Olen aina se toinen tai viimeinen vaihtoehto kaikille

Nähtävästi kaikki muut ovat ihania ja rakastettavia tällä palstalla.

luultavasti kaikilla on sama. sen takia ne ettiikin parisuhteen. Mutta niissäkin toinen on aina kiinnostuneempi. Joten kaikki on yksin kuitenkin! Eli no problem sister! Ollaan kaikki samassa veneessä. 

Tulitko tähän johtoäätökseen, koska viidessä minuutissa ei ketjuun ilmestynyt kohtalotovereita?

[quote author="Vierailija" time="08.05.2015 klo 17:09"]

Tulitko tähän johtoäätökseen, koska viidessä minuutissa ei ketjuun ilmestynyt kohtalotovereita?

[/quote]

Kuule totta kai...

AP, lajitoveri tässä, terve! Kirjoittamasi on niin totta kuin olla voi. Meitä "hätävaroja" on aina ollut ja tulee aina olemaan. Me kelpaamme, kun kaikki muut ovat kieltäytyneet. Me kelpaamme myös, kun tarvitaan jonkun tilaisuuden jälkien siivoamista ja tiskaamista, samoin kun tarvitaan kuskia jne. Jos me itse ehdotamme jollekin toiselle vaikka menemistä lasilliselle tai illalla elokuviin, niin pakit tulee. Monesti emme ehdi edes pois paikalta, kun sinne tulee joku kolmas ja ehdottaa samaa. Ja kas kummaa, nyt ei tulekaan pakkeja, vaan ollaan lähdössä ihan hyvillä mielin. Kun me pakit saaneet sitten emme lähdekään mukaan, niin ihmetellään, miksi, kun vasta äsken olemme ehdottaneet itse samaa kuin tuo kolmaskin. Onko todella niin vaikea ymmärtää, että se loukkaa, jos ensin antaa pakit ja sitten suostuu lähtemään toisen kanssa. Karvaista pettymyksistä viisastuneen minä en enää ehdottele kenellekään mitään, vaan pitäydyn omassa erinomaisessa seurassani. Jos joku ehdottaa minulle jonnekin menemistä, saatan lähteä, mutta ihan yhtä mahdollista on, etten lähde, mutta en sitten kyllä suostu kolmannenkaan ehdotukseen.

No täällä on yksi, tosin minä en ole koskaan saanut niitä kavereita jotka olisivat siellä jossain pyytelemässä sittenkään jos muut eivät lähde.

Jo nuorena huomasin että aina kun sain jonkun kaverin (niistä joilla ei ollut muita kavereita) niin heti kun nämä saivat jonkun uuden kaverin, he lyöttäytyivät bestiksiksi ja minä jäin ulkopuolelle. Lopulta olin jo kovin pessimistinen enkä oikeastaan yrittänyt enää löytää ystäviä. 

Siihen asti siis nekin muutamat olivat vaatineet aloitetta minun taholtani, siis että huomasin ne joita ei otettu porukkaan ja lähestyin, ja seura kelpasi vähän aikaa.

Mutta niitä ei ole vuosikymmenien aikana tullut edes vahingossa, kukaan ei ole halunnut jatkaa yhteydenpitoa ja tutustua lähemmin, eikä varsinkaan lähestynyt minua itse.

Parisuhteissa olen toki ollut, mutta olen tullut aina kohdelluksi huonosti, ja enää en usko niihinkään.

Mutta minä uskon että kaltaisiani on paljon, heitä joilla ei ole oikeasti yhtään kaveria, ei sosiaalista elämää esim. edes työpaikan porukan vertaa, tai edes ole sukulaisten kanssa tekemisissä. Joskus tuntuu että kohta ei varmaan enää lähde edes ääntä kun kuukausiin ainoat sanat ovat kiitos ja hei kaupassa.

Heitä on varmasti hirveän monta, kukaan vaan ei heitä näe.

Mä olen itsekin yksinäinen, mutta osaattekohan te nyt suhtautua tähän oikein? Ei ketään kiinnosta minunkaan tekemiset, mutta ehkä siihen on syy... Ehkä ollaan liian erilaisia. Ei se ole toisten vika, jos eivät viihdy mun seurassani. Eikä minunkaan. Tai ehkäpä ei vaan olla löydetty yhteistä säveltä vielä. Ja kyllä niitä miehiäkin löytyy, mutta jos he (ja ehkä tekin) etsivät aina sitä täydellistä ihmistä, niin siinä voi olla että kaikki jää yksin. Maailmassa on paljon ihmisiä - ehkä joku päivä vielä löydätte ystäviä.

Joskus voi olla ihan siitäkin kyse, että olet "edellä kehityksessä".
En nyt oleta,että ap on huomattavasti vanhemman oloinen mitä on ,mut kuitenkin jollain tasolla kypsempi ihminen.

Ja joo, ikä ei aina kerro kaikkea!

Joskus joku 20.v voi olla fiksumman ja viisamman oloinen kun esim.40.v.

Nimimerkillä. Kokemusta on