Tunnereaktiot

Mistähän johtuu, että fiktion (kirjojen, lukemistojen, elokuvien, jne.) surulliset tapahtumat ja kohtaukset eivät aiheuta minkäänlaista tunnereaktiota, mutta onnelliset käänteet saavat kyynelehtimään ja jopa pakajduttavan tunteen rintaan. Esimerkiksi romaanin päähenkilönä oleva pienten lasten äiti kuolee pitkäaikaiseen syöpään läheistensä ympäröimänä - ei minkäänlaista tunnereaktiota. Tai sitten päähenkilö saa vasta aikuisena tietää, että hänen sisarensa on adoptoitu vauvana pois. Päähenkilö ja sisar löytävät toisensa ja tapaavatensimmäistä kertaa ja heti tuntevat "sielujen sympatiaa" - kyynelillä ei ole mitään rajaa.

Näin siis minulla, miten teillä? Olen kuusissakymmenissä.