?!
Ei toisen viestit kuulu kenellekään muulle kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Ei kenellekään muulle.
[/quote]
No ei kuulukaan mutta miksi aina aletaan tätä jauhamaan? Se luki ne jo! Ei sillä enää ole mitään väliä että miksi! Jos ap olisi kysynyt "voinko lukea miehen viestit" niin sitten ymmärtäisin tän kohkaamisen asiasta.
[/quote]

Koska jotkut joilla on sentäs moraali tallella, yrittää hakata joidenkin lainrikkojien päähän järkeä, ettei noin toimita IKINÄ!
Mut ehei! Järjen puhuminen tässä asiassa saa kasan miinuspeukkuja, jonka tulkitsen ihan niin, että valtaosa palstan natsimammoista hyväksyy viestien lukemisen miehensä puhelimesta yms salaa.
Se on täysin moraalitonta ja helvetin typerää toimintaa! Sekä laitonta.
Mut juuh, koska järjen ääni halutaan jälleen kerran vaimentaa niin tulkitkaa nyt sitten noita viestejä ihan urakalla.
Minä poistun tästä ketjusta.
[/quote]
Hyvä! Tervemenoa!

Vierailija
16/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:15"]

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:08"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:05"][quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:02"]Mistä ja miksi luit toisen ihmisen viestejä? [/quote] Aina samat kysymykset tälläisiin aloituksiin. Ei sillä ole mitään väliä miksi ap ne luki. Ihan sama. Huoh! [/quote] Miksi kukaan lukee toisen viestejä mistään viestintä laitteesta?! Ei toisen viestit kuulu kenellekään muulle kuin lähettäjälle ja vastaanottajalle. Ei kenellekään muulle. [/quote] No ei kuulukaan mutta miksi aina aletaan tätä jauhamaan? Se luki ne jo! Ei sillä enää ole mitään väliä että miksi! Jos ap olisi kysynyt "voinko lukea miehen viestit" niin sitten ymmärtäisin tän kohkaamisen asiasta.

[/quote]

Samalla logiikalla voisi todeta:

No mitä väiliä sillä on miksi mies kirjoitti kuin kirjoitti. Nyt se haluaa olla yhdessä AP:n kanssa. Vittuako se AP täällä raivoo?

Vierailija
17/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielestäni aika selvä tilanne: miehesi näkemys suhteestanne on ihan erilainen kuin sinun. Hän kokee itsensä kaikkensa yrittäneeksi ( mihin pikavipit tarvittiin, perheelle?) ja sinä olet hänen mielestään syypää kaikkeen mikä ei toimi. Hän ei halua rehdisti tarkastella omaa vastuutaan ja haluaa olla marttyyri. Lopputulos on se, että hän sanoo sinun pakottaneen hänet eroon käytökselläsi jne.

Jos vielä on rakkautta, niin terapia taitaa olla ainoa mikä teidän liiton pelastaa. Ja se, että hyväksyt tosiasiat: miehesi kokee asiat ihan eri tavoin kuin sinä.

Vierailija
18/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:32"]

[quote author="Vierailija" time="12.05.2015 klo 15:22"]

Miten otan asian esille miehelleni, voiko tilanteen korjata. Haluaisin vain, että kaikki olisi niin kuin ennen tai edes melkein. Nyt kuitenkin on asiat sanottu ääneen ja en tunnu pääsevän yli, vaikka haluaisin.

[/quote]

Sinä tietysti sanot hänelle että luit hänen viestinsä, pahoitit mielesi ja haluat nyt tietää mitä hän niillä oikeastaan tarkoitti.

[/quote]

Ja muistat pysyä tyynenä kun hän vastaa, että hänen eroamisintonsa lähti liikkeelle siitä, että luki sinun ja ystäviesi viestejä ja tulkitsi niitä omassa päässään niin, että veti herneet nenään. Hän tunsi itsensä petetyksi, koska et kerrokaan hänelle kaikkea ja saatat jopa mollata häntä ystävillesi.

Vierailija
19/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ihmekään, että mies haluaa erota. Miehen viestien lukeminen osoittaa, että olet epäluotettava ihminen.

Vierailija
20/56 |
12.05.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei perheelle, vaan mies oli ottanut pikavippejä paein tonnin edestä, jotta on rahaa pelata. Eli ei todellakaan perheelle. Tämä kävi ilmi kun kysyin, miehen palkasta. Yritti väittää ettei pariin kuukauteen jostain syystä ole sitä saanut. Niillä se olikin maksanut vippinsä ja sitten mietittiin, että mitäs sitä syödään.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän seitsemän yksi