Onko muita täysin yksinäisiä?
Olen päälle neljäkymppinen, perheetön, lapseton, kaveriton, työtön ja helvetin yksinäinen. Vanhempani ovat kuolleet, sisaruksia ei ole, sukulaiset asuvat toisella puolella maata, eivätkä ikinä pidä yhteyttä. Läheisiä hyviä ystäviä minulla ei ole ollenkaan. Joitain tuttuja on, mutta heillä on omat perheensä ja parempaakin tekemistä. En juo alkoholia enkä viihdy yöelämässä. En tiedä pitäiskö alkaa juopoksi, silloin saisi ainakin ryyppykavereita eikä tuntuisi näin pahalta...
Minulla on muutamia harrastuksia, mutta en ole sitä kautta löytänyt sellaisia ystäviä, joiden kanssa tulisi vietettyä aikaa harrastusten ulkopuolella. Töitä etsin koko ajan, mutta huonolta näyttää, kun en pääse edes haastatteluihin.
Mietin voiko kukaan muu olla näin totaalisen yksin tässä maassa ja miten ihmeessä pääsen pois tästä tilasta?
Kommentit (21)
Kuulutko kirkkoon? Mitä jos menisit mukaan kirkon toimintaan, ainakin täällä missä itse asun kirkko järjestää jos jonkinnäköistä kerhoa, tapaamista ja tapahtumia. Siellä ainakin pääsisi tapaamaan ihmisiä viikoittain.
Olisin jos minulla ei olisi aviomiestäni. Ainoa ihmissuhteeni.
Kauan olet ollut työtön? Opiskelemaan?
Ap, täällä myös samankaltaisesta tilanteessa oleva. Raskas perhe-elämä ei jättänyt aikaa tyttökavereiden miesasioiden murehtimaan. Itse olen vasta ensimmäisellä aviokierroksella joten ei ole edes kysytty mukaan baareihin. Miesten ajatuksistakaan en voi antaa neuvoa koska tiedän vain oman mieheni ajatuksista.
Lapset ovat nyt isompia ja terveempiä ja minullakin on aikaa tehdä jotain välillä itseksenikin. Pitäisi vaan löytää toisia samassa tilanteessa olevia ihmisiä.
En tosin ole koskaan ollut mikään bilehile. Nautin lukemisesta ja filmeistä jne eli taidan olla aika tylsä tyyppi.
Vieläkö sikiät?
Tarvitsisin kipeästi jälkeläisen.
Vaimon paikka vielä päälle ainakin kunnes jälkeläinen on täysi-ikäinen. Mulla on noita illanviettojakin työn puolesta niin voisit joskus päästä mukaan jos sosiaalinen elämä kiinnostaa - itse en niistä tosin pahemmin perusta, mutta siis tilaisuuksia olisi.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 22:59"]
Kuulutko kirkkoon? Mitä jos menisit mukaan kirkon toimintaan, ainakin täällä missä itse asun kirkko järjestää jos jonkinnäköistä kerhoa, tapaamista ja tapahtumia. Siellä ainakin pääsisi tapaamaan ihmisiä viikoittain.
[/quote]
Olen ateisti ja eronnut kirkosta. Tuntuu hölmöltä mennä kirkon tapahtumiin kun en usko heidän oppeihinsa.
-ap
Ota koira. Minä olen saanut kaikki ystäväni koirien kautta. Moneen olen tutustunut ihan lenkillä ja sitten kun juttua on riittänyt ollaan vaihdettu puhelinnumeroita ja sovittu lenkkejä yhdessä tehtäviksi.
Myös koiraharrastuksissa on tutustunut moneen ystävääni.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:07"]
Vieläkö sikiät?
Tarvitsisin kipeästi jälkeläisen.
Vaimon paikka vielä päälle ainakin kunnes jälkeläinen on täysi-ikäinen. Mulla on noita illanviettojakin työn puolesta niin voisit joskus päästä mukaan jos sosiaalinen elämä kiinnostaa - itse en niistä tosin pahemmin perusta, mutta siis tilaisuuksia olisi.
[/quote]
No siinäpä houkutteleva tarjous, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Pistähän yhteystietoja tulemaan.
-ap
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:14"]
Ota koira. Minä olen saanut kaikki ystäväni koirien kautta. Moneen olen tutustunut ihan lenkillä ja sitten kun juttua on riittänyt ollaan vaihdettu puhelinnumeroita ja sovittu lenkkejä yhdessä tehtäviksi.
Myös koiraharrastuksissa on tutustunut moneen ystävääni.
[/quote]
Valitettavasti olen allerginen koirille (ja kissoille), joten sekin mahdollisuus on menetetty. Huonot kortit olen saanut tähän maailmaan tullessani.
-ap
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:15"]
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:07"]
Vieläkö sikiät?
Tarvitsisin kipeästi jälkeläisen.
Vaimon paikka vielä päälle ainakin kunnes jälkeläinen on täysi-ikäinen. Mulla on noita illanviettojakin työn puolesta niin voisit joskus päästä mukaan jos sosiaalinen elämä kiinnostaa - itse en niistä tosin pahemmin perusta, mutta siis tilaisuuksia olisi.
[/quote]
No siinäpä houkutteleva tarjous, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Pistähän yhteystietoja tulemaan.
-ap
[/quote]
No eikö ratkaisisi? Työpaikkaakaan ei tarvitsisi miettiä jos olisit kotiäitinä.
Olen yksinäinen, ja välillä tulee olo että tosissaan kaipaisi seuraa. Kuitenkin sitten kun tulee mahdollisuus moiseen, ja voisi jutella jollekkin, tuntuu kaikki puhuminen täysin turhalta ja ikävystyttävältä teeskentelyltä. En luule mitenkään olevani muiden yläpuolella, mutta sopimaton tähän maailmaan. Yksinäisyyden tunteen poistamiseen riittä nykyään minulla jo se, että menen vaan ulos ja nään ihmiset ympärilläni, en tarvitse muuta. Toisaalta välillä mietin että olisi mukavaa löytää ystävä, joka ymmärtäisi minua ja minä häntä. Ehkä sellainen löytyisikin joskus, mutta toisaalta en anna paljonkaan mahdollisuuksia moiseen. Olen ristiriitaisessa tilanteessa.
Täällä myös hyvin yksinäinen. Ei isää, ei sisaruksia, ei serkkuja, ei yhteyksiä kehenkään sukulaisiin, joita on vähän ja asuvat eri puolilla Suomea. Äitiin huonot välit, olin epätoivottu vahinkolapsi. Olen ollut pitkiä kausia työttömänä. Nyt opiskelen, mutta sieltä en ole saanut kavereita, vaikka olen ollut ainejärjestötoiminnassakin mukana. Siellä olin syrjitty ja jouduin jopa kiusatuksi, mitä ei olisi uskonut yliopisto-opiskelijoista :(
Minulla on kyllä yksi kaveriporukka, mutta sitä "johtaa" narsisti ja muut ovat hännystelijöitä, hissukoita myötäilijöitä, joten olen yrittänyt ottaa etäisyyttä. Minulla ei ole ketään läheistä ystävää, ketään, kenelle voisin soittaa tai pyytää tapahtumiin tai edes baariin mukaan. Joskus yritin pyytää seuraa kaveriporukasta, mutta kun tarpeeksi monta kertaa tulee kieltäytymisiä, ei jaksa enää yrittää ja passivoituu.
Olen ajautunut suhteisiin minua huonosti kohtelevien miesten kanssa ja on ollut vaikeaa lähteä, koska pelkään että jään taas yksin. Koira minulla on, mutta olen saanut sitä kautta vain hyvän päivän tuttuja.
itse en ole täysin yksinäinen, mutta varmasti keskimääräistä yksinäisempi. mutta tiedän, etten ole yksin tässä tilanteessa, ja se lohduttaa. olen myös huomannut, että kyllä ihmissuhteita saa lisää elämäänsä, kunhan lähestyy jotakuta. itse olen hirveän huono ryhmätilanteissa, ja olen aina kokenut olevani hyljeksitty koulussa ja työpaikoilla. mutta ilokseni olen huomannut, että olen huomattavasti parempi kahden kesken jonkun kanssa. ja monet ei vaan tuo ajatelleeksi ottaa kontaktia juuri sinuun, vaikka haluaisivatkin olla yhteyksissä. tai ei tule tehtyä sitä puhelinsoittoa tai viestiä, josta joku kaveruussuhde voisi saada alkunsa. facebook on tässä hirveän hyvä väline, koska siellä kynnys lähettää viesti on matalampi kuin esim. soittaa puhelimella jollekulle. sama sukulaisten kanssa. kokeile vaikka lähettää joulukortti, saatat saada seuraavana jouluna kortin itse. ja sitten voi piipahtaa käymässä, kun olet kesälomareissulla jne....jos asut jossain isommassa kaupungissa, sieltä voi olla helpompaa löytää uusia kavereita. avainasemassa on kuitenkin se, että itse ottaa kontaktia johonkun. tsemppiä meille kaikille yksinäisille, ehkä kohtaamme toisemme jossain.
Mulla on mies ja kaksi lasta, mutta ei yhtään ainoaa omaa ystävää/kaveria. Mies on siis mun ainoa sosiaalinen verkostoni. Miehellä on kavereita ja sukulaisia, mutta ei ne ole sellaisia joiden kanssa minä voisin keskustella, jotka kertoisi mulle huoliaan ja joille mä voisin kertoa omiani. Jotka lähtisi mun kanssa juhlimaan ja lenkkeilemään ja kahville ja joille voisin lähettää tekstarin kun jotain kivaa tapahtuu. Mua ahdistaa välillä se, että esim. näillä nettipalstoilla mun yksinäisyyttä ei oteta koskaan tosissaan. Aina tullaan sanomaan, että et sä mikään yksinäinen ole kun sulla on perhe. Joo on, mutta koen kyllä silti oloni todella yksinäiseksi. Nytkin lapset nukkuu ja mies on kavereiden kanssa ulkona. Mä opiskelen, mutta mulla ei ole yliopistolla yhtään tuttuja. Olen tosi ujo ja epäitsevarma. En ymmärrä, miten olen saanut itselleni ulospäinsuuntautuneen ja itsevarman miehen. Toki olen todella, todella onnellinen siitä että mulla on edes perhe, mutta mäkin kaipaisin joskus ymmärrystä siihen että koen kuitenkin itseni yksinäiseksi kun ystäviä ei ole.
[quote author="Vierailija" time="09.05.2015 klo 23:14"]
Ota koira. Minä olen saanut kaikki ystäväni koirien kautta. Moneen olen tutustunut ihan lenkillä ja sitten kun juttua on riittänyt ollaan vaihdettu puhelinnumeroita ja sovittu lenkkejä yhdessä tehtäviksi.
Myös koiraharrastuksissa on tutustunut moneen ystävääni.
[/quote]
Tää on muuten totta! Sama homma, oon tutustunut moniin koiran kautta. Tosin, älä ota koiraa jos et ole valmis sitoutumaan siihen ja sen hoitamiseen. Se ei saa olla mikään kappale jonka kautta se keksit jotain 'parempaa'. Jos kummiskin olet koiraihminen niin ilman muuta harkitse asiaa. Koirille on myös kiva jutella ja ne on aina todella innoissaan kun tulet kotiin. Siitä tulee hyvä mieli.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:14"]
Mulla on mies ja kaksi lasta, mutta ei yhtään ainoaa omaa ystävää/kaveria. Mies on siis mun ainoa sosiaalinen verkostoni. Miehellä on kavereita ja sukulaisia, mutta ei ne ole sellaisia joiden kanssa minä voisin keskustella, jotka kertoisi mulle huoliaan ja joille mä voisin kertoa omiani. Jotka lähtisi mun kanssa juhlimaan ja lenkkeilemään ja kahville ja joille voisin lähettää tekstarin kun jotain kivaa tapahtuu. Mua ahdistaa välillä se, että esim. näillä nettipalstoilla mun yksinäisyyttä ei oteta koskaan tosissaan. Aina tullaan sanomaan, että et sä mikään yksinäinen ole kun sulla on perhe. Joo on, mutta koen kyllä silti oloni todella yksinäiseksi. Nytkin lapset nukkuu ja mies on kavereiden kanssa ulkona. Mä opiskelen, mutta mulla ei ole yliopistolla yhtään tuttuja. Olen tosi ujo ja epäitsevarma. En ymmärrä, miten olen saanut itselleni ulospäinsuuntautuneen ja itsevarman miehen. Toki olen todella, todella onnellinen siitä että mulla on edes perhe, mutta mäkin kaipaisin joskus ymmärrystä siihen että koen kuitenkin itseni yksinäiseksi kun ystäviä ei ole.
[/quote]
ehkä mies hakee jotain itseään täydentävää luonnetta sinusta? onneksi sinulla on kuitenkin perhe, se on oikeasti iso asia elämässä. kyllä niitä naispuolisiakin kavereita saa, mutta pitää antaa tuttavuudelle aikaa syventyä ensin kaverisuhteeksi ja sitten mahdollisesti ystävyyssuhteeksi. mulla on vähän sellainen luonne, että etten kaipaa niitä tuttuja tai kavereita, haluaisin ainostaan sellaisia ihmissuhteita, jotka on riittävän luottamuksellisia että voi puhua toiselle huolistaan, mutta taitaa olla niin, ettei sellaisia löydy ihan noin vain.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:43"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 00:14"]
Mulla on mies ja kaksi lasta, mutta ei yhtään ainoaa omaa ystävää/kaveria. Mies on siis mun ainoa sosiaalinen verkostoni. Miehellä on kavereita ja sukulaisia, mutta ei ne ole sellaisia joiden kanssa minä voisin keskustella, jotka kertoisi mulle huoliaan ja joille mä voisin kertoa omiani. Jotka lähtisi mun kanssa juhlimaan ja lenkkeilemään ja kahville ja joille voisin lähettää tekstarin kun jotain kivaa tapahtuu. Mua ahdistaa välillä se, että esim. näillä nettipalstoilla mun yksinäisyyttä ei oteta koskaan tosissaan. Aina tullaan sanomaan, että et sä mikään yksinäinen ole kun sulla on perhe. Joo on, mutta koen kyllä silti oloni todella yksinäiseksi. Nytkin lapset nukkuu ja mies on kavereiden kanssa ulkona. Mä opiskelen, mutta mulla ei ole yliopistolla yhtään tuttuja. Olen tosi ujo ja epäitsevarma. En ymmärrä, miten olen saanut itselleni ulospäinsuuntautuneen ja itsevarman miehen. Toki olen todella, todella onnellinen siitä että mulla on edes perhe, mutta mäkin kaipaisin joskus ymmärrystä siihen että koen kuitenkin itseni yksinäiseksi kun ystäviä ei ole.
[/quote]
ehkä mies hakee jotain itseään täydentävää luonnetta sinusta? onneksi sinulla on kuitenkin perhe, se on oikeasti iso asia elämässä. kyllä niitä naispuolisiakin kavereita saa, mutta pitää antaa tuttavuudelle aikaa syventyä ensin kaverisuhteeksi ja sitten mahdollisesti ystävyyssuhteeksi. mulla on vähän sellainen luonne, että etten kaipaa niitä tuttuja tai kavereita, haluaisin ainostaan sellaisia ihmissuhteita, jotka on riittävän luottamuksellisia että voi puhua toiselle huolistaan, mutta taitaa olla niin, ettei sellaisia löydy ihan noin vain.
[/quote]
Mulla on sama juttu, se onkin ujouden ohella varmaan yksi syy miksi mulla ei kavereita ole. Vaikka juttelisinkin jonkun kanssa esim. yliopistolla, en koe sitä juttutuokiota kovinkaan "tärkeäksi" kun ajattelen ettei me kuitenkaan olla ystäviä, ei avauduta mistään luottamukseillisista jutuista toisillemme jne. En kaipaa sellaista pintapuolista kaveruutta, vaan nimenomaan syvää ja luottamuksellista ystävyyttä. Tottakai ymmärrän, että saavuttaakseeen sellaisen syvän ystävyyden tason pitäisi ihan ensin tutustua tähän ihmiseen, eli aloittaa tutustuminen olemattomasta pisteestä. Nimenomaan se tutusuminen on mulle hankalaa, sillä olen kai niin pessimisti etten kuitenkaan usko uusista tuttavuuksista syntyvän "hyvänpäiväntuttua" kummoisempaa, ja nimenomaan hyvänpäiväntuttuja en kaipaa. Mulle riittäisi ihan aan yksikin ystävä, jos sen yhden ystävän kanssa ystävyys olisi lujaa ja meillä olisi täysi luottamus toisiimme.
No minä oon. 32v työtön, opiskelen, ei oo ketään kavereita tai mitään muutakaan. Vanhempia vielä kuitenkin nään välillä.