Vain Elämää 2022 Official
Seiska aloitti jo paljastuksilla uudesta kaudesta:
Meiju Suvas, Tommi Läntinen, Pete Parkkonen, Jyrki69, Yona, Redrama, Erika Vikman ja Mikko Alatalo
Mitäs mieltä olette?
Odotan kovasti Yonaa, mutta muut vaikuttavat aika yhdentekeviltä itselleni. Erikalla on tosin ihan hyvä ääni ja Petellä kai myös.
Kommentit (4176)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkäslaisia tämän Jyrkin parisuhteet ovat olleet ? On tosi komea mies ja mikä ääni. Aivan ihana.
Ainakin jonkun taannoisen tanssiryhmäläisen kanssa on seurustellut:
"The 69 Eyes -yhtyeen laulaja Jyrki Linnankivi näki Anu Kiiverin ensi kertaa erään naistenlehden sivuilla vuonna 2005. Tuolloin Anu veti Players-tanssiryhmää. Jyrki iski silmänsä saman tien Anun raikkaaseen olemukseen.
– Olin ihan että vau! Onpa makee tyyppi!
Jonkin ajan päästä Jyrki näki Anun helsinkiläisessä ravintolassa. Taaskaan Jyrki ei saanut silmiään irti kansainvälisen näköisestä kaunottaresta. Filosofi Pekka Himanen katseli vierestä kaverinsa Jyrkin ihastumista. Jyrki ei uskaltanut tehdä asialle mitään. Lopulta Pekka lähti kertomaan Anulle, että ”tuolla olisi eräs, joka haluaisi tavata sinut”.
Sillä tavalla pariskunta kohtasi silmätysten ensimmäisen kerran."
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/julkkikset/anu-kiiveri-ja-jyrki-69-m…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä tuota Erikan seksillä ratsastamista. Minusta ennemminkin voisi vapautua niin, että ei pukeutuisi tyrkysti vaan mukavasti.
Etkö tajua ja ymmärrä, että ihminen voi rakentaa " roolin" jonka mukaan esiintyy ja pukeutuu. Hän kertoi aika hyvin siitä.
Omissa oloissaan ja kotona on täysin naturel.
Ymmärrän. Seksillä ratsastamista en ymmärrä. Kyllä ne pyllistykset on jo nähty.
Aika liikuttavaa, miten Mikko Alatalo liikuttuu katsellessaan muiden esiintymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Musiikin asiantuntija kirjoitti:
Mattijateppo kirjoitti:
Montako omaa biisiä Erika on tehnyt?, tai Yona,? Tai Redrama? Surkein kausi ikinä.
Yonalla on kahdeksan sooloalbumia ja siihen päälle Liljan Loisto yhtyeen kanssa kaksi levyä sekä Puppa J & Tasottavien kanssa yksi levy. Yona on myös käytännössä jokaisessa kappaleessa säveltäjänä tai osana sävellystä, eli ei pelkästään laulaja.
Vikmanilla on yksi levy ja siinä se, että ei voida puhua samassa lauseessa edes Yonan kanssa. Yona on myös artisti jonka musiikkia ei juuri radiossa olla isommin soitettu. Bassoradio ja Ylen kanavat toki jonkun verran soittanut. Yona on ensimmäinen tai ainakin ensimmäisiä artisteja tässä ohjelmassa, jotka ei tee mitään ns. valtavirtapoppia.
Yona on myös nainen, jolla on ihanat rinnat ja kovin alkoi jäykistymään alatalonkin muna!
Yon on ammattipiireissä arvostettu muillakin mittarilla kuin arvioijan munalla.
Hänellä on kavereina tai duettopareina myös paljon näkyviä ja itseään tunnetumpia laulajia - Anna Puu., Jonna, Kyösti Mäkimattila. Mm. Mariska on julkisesti maininnut ihailevansa Yonan live-esiintymisiä.
Joo, en ole hänen vakiokehujansa, mutta pakko todeta, että osaamisessa Yona liitää aika paljon tuon muun Vain elämää -porukan yläpuolella.
Kaikkien yläpuolella? Huhhuh!
Ehkä tänä kautena, mutta viimekertaisista Suvi Teräsniska, vaikka on eri tyylinen laulaja, laulaa samalla tasolla, taitavasti ja omalla tunnistettavalla äänellään. Suvia samoin kuin Yonaa ei voisi koskaan luulla keneksikään muuksi.
Yonalla oli minusta aivan täysin persoonaton ja epäkiintoisa ääni. Aivan täysin.
Näkee miten Jyrki on Erikaan ihan lääpällään. Kuin ujo pikkupoika punastelee.
Vierailija kirjoitti:
Mullepas tuli Petestä mieleen Prince ja illan kunkku oli.
Redraman kohdalla mietin, että onko hänelle luontevampaa räpätä englanniksi, kun lausumiset kuulostivat vähän oudoilta.
Ei hän silti huonosti vetänyt.Mikollapas oli mielestäni tosi mukava ralli, että sopii hyvin rauhalliseen hetkeen mieltä kohentavaksi biisiksi tuo.
Läntistä olin kuullut jo ennakkoon niin silloin kuulosti tylsältä, mutta tv:stä nähtyäni tosi kovalta todellakin kuulosti.
Yonan versio sai ihokarvat pystyyn. Jäätävän hyvä.
Meijulla ja Jyrkillä oli mielestäni yhtä hyvät vedot. Hyvin vetivät.
Petestä mieleen Prince? Voi morjens.

Mulle tuli vähän kans, eikö ole hassua 🤣

Kieltämättä.
Vierailija kirjoitti:
Meiju varmaan viihtyy mummotunnelissa nuoria kundeja väijymässä. Eerika on ihana
Erikalle on ok joku seksisymbolin maine, mutta kun Meiju heittää samankaltaista läppää, niin on heti väijymässä NUORIA kundeja? Hän on tietääkseni naimisissa poikansa isän kanssa edelleen ja on myös, Erikan lisäksi, tehnyt itsestään hienon brändin, jolla elättänyt itsensä vuosikymmeniä.
Jos vertaan vaikka edesmenneeseen Armi Aavikkoon, jota ihailtiin syyttä suotta, niin ero on kuin yöllä ja päivällä, Meiju fiksu ja hyväkäytöksinen nainen. Kannattaa opetella erottamaan artisti-minä ja siviili-minä.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Ihmettelen, kuinka Jyrki on voinut olla köyhien kyykyttäjän (risusavottaan) Susanna Kosken kanssa, joka Linnan juhlissa leuhkasti diivaili turkiksillaan eläinten ystävälle Jennille, kun Jyrki mainostaa olevansa vegaani.
Täh???? Susanna oli kylläkin JUSSI69:n kanssa..
Ihme sekoilua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä huomasin vahtivani kokoajan Erikaa ja Jyrkiä...joko joko ne ovat rakastuneet, hiplaako salaa, ihania katseita?
😍Niin minäkin. Nyt pakko katsoa joka lähetys.
Harmi tuoreen romanssin kannalta, 69eyes lähtee marraskuussa kuukauden keikkarundille jonnekin päin Eurooppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullepas tuli Petestä mieleen Prince ja illan kunkku oli.
Redraman kohdalla mietin, että onko hänelle luontevampaa räpätä englanniksi, kun lausumiset kuulostivat vähän oudoilta.
Ei hän silti huonosti vetänyt.Mikollapas oli mielestäni tosi mukava ralli, että sopii hyvin rauhalliseen hetkeen mieltä kohentavaksi biisiksi tuo.
Läntistä olin kuullut jo ennakkoon niin silloin kuulosti tylsältä, mutta tv:stä nähtyäni tosi kovalta todellakin kuulosti.
Yonan versio sai ihokarvat pystyyn. Jäätävän hyvä.
Meijulla ja Jyrkillä oli mielestäni yhtä hyvät vedot. Hyvin vetivät.
Petestä mieleen Prince? Voi morjens.
Mulle tuli vähän kans, eikö ole hassua 🤣
Mullakin tuli Prince mieleen. Samaa överiä heittäytymistä (positiivisessa mielessä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mullepas tuli Petestä mieleen Prince ja illan kunkku oli.
Redraman kohdalla mietin, että onko hänelle luontevampaa räpätä englanniksi, kun lausumiset kuulostivat vähän oudoilta.
Ei hän silti huonosti vetänyt.Mikollapas oli mielestäni tosi mukava ralli, että sopii hyvin rauhalliseen hetkeen mieltä kohentavaksi biisiksi tuo.
Läntistä olin kuullut jo ennakkoon niin silloin kuulosti tylsältä, mutta tv:stä nähtyäni tosi kovalta todellakin kuulosti.
Yonan versio sai ihokarvat pystyyn. Jäätävän hyvä.
Meijulla ja Jyrkillä oli mielestäni yhtä hyvät vedot. Hyvin vetivät.
Petestä mieleen Prince? Voi morjens.
Mulle tuli vähän kans, eikö ole hassua 🤣
Kieltämättä.
Eiköhän se ny kuiteski yrittäny imitoida Lenny Kravitzia. Juntit.
Vierailija kirjoitti:
Näkee miten Jyrki on Erikaan ihan lääpällään. Kuin ujo pikkupoika punastelee.
Joo, salaa vilkuilee mutta ei uskalla kunnolla katsoa suoraan silmiin :D
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Ihmettelen, kuinka Jyrki on voinut olla köyhien kyykyttäjän (risusavottaan) Susanna Kosken kanssa, joka Linnan juhlissa leuhkasti diivaili turkiksillaan eläinten ystävälle Jennille, kun Jyrki mainostaa olevansa vegaani.
Nyt taitaa mennä Jussi68 ja Jyrki69 sekaisin. Eikös Susanna seurustellut Jussin kanssa. Jyrkin naiskuvioista vähän tietoa.
Jussi68 😂
Jotenkin Peten esitys meni vähän yli :D siis se suupielet alaspäin karjuminen oli jotenkin niin opeteltua mukamas-eläytymistä
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin Peten esitys meni vähän yli :D siis se suupielet alaspäin karjuminen oli jotenkin niin opeteltua mukamas-eläytymistä
Joo. Muuten oli hyvä mutta se suupielet alaspäin huutaminen meni tosiaan vähän överiksi.
Erika tykkää selvästikin vähän kypsemmästä
Olivatkohan Erika ja Jyrki koskaan tavanneet ennen näitä kuvauksia? Jyrki tuntuu olevan jo tuolla ihastunut