Vain Elämää 2022 Official
Seiska aloitti jo paljastuksilla uudesta kaudesta:
Meiju Suvas, Tommi Läntinen, Pete Parkkonen, Jyrki69, Yona, Redrama, Erika Vikman ja Mikko Alatalo
Mitäs mieltä olette?
Odotan kovasti Yonaa, mutta muut vaikuttavat aika yhdentekeviltä itselleni. Erikalla on tosin ihan hyvä ääni ja Petellä kai myös.
Kommentit (4176)
Tää ketju on kyllä paikoin ihan järkkyä luettavaa. Erityisesti Erikaa ja Yonaa haukutaan. Miksi nuoret naiset jotka tekevät mitä haluavat herättävät näin paljon ärtymystä?
Jyrkin päivässä oikein korostui se, mitä aiemmissakin jaksoissa vähän mietiskelin; suuri osa biiseistä on jo niin kaukana alkuperäisistä versioista, että pöydän päässä istuja varmaan miettii mielessään, mitä h**vetin lauluja nää on?! :)
Mutta niinhän se on kuin Alatalon Mikko tuossa Jyrkin päivässä sen ääneen sanoikin: tuotanto määrää muokkaamaan lauluja. Se on katsokaas niin, että rahaa tässä tehdään. Jos esitettäis vain muokkaamattomia versioita, korvaukset menisivät niiden alkuperäisten biisien tekijöille. Nyt saadaan rahaa levitettyä laajemmalle, kun tehdään uudet versiot. Se, mikä on mun mielestä erityisen härskiä, on se, ettei ruutuun edes laiteta tietoja näiden uusien versioiden tekijöistä.
Tosi harmi, ettei Alatalo saanut toteuttaa omaa toivettaan ja vetää 69 Eyesin biisiä möreällä äänellä ja rock-tyyliin. Piti tuotannon määräyksestä tehdä joku Tampere-humppa.
Vierailija kirjoitti:

Ja täydennän vielä, että toki uusilla versioilla haetaan myös laajempaa radiosoittoa. Eli vielä vähän lisää rahaa.

Joo, en kyllä ehkä tajua sitä, että esitetään "versio" pöydän päässä istuvalle ja kukaan, edes biisin omistaja, ei tunnista kappaletta. Vaikee kyllä uskoa, että tää olisi tuotannon "vaatimus". Ei ainakaan aiemmilla kausilla ole ollut. Mutta kyllä toi vaikuttaa myös ihan mielenkiintoiselta pohdinnalta, et kaupallista viihdettähän ne tekee, etteikö silloin haettaisi kaikkia keinoja, et saadaan maksimaalinen tuotto. Mut jos näin on, menee kyllä maku. Että tuotanto päättäis biisien versioinnin. Ainakin Jyrki laittoi johonkin ig kyselyyn, että tottakai jokainen saa itte päättää kappaleen. Ja eihän noita suomenkielisiä yleensä tunnistamattomiksi versioida.
Mutta ymmärrän, että ei esim. Monroeta saada koskaan kuuntelemaan pöydän päähän jotain tunnistamatonta humppaa Hanoi Rocksin biiseistä. Joskaan nyt muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Jyrkin päivässä oikein korostui se, mitä aiemmissakin jaksoissa vähän mietiskelin; suuri osa biiseistä on jo niin kaukana alkuperäisistä versioista, että pöydän päässä istuja varmaan miettii mielessään, mitä h**vetin lauluja nää on?! :)
Mutta niinhän se on kuin Alatalon Mikko tuossa Jyrkin päivässä sen ääneen sanoikin: tuotanto määrää muokkaamaan lauluja. Se on katsokaas niin, että rahaa tässä tehdään. Jos esitettäis vain muokkaamattomia versioita, korvaukset menisivät niiden alkuperäisten biisien tekijöille. Nyt saadaan rahaa levitettyä laajemmalle, kun tehdään uudet versiot. Se, mikä on mun mielestä erityisen härskiä, on se, ettei ruutuun edes laiteta tietoja näiden uusien versioiden tekijöistä.
Tosi harmi, ettei Alatalo saanut toteuttaa omaa toivettaan ja vetää 69 Eyesin biisiä möreällä äänellä ja rock-tyyliin. Piti tuotannon määräyksestä tehdä joku Tampere-humppa.
Joo, ton olen huomannut myös, että ei ole mainintaa, että onko version tehnyt artistin oma tiimi, kuten Erikalla Janne Rintala vai onko se Lerin aikaan saannoksia kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksisarvinen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä, ettei Tommilla oo vihreitä silmiä vaan siniset. Aika erikoisen näköiset, kun yleensä punatukkaisilla on vihreät silmät. 😊
Eipä ole, vaan, punatukkaisilla on useimmiten ruskeat silmät, seuraavaksi yleisimmät ovat pähkinänruskeat ja vasta viimeiseksi vihreät silmät. Harvinaisimmat ovat sinisilmäiset punapäät ja just sellainen harvinaisuus on Tommi Läntisellä. Onnea, komea mies. Komein tuosta porukasta. Hän on värityksen yksisarvinen.
Tommihan värjää tukkaansa.
Tommi kertoi, että hän kävi nuorena ostamassa hiusväripurkin. Liittyi rokkistara-imagoon. En hänen alkuperäistä väriään tiedä. Voihan se olla vaikka haalea porkkana ja hän on halunnut sitä parannella.
Uskon, että Tommi on punapää oikeasti mutta on voinut haalistua vuosien aikana. Punapäisen geenit näkyvät hänessä myös ihossa.
Läntinen armeijassa.
https://is.mediadelivery.fi/img/1920/07bcc74d7f05876111afd3c28cd54e98.j…
No niin. Selvä punahiuksinen on. Väri haalistuu iän myötä joten laittaa vahvistusväriä. kuten Tarjakin ( Halonen). Ja ainakin Tommilla on selvästi punatukkaisen iho.
Alkoi värjätä jo ennen armeijaa. Pitäisi olla lapsuuskuva.
Eikös Tommin päivänä ollut lapsuuskuvia? En muista. Mutta on värjännyt kirkkaammaksi, on ihan oikea punapää, ja kuuskymppisenä se puna on aikalailla muisto vain.
Mun mummo oli punapää ja harmaantui lähes valkotukkaiseksi hyvin varhain. Silmät olivat niin vaalean harmaat, että olivat lähes värittömät. Varsinai-Suomesta, rannikolta kotoisin .
Meijun musikaalisuus on perintöä äidiltä: Heini Suvas oli sellisti, säveltäjä ja musiikin lehtori, nykyään 91-vuotiaana asuu palvelutalossa.
https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c4a88188-355a-4c38-ac98-9924ceb…
Heini Suvas
https://www.facebook.com/njhproduction/photos/a.110031870425455/6296857…
Hehehe... Pete Parkkonen ja pure mua. Olisi nyt heittänyt edes korvat paljaaksi :D
Äärettömän tylsää, että Jyrki ei esittänyt puremislaulua :(
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä paikoin ihan järkkyä luettavaa. Erityisesti Erikaa ja Yonaa haukutaan. Miksi nuoret naiset jotka tekevät mitä haluavat herättävät näin paljon ärtymystä?
Erikalta puuttuu vain dildo. Joku raja olisi hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Hehehe... Pete Parkkonen ja pure mua. Olisi nyt heittänyt edes korvat paljaaksi :D
Oli jotenkin ilmiselvää. Yonalta olis voinut toivoa yllätystä tällä biisillä. Jotain mikä olisi erottanut 6 muusta biisistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä paikoin ihan järkkyä luettavaa. Erityisesti Erikaa ja Yonaa haukutaan. Miksi nuoret naiset jotka tekevät mitä haluavat herättävät näin paljon ärtymystä?
Erikalta puuttuu vain dildo. Joku raja olisi hyvä olla.
Miten ihmeessä tulee tollanen mieleen?! Jos viittaat Erikan Jyrkin päivän esitykseen, sehän oli niin super esitys. Seksikäs joo, mut eikai se kiellyttyä ole. Niin mihin olisi tarvetta laittaa raja?!?

Just siihen, ettei kuivanussi selällään pöydällä.

No ei voi esim Erikan takia tätä kutsua perheohjelmaksi. Yliseksuaalinen, seksi seksi seksi

Kannattaa hakea noin vakavalle puutostaudille ratkaisua jostain muualta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä paikoin ihan järkkyä luettavaa. Erityisesti Erikaa ja Yonaa haukutaan. Miksi nuoret naiset jotka tekevät mitä haluavat herättävät näin paljon ärtymystä?
No ei voi esim Erikan takia tätä kutsua perheohjelmaksi. Yliseksuaalinen, seksi seksi seksi
Voi nyt härregod. Siellä menee sitä possen perseilyä toisella kanavalla samanaikaisesti. Kannattaa siirtyä sinne, jos noin paheksuvaa on. Tai Erikan osuus kestää sen 3 min, 1,5h ohjelmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää ketju on kyllä paikoin ihan järkkyä luettavaa. Erityisesti Erikaa ja Yonaa haukutaan. Miksi nuoret naiset jotka tekevät mitä haluavat herättävät näin paljon ärtymystä?
No ei voi esim Erikan takia tätä kutsua perheohjelmaksi. Yliseksuaalinen, seksi seksi seksi
Miksihän perheohjelmassa näytettiin jotain kuvaa Parkkosesta, jossa hän oli nakuna vain jokin pyyhe niskassa ja nousiko siitä täällä minkäänlaista älämölöä?
Ei ole Kikan ajoista paljon edistytty. Hänen kohteluaan pöyristellään nyt tekopyhinä mutta Erika saa ihan samanlaista runtua.
On kyllä todella loistava kausi menossa se pitää sanoa...
Todellakin meijumaisella tavalla. Mut nyt meni eniten metsään Jyrkin kohdalla. Mut kivasti hän sai settilistaansa 7 uutta biisiä, jotka ovat samanlaisia kuin Meijupeijun muutkin biisit. Mutta tällä vkolla uskon, et hänen klassikkot saavat kyllä huippuversiot. Mikä niistä taipuu Elviksen versioksi Jyrkin käsittelyssä.