Yli 30 vuotias kuinka usein tapaat vanhempiasi?
Muutamia kertoja kuukaudessa tavataan ja soitellaan usein.
Kommentit (50)
Lähes päivittäin. Vien lapset sinne hoitoon useana iltana viikossa jotta pääsemme miehen kanssa harrastamaan. Viikonloppuisin syömme heidän luonaan. Ihana kun asuvat lähellä!
-N 38
Kerran tai pari kertaa vuodessa. Soitellaan ehkä parin kuukauden välein.
Kerran tai kaksi kuukaudessa. Joskus loma-aikoina useimmin, joskus menee pari kk ettei nähdä.
Isäni tulee meille torstaisin kun äidilläni on seurakunnan ompelukerho ja sitten uimavuoro ystäviensä kanssa. Isäni leikkii lastemme kanssa ja lukee heille, kuuntelee heitä, syö meillä illallisen ja kaiken tavoin on ihana ukki. Äiti ei yleensä tule meille koska meillä on ,erilaista‘ minkä luulen tarkoittavan sitä, että lastenkin tavaroita on olohuoneessa (palapeli, kirja, pokemonkortteja, legoja…) ja „mummilassa“ käymme ehkä kerran kahdessa kuussa koska siellä eivät lapset juuri saa kuulua eikä näkyä.
1-7 kertaa viikossa. Harvoin on viikkoja, että emme näe.
N38 haudalla käyn kerran kuukaudessa ja sytytän kynttilän
Kuulostaa ahdistavalta ja läheisriippuvaiselta! Miksi ihmeessä aikuiset ihmiset soittelevat ja viestittelevät vanhemmilleen joka päivä? Vai onko se vanhempi - äiti ja/tai isä - joka pitää aikuista lastaan talutusnuorassa ja painostaa yhteydenpitoon?
Jos sinulla on puoliso, niin onko tämä tiivis yhteydenpito omiin vanhempiisi myös puolisosi mielestä ihan mielekästä ja normaalia? Ja ihanko oikeasti aikuinen ihminen kyläilee vanhemmillaan joka viikko tai jopa monta kertaa viikossa? Matkustetaan yhdessä ja isovanhemmat hoitavat usein lapsia ja käyvät lapsiperheessä siivoamassa.
Tukiverkottomana äitinä minua kiinnostaa, miten te selviäisitte lapsiperheen arjestanne, jos vanhempanne asuisivat vaikkapa 500-1000 kilometrin päässä, muuttaisivat palvelutaloon tai hoitokotiin asumaan tai vanhemmat olisivat kuolleet? Palkkaisitteko perheeseenne lastenhoitajan ja kotiapulaisen?
Äidin kanssa joka päivä pikkuviesti, ellei ole asiaa enemmän. Joskus taukoja näkemisessä, ehkä n. kerran kk ainakin nähdään. Isää en ole nähnyt n. 10 vuoteen.
Nähdään melkein joka viikko, asutaan samassa kaupungissa.