Onko tällaista koiraa olemassa?
Kriteerit:
-pieni
-ei irtoa karvaa (ainakaan paljoa)
-karvat on kuitenkin oltava, ei mitään rottaa
-ei hauku (ainakaan paljon)
-ei tarvitse pitkiä lenkkejä, mutta jaksaa sellaisia kuitenkin tehdä silloin, kun itse ehdin sellaiselle lähteä
-lapsirakas ja ihmisläheinen
-pystyy kouluttamaan niin, että ei nuohoa ja nuole esim. kotiin tulevia vieraita, jos he eivät sitä halua ja asia kielletään
-muutenkin hyvin koulutettavissa, että ei hypi sängylle yms
Tiedostan, että en välttämättä näiden vaatimusten perusteella olekaan koiraihminen. JOS kriteereihin sopiva rotu kuitenkin on olemassa, haluaisin koiran enemmän kuin mielelläni. Joten, ehdotuksia rodusta? :)
Kommentit (64)
Kaikki koirat voi opettaa tervehtimään vieraita oikein, joten sen perusteella ei kannata päätöstä tehdä. Lähes kaikki rodut ovat myös tarpeeksi ihmisrakkaita. Turkki ja liikunnan tarve ovat rajaavimmat tekijät. Niiden perusteella suosttelen vinttikoiraa.
Shihzu voisi olla hyvä :)
Pitkä karva mutta sitä ei irtoa yhtään, ainakaan minun yksilöni tykkää välillä liikkua paljon mutta läheskään aina ei jaksa.
Kääpiö- tai toyvillakoira? Pitkiä lenkkejä saattaa kyllä vaatia tai liikuntaa ainakin paljon
Pienet villakoirat, bichon-rodut (frise, havanese, coton de tulear..)
Kehoitan katselemaan leluosastolta sillä silmällä.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:49"]
Pienet villakoirat, bichon-rodut (frise, havanese, coton de tulear..)
[/quote]
Ovat usein räksyttäjiä mun kokemuksen mukaan.
Villakoira (toy tai kääpiö). Fiksuja, oppivaisia, sopeutuvaisia, jaksaa pitkiäkin lenkkejä, ei tiputa karvaa, saa opetettua olemaan haukkumatta, rakastaa ihmisiä. Kun turkin leikkaa säännöllisesti lyhyeksi, on helppo hoitaa. Vaatii kyllä seuraa ja aivojumppaa...
Videonoutaja. Ransu Karvakuono on varmaan tunnetuin rotunsa edustaja.
Kiitos vastauksista :) Mitä ovat noiden pienten villakoirien ja bichon rotujen väliset suurimmat erot? Muulta osin, kuin ulkonäköön liittyvät asiat.
Ap
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:49"]
Pienet villakoirat, bichon-rodut (frise, havanese, coton de tulear..)
[/quote]
Ovat usein räksyttäjiä mun kokemuksen mukaan.
[/quote]
Ovat vain huonosti koulutettuja. Meidän bichon ei hauku kuin ovikellolle. Mutta en kyllä suosittele näitä rotuja, koska ovat todella ihmisrakkaita (viihtyvät sylissä, kyhnyttävät vieressä, antavat pusuja ja mielellään nukkuvat kainalossa). Jo noiden kriteerien perusteella en kyllä mitään muutakaan rotua sillä kaikki koirat tarvitsevat paljon liikuntaa päivittäin, eivät vain kun omistajalle sopii.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:49"]
Pienet villakoirat, bichon-rodut (frise, havanese, coton de tulear..)
[/quote]
Ovat usein räksyttäjiä mun kokemuksen mukaan.
[/quote]
Eikö niitä voi kouluttaa? Tai siis voi varmasti, mutta eivätkö opi?
Ehkä sinulle sopisi aikuinen kodinvaihtaja paremmin kuin pentu? Luonne olisi tiedossa, samoin liikunnantarve jne.
Oletko ihan tosissasi ottamassa koiraa? Noiden "kriteeriesi" perusteella että vaikuta olevan valmis antamaan aikaa ja hellyyttä koira, vaan lähinnä huomioimaan sen kun sinulla sattuu olemaan aikaa. Koira on kuitenkin perheenjäsen jonka kanssa kuuluu ja pitää viettää aikaa!
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:58"]Ehkä sinulle sopisi aikuinen kodinvaihtaja paremmin kuin pentu? Luonne olisi tiedossa, samoin liikunnantarve jne.
[/quote]
Ja luulet että ap:lla olisi aikaa/kiinnostusta/kokemusta hoitaa mahdollisesti ahdistunutta ja huonosti kohdeltua hylätyksi tullutta eläintä?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:56"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:50"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:49"] Pienet villakoirat, bichon-rodut (frise, havanese, coton de tulear..) [/quote] Ovat usein räksyttäjiä mun kokemuksen mukaan. [/quote] Eikö niitä voi kouluttaa? Tai siis voi varmasti, mutta eivätkö opi?
[/quote]
Ap:n kriteerit on tosiaan enemmän lelukoirille sopivia, haetaan koiraa joka ei kuulu eikä näy ja kunnon lenkeillekin pääsee silloin kun ap sattuu jaksamaan. Otetaan siis esille silloin kun itseä huvittaa leikkiä.
Bichoneilta ei ainakaan löydy riistaviettiä, entiedä onko pienillä villakoirillakaan juurikaan. Bichon-rotuihin voi lisätä vielä maltankoiran ja löwchenin. Kotikoiranahan kaikilla edellämainituista voi pitää turkin aika lyhyenä jolloin se on helppohoitoisempi. Kaikki em. taitaa haukkua jonkun verran mutta koulutettavissa kyllä. Pentukurssille kannattaa joka tapauksessa niin oppii koulutuksen perusteet. :)
Maltankoira,bitsellä täyttää kaikki kuvailemasi ominaisuudet. Tai naltankoira tykkää thdä lenkkejä mut tarve ei ole niin suuri. Haukkuu tosinbjtkut yksilöt